Syyskuu 2008 - Kuusi vuotta sitten

Siitä tosiaankin on kuusi vuotta

Olen käynyt Suomessa viimeksi kuusi vuotta sitten. Toki maan asioita olen seurannut aika tiiviisti kaikki nämä vuodet, ja nähnyt ihmisiä sekä kuvissa että videoilla, mutta silti, jos nyt Suomeen tupsahtaisin, saattaisi se ympäristö tuntua aika oudolta. Ehkä parin ... tai neljän ... vuoden päästä täytyy yrittää käydä kokeilemassa.

Syyskuun puolivälissä siitä tuli kuusi vuotta, kun lähdettiin Singaporesta, Nancy, hänen äitinsä ja paras ystävänsä sekä minä, lentäen kohti Helsinkiä. Ja siitä on yli kuusi vuotta kun viimeksi kävin Suomessa ja  saunassa.   Olimme elokuun alussa Nancyn kanssa päättäneet mennä naimisiin, tai siis minä olin kosinut vinkin saatuani. Siitä oli alustavasti puhuttu jo toukokuusta alkaen, siinä vaiheessa kun olimme tunteneet kuukauden. Mehän tapasimme Kitti-kissan välityksellä 29. päivänä maaliskuuta (siis vuonna 2002). Ja siitä lähtien se olikin vauhtia ja menoa. Niin, elokuussa kun minun olisi pitänyt työn puolesta poistua Singaporesta takaisin suomeen, päätimme, ettei niin käy, vaan lähdemme yhdessä Australiaan. Sitäkin varten olisi parempi, että olisimme naimisissa, vaikka olisi se varmasti tapahtunut melkein yhtä nopeasti muutenkin. Jotkut asiat vain tapahtuvat, ilman että niitä edes tarvitsee harkita ja pohtia. Häämatkaa Suomeen alettiin valmistelemaan. Siinä Nancy sai tahtonsa perille, että otamme hänen äitinsä eli tulevan anoppini mukaan samoin kuin hänen vanhan lapsuudenystävänsä. No, näin jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt lähteä vain kahdestaan, eihän siitä mitään tule kun anopin ottaa häämatkalle mukaan. Mutta niin siinä vain kävi ja matkaan päästiin Singaporen Changin lentokentältä.



Se kuuluu tuohon itäiseen kulttuuriin, että pitää joka asiassa olla liikkeellä porukalla. Niinpä lentokentälläkin oli saattamassa lähes koko suku.  Nancy on muuten kuvassa toinen vasemmalta, jos joku ei tunnista. Hänen äitinsä on siinä vieressä.

Lennettiin Lontooseen ja sieltä monen tunnin odottelun jälkeen laskeuduttiin Helsinkiin.



Syyskuun alku oli kaunis ja lämmin.  Tosin heti meidän saavuttuamme alkoi viilenemään, ja viileneminen jatkui tasaisesti koko sen viikon. Ei satanut kuitenkaan, vaan oli tuulisen viileä, mutta aurinkoinen syyssää.

Viikon verran niitä pienimuotoisia häitä sitten valmisteltiin, ja ne pidettiinkin sitten syyspäivän tasauksen päivänä, joka kiinalaisen kalenterin mukaankin sattui keskisyksyn lyhtyjen juhlan päiväksi. Sillä asialla tuntui olevan erittäin paljon merkitystä Nancylle ja hänen perheelleen.



Tallinnassakin käytiin sen viikon aikana, mm. lounastamassa paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa.



Itse hääjuhla oli hyvin omalaatuinen, pienimuotoinen, kodikas. Se alkoi siviilivihkimisellä kahvila Tomtebossa seurasaaressa, jossa paikalla olivat meidän lisäksemme vain vihkijä Vivi Malme sekä todistajat. Hieman enemmän väkeä oli sitten iltapäivällä veljeni talossa Nurmijärvellä, mutta sielläkin vain lähin perhe ja pari hyvää ystävää.  Illalla sitten ei enää juhlittukaan vaan valmistauduttiin seuraavan päivän paluulentoon.

Singaporelaista asumista

Kuumaan, kosteaan, meluisaan ja kiireiseen Singaporeen saavuttiin, ja alettiin valmistelemaan yhteistä elämäämme Australiassa. Asuimme ne pari kuukautta tavallisessa lähiössä, jossa asui enimmäkseen kiinalaisia.  Minun elämäni oli nyt erilaista kuin se oli ollut seitsemää kuukautta aikaisemmin saapuessani maahan ekspatriaattina.



Tässä kuva  talostamme Hougang-nimisessä lähiössä. Ja tässä kuva asuntomme keittiön ikkuasta sisäpihalle.  Siinä näkyvät asuntokohtaisten ilmastointilaitteiden ulkoyksiköt sekä nuo mainiot pyykinkuivausseipäät, joita en koskaan lakkaa ihastelemasta, ja jotka siitä lähtien ovat kuuluneet minun kotiini. Seipäät ovat muovipäällysteisiä kevyitä bambukeppejä, joita varten talon seinään on asennettu metalliputki yleensä keittiön ikkunan ulkopuolelle.  Pyykkipäivänä seipäät otetaan katossa olevista koukuista ja asetetaan noihin putkiin. Pyykit kiinnitetään niihin joko niitä varten valmistetuilla pyykkipojilla tai sitten vain pujotetaan lahkeesta tai hihasta.


Ikkunat ovat yhdenkertaiset ja ne ovat useimmiten auki, paitsi makuuhuoneissa silloin kun ilmastointi on päällä. Vaikeinta minulle olikin maassa asuessa jatkuva hälinä ja meteli. Oli vaikea löytää paikkoja, joissa on hiljaista. Toki niitä sitten opin löytämään mm. aikaisin sunnuntaiaamuna vaikkapa puistoista  tai luonnonsuojelualueilta.  Samasta meluongelmasta muistin kärsineeni asustellessani kymmentä vuotta aikaisemmin Pietarissa yleensä noin kuukauden verran kesässä. Siellä taas opin löytämään hiljaisuutta hautausmailta, joilla ei juuri kukaan käynyt kuin juhlapäivinä.



Tässä vielä kuva asunnon porraskäytävästä, joka toimii samalla parvekkeena, tosin niin, että naapurit kulkevat sen läpi.



Asunnon uloimmaisin ovi on yleensä kalteriovi, jota pidetään auki paremman ilmanvaihdon aikaansaamiseksi. Oven edessä ovat talonväen arkikengät, tavallisesti sandaalit tai varvastossut.

Talot ovat korkeita, kymmenestä kahteenkymmeneen kerrosta, nissä on useita asuntoja. Kävelymatkan päässä on bussipysäkki ja lähistöllä myös metroasema (jota kutsutaan täällä nimellä MRT).

Tämä asumismuoto on tunnettu nimellä HDB, joka tulee asiaa hoitavan valtion viranomaisen nimestä Housing Development Board. Se rakennuttaa näitä kansan asuntoja ja myy niitä ihmiselle subventoituun hintaan, ei omaksi vaan 99 vuodeksi.  Asuntoa varten saa myös tietysti lainaa.  Havaintojeni mukaan tällainen asunto (ja laina) on melkein jokaisella täysi-ikäisellä. Sellainen ostetaan heti kun voidaan, vaikka naimattomana silti jäädäänkin asumaan vanhempien luokse. Ostettu asunto sen sijaan annetaan vuokralle, usein huone kerrallaan maahan saapuneille siirtotyöläisille. Yksi huone pidetään lainsäädännön takia muodollisesti itsellä. Sitten kun mennään naimisiin, muutetaan toisen omistamaan asuntoon ja toinen pidetään vuokralla tai myydään pois. Myyntihintaa ei saa itse päättää, vaan sen määrää tuo mainittu asuntoviranomainen.

Sitten lokakuussa, puhutaan edelleen vuodesta 2002, oli singaporelainen, mutta omamme näköinen, hääjuhla Balin ja Myyrmannin pommitusten kanssa samoihin aikoihin. Sitä ehkä muistelen myöhemmin.

Ja nyt hyppy takaisin tähän päivään, jota ei eletä enää Singaporessa vaan Koillis-Australiassa.


Hamppua

Se, että upotan tähän paikallista uusyritystä esittelevän videon, ei kerro omasta nykyisestä tai edes näillä näkyvin tulevasta ammatistani vaan ihan mielenkiinnostani tällaisia epätavallisia asioita kohtaan.  Toki tunnen hampun käytön sekä ruokana että vaatteiden raaka-aineena. Onhan minulla pitkään ollutkin yksi hamppupaita ja yhdet hamppukengät, sellaiset Romaniassa valmistetut, Yhdysvaltain kautta tänne postitetut tukevat nilkkurit (Ecolution merkiltään). Ruokapuolella taas on kysymys siitä, onko soija terveellistä vain kannattaako teolliset soijatuotteet (kuten maidot ja juustot) korvata vähemmän jalostetuilla ja itse tehdyillä, kuten hampputofulla eli hefulla. Mutta tämän jutun pääjuju on juuri tuo hampun käyttäminen rakennusmateriaalina. Se voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen juttu, esim. tässä meillä hiekkaan ja puaniseen saveen sekoitettuna. Jos ei nyt ihan taloa, niin ainakin aitaa voisi kokeilla pystyttää. 

Tämä hamppu on eri laijiketta kuin viihdekäyttöön kasvatettava, jota tällä seudulla rehottaa varmasti melkein joka toisella takapihalla.

Heinäkuu - Elokuu 2008

On tapahtunut ennenkin niin, että kun olen ahkerasti käyttänyt lapiota, eivät ole sormet ja pää enää taipuneet näppäimistön käyttöön. Niinpä kävi nytkin. Mutta katkaistaan hiljaisuus edes hetkeksi ja väännetään vaikka väkisin parit kuulumiset.

Niin, alan vaihto on vielä työn ja harkinnan alla. Jos ei alan vaihtoa tullutkaan, niin ainakin työkuvioiden vaihto.  Työasioista ei ole ollut tapana kovin seikkaperäisesti kertoilla, enkä tee sitä nytkään. Ainoa kertomisen arvoinen työ on edelleenkin puutarhatyö, jota onkin harrastanut niin, että lihaksia pakottaa, kuten tuossa yllä jo vihjailinkin.

Vastaanpa tähän ii:n heinäkuun alussa jättämään kommenttiin:

Hei vaan, tosi mukavaa toi äänibloggauskin, tosin sitä on hieman hankalampaa "lukea" täällä työpaikalla salaa pomolta :D En ole ennen kommentoinutkaan, mutta löysin tämän blogisi joskus keväällä ja urakalla ja suurella mielenkiinnolla luin kaikki vanhat kirjoitukset ja pidin kovasti. Ystäväni saivat liiallisuuksiinkin asti kuulla lauseita jotka alkoivat "Timo tropiikista oli tehnyt..." Sinusta on tullut mielessäni esikuva sille, että elämänsä ja elintapansa voi itse muokata haluamakseen, ja tämä uusi postaus toi taas uutta kannustinta minullekin työpaikan vaihtoon. Jossain vaiheessa. Itse pidän myös kovasti eläimistä joten niiden arkipäivästä on myös mukava lukea.

Kiitos kovati tuosta! Se oli kyllä ihan mukava ja huvittava kommentti!  Ja onnea itsellesikin työpaikan vaihtoon sitten kun sen aika on.  Mutta minäkö esikuvaksi? Huh, huh, aikamoista räpiköimistä se minunkin elämäni välillä, eikä voi aina puhua siitä, että itse olisin elämääni muokkaamassa, vaan pikemminkin menen sinne, minne viedään. Mutta yritys kyllä on välillä kova, ja haaveita ja sunnitelmia, niitä kyllä riittää! Katsotaan nyt mitä tästäkin tulee. Tällä hetkellä harkitaan ja kokeillaan eri vaihtoehtoja, ja se vanhakin, eli tietokoneet, kuitenkin on jollain tavalla mukana kuvioissa.  Voisin tehdä tästä kirjoituksesta raportin paikallisista ammatinvalinta- koulutus- ja työmahdollisuuksista, mutta en viitsi, anteeksi vain, mieluummin pitäydyn omassa puutarhassa.  Ehkä aio kovin paljoa edes kertoa Venäjään liittyvistä asioista, enkä niihin liittyvästä henkilökohtaisesta järkytyksestä, siitä, miten neuvostoajat ovat palanneet takaisin myös nuorten ihmisten mieliin. Eikä se ole pelkkää tiedotusvälineitten välittämää kuvaa, vaan syntynyt myös henkilökohtaisten kontaktien perusteella.  No, meillä täällä ei ole juurikaan venäläisiä eikä edes yhteistä rajaa sen maan kanssa, joten meille Venäjä on vain kaukainen hirviö.  Alanvaihtooni liittyen siitä seuraa se, että venäjän taidoistani ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään hyötyä täällä. Olisi aikanaan  pitänyt mieluummin opiskella kiinaa tai japania.

Mutta siis, takaisin vanhoihin tylsiin juttuihin, kuten näihin rauhoittaviin maisemiin.

 Talvi on ollut ennätyksellisen kuiva, ei ole ollut kuin pari kunnon sadepäivää. Jostain kumman syystä maanviljelijä on kuitenkin saanut sokeriruokonsa kasvamaan ja vihertämään.



Ohan se kotonakin, yksi banaanikasveista, 10 kuukautta sitten istutettu, lykkäsi kukan, sellaisen violettiterälehtisen möykyn, kuin amerikkalaisen jalkapallon muotoinen punakaali. Se näkyy tuossa kuvan keskiosassa tummana möykkynä.  Aluksi se oli vielä korkeammalla, tuolla noin kolmen metrin korkeudessa, mutta käytyään painavammaksi, kukka, tai tertun alku jo, on alkanut taivuttaa kasvin runkoa kohti maata.  Ehkä jouluksi meillä nyt tällä kertaa todellakin on ainakin yksi tertullinen banaaneja. Täytyy vain toivoa, että kevät olisi rittävän sateinen, jotta niistä kasvaisi isoja.  Neljä-viisi muutakin banaanikasvia pihalla on.

Niin, paljon on pihalla kaivettu ja möyritty, mutta kun pitäisi tuo kaikki kuvina näyttää, niin ei oikein onnistu.



Tuosta peltisen varastokopin vasemmalta puolelta meni vielä kuukausi sitten käytävä portille, josta pääsi takapihalle. Enää ei pääse.  Ennen aidan vieressä ollut n. 20 sentin levyinen penger on nyt metrin verran leveämpi. Siihen on useampi kottikärryllinen kärrätty kuorma-autolla piakalle tuotua  multaa ja haketta, joka on sekoitettu "uima-allastyömaaltani" kaivettuun savimaahan.  Kuten sanottu aiemmin, tarkoitus olisi saada tuohon aidan viereeen kasvamaan tiheä ja kukkiva viidakko, niin, ettei naapuritaloa näkyisi lainkaan. Siihen taitaa vielä mennä aika monta vuotta. Kanat ovat normaalisti aitauksessaan aidan vierellä. Tässä kuvassa nuo kaksi ovat lentäneet verkkoaidan yli karkumatkalle syömään vihannesmaani tuotteita. Tuossa kuvan vasemmassa reunassa näkyykin muuten tilliä ja rukolaa.

Ja alla sama aidanvierusta kuvattuna takapihalta, sieltä banaanikasvin juurelta.


Peltikopin edessä on siis puusta ja verkosta rakennettu Misun tarha. Aidanvierustan penkereellä on se suuri viikunapuu ja muita pnesaita. Laajennuksen myötä paikalle tuotu hyvälaatuinen multa toivottavasti saa kaiken rehottamaan tulevana sadekautena.
Tuohonkin olisi kuitenkin kaikista kätevin laittaa metallinen, aidan muotoinen eli aidaksi tehty sadevesisäiliö niin kuin muuallekin, missä talo tulee lähelle aitaa.   Ja tuon Misun tarhankin suhteen on kaikenlaisia parannussuunnitelmia. Paras olisi yhteinen juoksutarha kanojen kanssa, sellainen, joka seuraisi aidan vieriä melkein koko tontin ympäri. Ja tietysti sitten Misulle korkeita paikkoja, joista katsella maailmaa.


Tässä videota puutarhasta. Paikka on mullin mallin ja Misu-kissakin joutuu olemaan vankeudessa.