Vuodesta 2002 elämää tropiikissa ja muualla: Singapore, Australia, Vietnam, Malesia, Ukraina. Välillä käynti Suomessa. Koti, puutarha, perhe, vauva, lapsiarki, vegaaniruoka, kasvisruoka.
Melkein kaikki tavarat jo pakattu: sekä mukaan otettavat matkalaukku ja pienempi reppu että asuntoon jäävät tavarat pahvilaatikoihin pakattuina. Niistä osa on tuon violetin kankaan takana sängyn päädyssä. Kuvassa näkyvä hökötys on muuten kehitelmäni pienen huoneen sänky-vaatekaappi-yhdistelmästä. Sängyn molemmissa päissä on teräshyllyköt. Niiden varassa on tuo puukehikko, joka kannattelee metalliputkea, joka toimii vaatetankona. Sille nostetaan vaatteet ripustimissa erityistä y-muotoisella päällä varustettua keppiä. Hyllyihin ja kehikkoihin voi myös pingottaa kankaita ja eristysmateriaalia, jotta niistä muodostuu teltta sängyn ympärille. Telttaan voi sitten hankkia joko sähköhuovan tai muun pienen lämmittimen. Näin ei talvella tarvitse lämmittää koko huonetta vaan pelkästään tuon nukkumateltan. Lämmittäminen tulee kallikksi ja tuhlaa energiaa näissä eristämättömissä taloissa, joissa on vain yksinkertaiset ikkunalasitkin.
Lento on siis torstaina alkuiltapäivästä, Suomen aikaa aikaisin aamulla. Ja Suomen aikaa olen perillä noin vuorokauden kuluttua. Johtuen aikavyöhykkeiden ylityksistä idästä länteen suurin osa tuosta vuorokaudesta on minulle iltaa ja yötä. Matkalla on yksi pysähdys, Singaporessa, jossa minulla on tällä kertaa vain kolme tuntia aikaa. Oli tarkoitus ottaa sinne vuorokauden pysähdys, mutta se olisi tehnyt lennolle runsaasti lisähintaa. Nyt siis täytyy tyytyä vain pikaiseen pyrähdykseen jossain lentoaseman suunnalla, jonne eräs ystätäni on luvannut tulla minua tapaamaan mukanaan kassillinen Veganbrugin "roskaruokaa":vegaanisia hampurilaisia, ranskalaisia ja riisiproteiinijäätelö. On meinulla tietysti lennoillakin etukäteen tilattuina VGML-koodatut ruoka-annokset, mutta joskus ne saattavat jäädä saamatta, joten kannattaa varautua myös omiin eväisiin. Toivottavasti saan viedä koneeseen tusinan pähkinä-tummasuklaapatukoita, jotka olen ostanut paikallisen ruokakaupan tarjouksesta.
Sitten kuljeskelin kaupungilla kännykkäkamera auki miettien, miltähän se tuntuu perjantaina kuljeskella pitkin Helsingin katuja vuosikymmenen pituisen tauon jälkeen.
Kyllä kannatti odottaa, sillä matka oli minulle henkilökohtaisesti valtaisa kokemus ja menestys, voisi sanoa, että yksi käännekohdista elämässäni.
Tässä alla video siitä asunnosta, jossa asuin alkuvuoden 2012
Vuonna 2016 muistelin matkaa edeltäviä tunnelmia kuvakollaasiin ympäämäni äänityksen avulla. Tätä tehdessäni olin jälleen Suomessa. Olen käynyt siellä joka vuosi vuodesta 2012 lähtien. Tällä kertaa saavuin Ukrainasta Helsinkiin, sieltä Salon, Miehikkälän, Toijalan ja Tampereen ja Jyväskylän kautta Joensuuhun vei matkani.
2015: Alkuperäisen postituksen kuvat kadonneet. Yirtin löytää ne, mutten ihan onnistunut. Laittelen siis muita kuvia tuolta ajalta.
Olen siis tulossa Suomeen huhtikuun lopulla. Toukokuun viidentenä olen ilmoittautunut Helsinki City Run -puolimaratoniin. Aloitin harjoittelun sitä varten jo maaliskuussa mm. vaihtamalla pyöräilyn hölkkään, neljä-viisi kertaa viikossa käyn Bikram-joogassa nyt hölkäten. Matka on n. viisi kilometriä suuntaansa. Joka lauantai-aamu on Parkrun-niminen ilmainen juoksutapahtuma tuolla joen toisella puolella. En ole ihan joka viikko siellä käynyt. Juokseminen ei suju olleenkaan niin hyvin kuin pari vuotta sitten. Ei suju kyllä joogagaan sen paremmin. No, katsotaan sitten Helsingissä, täytyykö kävellä osa matkasta.
Minusta on pari lausetta huhtikuun 2012 Expatrium-lehdessä. Minua haastateltiin sähköpostitse netin käytöstä matkustukseen liittyen eli shovasurfauksesta ja vastaavista sivustoista. Tuo kuva on Singporesta jouluna 2010, jolloin toimin joulupukkina nuorten sohvasurffareiden tapahtumassa samoin kuin paikallisessa vanhusten hotokodissa seuraavana päivänä. .
Pehmeä lasku Suomen kesään
Meillä on syksy. Ilmat ovat alkaneet viiletä nyt huhtikuun puolella. Iltaisin, öisin ja aamuisin on välillä jo sen verran viileätä, että nukkuessa kaipaa täkkiä ja joskus pitää pukeutua pitkiin housuihin ja pitkähihaiseen paitaan ja sukkiin. Se tuntuu aika oudolta. Kun palaan Suomesta kesäkuun lopulla, on kylmin aika vuodesta vasta edessä päin. Asiassa on ongelma, sillä suurin osa taloista täällä on lämpöeristämättömiä, joten lämpötila talossa sisällä on useimmiten sama kuin talon ulkopuolella.
Steven muistolle
Steve oli muusikko ja musiikkiteteilijä, työskenteli paikallisella yliopistolla opettajana ja tutkijana. Hän työskenteli monissa projekteissa, joiden takoitus oli edistää musiikin käyttöä yhteisöissä parantavana tekijänä, mm. sotien uhrien ja pakolaisten kanssa. Myös Ruotsissa ja Suomessa hänellä oli yhteistyökumppaneita, ja näistä maista hän yleensä halusikin minun kanssani puhua. Hän toivoi pääsevänsä käymään Norjassa ja Suomen Jyväskylässä tämän vuoden lopulla.
Steve on tuo punapaitainen mies toinen oikealta. Tapasimme viimeksi helmikuun loppupuolella, päivää ennen kun hän sai tietää kuolemantuomiostaan (kuten hän itse asian sanoi suoraan).
Suunnitelmista ei tullut mitään, sillä tammikuussa (siis 2012) hän meni lääkäriin, koska hänellä oli pitkään jatkunut yskä. Hän ei ollut tupakoitsija. Todettiin, että keuhkoisaa oli jotakin. Lisätutkimuksissa se määriteltiin keuhkosyöväksi, joka oli edennyt jo niin pitkälle, että mitään ei ollut tehtävissä. Siihen kuitenkin alettiin antaa palliatiivista kemoterapiaa. Montaa kertaa Steve ei kerinnyt sitä saamaan kun maaliskuun puolessa välissä hän sai aivoinfarktin, oli tajuttomana monta päivää eikä herättyään kyennyt enää puhumaan. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä hän sitten menehtyi. Hautajaiset pidettiin perjantaina 13. huhtikuuta. Ne olivat värikäs ja musiikkipitoinen tapahtuma, ei mikään itku- ja surujuhla. Siellä soitettiin paljon musiikkia, sillä paikalla oli runsaasti hänen muusikkokavereitaan vuosien varrelta.
Ruoka oli valtaosaltaan vegaanista.
Tässä videossa on muutamia kännykkäkameralla otettuja kuvia sekä hautajaisista että muistotilaisuudesta. Musiikki on muistotilaisuudesta, jossa Steven muusikkokaverit jammailivat. Huomaa Steven punaiset kengät lavan keskipisteenä.
Tämän kuvan otin krematorion kappelin terssilta. Kuvassa lienee uurnalehto.
Yllä Steve yhtyeensä The Name laulusolistina Melbournessa 1983. Joku kertoi, että hänellä oli tuolloin oranssi tukka. Videon kuvissa on mm. hänen perhettään.
Pukeutumissuosituksena olivat värikkööt vaatteet, erityisesti kengät. Harva sitä suositusta kuitenkaan noudatti. Minulla olivat mustat kengät ja housut (farkut) sekä kirkaan violetti paika. Täysin mustiin pukeutuneita oli vain muutama, mutta suurin osa oli pukeutunut mustan ja hillittyjen muiden värien sekoitukseen. Monilla miehillä oli tumma puku.
Tunnelma oli rento ja vapautunut.
Saatuaan tietää "kuolemantuomiostaan" Steve alkoi mm. laittamaan vanhaa äänimateriaaliaan nettiin. Tässä tupakkamainontaa vastustava laulu.
Ja tässä vielä hautajaisista Steven ystävän esittämä laulu, sitä ennen sekä ystävä että Steven vaimo muistelevat. Niin, näissä hautajaisissa todellakin taputettiin. Steven arkku on tuossa oikealla. Olemme krematorion kappelissa. Hautajaisiin ei litttynyt mitään järjestäytynyttä uskonnollisuutta.
