sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Marraskuu 2008 - Marraskuun juttuja, luffaa ja muuta


Anopin kuolema ja hautajaiset sekä kaikki niihin liittyvä ovat olleet marraskuun ykkösasia tietysti. Hautajaisista kertominen on vielä työn alla. Tarina ilmestyy myöhemmin.  Sitä odotellessa muutamia tavanomaisempia pikkujuttuja.

Hämähäkin muna



Tässä kuva eräästä puutarhan onkalosta, joka paljastui kun jouduin kaivamaan uudelleen auki osan heinäkuussa rakentamaani pengertä. Olin sekoittanut punaiseen saveen haketta ja hyvää multaa, risuja papuja ja viljakasveja maan parantajaksi. Viime mainitut olivat kasvattaneet mukavia juuristoja, maa melkein vilisi matoja ynnä kaikenlaista muuta elämää. Eräässä onkalossa oli hämähäkki munintapuuhissa, vai mitä se tarkalleen ottaen tuolla isolla valkoisella kokkareella teki?  En tunnistanut hämähäkkiä, Nancy väitti sen olevan tarantula. Vaikea sanoa, kun ei nähty sitä muusta kulmasta kuin tästä. Jos joku tietää, kertokoon. Tässä on yksi tunnistussivu.

Sähkömopon lataus



Vastauksena taannoin esitettyyn kysymykseen kerron nyt tässäkin vähän tarkemmin tuosta sähkömopon (tai oikeasti polkupyörän) lataamisesta. Kuvassa yllä näkyy tuo 13-kilon lyijyhyytelöakku  ja sen laturi. Laturi siis liitetään seinäpistokkeeseen ja laturin johto joko irti otettuun akkuun tai silloin, kun akku on paikallaan penkin alla, mopon runkoon upotettuun liittimeen  (näkyy vähän penkin etureunan alapuolella). Akun siis voi joko ladata paikan päällä ottamatta sitä pois tai sitten sen voi kantaa mukanaan esim. työpaikalle ja ladata siellä.  Lataus kestää neljästä kuuteen tuntiin. Ja kuten aiemmin jo sanottu, yhdellä latauksella ajaa 30 - 40 kilometriä tasamaata. Ylämäet syövät virtaa runsaasti samoin kuin vastatuuli. Edessä oleva mittari, joka näyttää akussa jäljellä olevan virtamäärän, ei ole kovinkaan luotettava. Samoin näkyy nopeusmittari mittaavan enemmänkin moottorin kierroksia kuin todellista nopeutta. Luin muuten jostain, että Kiinassa on nykyään paljon sähkömopoja, mm. Shaghaissa kaikki bensamopot on korvattu niillä, ja kaduilla liikkuu yli miljoona sähköistä ajokkia.

Ja luffat kasvaa

Ensimmäiset kolme kuukautta oli hidasta, tuskin 20 senttisiksi olivat kasvaneet, mutta sitten marraskuussa, kun tuli kuumaa ja kosteaa, ne suorastaan venähtivät.


Virittelin niitä varten puiden väliin juuttinaruja, joihin ne voivat tarttua ja lähteä kiipeilemään kohti yläilmoja.


Ensimmäinen saavuttikin  korjuukypsyyden vähän ennen kuun loppua.
Syötävät siis korjataan vihreinä, ja pesusieniksi joutuvien annetaan kovettua ja kypsyttää siemensä.


Tässä portin pielessä pihan puolella on siis luffien kasvupaikka. Heti aidan vieressä kasvaa kiinanruusuja ja sitten tuota kivankuvioisilla lehdillä varustettua kasvia, jonka nimeä en tiedä. Näkyy näistä kuvista, että tuota punaväriä pitäisi levittää myös aitaan. Nyt sitä on vain portissa. Olisi oikeastaan pitänyt maalata silloin kun kasvit olivat matalampia. 
Heinäkuussa tämä aidanvierusta oli järkyttävän alaston, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Sekä meidän että Maryn puolella ovat pensaat kasvaneet niin, että aitaa ei niiden takaa paljoa näy.


Ja kun kuvaaja tässä kohtaa kääntyy ympäri:




näkyy siis portti ja vieressä nuo luffat, ja siitä etupihalle päin kaikki muut kasvit. Loka- ja marraskuun ajan on tullut paljon kasvihuonekurkkua taimista, jotka kasvoivat huhtikuussa istutettujen kurkkujen siemenistä. Päästimme nimittäin muutaman siemenelle. Niitä kurkkuja on todella tullut paljon. Olen tehnyt niistä pikamenetelmällä ihan hyviä suola-valkosipuli-hapankurkkuja. Aika haastavaa se hapatus yli +30 asteen lämpötiloissa, mutta olen oppinut niksit, ja aika harvoin satsi enää pilaantuu. Tomaatit, jotka tuossa kasvoivat vielä lokakuussa, kuolivat kuumuuteen.



Ja takapihallakin kukkii ihan kivasti, ja rehottaa muukin kuin rikkaruohot. Mussaenda philippica eli Bangkokin ruusu, jonka siirsin yli vuosi sitten tuonne Maryn aidan viereen, on vihdoinkin juurtunut ja lähtenyt nopeaan kasvuun. Pian on tässäkin kohtaa aita pensaiden peitossa molemmin puolin.


Kuun lopussa meitä kävi tervehtimässä kauden ensimmäinen pyton-käärme, sellainen ohut, mutta parin metrin pituinen. Huomatkaa, miten se yrittää sulautua aidan muotoihin. Oli kiivennyt tuohon aidalle varmaankin sadevettä pakoon. Kuun jälkipuolisko nimittäin on ollut kuuma ja sateinen, ihan oikeasti trooppinen siis. Käärmeistä sellainen hauska juttu ilman kuvitusta. Nancy toi Singaporesta n. 10 cm. mittaisen kumisen leikkikäärmeen. Näytimme sitä kissoille ja koirille. Kukaan ei mennyt lankaan paitsi Misu. Muut kissat eivät kiinnittäneet leluun mitään huomiota, mutta Misu ihan todella pelkäsi sitä, tosin välillä iski sitä käpälällään yrittäen tappaa sen, mutta myöhemmin vain pakeni toiseen huoneeseen eikä uskaltanut pitkään aikaan tulla takaisin olohuoneeseen, jossa käärmeen oli nähnyt. Ehkä hänen lapsuuteensa Woodstockin kaatopaikalla kuuluivat käärmeet. Jokuhan oli hylännyt hänet emoineen ja sisaruksineen sinne, ja me pelastimme hänet kesäkuussa 2004. Muu perhe oli siinä vaiheessa jo kadonnut johonkin.



Yksi työtä vaatineista puutarhaprojekteista on kana- ja ankkakopin vieressä oleva ankkalammikko. Vihdoinkin saimme siinä menestymään joitakin vesikasveja, mutta ankat eivät niistä ilmeisesti pidä kun ovat lopettaneet uimisen. Kalat sen sijaan viihtyvät entistä paremmin. Niitä täytyy olla lammikossa, sellaisia lajeja, jotka syövät sääskien veteen munimat munat ja niistä kuoriutuvat toukat.

Pumppaan lammikon melkein tyhjäksi pari kertaa vuodessa. Muutoin vain kierrätän vettä. Lammikon pohjalla olevassa muoripressussa on jossain aika korkealla reikä niin, että ylimääräinen vesi valuu automaattisesti pois. Olen siihen valumakohtaan laittanut muoviputken maan sisään ja putken toisen pään johtanut banaanikasvien viereen rakentamaani vähän alle kaksimetriä syvään imeytyskaivoon. Sieltä vesi imeytyy maahan, josta banaanikasvit ja naapurin mangopuu sen pystyvät toivottavasti käyttämään hyväkseen.



Asennettiin myös talon ensimmäinen vipuhana. Valitettavasti sellaista ei saa ainakaan kovin helpolla laitettua kylpyhuoneeseen, koska sitä varten pitäisi purkaa kaakelointi. Näin väitti putkimies.  Minä taas uskon, että Suomessa on ainakin ollut malli, jonka on voinut melkein heittämällä asentaa vanhanmallisen (Suomessa museomallisen) kaksihanaisen systeemin paikalle. Meillä taisi olla sellainen kotona 1970-luvulla.



Nancy toi Singaporesta myös induktiokeittimen,  ihan aidon japanilaisen Toyomin eli Toshiban. Induktiolevy on siitä kätevä, ettei tarvitse kuumentaa huoneilmaa ruokaa laittaessa. Nuo spiraalimaiset, täystehollaan oranssina hehkuvat keittolevyt voidaan melkein kokonaan jättää historiaan. Painekeittimen kanssa tuo on todella kätevä vehje, koska lämpötilan säätö on tarkempi. No, joo, olisihan hellan voinut toki pyyhkiä puhtaaksi ennen kuvaamista.



<Lokakuu | Koko Marraskuu | Joulukuu >

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti