torstai 1. toukokuuta 2014

Huhtikuu 2014 - Hanoista Kampaan - ja muuta Vietnamia.

Tässä on Youtube-videoksi tehtynä kaksi äänitystä, joihin on lisätty kuvia tuolta ajalta aika sattumanvaraisesti. Puhun suomea eli tunniste ääniblogi tulee tähän.



Maaliskuun alussa 2014 saavuin Vietnamiin ensimmäistä kertaa elämässäni. Viivyin siellä puolisentoista kuukautta, vain puolet siitä, mitä viisumi olisi sallinut.

Äänibloggausta alla.  Mediasoitin avautuu alle.  Puhun tässä melukulttuurista ja muista vaikutelmisgani Vietnamissa.  vihjailen myöskin joihinkin asioihin, joista ei julkisesti voi puhua. Eipä siinä mistään muusta ollut kysymys kuin mutkikkaista rakkauskuvioista, ei mistään laittomasta ... tai hetkinen.  Sittenkin oli kysymys jostain laittomasta. Vietnamilainen ja ulkomaalainen eivät saa asua tai edes yöpyä samassa osoitteessa eivätkä samassa hotellihuoneessa elleivät ole virallisesti naimisissa. Sama laki on myös Malesiassa, missä tätä nyt lokakuussa 2015 korjailen ja laittelen paikalleen.

http://sippala.tumblr.com/post/132168838932/cam-pha-on-sen-kaupungin-nimi-pohjois-vietnamissa
























































































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti