perjantai 31. tammikuuta 2014

Kiinalainen Uusi Vuosi - Gong Xi Fa Cai

cny2-normal.jpg
Täällä Malesiassa, samoin kuin monissa muissa Kaakkois-Aasian maissa, Singaporessa ja Vietnamissa muiden muassa, on paljon kiinalaisperäistä väestöä, etnisyydeltään ja kieleltään kiinalaisia. Perinteinen kiinalainen ajanlasku perustuu kuukalenteriin. Vaikka normaaisti noudatetaan länsimaista ajanlaskua, suurimmat juhlat vietetään silti kuukalenterin mukaan. Kiinalaisia on paljon, yli puolet maapallon väestöstä. Siks nyt vietettävä Kiinalainen Uusi Vuosi on kosmisesti katsoen yhtä juhlittu kuin länsimainen, aurinkokalenteriin ja kompromisseihin perustuva  Uusi Vuosi.

Jo tänne Borneon saaren Malesialaisosiin, Sabahin maakunnan Kota Kinabaluun saavuttuani tammikuun 17. päivänä, olivat juhlallisuudet käynnissä: kaduilla järjestettiin paraateja, leijonatanssiseremonioita ja muita esityksiä. Ostokekuksiet on koristeltu värikkäästi juhlaa varten ja erityhinen juhlamusiikki raikaa. On kuin länsimaissa Jouluna ikään.

P1060857%20-%20Copy-normal.jpg
Länsimaisen ja Joulun ja Uuden Vuodenhan minä vietin Australissa. Joulun aikana olin vielä Tasmaniassa kierrellen saarta kärryineni, telttoineni ja muine varusteineni. Oli vielä melko kylmä alkukesä, välillä satelikin. Joulun ajan lämmittelin leirintäalueen vuokramökissä. Uuden Vuoden aattona lensin Hobartista Melbourneen, josa vietin kolmatta viikkoa ystävieni takapihalla telttaillen.
20140102_205124-normal.jpg
Ostin Berliinistä kesäkuussa 2013 MSR Hubba merkkisen teltan, joka  ei tarvitse maahan tökättyjä  tikkuja pysyäkseen pystyssä, vaan  se seisoo vapaasti  ylösalaisin käännetyn Y:n muotoisten jalkojen varassa, jotka ovat osa telttaa tukevaa kaarta. Harjassa on vielä yksi poikkipuu, joka pitää katon leveänä. Teltta on erittäin kätevä pystyttää jopa pimeässä. Sateella on etus siitä, että sen saa pystyyn myös nopeasti.
20140115_202232-normal.jpg
Melbournessa minulla on aika paljon tuttuja. Tässä kuvassa on kaksi uuttakin, Tuiren mies ja Riina-tytär. Riina on aidosti kaksikielinen: puhuu suomea yhtä hyvin kuin englantia, vaikka on syntynyt Australiassa eikä ole viettänyt paljoa aikaa Suomessa. Äitinsä ja muiden suomalaisten kanssa hän kuitenkin puhuu suomea.  Kävimme Yong Vegetarian-nimisessä kasvisravintolassa syömässä eräänä kuumana tammikuun iltana. Iltapäivällä lämpötila oli kohonnut yli 40 celsiusasteen.
Myös hlash mob:iin tuli osallistuttua, ja muuhun kaupungilla tapahtuvaan luovaan toimintaan Spontaneous Choir-ryhmän kanssa, jota johti alan pioneeri Peteer Gleeson.

sgmonkey2-normal.jpg
Eudstakoon tuota puolta tämä apina, joka ei kylläkään ole Melbournesta, ei edes täältä Borneolta, vaan Singaporesta. Näin kadulla telmivän apinalauman Bukit Timah-kukkulalle vievän tien varrella asuinalueen leipeillä. Nämä ovat Makaki-apinoita.  En tiedä, onko niitä täällä Borneolla. Varmaankin, sillä niitä oli ainakin Indonesiassa. Singaporessakin niitä vielä on, joskin niiden määrä on jatkuvasti vähentynyt, koska kaupungin asfaltti ja betoni ovat vallanneet entistä suuremman osan saaren villistä luonnosta.

Täällä Borneolla kuulusimmat apinat ovat metsäihmisiä, paikallisella keilellä orang utan. Orangutan-apinat ovat hyvin ihmisen kaltaisia ja niiden vauvat todella hellyttävän näköisiä.
orang-normal.jpg

Orangutanien elinympäristöä  tuhotaan ihan urakalla öljypalmun viljelyn takia. Öljypalmusta saadaan palmuöljyä, joka on tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine.  Metsän väelle aiheutuneen vahingon takia monet pitävät palmuöljyä epäeettisenä ja välttävät tuotteita, joissa sitä on käytetty.  Tunnen monia vegaaneja, jotka näin menettelevät.

Puhun apinoista, mutta apinan vuosi ei ole alkamassa, vaan hevosen vuosi.
Tasmaniassa otin kuvia hevosista, mutta en nyt tähän hätään jaksa kaivaa niitä.
Sen sijaan laitan kuvan Bluey-koirasta vuodelta 2011. Silloin hän kävi Kultarannikolla ja vietimme kolme päivää yhdessä.

DSC00030%20%286%29-normal.jpg
Ja heti perään laitan kuvan itsestäni samalta vuodelta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulla li romanssi Indonesiassa. Sen tiimoilta vietin siellä pari kuukautta. Tässä kuvassa olen Sumatralla Palembangin kaupungissa tekemässä Pempek-nimisiä pasteijoita. Ne ovat raviolin tai pelmenien kaltaisia jauhotaikinasta tehtyjä nyyttejä, joiden sisällä on täytettä. Tässä tapauksessa täyte oli vihreää papaijaa.
P1050370-normal.jpg
Suhteesta ei tullut mitään, häiden sijasta tuli hänen omaisensa hautajaiset: veljentyttö kuoli selvittämättömissä olosuhteissa, mutta paria kuukautta aikaisemmin solmitun, jo valmiiksi onnettoman aviolitton aiheuttama syvä epätoivo ja masennus antaa aihetta epäilyille, ettie kuolema ollut ihan luonnollinen.  Paikallinen poliisi ei kuitenkaan välittänyt tutkia tapausta vaan kirjoitti luvan haudata ilman ruumiinavausta.

P1050404-normal.jpg

En siis mennyt naimisiin enkä asettunut asumaan Indonesiaan. Minulle ei tullut toista kiinalaista anoppia. Sen sijaan lähdin eteen päin. Matkustin ensin Balille ja sieltä Singaporen kautta  Malesian Penangiin.

DSC00094%20%282%29-normal.jpg
Penangissa oli tämä kissanpentu. Se asuin Buddhalaisessa temppelissä ja tervehti minua leikkimällä aurinkolaseillani. Jakartassa olin käynyt silmäleikkauksessa, vahvat lasini korvattiin keinomykiöillä. Leikkaus teki silmistä erittäin valonarat, joten piti käyttä aurinkolaseja.  Vieläkin on sama ongelma, mutta en tykkää käyttää niitä laseja enää.

Balilla olin harrastanut joogaa ahekrasti. Samoin koko alkuvudoen 2011, jolloin asuin Perthissä Länsi-Australiassa, olin käynyt Bikram-joogassa lähes päivittäin.

Nyt täällä Kota Kinabalussa olen taas alkanut harrastamaan joogaa. Australiassa kävely ei ollut kovin tervellinen eikä edes kuntoa kohottava kokemus. Liekö syynä keholleni sopimaton ruoka vai maanteiden,  peltojen jametsänreunien myrkyt. Kävely siis ei ollut ipelkästään positiivinen kokemus.  Silti saatan palata siihen jossain vaiheessa, Ehkä Euroopassa: Espanjassa, Protugalissa, Balkanin alueella ...

P1070373-normal.jpg

Tulevaisuuden suunntielmat ovat seuraavanlaiset:
Joogaa ja tervehtymistä Kota Kinabalussa ja välillä pikku reissuilla muualla Sabahin alueella.
26. Helmiikuta lento Singaporeen.
4. Maaliskuuta lento Saigoniin, Vietnamiin.
27. Huhtikuuta lento Thaimaan Bangkokista Ruotsin Tukholmaan.
Vielä on avoinna mitä sitten teen, jatkanko Portugaliin vai käynkö ensin Suomessa.


Huhtikuun lopulla päätin lentää Ruotsiin Norwegianilla. Sieltä sitten Suomeen.
http://sippala.tumblr.com/post/131272648147/olin-vasta-lentänyt-airasian-kyydillä-melvournesta





Muistutan, että minulla on ääniblogi, jossa kerron seikkailuistani tarkemmin sekä suomeksi että englanniksi. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti