sunnuntai 28. elokuuta 2016

Oliko Suomi tyly? Makedoniassa on palmuja

FYROM, Former Yugoslavian Republic of Macedonia.  Nyt nlen siis ainakin ohi ajaen (Kosovo öiseen aikaan) kahlannut pintapuolsiesti läpi enisen Jugoslavian.  Dubrovnikissa nukuin teltassa kaupungin keskustan tuntumassa parkkialueen lauidalla pudien ja pensaiden varjossa, ehkä se oli pakiallisten kapakatatulijoiden pissapaikka, muttei niitä juuri silloin ollut liikkeellä. 

Olen nyt Skopjessa, halvassa hostellihuoneessa, yhden hengen luukku, joss ailmastointi tekee elämästä viileää kun Aleksanteri Suuren aurinko on porottanut koko keski- ja iltapäivän rakennusten seinät miltei karrelle.

Suomessa viivähdin noin kaksi kuukautta. Taisi mennä siitä viikon yli.  Se reissu oli taas erilainen verrttuna aikaisempiin, tällä vuosikymmenellä jo kuudes kevät- tai kesämatka sinne. Asuin Joensuussa ja halusin tavata erityisesti siellä opiskelevia ja muuten olivia ulkomaalsisia. Muutaman kyllä tapasinkin ja sitten umpijuroja suomalaisia plus mukavia vegaaneja. Sen huomaisn, että karjalainen välittömyys ei ainakaan Joensuussa asu, ehkä olisi pinänyt etsiä sitä Lappeenrannasta. Puheenparsi kyllä kertoi, että ei ole enää paljon eroa siinä, etien S-markein kanssa puhuu sinulle Espoossa, Joensuussa, Ouusssa tia Rovniemellä. Se on sitä samaa yleisssuomea. Ainakin nuoremmilla.

Yiritin myös puöräilyä. Oli liian kylmää, satiesta tai muuten epävakaista. Jätin pyörän Alajärvelle.


Takroituksella vuodatus ilman kuvia. Niitä tulee nyt sitten tässä.  Järjestys on takaperoinen, alkaen Makedoniasta, Kovoson kautta Montenegroon, Dubrovnika ja yö puisossa, Salo aj Halikko, jossa skannasin vanhoja kuvia. Ja Helsinki. Pohjois-Helsingin pyörä- ja kävlytiet, busilla keskustaan. helsinki ja Tampere ovat tarjoneet parhaat Suomi-kokmukset.

Vaikkei Suomi tarjonnut sitämitä odotin, tuli muutamia eritäin positiivisa yllätyksiä tielleni tällä reisulla. ienoja tapaamisia, ihmiset ovat mulle se ykkösjuttu. Eli ei aihetta valittaa kuitenkaan.

Nyt olen matkalla Ukrainaan opettamaan englantia ja suomea. Oodota tilaisuutta pysähytä ja katsella kaikkea rauhassa pienen välimatkan päästä. Paha juttu matkustamisessa on se, että sen pyörteissä tulee liian levottomaksi.


































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti