tiistai 1. heinäkuuta 2008

kesäkuu 2008 - talvikuu













Talven kunniaksi olen taas alkanut hapattamaan suolakurkkuja. Ensimmäinen satsi valmistui kesäkuun puolivälissä.




Eräänä päivänä löytyi kaupan hyllyltä herkullisen näköisiä ruispitaleipiä. Kun oli kääntänyt paketin nurin päin katsoakseni miltä itse leivät näyttävät, katosikin mielikuva herkullisuudesta. No, vahinkoja sattuu. Eivät ne olleet vanhoja leipiä, ja vain tuo yksi paketti sisälsi vihreällä homeella kuorrutettuja leipiä.



Kasvihuonekurkkua kylvin avomaalle huhtikuun lopussa. Kuuden viikon kuluttua siitä alkoi tulla satoa. Ja sitä satoa sitten tuli mukavasti koko kuukauden ajan.



Jesselle kiitokset rippikuvista. Kuvia Suomesta on aina mukava saada ja nähdä. Erityisesti tämä on hieno, jossa ovat oikealle hänen isänsä sekä isän vanhemmat ja vasemmalla äiti vanhempineen.  Lapsia katsoessa sitä huomaa, miten aika kuluu. Jessekin oli alle kymmenvuotias kun lähdin Suomesta.  Niin, ja ovathan tuossa kuvassa myös minun vanhempani.



Juhannustakin käytiin viettämässä suomalaisessa seurassa. Eräs toisen polven suomalainen rouva päätti järjestää juhannuskokkojuhlat puutarhassaan tästä muutaman kilometrin päässä.  Heidän tonttinsa on niin iso, että sillä voi polttaa kokkoa. Isäntä olikin viritellyt ihan mestariteoksen, jonka sitten juhlallisin menoin sytytti.  He ovat harrastaneet juhannuskokkoa aiemminkin omien ystäviensä kanssa, mutta ensi kertaa he nyt kutsuivat muitakin paikalle.

  

Kuvassa vasemmalla Maria, joka on tullut tänne suomesta reilut 10 vuotta sitten. Hänestä oikealle Kirsti, jonka äiti on suomalainen ja isä saksalainen. Keltapaitainen on Janne, joka on syntynyt muistaakseni täällä, mutta puhuu ihan sujuvaa suomea. Sitten Jannen tytär. Ruokatarjoilut toimivat nyyttikestiperiaatteella. Suurin osa keskusteluista illan aikana käytiin englanniksi, koska joukossa oli niin monia, jotka eivät osaa suomea.



Puutarhassa kaikki kasvaa, mutta hitaasti.  Tai ei ihan kaikki kasva. Monet itukkaat tai kylvökset kyllä kuolevatkin joko ihan alkuunsa tai alkumetreillä. Osa joutuu myöskin eläinten syömäksi tai tallomaksi.




 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti