keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Koti Kaakkois-Aasiassa

map2014.jpg

Eilisessä postauksessa ei ollut kuvia, koska kuvien lisääminen ei toiminut. Ei se toimi vielä tänäänkään, mutta vanha nettikoodarihan hoitaa homman käsipelillä :)  Joo, minä tein nettisiuvja jo vuonna 1996 käsipelillä, Unixn Emacs-editorilla html-koodia kirjoittaen.
Tuo kuva oli takroitus laittaa eilen kertomaa siitä, missä olen vuoden 2014 aikana ollut.  Tammikuussa lensin Australian Melbournesta Borneon saarelle Kaakkois-Aasiaan. Malesian puolella Kota Kinabalussa vietin kuutisen viikkoa. Sitten siiryin Singaporen kautta Vietnamiin, jossa vietin toiset kuutisen viikkoa  Sieltä sitten Bangkokin ja Tukholman kautta Helsinkiin, Saloon ja Somerolle. Seltä Helsingin kautta Espanjaan: Barceloon, Zaragozaan, Madridiin ja Alicanteen. Lopen tympääntyneenä koko maahan nostin kytkintä ja lensin norwegian.com:in lennolla Oslon kautta takaisn Bangkokiin. Vähän tempoilua Thaimaassa, Laosissa, taas Thaimaassa, Malesiassa, Kambodzhassa ja sitten asetuinkin Malesiaan, Kuala lumpuriin. Lokakkuussa sitten matka rakkaani kanssa Chiang Maihn Thaimaahan. Marraskuussa kun alkoi koulujen lomat, lähdin iIntian Aurovilleen katsastamaan Sadhana forest-nimistä vegaanista ekokommuunia. Sieltä sitten Thaimaan Bangkokiin pariksi päiväksi, Vietnamiin pariksi viikoksi ja takaisin Malesiaan. Ei tosin enää Kuala lupurin suurkaupunkiin, vaan pieneen rannikkokaupunkiin nimeltään Port Dickson. T'äällä olisi takroitus pysyä noin Kiinalaiseen Uuteen Vuoteen saakka eli helmkuun puoleen väliin, tai sitten vähän yli.
IMG_20150103_135248.jpg
En ole koskaan käynyt Teneriffalla, en Playa Del Ingesissä tai muilla turistirannoilla, mutta voisin kuvitella, että siellä on suurin piirtein tämän näköistä.  Ainakin täällä on. Tämä on siis suljettu asuinalue, jota kutsutaan nimellä condominium. Alue on aidattu, ja porteilla ovat vartijat, jotka pysäyttävät, jos tulija ei ole tuttu. Ne kököttävät siellä kopissaan 24 tuntia.  Joskus siitä tulee vähän sellainen vankilamainen olo. Tietoisuus siitä, että joku valvoo jokaista liikettäsi. Siitä, että olet kuin lintu häkissä. Vähän tietysti helpottaa, että siellä häkissä ovat kaikki viihdykkeet, ja että valvolnan tarkoituksena on turvallisuus: pitää ympärillä asuvat köyhät tai muusta syystä kuin köyhyyttään rikolliselle polulle ajautuneet kanssaihmiset poissa näkyvistä.
Isoissa kerrostaloissa on loma-osakkeita, tavallisia asuntoja keittiöineen, vessoineen.
Tämä alue ja tämä asunto muistuttaa hyvin paljon sitä, mihn totuin Singaporessa.  Siksi olo täällä tuntuu varsin nostalgiselle.   Ja hyvin lähellä Singaporea sitä ollaankin.

pd2sg.jpg

Reilut 300 kilometriä, nelisen tuntia bussilla eika maksa kuin parikymmentä euroa.

Tämä, samoin kuin monet muut vastaavat Malesian rannikolla, on rakennettu 1990-luvulla singaporelaisia varten loma- ja eläkeasunnoiksi. Ja monet singaporelaiset ovatkin näitä ostaneet, ihan sijoitusmielessä, mutta eivät ole itse kiinnostuneita tulemaan tänne.  Siksi täältä saa nyt hyvin halvalla joko uokrattua tai ostettua asuntoja.  Kaksion saa n. 15 000 eurolla, ainakin paikallinen, ulkomaalaisomistuksesta en edes tiedä.  Itse maksan kalustetusta kämpästä sähköineen noin 200 euron vuokraa. Netistä kun katsoo, sillä hinnalla saa tämän saman kämpän vain kahdeksi päiväksi. 

IMG_20150104_124947.jpg
Asunto on melko tavanomainen kerrostaloyksiö, vai -kaksioko se nyt on?  Eteisestä tullaan isoon olohuoneeseen, jonka toisessa päässä on keittiö. Pieni käytäväntynkä vie vessan ja makuuhuoneen oville.
Ikkunossa ja myös ovissa on kalterit. Siihen on saanut ottua jo Singaporessa ja Australiassa, eikä niiden tuoma vankilamaisuus enää häiritse eikä useinkaan tule mieleen.

IMG_20150102_140748.jpg
Tässä ulko-ovi. Samanalista lukkofetisismiä kuin Singaporessakin.  Ulko-ovi on tuollainen metalliristikko. Se on hyvin kätevä tässä ilmastossa.  Ovea voi pitää auki pelkäämättä, että joku tulee kutsumatta sisään, ainakaan ihan heti.   Oviessa on viisi lukkoa, joihin tarvitaan kolme eri avainta. Kaikki kolme riippulukkoa avataan samalla avaimella. Sitten on oma avain ulko-oven kiinteää lukkoa sekä ristikon kiinteää lukkoa varten.
IMG_20150103_135325.jpg
Olohuoneesta avautuu pieni, toki ranskalaista isompi, parveke. Etuovesta tullaan käytävään, joka johtaa portaikkohin, mutta myös talon muihin rappuihin. Näitä käytäviä pitkin pystyisi, kaikki kahdeksan kerrosta koluten, tekemään varsin pitkän kävelylenkin esimerkiksi sateella.  Singaporessa nämä käytävät ovat täynnä polkupyöriä, muuta tavaraa, uhrialttarieta, kukkaistutuksia.  Täällä ne ovat tyhjät. Edes kaiteilla ei ole kukkalaatikoita. Ne on ehkä kielletty.

IMG_20150104_094423.jpg

Ranta on reilun sadan metrin päässä. Sinne päästäkseen on kuljettava portista vartijan ohi.
Tuolla horisontissa on Indonesia, sumatran saaren pohjoisosa, Aceh vähän ylempänä oikealla.  Kymmene vuotta sitten, tapaninpäivänä 2004 iski Tsumnami näille man, hieman pohjoisempaan Penangiin kyllä, ja sitten siitä pohjoiseen Tahimaan turstirannoille.  Tämä ranta oli Sumatran saaren suojassa, eviätkä aallot olleet kovinkaan korekat.
IMG_20150104_101922.jpg
Jos olisivat ollleet, olisivat ne lyöneet yli noiden puunlatvojen.

Kumppanini asuu edelleen Kuala lumpurissa, kaupungin pohjoisosissa. Hän tulee käymään viikonloppuisin aina kun ehtii. Pidempiä lomia ei hänellä ole, kuten ei monilla muillkaan tässä maassa: vain viikon verran Kiinalaisen Uuden Vuoden lomaa. No, minun takiani hän on ollut jo kaksi viikkoa lomalla heinäkuun jälkeen. Se on aika tavatonta, ja siitä häntä on jo moitittukin.  On kuitenkin sen verran vanha ja kokenut työntekijä, ettei ole pois laitettu.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti