Ei ollut pitkään suunniteltu reissu vaan ex-tempore päätös sen jälkeen kun olin lukenut Couchsurfing-sivustolta kutsun 18.10. päivätyllä viestillä.
Nyttemmin jo sivustolta poistunut Polina kutsui innokkaita kansaan tuolle retkelle. Aloimme keskustelemaan asiasta viesteitse ja molemmat buukkasimme lippumme erikseen. Sivustolta tulivat ohjeet sekä venäjäksi että englanniksi.
Myös bussissa olivat oppaat molemmilla kielillä. Minä istuin takaosassa, jonne kuului venäjä paremmin. Minulta tultiinkin kysymään jossain vaiheessa, enkä halua tulla eteen kuuntelemaan selostusta englanniksi. Vastasin, että ymmärrän sekä englantia että venäjää. Siihen nyökättiin.
Kiva tyttö oli Polina, mutta enmme kovin paljoa muistaakensi jutelleet. Taisi molempia kiinnostaa paljon enemmän itse asia eli vuonna 1986 tapahtuneen ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset.
Muistan kuulleeni asiasta uutisista asuessani Oulussa. Kuitenkin henkilökohtaisen elämäni tapahtumat veivät silloin päähuomion. Olin keskellä myrskyisää ihmissuhdetta ja yritin selvitä siitä, kun Ulla monta kertaa halusi lopettaa tuon suhteen. Tuolloin pääsiäisen tienoilla hän taisi viedä minut vierailulle kotiinsa Kuusamoon: isän ja äidin nähtäväksi. Tuolla reissulla sain myös sakot ravintolasta tullessani. Syynä oli virtsaaminen julkisella paikalla. Kusaisin kenkäkaupan seinään. Taisi olla toinen poliiseista Ullan perheen tuttuja.
Kuvasse vasemmalla näkyy vaurioita kärsinyt nelosreaktori. Siitä oikealle näkyy rakenteita, joiden avulla sen peitoksi oltiin hinaamassa jättimaistä suojarakennelmaa.
Rakennelma oli todella massiivinen, 108 metriä korkea ja painavampi kuin Eiffel-torni.. Se näkyi kilometrien päähän bussin ikkunasta katsottuna.
Kovin montaa ihmistä ei ole nelosreaktoria minun jälkeeni nähnyt paljaana taivasalla monikaan ihminen.
Kävimme myös Pripyatin aavekaupungissa, myös sen kuuluisassa koulussa, jossa olivat koulutarvikkeet ja lelut jääneen niille sijoilleen ihmisten paettua paikalta.
Lähistöllä oli myös valtava radio-annennirakennelma, jolla haluttiin valvoa USA:n lähettämiä ydinohjuksia.
"8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. >> Jakeen lisätiedot
8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt."
Katsottiin tuota uhrien muistoksi tehtyä patsasta: Tsernobylin musta enkeli, tai kolmas enkeli.
En tarkkaan ymmärtänyt oppaan pitkiä selostuksia asiaan liittyvästä mystiikasta. Oleellista oli kait kertoa, että jotkut uskoivat tämän onnettomuuden tulleen ennustetuksi jo ilmestyskirjassa.
Katsottiin tuota uhrien muistoksi tehtyä patsasta: Tsernobylin musta enkeli, tai kolmas enkeli.
En tarkkaan ymmärtänyt oppaan pitkiä selostuksia asiaan liittyvästä mystiikasta. Oleellista oli kait kertoa, että jotkut uskoivat tämän onnettomuuden tulleen ennustetuksi jo ilmestyskirjassa.
Ainakin pari kettua näin illan hämärryttyä kun jonotettiin poistuvien säteilymittaukseen.
Karhuja ja susiakin kerrottiin alueella oleskelevan.
Karhuja ja susiakin kerrottiin alueella oleskelevan.
Alueella elää paljon elämiä, tarinoiden mukaan myös joitakin ihmisiä piileksii asumuksissaan.
Ravintolan lähellä koiria tuli turistien luokse kerjäämään makupaloja. Niihin kiellettiin koskemasta.