tiistai 8. tammikuuta 2008

Tammikuu 2008 - Maanantai-aamun piristys




Tämän lupasin jo tuolla edellisessä kirjoituksessa esitellä. Se on nimeltään Jackfruit eli Intian leipäpuun hedelmä tai jakkipuun hedelmä.  Niitä on runsaasti tarjolla Malesiassa ja Singaporessa, meillä harvemmin. Minulle sen tuoksu tuo mieleen durianin, joten kunnon durianien puutteessa tämä jakkihedelmä saa toimia korvikkeena.  Tämä on ihan paikallinen, kuten kerroin. Sen on kasvattanut eräs thai-torikauppias tästä n. 60 kilometriä pohjoiseen. Hän möi sen meille perjantaina kymmenellä dollarilla ja käski odottaa kolmesta viiteen päivään sen kypsymistä. Me kuitenkin odotimme vain kaksi. Sunnuntai-iltana se oli jo pehmyt ja alkoi tuoksua voimakkaasti.



Mitenkähän tätä hedelmää kuvailisi. Tuoksu on voimakas, vähän kuten durianissa.  Tottumattomat pitävät sitä jopa pahana, puolimätänä jopa. Kuten mm. banaani, on tämäkin hedelmä varsin rasvainen ja kaloripitoinen. Rakenne on kuitenkin kovempi ja selvästi kuituisempi kuin banaanilla. Voisi ehkä sanoa, että maku ja rakenne olisivat sekoitus banaania, persikkaa ... ja jotain muuta. En ole kovin hyvä kuvailemaan makuja. Ja tärkeintä minulle tässä ovatkin tämän hedelmän herättämät muistot ja mielikuvat.  Ehkäpä jokunen Thaimassa käynyt suomalainenkin on ihastunut tähän hedelmään?

Hedelmän koko sisus ei ole syötävää, vaan vain osa siitä, nuo muita oranssimmat osat, jotka ovat vähemmän kuituisia. Ne ovat ison siemenen ympärillä, ja niiden ympärillä taas on kuituisempaa ja vaaleampaa ainesta, joka muodostaa ontelon tai taskun.  Jakkihedelmä on myöskin varsin pihkainen, joten sitä pitää leikata öljytyllä veitsellä ja sitten repiä nuo sisukset auki öljyisillä käsillä.

Muuta piristystä maanantai-aamulle on viileä ja sateinen sää. Lämpötila on lähempänä 25 kuin 30 astetta, mikä on ihan piristävää ihan siinä kuin raikkaat sateetkin. Meitä kohti on tulossa lännestä päin syklonista kehittynyt trooppinen matalapaine, joka tuo runsaasti sateita tullessaan. Olisi siis taas hyvä mahdollisuus siihen, että tiet tulvisivat niin, ettei tarvitsisi loppuviikosta mennä töihin.  Taidan olla ikuinen optimisti.


Kaikki Tammikuun 2008 jutut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti