Marraskuun puolivälin jälkeen olimme saaneet nauttia pienistä trooppisista tomaateista. Niitä on mukava popsia suoraan pensaista kuin marjoja ikään. Ennen nimitin niitä kirsikkatomaateiksi, mutta sitten joku sanoi, etteivät ne ole niitä, vaan jotain muuta lajiketta. Tuo lajike on kuulemma paikoin villiintynyt niin, että se lisääntyy itsekseen luonnossa. Woodstockissa niitä kasvoi villinä sikäli kuin lehmät eivät niitä olleet ehtineet syödä.
Töihin pyöräillessä pääsee taas mukavasti hikeen. Yritän päästä uudella pyörälläni uusiin nopeusennätyksiin. Nyt aika on nopeimmillaan 40 minuuttia. Sen jälkeen on kyllä paita märkänä ja hiki virtaa. Onneksi työpaikalla on suihku käytössä ja minulla konehuoneessa hyvät mahdollisuudet vaihtaa kuivat vaatteet ylle ja puhalluttaa tuulettimella märät kuiviksi samoin kuin pyyhkeen.
Tästä kuvasta näemme, että passionhedelmät kana- ja ankkakopin edustalla ovat kasvaneet ja alkaneet kiivetä verkkoaitaa pitkin kohti korkeuksia. Oikealla lähikuva kanatarhassa kasvavista puista. Aivan samoin kuin lähellä oleva mangopuu, myös kookospalmu tuottaa satoa. Molempien kohdalla on ongelmana tuon sadon korjaaminen. Edes tikapuut ja pitkä keppi eivät ole riittävä varustus kaikkien mangojen ja kookospähkinöiden korjaamiseen.
Tuli se banaanipuukin sitten viimein istutettua. Tai ei tullut banaanipuuta vaan banaaninkorsi. Vai miten tuota kutsuisi, kun banaani ei olekaan puu vaan se kuuluu ruohokasvien heimoon ihan samalla tavalla kuin bambutkin. Ne kasvavat maan rajasta eivätkä kärjestään. Näin tuli taas sivistettyä itseään wikipedian ja muun nettimateriaalin avulla. Kävimme hakemassa kasvin entiseltä asuinalueeltamme Machans Beachilta suomalaisperheeltä, josta melkein tuli naapurimme (olimme toukokuussa jo allekirjoittaneet kauppakirjan melkein heidän naapuritalostaan kunnes kauppa raukesi termiittivaurioiden johdosta). Banaanin istutimme ankkalammikon ja talon väliselle alueelle paikkaan, johon valuvat ankkalammikon vedet silloin kun lammikko täyttyy yli äyräidensä. Olin jo pitkään muiden kaivuutöitteni ohessa valmistellut paikkaa banaanille. Olin kaivanut syvän kuopan, jonka täytin hakkeella, lannoitteilla ja mullalla. Nämä kaksi kasvia tuottavat sitten aikanaan molemmat niitä makeita minibanaaneita. Niiden pitäisi nyt kesän aikana venähtää ainakin kolmimetrisiksi ja tuottaa sitten satoa noin vuoden kuluttua.
uunniteltujen remonttien suhteen alkoi marraskuussa jo tulla uskon puute. Ei ollut näkynyt keittiön kaappien laittajaa eikä aidan tekijääkään. Aidan tekijää olimme etsineet jo elokuusta saakka. Yksi oli jo käynyt katsomassa paikkoja elokuussa ja jättänyt tarjouksen (4700 dollaria). Häntä ei sitten kuitenkaan kuulunut eikä häntä saanut puhelimitsekaan kiinni. Tämä vanha mies ei alunperinkään minusta vaikuttanut kovin lupaavalta. Ennen häntä oli jo tilattu erään toisen firman mies tekemään tarjousta. Ensimmäisellä kerralla kun otin häntä varten jopa vapaata töistä, hän ei ilmaantunut paikalle eikä soittanutkaan kuin parin päivän päästä. Hän lupasi käydä seuraavan viikon aikana katsomassa paikkaa itsekseen, mutta ei enää antanut kuulua itsestään. Samoin kolmannen firman edustaja ei koskaan tullut paikalle. Sitten ilmaisjakelulehdestä löytyneen ilmoituksen perusteella löytyi yksi. Olin jo kyllä oppinut, että niissä, jotka näinä ylikuumentuneina aikoina tarjoavat palvelujaan lehdissä, täytyy olla jotakin vikaa: joko ammattitaito on huono ja hinnat korkealla tai sitten molempia. Tämä kuitenkin kertoi, että hän etsii keikkoja joulutauon ajaksi. Niinpä hän, Luke, sitten kävi eräänä sunnuntaiaamuna katsastamassa paikat ja kertoi alustavia arvoita: maasto on sen verran vaikeaa, että hintaa tulee aidalle normaalia enemmän. Hän sanoi, että jopa 90 dollaria metriltä (kun aidan korkeus on haluamamme eli 1,8 metriä. Se on maksimi, jonka saa pystyttää ilman erikoislupaa). Olimme tuon vanhan ukon kanssa mitanneet, että aitaa tulisi vähän alle 50 metriä. Siitä tulisi alle viisi tuhatta, ja yli sen jälkeen kun lisätään tuo 10% lvero (täkäläisittäin GST, joka vastaa suomalaista ALV:tä). Luke lupasi laittaa tarjouksen sähköpostilla. Sitä ei kuitenkaan kuulunut pariin päivään. Soitin ja hän kertoi laittavansa uudestaan kun olimme tarkistaneet osoitteen. Tuli kyllä sähköposti, muttei tarjousta. Soitin uudelleen. Kysyin samalla, mikä olisi tarjouksen loppusumma. Hän sanoi jotain, minkä kuulin mielestäni 4900. Sanoin, että ei kuullosta pahalta, mutta sanoin kuitenkin odottavani kirjallista tarjousta ennen päätöksen tekemistä. Sitä ei edelleenkään kuulunut, mutta Luke soitti seuraavana päivänä ja kertoi tilanneensa ja toimittaneensa tarvikkeet tontillemme. Seuraavana päivänä (13.12.) hän sitten saapui aamulla ja oli aloittamassa töitä. Kerroin, etten ole vielä saanut tarjousta ja kysyin, onko hänellä sitä mukana. Hän sanoi, että vähän myöhäistä jo tässä vaiheessa ja ojensi paperin, jossa oli tajous 60 metristä aitaa hintaan 6500 dollaria. Lisäksi oli ehto, että minä vastaan kustannuksista, jos alueella on kiviä tai he kaivavat kaapeliin tai vesijohtoon. Edelleenkään ei tehty mitään kirjallista sopimusta tai tilausta. Enkä minäkään tässä vaiheessa valittanut siitä, että mielestäni aidan pituus on arvioitu väärin ja hinta on huomattavasti korkeampi kuin alkujaan tehty suullinen tarjous. Ei ole ensimmäinen kerta kun törmään tuollaiseen. Tuntuu vähän siltä, että tällaistahan se meininki täällä on: jokainen vain yrittää pelata omaan pussiinsa melkein keinolla millä hyvänsä. Kaiken kukkuraksihan sitten molemmat naapurit kieltäytyivät osallistumalla aidan kustannuksiin. Olisimme tietysti voineet viedä asian oikeuteen, mutta siitä olisi tullut vielä enemmän kuluja.
Ja sitten vajaan viikon kuluttua aloituksesta oli aita portteineen pystyssä ja Luke kinuamassa rahojaan. Hän olisi halunnut ne jo ennen kuin oli edes laskua kirjoittanut. Summaksi tuli sitten 6806 dollaria sisältäen ylimääräisen verkkoaidan poiston Maryn tonttia vasten. Sitä me emme saaneet keskenämme pois, koska se oli kaivettu metrin syvyyteen. Hinta ei sinänsä kaivele, ja työn laatukin on erittäin hyvää. Sen sijaan en voi mitenkään pitää reiluna tapaa, jolla rakentaja hoiti tarjouksen tekemisen. Mittasimme aidan sen valmistuttua, ja sitä on todellakin vain 45 metriä. Tekeepähän kuitenkin tehtävänsä, eli nyt voi koiratkin päästää silloin tällöin etupihalle juoksemaan.
Joulun vietosta ei ole paljoa sanottavaa. Tällä ei ole keskitalvi, ei ole kylmää eikä pimeää, meillä ei ole lapsia, emmekä me itse ole mitään juhlaihmisiä, meillä ei ole sukulaisia eikä edes hirveästi ystäviä. Siksi joulu meni vain kahdestaan, tai eläinten kanssa, kotona ollessa ja vapaapäivistä nauttiessa.
Joulupäivänä onnistuimme viimeinkin tapaamaan vihreän sammakon ( tieteelliseltä nimeltään litoria caerulea ja suomeksi korallisormisammakko). Minä näin sen nukkumassa ankkalammikon pumpun ulosmenoletkun päällä. Jo aiemmin joulukuussa olimme kyllä kuulleet sammakon pitävän puussa soidintaan. Se on sellainen hyvin kova raakkuva ääni. Tämä oli ilmeisesti se kutsuun vastannut naaras, koska tapaninpäivänä Nancy näki sammakon samassa paikassa ja sen kutua ankkalammikon pinnalla. Woodstockissa meillä oli näitä sammakoita joka paikassa: niitä lymyili keittiön lusikkalaatikoissa ja istui rivissä kymmenkunta vessan oven päällä, ja vessan seinillä kiipeili vähintään yhtä monta. Täällä kaupungissa niitä ei ole yhtä paljoa siksi, että ilma ja ympäristö ovat täällä saastuneita. Meidän puutarhaamme niitä toivottavasti tulee enemmänkin, koska me emme käytä tuholaismyrkkyjä.