Nämä jutut, "kirjeet" tai uutiset, miten vain, ovat olleet kovin eläinaiheisia. Ikään kuin elämä täällä pyörisi jatkuvasti lemmikkiemme ja muiden eläinten ympärillä. No, niinpä se oikeastaan meidän perheessä pyöriikin. Lemmikit ovat meille sitä mitä lapset lapsiperheille. Omia lapsia kun ei meillä ole (tilaus kyllä ollut vetämässä koko ajan). Ja mikäs sen mukavampi puheenaihe kuin eläimet. Niiden kanssahan meille eniten tapahtuukin. Muuten elämä on leppoisaa ja tasaista arkea, vapaa-aikana kait lähinnä suomalaiseen mökkielämään verrattavaa, puutarhassa tonkimista ja paikkojen kunnossa pitämistä. Me emme juurikaan juhli tai kyläile emmekä edes matkustele. Emme vieläkään ole käyneet merellä, vaikka päivän reissulla voisi käydä näkemässä maailman mahtavimmat vedenalaiset maisemat suurilla valliriutoilla (Great Barrier Reef).
Heinäkuussa ei ole raportoitavana yhtään kuolemaa eikä syntymää. Ankka, kukot ja kanat voivat hyvin. Nuo kesäkuulta eloon jääneet kolme pientä poikastakin ovat edelleen elossa ja voivat hyvin samoin kuin kaikki muutkin kanat ja ankka. Ne ovat olleet jatkuvasti aidattuina tarhaan. Tarhan ympärille olen yrittänyt istuttaa kaikenlaista vihreää, mm. papuja kiipeämään verkkoaitaa ylös, basilikaa ja muita yrttejä peittämään tuoksullaan kanankakan tuoksua sekä sitten kaikenlaisia ylijäämätaimia, mm. tomaattia kasvamaan niin, että kanat voivat syödä niiden lehtiä kun ne kasvavat aidan läpi. Ruohon olen saanut kanatarhan lähettyvillä vihreäksi, ja yritän sen keinokastelulla pitääkin sen verran vihreänä, että voin silloin tällöin leikata niille tuoretta syötävää keittiöstä tähteeksi jäävien vihannesten lisäksi.
Toki ostorehuakin niille annetaan, viljasta ja vihanneksista tehtyä kuivaa pellettiä. Sitä kuluu 40 kilon säkillinen reilussa kuukaudessa. Munia tulee kolme tai neljä päivässä. Ollaan annettu niitä koirillekin kullekin yksi ilta-aterian yhteydessä. Itse kun ei niitä kuluteta tarpeeksi ja toisaalta ei niitä tule riittävästi myyntiä vartenkaan. Minä varsinkaan en ole oikein kananmunien ystävä, eivät ne minusta oikein ole kasvissyöjän ruokaa. Nyt olen niitä yrittänyt käyttää vähän enemmän kun niitä kerran on saatavissa. Ovathan ne sentään omalla työllä ansaittua omien hyvin pidettyjen kanojen tuottamia. Kaupan munat jättäisin mieluiten syömättä. Jos ne eivät ole häkkikanojen tuottamia, niin kuitenkin liian ahtaasti pidettyjen lattiaknojen. Niitä todennäköisesti pidetään liian pimeissä kanaloissa ja niiden nokat on saatettu katkaista jotteivät ne nokkisi toisiaan liiassa ahtaudessa.
Meilä on edelleen tuo Australian Karjakoira, Bluey, jonka reilu vuosi sitten ostimme autotallikirppikseltä. Se on hyväluontoinen ja kaikin tavoin mainio koira. Vaikka onkin jo yli kaksi vuotta vanha, se on edelleen hyvin puuhakas ja leikkisä. Sen uusin leikkikaveri on Misu-kissa. Ne ovat oppineet temmeltämään varsin rajustikin silti vahingoittamatta toisiaan.
Kuvassa kaasutykki etupihalla (selitys sille tekstissä myöhemmin alla).
Sitten on Maxi, mäyräkoiran ja australianterrierin sekoitus. Se on tämän tilan omistajan koira. Omistajaperhe, iäkkäät sairaat vanhemmat ja aikamiespoika, asuvat vajaan puolen kilometrin päässä joen ja suurten puiden takana. Maxi asuu meillä ja on blueyn kaveri. Ne temmeltävät ja ajavat lehmiä yhdessä. Öisin ne haukkuvat kenguruita, lehmiä ja mitä eläimiä nyt sattuu niiden mielestä liian lähelle taloa tulemaan. Bluey yleensä pysyttelee pihapiirissä aidan sisäpuolella, mutta Maxi taas on varsinainen kulkuri, lisäksi vikkelä ja ärhäkkä niin kuin terrierit ovat. Ei sitä saa pysymään pihalla päivin eikä öin. Lähes kaikki paikkakuntalaiset pitävät koiransa kytkettyinä tai häkissä öisin. Me memme pitäneet, vaikka joku kehottikin tekemään niin dingojen takia. Kesäkuussa dingoja kuuluikin olevan runsaasti tässä ihan lähistöllä. Ne ulvoivat iltaisin ja öisin parhaimmillaan alle kilometrin päässä. Kuullosti ihan susilauman ulvonnalta. Kuultiin, että dingot olivat repineet kappaleiksi muutaman nuoren lehmän ja erään lähiseudun talon karjakoiran.
Kesäkuun lopulla sitten Lindsay, tuo omistajan suurikokoinen aikamiespoika, kehotti pitämään Maxin jatkuvasti kiinni noin viikon ajan, koska hän ja muut tilanomistajat aikovat myrkyttää lähistöllä pesivät dingot. He veivät parikymmentä myrkkysyöttiä noin kolmen kilometrin päähän alueelle, jossa dingojen tiedetään pesivän. Sen jälkeen ulvominen on vaimentunut ja vahingonteot vähentyneet. Syötit kerättiin pois ja Maxi voitiin taas päästää vapauteen.
Eräänä aamuna vähän ennen kuutta heräsimme kovaan koirien haukuntaan. Bluey haukkui raivokkaasti pihalla ja Maxi oli lähtenyt jahtaamaan jotakin niitylle. Sillä viikolla ne olivat melkein joka yö herättäneet meidät haukunnallaan. Ainakin kanatarhan takana, suuren puun alla näytti olleen jokin, jota ne haukkuivat. Nyt Maxin haukku muuttui yllättäin vikinäksi. Nousimme ylös. Minä säntäsin työhuoneeni ikkunaan, jonne olin asentanut pöytälampun näyttämään kanatarhaan päin. Olin aina välillä sytyttänyt lampun kun olin herännyt koirien haukuntaan. Dingothan eivät pidä valosta, eivät ainakaan silloin kun valo syttyy yllättäin pimeässä. Mentiin ulos katsomaan. Edelleenkin bluey haukkui, mutta Maxi juoksi vikisten talon alle. Nähtiin verta maassa, ja kun saatiin koira talon alta, huomattiin, että se oli täynnä puremia. Kyljessä oli iso reikä, josta olivat sisäelimet tulossa ulos. Soitettin Lindsaylle, joka kohti tuli paikalle ja vei koiransa naapurustossa asuvalle eläinlääkärille. Aprikoitiin, että mitään ei ole tehtävissä, vaan Maxi täytyy lopettaa. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kohta Lindsay tuli takaisin tikatun koiran ja pilleripussien kanssa. Pantiin meidän kylpuhuoneen lattialle peitteitä ja sähkölämmitin. Siellä Maxi sairasteli toista viikkoa enimmäkseen nukkuen ja täristen. Nancy syötti sille antibiootteja, kipulääkkeitä ja hyvää ruokaa aamuin illoin ja käytti sitä välillä tarpeillaan pihalla. Sieltä se halusi heti takaisin lämpimään sairastupaansa. Yöt olivat edelleenkin hyvin kylmiä kuten olivat olleet kesäkuussakin, alimmillaan lämpö lasti kolmeen asteeseen. Tosin useimpian öinä heinäkuussa on ollut yli kymmenen asteen. Kuun lopussa oli jo lämpimiä öitä.
Välillä Maxi-koiran tila oli hyvinkin huono kun haava alkoi märkimään ja koko kylpyhuone haisi mädälle lihalle. Siinä vaiheessa koira alkoi nuolemaan haavojaan niin, että sille piti liattaa tuo muovitötteröpanta. Bluey-koira kävi usein katsomassa ystäväänsä ja vikisi surkeasti. Liekö aavistanut uhkaavan kuoleman tai ainakin vakavan sairauden?
Emme nähneet, mikä Maxin kimppuun oli käynyt. Eläinlääkärikään ei osaa kertoa muuta kuin, että joku iso koiraeläin, joko dingo, villiintynyt koira tai jonkun iso kotikoira. Lindsay epäilee lähinaapurimme bull mastiff-koiria, jotka ovat kuulemma aiemmin tappaneet häneltä vasikoita. Mitään todisteita meillä ei koiria vastaan ole, mutta Lindsay oli varma niiden syyllisyydesta ja halusi käydä joku yö myrkyttämässä ne. Nyt ensihätään hän lainasi minulle petojen pelottamiseksi kaasutykin, joka näkyykin tuolla ylimmässä kuvassa. Laite kytketään nestekaasupulloon. Muutaman minuutin kuluttua kaasuhanan avaamisesta seuraa valtava pamaus, ja pieni tulen lieska sylkäisee piipun suusta. Mitään ammusta siitä ei lennä. Laitetta on käytetty lintujen karkottamiseksi viljelyksiltä. Pari kertaa on tykkiä kokeiltu, mutta ei ole tarvinnut käyttää sen jälkeen kun on ollut öisin hyvin rauhallista. Omatkin koirat säikähtivät pauketta niin, että pelkäsimme niiden saavan sydänkohtauksen. Blueykin yritti jopa taloon sisälle turvaan. Normaalioloissa se viihtyy vain ulkona.
Maxi-koiran lisäksi Misu-kissasta on ollut hieman päänsärkyä. Ei sillä, että se tekisi mitään pahaa, mutta kun muut kissat eivät tahdo millään hyväksyä sitä. Eritoten Kitti-kissa on ollut hyvin näreissään ja osoittanut mieltä tunkeilijan takia. Lolita ja Spartacus ovat puolivillejä kissoja. Ne piipahtavat kotona yleensä vain kerran päivässä ja viipyvät ruuan kerjäämisen sekä ruokailun ajan. Hyvin harvoin ne nukkuvat sisällä. Kitti taas on seurallinen kotikissa, joka mielellään viettää aikansa sisällä, useinmiten sängyllämme maaten. Omalla pihalla se ei mielellään ole, koska siellä on koira. Maxi vielä menettelee, koska se ei osoita mielenkiintoa kissoja kohtaan ja Kittille kohtuullisen kokoinen, mutta Bluey-koirasta Kitti ei ole koskaan oppinut pitämään, vaan se pelkää koiraa. Koira taas on huomannut kissan pelon ja huvittelee ajamalla sitä takaa. Misu-kissalle Kitti on vihainen ja mustasukkainen, vaikka välillä hyväksyykin sen jopa puolen metrin päähän sängylle nukkumaan. Mutta silloin kun me olemme sängyssä, ei Kitti halua kenenkään muun olevan paikalla. Ei Kitti uskalla liikkua vapaasti talon huoneissa, vaan pälyilee koko ajan ympärilleen ja odottaa kissanpennun putkahtamista näkyville. Parhaimmillaan Kitti on ollut kaksi vuorokautta ulkona tulematta välillä syömään. Eikä se haettaessa suostu tulemaan aina edes lähelle ennen kuin on saanut riittävästi huomiota ja maanittelua. Ollaan harkittu jopa Misusta luopumista Kittin mielenrauhan takia.
Olisi kyllä niin mukava kun tämä olisi oma talo. Olisi parempi into laitella paikkoja kuntoon. Niin kuin kuvasta näkyy, paljon olisi tehtävää. Erityisesti ikkunan puitteet tuppaavat lahoamaan puhki. En kuitenkaan viitsinyt jäädä katsomaan rappeutumista, vaan lupasin omistajalle hioa ja maalata puitteet jos hän hankkii minulle maalit ja muut tarpeet. Näin sovittiin ja tehtiinkin. Tulevissa kuvissa ikkunat näyttävät vähän paremmilta, vaikken mitään ammattimaista jälkeä edes saisikaan aikaan, vaikka siihen pyrkisinkin. Nyt on lähinnä tarkoituksena suojata karmeja puolen vuoden päästä (ehkä) tulevan sadekauden aikana lahoamiselta.
Jälkeen päin lisätty video eläimistämme
Ja toinen video ystävien, Dannyn ja Trissan, grillijuhlista. Siellä olivat paikalla myös Nancyn äiti ja sisko sekä japanilainen nuori nainen, Akiko.
Video siitä, miten kanahaukka joutui vangiksi kanatarhaan, jossa kukot ajoivat sitä takaa, ja koirat tarhan ulkopuolelta.
Tässä video Misu-kissan ensimmäisistä päivistä luonamme:
              |
               |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti