maanantai 19. lokakuuta 2015

Yhdeksän hallitsijajumalaa kiinalaisessa perinteessä

Tämä on jo toinen bloggaus samasta aiheesta.

Cameron highlands, Pahangin osavalito, Malesian liittovalito. Kärsimme edelleenkin savusumusta jota sontii ilmoille lähinnä Indonesia tpolttaessaan metsää palmuöljyn tuotantoon liittyen.  Mutta silloin tällöin, erityisesti sateiden jälkeen, ilma on hämmästyttävän puhdas, niin että jopa näkee eteensä.
20151015-184037.jpg20151015-184106.jpg
Lauantaina 17. lokakuuta otin Bussin noin sadan kilometrin päähän Ipohin kaupunkiin. Matka kestää liki pari tuntia siksi, että tie on vuoristoinen ja mutkainen. Kuin olisi ajanut Cairnsista Kurandaan, tai päin vastoin.
20151015-190359.jpg

20151018-162848.jpg
Bussin ikkunasta näkyy myös mielenkiintoisia maisemia.
20151017-113238.jpg
Bussi ei ollut tämä, mutta tämä oli ainoa josta otin kuvan. Otin kuvan siksi, että bussissa lukee Kumpulan Bas Perak.
20151017-144846.jpg
Tapasin kaksi paikallista, toinen itse asiassa Pakistanista. heidän kanssaan kävimme ensin kasvisravintolassa. Restoran Jiu Jiu Fu on paikan nimi, ja se tarjoaa kiinalaista evästä.

20151017-140954.jpg
Siellä on kaikenlaista, on feikkilihaa, feikkikanaa, feikkikalaa listalla
20151017-151125.jpg
Sitten kävimme turistinähtävyydellä, Buddhalaisessa temppelissä, tai oikestaan taolaisessa, tai sekoituksess.
Osa temppelistä oli rakennettu luolaan.

20151017-151622.jpg20151017-151641.jpg20151017-153041.jpg20151017-154850.jpg
Sitten illalla tapasimme muita paikallisia, sohvasurffareita, ja söimme kasvisruokaa.
Nyt on taolaisten ja buddhalaisten ksvisruokafestivaali,  yhdeksän hallitsijajumalan juhla. Sen kunniaksi kaikista tulee kasvissyöjiä noin viikoksi.
Si20151017-201529.jpg
Sitten mennään polttamaan suitsukkeita, mistä tulee hirvittävän pistävä savu, niin että silmät kirvelevät.
20151017-211259.jpg20151017-211308.jpg20151017-211401.jpg20151017-212005.jpg
Sekä katsellaan ja kuunnellaan kiinalaista oopperaa.
20151017-212054.jpg20151017-213607.jpg
Oopperassa laulanta ja soitanta on hyvin kiinalaista, samoin pukeutuminen.  Myös rumpuja päristellään kovaa.

20151017-213948.jpg
Sekä ooppera että sitä seuraava kulkue, jossa nuo yhdeksän jumalhallitsijaa videään ulos temppeleistään vaunuilla yölliselle ajelulle, jota seuraa kansa kulkueena.

Oheistapahtumissa paitsi syödään, myös nostetaan rautaa.

Käsittääkseni nuo yhdeksän jumalhallitsijaa ovat Ison kauhan ja pienen kauhan poikia, yhdeksän Ison karhun eli Otavan tähteä.  Seitsemän niistä on näkyvissä ja kaksi piilossa.  Jännä assosisitaato: voimalla seitsemän miehen, tähtiä kuin otavassa, poikia on Jukolassa...  Ja sitten vielä kaksi päälle.
Näiden poikien kunniaksi vietetään yhdeksänpäiväistä juhlaa kiinalaisen kalenterin yhdeksännen kuun aattona. Siis luku yhdeksän on tässä se maaginen juttu.   Juhlaa vietetään lähinnä Thaimaan, Malesian ja Singaporen kiinalaisten keskuudessa. Näissä maissa sksy on siis täynnä kaikenlaista juhlaa.


Näille jumalille omistetut tempperlit, taoliaset temppelit, joissa näiden jumalten kuvat ovat säilössä, järjestävät festivaalin. Nämä temppelit sijaitsevat yleensä lähellä vettä, sillä näiden yhdeksän jumalan uskotaan saapuvan vesiteitse. Heiät toivotetaan festivaalin aluksi tervetulleiksi veden äärellä ja sitten festivaalin lopuksi heidät  lähtetään matkaan niin ikään vesitse.

Festivaalia kutsutaan kasvisruokafestivaaliksi siksi, että sen aikana juhlijat pidättäytyvät syömästä lihaa puhdistaakseen itsensä synneistä.

Thaimaan Phuketissa, jossa on paljon kiinalaisia, on ehkä kuuluisin, tai ainakin turistien parhaiten tuntema, tällainen festivaali. thetsakan kin che on juhlan thai-kielinen nimi. 

Näillä main festivaali sattuu ylewnsä sadekaudeksi, ja sitä, että sataa vettä, pidetään toivottavana. Siis luku yhdeksän ja vesi sekä kasvisruoka ... Kaikenlaista suitsutusta, konkreettiista savua, rukouskellojen kilkatusta, roukousten hyminää, värikkäitä valoja, kynttilänliekkejä ja jopa länsimaista pop-musiikkia on ilmassa tuona karnevaaliaikana.

Puhtauden tai puhdistuksen merkeiksi festivaalin ohjelmanumeroihin eli siihen kulkueeseen osallistuvat pukeutuvat valkoiseen.

Nämä yhdeksän päivää eivät ole mikään lomakausi. tietysti viikonloppu sattuu aina johonkin kohtaan festivaalia, tänä vuonna sen alkuun.

Sieltä ne jumalat tulevat vettä pitkin.  Niiden saapuessa väkijoukot vastarannalla katselivat, ja esittivät mielessään toivomuksia tulevaisuudelle.


Kaikenlaista ksäittämätöntä mutta kaunista ja iloista ohjelmaa oli festivaalin aloituspäivänä, ja se kuulemma jatkuu seuraavat yhdeksän päivää.

Höyrytetty venhäpulla eli tsai pao, tai pao, on erikoisessa asemassa.  Nämä ovat niitä samoja, joita myydään kaupoissa ja kahvilassa, mutta nämä ovat kaikki joko kasistäytteellä, yleensä lotustahna, tai sitten täytteettömiä.  Nämä ovat isompia ja mauottomampia kuin ne toiset.  Ne uhrataan jumalille, mutta ne saa myös itse syödä uhrauksen jälkeen.
Minusta parempi uhri kuin muslimien, jotka halal-murhaavat lehmiä ja lampaita moskeijottensa pihoilla omissa juhlissaan.

Tämä kuva ei varinaisesti liity tapaukseen, vaan oli seuraavan aamun aamiainen.  Löytyi "melkein vihiksiä" eli maidottomaan ja munattomaan munkkitaikinaan tehtyjä piiraita. Niissä oli sisällä kyllä paputahnaa eikä mitään kasviksia tai soijarouhetta.  Mutta kuitenkin ... vielä joskus aion uppopaistaa oikeita vihiksiä.  Vihis ei oo lihis vaan se on kasvispiirakka, jos joku haluaa tietää. Siellä Suomessa niitä saa Prismoista ja jopa joistain K-kaupoista ja muista nimellä Hoviruuan kasvispiirakka.  Ne on kuulemma hyviä.


http://sippala.tumblr.com/post/131686124662/kiinaliseen-kulttuuripiiriin-liittyvä-festivaali
   

Lisäys 21.10  Tanah rata, Cameron highlands, Pahang Malesia
Saatoin mennä hieman merta edemmäs kalaa.  Sen jälkeen kun olin tullut Ipohista, otti yhteyttä täkäläinen tuttavani, nuori nainen, Nancy nimeltään, ja pyysi minua katsomaan täkäläistä taolaistemppeliä, jossa parhaillaan oli festivaalin kolmannen päivän ohjelma meneillään.

Ohjelmassa oli kuumilla hiilillä kävelyä, minä vain kävelin kuumassa tuhkassa.  Ja oli vielä ilmaista kasvisruokaa, joka oli itse asiassa vegaanista.















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti