Vasemmalla: Tähän aikaan vuodesta palmut ovat kauniita. Niiden marjat ovat saaneet punaisen värin ja lehdetkin osittain kellastuvat sadekauden jälkeen. Oikealla näkyvät istuttamani kurkut sekä yksi tillintaimikin. Niiden takana itää mullassa siemeniä. Kanat on erotettu kasvimaasta verkkoaidalla. Päästämme nykyään kanat vaeltamaan aidan viertä aina etupihalla saakka. Ne kulkevat verkolla erotettua käytävää pitkin puiden ja pensaiden alla.
Laitetaan nyt vähän parempi kuva siitä portista ja sitä vartioivista kiinalaisista leijonista.
Paljoa ei portti kuitenkaan kadulta nähtynä silmään pistä, sillä tarkoitus on peittää sitäkin mahdollisimman paljon kasvillisuudella, ihan niin kuin aitaakin. Portin puoleisesta päästä julkisivu onkin jo aika paljon toivotun näköinen, mutta toiselta puolelta katsoen ei vielä...
Olen miettinyt, että maalaisiko tuon aidan yläsoan sittnekin punaiseksi, vaikka onkin tarkoitus antaa pensaiden kasavaa niin, että aita peittyy niiden sisään. Toki tuo mäntylauta on käsiteltyä niin, että sen pitäisi kestää 30 vuotta lahoamatta.
Ja lopuksi esittelemme Erjan luffan. Se lähti alulle joskus vuoden 2007 marraskuussa. Maaliskuun puolivälissä se oli tuollainen kuin näemme alla vasemmalla. Huhtikuun puolivälissä se oli jo kuiva ja sisältä pesusienimäinen. Avasin sen veitsellä, karistin siemenet pois ja lähetin ne siemenet Erjalle. Pesusieni on vielä odottamassa jatkokäyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti