Yksi kaveri jäi Cameron Highlandsille, Nancey, jonka kanssa yhdessä hyysättiin shovasurffaajia.
Hänelle päätyi myös paljon tavaroitani, joita olin ehtinyt haalimaan tuon muutaman kuuakuden aikana, mitkä asuin alueella, mutta joita en voinut kuljettaa mukanani.
Kuala lumpurissa vietin siis pari päivää, tarkemmin sanoen kolme, ennen lentoa Saigoniin. Kaupungissa näkyi jo valmistautuminen kiinalaiseen uuteen vuoteen. Se jäi minulta nyt siellä juhlimatta, sen sijaan juhlin sitä eli kuukalnterin mukaista uutta vuotta nimellä TET täällä Vietnamissa.
Oli myös sukulaispoika käymässä Kuala lumpurissa, joten käytiin turistinähtävyyksillä, intialisessa luolatemppelissä Batu Caves -alueella.
Kuala lumpurin ja lentokentän, KLIA, KLIA2 välillä on suora ja nopea junayhteys.
Airasia-yhtiöllä tuli taas lennettyä.
Hotellihuone on himean parempi täällä Saigonissa. Suihkusta ei vieläkään tule aina täysin kuumaa vettä, mutta sen kestää vähän paremmin kun ulkona on kuuma.
Takseissa, näissä isojen yhtiöiden virallisissa, on selkeästi ilmoitettu taksin numero. Mittarikin on. Mai Linha on varmaankin luotettavin yhtiö. Vinasun on myös, mutta koska yksi sen kuljettajista varasti tavaroitani vuonna 2014, en luota siihen yhtään.
Subwayssa käynti oli niin eksoottista pitkän ajan jälkeen. Sieltä saa aina paikkakunnan tuoreimmat vihannekset. Muuten Malesiassa on vaikea löytää kypsentämättömiä vihanneksia, joita voisi vielä syödä.
Tässä youtube-video TET:in eli kuukalenterin mukaisen Uuden vuoden vietosta Vietnamissa. Tyttö puhuu varsin hyvää englantia, joskin paikallinen aksentti on voimakkaasti läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti