2022 12 joulukuu - ilouutinen matkalla

 Kuvat joulukuuta 2023

Videokooste ja toinenkin 

Tähän postitukseen lisään kuvia vasta tammikuun puolella kun pääsen takaisin tietokoneeni ääreen. Muokkaan tätä nyt blogger Pro sovelluksella sekä puhelimen Chrome-selaimella käyttäen tekstin syötössä Googlen sanelua. Siksi tekstiin saattaa tulla outoja sanamuotoja ja yhdyssana virheitä.

Sanelen tätä postitusta sieltä vuoristoalueelta jossa asuimme silloin kun erik sai alkunsa, ja josta vietnamilaisen perinteen mukaan palasimme vaimon äidin luokse ennen lapsen syntymää. Tarkoitus oli viipyä siellä mekongin suistossa muutama kuukausi mutta neljäksi vuodeksi se on jo venynyt.

Minun on tehnyt jo piddempään mieli sieltä takaisin viileämpään vuoristoilmastoon, mutta on ollut asioita jotka ovat puoltaneet sinne jäämistä erityisesti vaimon ja pojan kannalta.

Olin jo tulossa tutkimaan uusia maisemia syyskuussa mutta hammasimplanttiremontti sai minut perumaan sen matkan. Lisäksi en muutenkaan ole ollut matkailut tuulella vaan mieli olisi tehnyt pysytellä paikallaan.

Nyt joulukuussa täytyi aloittaa jo toisenkin kulmahampaan remontti eli poistaa se ja asentaa siihen titanioksidi-implantti joka kolmen kuukauden päästä sitten saa uuden kruunun. Tällä kertaa en antanut hammaslääkärin houkutella minua jäämään paikalleni vaan päätin toteuttaa suunnitellun matkan.

Joulukuun 13. päivänä sitten lähdimme kotoa ensin noin 50 km päähän suomalaisvietnamilaisen pariskunnan ja heidän tyttärensä ylläpitämään vierastaloon Mekong- joen saarella.

Saimme sinne kyydin sotilasystäväni auton kuljettajalta. Viivyimme siellä yhden yön kunnes seuraavana aamuna vaimon ja tyttären kanssa matkustimme Ho Chi Minh cityyn.

Siellä kävimme lastensairaalassa kysymässä neuvoa Erikin puhumattomuuteen ja ahdistukseen. 

Se puhumattomuus oli alkanut jo marraskuun alussa ja oli pikkuhiljaa pahentunut niin että jossain vaiheessa hän ei puhunut edes äidilleen vietnamia puhumattakaan että olisi kommunikoinut minun kanssani englanniksi. Se puhumattomuus ei ollut mitään mykkäkoulua vaan kyvyttömyyttä muodostaa sanoja, ikään kuin taantumista vauva-asteelle. Hän välillä jopa kommunikoi jokeltelemalla tai sitten elehtimällä ja mumisemalla.. Hän kuitenkin ymmärsi kaiken minkä sanoin hänelle ja halusi ottaa kontaktia. Keskustelin asiasta monen ihmisen kanssa ja jotkut ehdottivat selektiivistä mutismia ja autismia diagnoosiksi. Varauduin jopa siihen että poika voisi olla puhumaton tai vähäpuheinen jopa vuosia tai lopun ikänsä.

Tottakai sitä omaa lastaan rakastaa on hän sitten millainen tahansa mutta erityisesti tässä ympäristössä erityislapsena eläminen merkitsisi suurempaa syrjäytymistä.

Myöskin fyysisiä syitä aprikoitiin kuten välikorvan tulehdusta tai jopa aivovammaa ainakin puhekeskuksessa.

Poika oli kertonut äidilleen yhden syyn puhumattomuuteensa. Se oli minun kannaltani mahdollisimman ikävä. Hän kertoi että marraskuun alussa perustetussa Englannin kerhossamme sotilas ystävämme poika oli lyönyt häntä lujaa kasvoihin. Hän oli tullut kertomaan minulle asiasta mutta minä en ollut puolustanut häntä joten Hän suuttui siitä minulle.

Se lastensairaala Saigonissa oli hyvin meluisa paikka täynnä lapsia ja heidän vanhempiaan. Kaikkea muuta kuin rentouttava ympäristö. Erik halusikin sieltä pois äkkiä ja vastusti hyvin voimakkaasti kaikkia toimenpiteitä, jopa punnitusta ja mittausta. Yleislääkäri vilkaisi hänen suuhunsa ja silmiinsä ja määräsi hänelle ison kasan kaikenlaisia vitamiineja. 

Saimme kuitenkin selville että paikalla on myös psykologi jonka vastaanotolla voisimme käydä. Se oli nainen joka olisi osannut ranskaa mutta ei juurikaan englantia. Paikalla oli kuitenkin tuo suomalaisen kaverini vaimo joka osasi tulkata. 

Poika oli psykologin luona todella ahdistunut: itki huusi ja tappeli vastaan. Minut poistettiin jonkin ajan kuluttua huoneesta ja sen jälkeen hänen äitinsä. Vähän aikaa sieltä kuului pojan huutoa mutta sitten hän rauhoittui. 

Olin huolissani niin kuin jokainen vanhempi on silloin kun joku itkettää hänen  lastaan.

Noin vartin kuluttua meidät kutsuttiin jälleen sisälle huoneeseen jossa poika tutki rauhoittuneena leluja ja muita virikkeitä. 

Psykologi oli saanut pojasta irti saman selityksen kuin äitinsä aiemmin. Erik oli loukkaantunut siitä että poika oli lyönyt häntä ja minä en ollut puolustanut vaan jatkoin muiden lasten kanssa touhuamista niin kuin roolini yhtenä ryhmän vetäjistä olette minun toimivan. Olin kyllä huomannut siellä kerhossa että poikaa ei miellyttänyt se, kun muut lapset tulivat lähelleni ja halailivat tai halusivat minun leikkivän heidän kanssaan. 

Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin pakottanut häntä osallistumaan toimiin joista Hän ei pitänyt. Itsekään en oikein ollut kotonani siinä meluisassa ja levottomassa kaupunkiympäristössä. 

Olin siis yrittänyt tuputtaa pojalleni jotain sellaista mikä ei ollut hänelle sopivaa vaikka minun mielestäni se olisi hänelle eduksi. Halusin niin kovasti hänelle englanninkielisiä ystäviä ja yleensäkin muita ystäviä kuin vaimon perheenjäsenet. 

En ottanut riittävän vakavasti sitä että hän ei pitänyt tuosta kaupunkimaisesta sotilasympäristöstä eikä ilmeisesti tule toimeen tuon ikäisen pojan kanssa.

Tietysti asetin myös kyseenalaiseksi sen että onko tuo hänen selityksensä oikea. Lapsen logiikkahan ei ole ihan samanlaista kuin aikuisen. Syy ja Seuraa suhteet saattavat mennä eri lailla kuin meillä.

IIllalla lähdimme porukalla merimiespapin pitämään kauneimmat joululaulut tilaisuuteen. Olen julkaissut siitä videoita youtube-kanavallani ja myöhemmin laitan vielä lisääkin. Tilaisuus oli todella miellyttävä ja lämminhenkinen myös minulle. Erik ei ollut siellä kovin ahdistunut vaikkei vieläkään puhunut.

Tilaisuuden jälkeen seurueemme muut lähtivät hotelliin ja sieltä seuraavana päivänä kohti kotia. Minä sen sijaan otin mopotaksin bussiasemalle josta olin varannut yöbussin vuoristoalueelle, en tänne tutulle seudulle vaan viereiseen provinssiin Dak lakiin, jossa ainakin maan hinta on edullisempi kuin täällä Lam Dongissa.

Syksyn mittaan olen tutkiskellut asioita netistä ja myöskin solminut kontakteja sikäläisiin ja siellä asuviin ihmisiin.

Yksi näistä tuttavuuksista oli minua vastassa kun noin kuuden tunnin bussimatkan jälkeen saavuin Buon ma thuot -nimiseen vuoristokaupunkiin. 

Hän vei minut perheensä pyörittämään kahvilaan ja tarjosi muutakin apuaan. Tarjottu polkupyörä oli kilpapyörä jolla en uskaltanut lähteä kiertelemään aluetta.

Aluksi minut oli tarkoitus majoittaa heidän taloonsa, mutta tämän nuoren miehen perhe pisti vastaan ja minut ajettiin lähistöllä olevaan hotelliin. Yksi pojan kavereista ajoi minut sinne mopollaan. Tämä kaveri oli saanut opiskelupaikan Suomesta ja oli nyt valmistelemassa paperityötä sitä varten. Hän oli jonkin verran opiskellut suomen kieltä mutta nyt oli sen verran kiire etten kerinnyt häntä paljoa auttamaan muuten kuin kertomalla jotakin Suomesta. Hotelliin vietyään hän katosi kuvasta eikä ole sen koommin pitänyt yhteyttä. 

Sain sen vaikutelman että tällä alueella oli varsin vähän ulkomaalaisia ja ainakin minuun nämä nuoret miehet suhtautuivat liian suojelevasti. He olivat muun muassa sitä mieltä että hotelleja ei voi varata netin kautta vaan pelkästään henkilökohtaisten kontaktien avulla. Minun olisi pitänyt soittaa hotelleihin joissa useimmiten ei puhuttu englantia. Niinpä tein kaverille selväksi että olen varsin kokenut matkailija enkä tarvitse lastenhoitajaa vaan pelkkä kaveruus riittää.

Seuraavana aamuna lähdin kävelemään hotellin ympäristöön, jossa kasvatettiin kahvia. Näin miten kahvipapuja oli levitetty aurinkoon kuivumaan. Muutama kahvinviljelijä yritti ottaa minun kontaktia ja yksi kutsui katsomaan kahviviljelmäänsä ja tarjosi minulle puista kahvipapuja pureskeltaviksi.

Olin tavannut nettiryhmässä myös alueella asuvan saksalaismiehen jolla oli paikallinen vaimo. Heillä oli pieni majatalo järven rannalla. Aluksi yritin pyytää mopo tai autokyytiä sinne 30 km päähän. Päätin kuitenkin yrittää bussilla. Aamulla olin käynyt ostamassa syötävää pienestä kaupasta jonka pariskunta osasi jonkin verran englantia. He olivat hyvin mielissään siitä että otin kontaktia heidän lapsensa. Se on Vietnamissa hyvin tehokas tapa voittaa paikallisten sympatia että edes tervehtii lapsia englanniksi. Monet jopa tuovat lapsiaan ulkomaalaisen lähelle ikään kuin siitä levittyisi jonkinlaista siunausta.

Kirjauduttuani ulos hotellista kävelin raskainekantamuksineeni tuohon samaan kauppaan ja kysyin meneekö tuolle alueelle busseja ja mistä niitä menee. Mies vastasi että menee ja opasti minut tien yli bussipysäkille, joka oli liikennemerkin varteen maalattu bussin värejä vastaava raidoitus.

Niinpä onnistuin noin 15 minuutin odottelun jälkeen pysäyttämään sinivalkoisen bussin. 

Googlen kartan avulla osasin suurin piirtein sanoa missä haluan jäädä pois. Tosin rahasta ja määränpäätä lähestyessämme laati minua jäämään pois bussista jo noin kilometriä ennen hotellia josta olin varannut huoneen ennen kuin seuraavana päivänä pääsisin sinne järven rannalla olevaan majataloon.

Lähdin kävelemään ja tunsin jälleen rinnassani epämukavaa poltetta. Viime aikoina minua ovat vaivanneet sappikivet usein kävellessäni ja jopa pyöräillessäni. 

Ne on ultraääniellä tutkittu mutta eivät ole niin isot että leikkaus olisi välttämätön. Jossain vaiheessa ne täytyy poistattaa mieluummin avaimenreikätekniikalla eikä avoleikkauksella. 

Pysähdyin miellyttävään kahvilaan suurten puiden alle. Aina välillä laittelin videoita ja ääniviestejä sekä kuvia Erikille. Tein kaikkeni välttääkseni aiheuttamasta hänelle sitä tunnetta että olin hylännyt hänet. Olin aikaisemmin jo puhunut hänen kanssaan siitä että joku päivä lähden vuoristoon etsimään meille paikkaa jossa olisi iso puu hänen haaveilemaansa puumajaa varten. Muistutin hänelle tästä asiasta ja lähetin kuvia näistä isoista puista.

Jossain vaiheessa matkaani hän oli alkanut taas puhumaan äidilleen vietnamia. Minulle hän ei kuitenkaan halu8nnut puhua edes videoiden tai äänitiedostojen välityksellä.

Kahvittelun jälkeen kävelin hotellille jonka olin varannut netin kautta. Se oli hyvin edullinen paikka mutta oli saanut hyvät arvostelut. Paikkaa piti nuori viehättävä kirkassilmäinen neitonen pienen lapsensa ja äitinsä kanssa. Hän ei osannut englantia mutta pystyi kommunikoimaan Googlen kääntäjän avulla. 

Hän näytti minulle huoneeni ja pyysi passia. Ryhdyin kaivamaan sitä pikku repustani mutta ei sitä löytynyt. Viestikin edellisen päivän isännälle että hän kysyisi oliko se jäänyt hotelliin. Tämä oli juuri se sama tyyppi jolle olin kertonut etten tarvitse lapsenhoitajaa vaan kaveria. Jo minuutin päästä pystyin perumaan pyyntöni kysyä hotellista koska passi löytyi toisen repun pohjalta. Täällä jokainen ulkomaalaisen yöpyminen täytyy rekisteröidä paikalliselle poliisille oli se sitten yksi yö tai useampi. Lain mukaan ulkomaalainen ei saisi yöpyä yksityisasunnoissa ellei ole perheenjäsen.

Tästä säännöstä on hieman erilaisia tulkintoja. Minä olen vävykokelaana saanut asua nykyisen vaimoni talossa vuoden ennen naimisiinmenoamme. Liekö se johtunut siitä että vaimon sukulainen on työssä poliisissa.

Tässä varsin nukkavierussa hotellissa ei ollut luksushuoneessakaan toimivaa suihkua vaan ämpärisysteemi. Kuumaa vettä sentään tuli joten peseytyminen onnistui. Minä niin kuin monet muutkin ulkomaalaiset kaipaamme kuumaa vettä vaikka ulkona olisi liian kuuma. On tunnettua että sauna ja kuuma suihku ovat hyviä tapoja vilvoitella helteessä.

Houkuttelin tai suorastaan painostin tämän viehättävän neidon kokkaamaan minulle vegaanisen aterian.  Sitä varten hän joutui käymään ostoksilla ja käyttämään pari tuntia siihen kokkaamiseen. Kerroin hänelle että hän voi lisätä hotellinsa kuvaukseen sen että tarvittaessa saa myös kasvisruokaa. Maksoin hänelle koko yöpymisen ja ylimääräistä siltä varalta että hänellä ei olisi käteistä ostoksia varten.

Niinpä sitten illalla viiden aikoihin pääsin syömään päivän ensimmäisen aterian. Se oli yhtä lailla kehujen arvoinen kuin tuo viehättävän sympaattinen palvelu.

Minulla oli sappikivivaivojen lisäksi kova yskä ja nuha. Ajattelin näiden kaikkien johtuvan ilmaston ja ruokavalion vaihdoksesta. Edelleenkin nuo päivät ovat jonkin verran läsnä samoin kuin huimaus ja ajoittainen voimattomuus. Ne voivat hyvinkin olla koronan tai jonkun muun oireita, ehkä pitkään jatkuneen koronan. 

Seuraavana aamuna tuo saksalaismies tuli keltaisella jeepillään hakemaan minut hotellilta parin kilometrin matkan majatalolleen. Mennessä kävimme apteekissa hakemassa minulle lääkkeitä.

Majatalo ei ollut mikään nukkavieru esitys vaan saksalaisella pieteetillä ja täkäläisittäin isolla rahalla rakennettu paratiisi. Olen muuten puhunut saksalais miehestä vaikka hän on sveitsiläinen. En viitsi tuota asiaa puhelimella sanellessa ja kirjoittaessa korjata kuten en myöskään korjaa lukuisia yhdyssanavirheitä. Yritän mieluummin opetella lausumaan yhdyssanat niin että en painota molempia sanoja erikseen, mikä tuntuu olevan minulle luonteenomaista.

Ennen saunomista suomalaisessa sähkösaunassa tämä alppipyöräilyä harrastanut mies lähti käyttämään minua polkupyöräliikkeessä, joka hänen arvionsa mukaan on seudun paras. 

Valitsemme minulle maantiepyöräilyyn sopivan pyörän, 12-vaihteisen ja vanhaan pyörääni verrattuna todella modernin ajopelin. Olin varautunut matkailemaan pyörällä muun muassa pakkaamalla tavarani isoon reppuun ja sinne myöskin pyörän sivulaukut. Olin myöskin ottanut mukaani paljon kylmässä ilmastossa tarvittavia vaatteita jotka ajattelin jättää tänne tulevia matkojani varten.

Saunan jälkeen pyöräkauppias kävi tuomassa tuon upean mustavalkoisen ajopelin majatalolle. Hintaa sille tuli runsaat 7 miljoonaa Vietnamin dongia eli vajaa 300 euroa. Huomattavasti kalliimpiakin pyöriä olisi ollut siinäkin kaupassa saatavissa mutta katsoin että niistä ei olisi paljoa hyötyä minulle.

Seuraavana aamuna pariskunnan oli määrä lähteä aikaisin hyväntekeväisyystyöhön paikallisen etnisen väestön parissa. Minäkin suunnittelin lähteväni jo varhain pyöräilemään kohti uusia alueita. 

Jo kolmas yö peräkkäin kun en ollut pystynyt nukkumaan kunnolla. Uniapnea -laite, Airsense 10 minulla oli mukanani muttei antihistamiineja joita olin parin vuoden aikana käyttänyt kotioloissa. 

Siksi vanha unirytmi oli palautunut eli pystyn nukkumaan kahdesta neljään tuntia ja sitten herään liian aikaisin. Se on ollut nyt pari viikkoa päällä. Ainoastaan nyt kun olen vaimoni ja poikani kanssa asettunut sinne vanhoille tutuille seuduille vaimon veljen naapuriin, olen pystynyt yhtenä tai kahtena yönä nukkumaan yli kuusi tuntia.

Myöskin sappikivivaivat ovat parantuneet ja yskäkin pikkuhiljaa. Nykyään jokaisesta flunssasta ja vilustumisesta tulee mieleen ajatus että onkohan tämä taas koronaa. Sitä kehotti eräs facebook-kaverini tutkimaan. Kävinkin seuraavana päivänä ostamassa covid-testin. Se ei kuitenkaan toiminut enkä ole sen jälkeen uutta hankkinut, vaikkei se todellakaan ole rahasta kiinni.

Lähdin uudella pyörälläni kohti pohjoista tarkoituksenani aloittaa suht pehmeästi ja pyöräillä vain noin 30 km lähikaupungin hotelliin. Pyöräilin ohi alkuperäisväestön kylien ja maatilojen. Usein ohitseni kulki traktoreita jotka olivat lähinnä peräkärryllä varustettuja suuria puutarhajyrsimiö ainakin siten kuin minä ne miellän.

Ihmiset olivat uteliaita ja ystävällisiä, vähän sellaisia Peräkylän tyyppejä jotka eivät ole vielä tottuneet ulkomaalaisiin. He eivät ymmärrä esimerkiksi sitä että ulkomaalainen ei ymmärrä vietnamia siitäkään huolimatta että he yrittävät puhua hitaasti ja huutaen.

Pyöräilys sujui kohtalaisesti joskin nuha yskä ja polte rinnassa häiritsivät.

Olin hotellilla hyvissä ajoin alkuiltapäivästä joten oli aikaa parannella itseäni. 

Illan pimetessä lähdin kävellen etsimään kasvisravintolaa, joka oli merkitty Googlen karttaan. Sitä ei paikalla enää ollut vaan siellä oli kioski. Sen omistaja kuitenkin osasi jonkin verran englantia ja myöskin käyttää Googlen karttaa. Niinpä hän osoitti minulle ravintolan uuden sijainnin.

Sinne oli parin kilometrin matka mutta ajattelin kävellä sen. Niin teinkin. 

Ravintola oli auki mutta tyhjä. Huutelemalla sain takahuoneesta esiin naisen joka ei puhunut englantia. Googlen kääntäjän avulla jälleen saimme aikaan ymmärrettävän keskustelun. Nainen kertoi että ravintolassa ei ole ruokaa. Minä taas kerroin että olen nälkäinen ja voisin ostaa häneltä vaikka pelkkää riisiä jos sitä on.

Niinpä hän teki minulle annoksen riisiä ja jotain soija suikaleista tehtyä paistosta. Lisäksi näin myynnissä keksejä, joita ostin vielä lisäksi. Rahaa nainen ei suostunut ostoksistani ottamaan vaan pyyteli anteeksi ja pyysi minua tulemaan seuraavana aamuna uudestaan syömään kunnon ruokaa.

Seuraavana aamuna kirjauduin ulos hotellista ja kävin pyöräkaupassa ostamassa etukorin. Sielläkään ei ollut iskuvaimentimiselle haarukalle tarkoitettua mallia vaan piti ottaa tavallinen kori ja hieman viritellä sitä niin ettei se estä iskunvaimennusta. Kauppias auttoi alkeellisella viritelmällä. 

Pyöräilin kansallispuistoa kohden mutta kun matkan varrella sattui olemaan tuo eilisiltainen kasvisravintola, päätin poiketa siellä. 

Eilisen nainen ei ollut paikalla vaan siellä oli mies kokoamassa polkupyöriä. Palvelu oli nihkeää mutta sain kun sainkin pho-keittoni kun riittävästi pidin meteliä itsestäni.

Ruokailun jälkeen lähdin pyöräilemään kohti itää, luonnonsuojelualuetta reilun 30 km päässä. Alueella ei ollut yhtään kansainvälisillä sivustoilla mainostettua yöpymispaikkaa mutta Googlen kartta osoitti muutaman.

Seutu oli hyvin vuoristoista. Tie oli suhteellisen hyvä ja sillä kulki muun muassa turistibusseja. Jouduin välillä kävelemään mäkiä ylös koska kuntoni ei vieläkään ollut kovin hyvä. Olihan tämä vasta kolmas pyöräilypäivä pitkän tauon jälkeen. Aiempaa pyöräilyä sähköavusteisella pyörällä ei pyöräilyksi tässä mielessä lasketa. 

Ei se ihan syrjäseutua ollut vaan matkan varrella oli myös pari kaupunkia ja kauppoja joista saatoin ostaa täydennystä ruoka- ja juomavarastoihin.

Muutama kilometri ennen pientä vuoristokaupunkia viestikin sikäläiselle ystävälleni ja pyysin häntä kysymään hotellista onko heillä huonetta ulkomaalaiselle. Hetken kuluttua sain vastauksen että sitä hotellia ei ole rekisteröity majoittamaan ulkomaalaisia.

Asia varmistui kun saavuin paikan päälle ja yritin kirjautua tuohon paikkakunnan ainoaan hotelliin. Minut käännytettiin pois. Kiertelin hieman alueella miettien mitä nyt tehdä. Epäilin että hotellin torjunta johtui siitä että kaverini oli aikaisemmin soittanut. Ehkä he luulivat tätä toiminta poliisin järjestämäksi ansaksi eivätkä uskaltaneet ottaa riskiä. Tai sitten. Kuitenkin tämä hotelli kieltäytyi jonkin ajan kuluttua paikalliset viranomaiset todellakin ovat ankaria 

Minulla oli mukanani ilmapatja muttei telttaa koska en ollut löytänyt hyvää vaellusteuttaa kuten se muutama vuosi rikki mennyt Hubba oli.

Käväisin virittelemässä etukoriani hieman tukevammaksi ja samalla tervehdin metalliverstaha omistajan lasta. Sitten astuin läheiseen kahvilaan jonka omistajien kanssa ryhdyin puheisiin. Kerroin heille tilanteestani ja he yrittivät auttaa, soittivat tuttavalleen joka oli ollut turistibisneksessä. Hän lupasi järjestää minulle huoneen hotellista joka ei ollut enää toiminnassa. Myöhemmin se hotelli paljastui samaksi johon olin yrittänyt aiemmin. 

Kahvilan omistajan perheenjäsen tunsi.

 jonkun poliisista ja he rekisteröivät minut poliisille tai ainakin yrittivät sitä. En tarkalleen tiedä mistä asiassa oli kysymys mutta tuo ainoa hotelli ei sittenkään hyväksynyt minua. 

Lopulta päädyin nukkumaan erään yrityksen pihalla seisovan kuorma-auton tavaratilaan. Siellä oli kova patja mutta minulla oli onneksi se ilmapatjani joka pehmensi paljon alustaan. Auto oli räystään alla ja sade ropisi sen metallia vasten, joten en kovin montaa tuntia saanut nukuttua

Illan aikana kun mietittiin ja välillä oltiin hyvinkin huolissamme tilanteestani, mietin taksin ottamista lähikaupunkiin tai jopa lähtemistä yön selkään pyörälläni ja nukkumista jossain pusikossa.

Erik oli päivän aikana kertonut äidilleen, että hän haluaa tulla luokseni vuoristoon. Hän jopa uhkasi tulla yksin taksilla niin että äiti voi jäädä kotiin. Kuitenkin sovittiin että he tulevat perjantaina joulukuun 22 päivä vaimon veljen luokse Jonne myös minä saavun heitä tapaamaan. 

Tuolta itävaltalaiselta mieheltä olin kuullut että tapaamispaikkamme lähtee busseja aika läheltä sitä paikkaa josta Hän auttoi minua ostamaan pyöräni. Sinne oli täältä lyhintä tietä vain 25 kilometriä. Olisin mennyt sinne bussilla koska yöunet olivat jääneet niin lyhyiksi jo monena yönä. Kuitenkaan paikallisbussit eivät ottaneet pyöriä joten minun piti ajaa itse 

Maasto oli hyvin kaunista eikä kovin mäkistä. GPS ei toiminut aivan moitteettomasti joten minun piti kysyä tietä välillä. Yhdessä vaiheessa noin puolimatkassa takani tuli nainen moottoripyörällä ja viittoili minua etten saisi kääntyä siihen suuntaan johon kartta opasti. Epäilin kovasti ja hän oli hieman kiukkuinen kun en uskonut. Ajattelin sitten kääntyä seuraavasta samaan suuntaan mutta hän näki aikeeni ja yritti estää senkin. Hän viittoili minua seuraamaan itseään. Muutaman kilometrin seurasin mutta sitten kun katsoin aurinkoon tajusin että ollaan menossa ihan päinvastaiseen suuntaan. Käännyin takaisin kohti kartan osoittamaan suuntaa. Jossain vaiheessa joukko ihmisiä tuli tielle juottamaan minua. He olivat näennäisen ystävällisiä mutta vaativat kuitenkin minua menemään siihen suuntaan johon nainen oli opastanut. Siinä oli miehiä naisia lapsia ja vanha mummo. Tuo nainen tuli mopollaan paikalle ja oli hyvin vihainen yksi naisista puhui hyvää englantia ja yritti vakuuttaa minua siitä, että Googlen kartta neuvoo pidemmän reitin ja minun olisi viisainta seurata teidän neuvomaansa tietä. Se nainen pauhasi todella suurella äänellä ja toinen puhui ystävällisesti englantia. Minulta kysyttiin muun muassa että olenko yksin liikkeellä ja onko puhelimessani nettiyhteys. Kun he huomasivat etten anna periksi paikalle tuli meikattu nuori tyttö ja ryhtyi kiehnäämään kylkeeni pyytäen minua jäämään heidän luokseen hänen seurakseen. Haistatin hänelle ja muille pitkät ja lähdin matkoihin siihen suuntaan johon Google neuvoi. Riidellessäni muutama ohikulkija oli pysähtynyt paikalle ja minä otin videota siitä mitä heille selitettiin. Yhdeltä ohikulkijalta kysyin viittomalla tietä tuonne kaupunkiin osoittaen siihen suuntaan mihin Google neuvoi hän vain nyökkäsi mutta ilmeisesti hänet yritettiin vaientaa.

Olin näkevinäni että yhdessä vaiheessa joku tuli moottoripyörällä takana ja varmisti suunnan johon olin kääntymässä.

En ollut tästä episodista kovin huolissani mutta harmissani siitä että se viivästytti saapumista niin vähintäänkin puolellatoista tunnilla.

Saavuin tuohon pieneen kaupunkiin jossa ei niinkään ollut netissä mainostettuja hotelleja vaan Googlen karttaa merkitty muutama paikka. Sain huoneen motellista, hieman yli-hintaisen mutta kelvollisen.

Kiertelin kaupungilla etsien kasvisravintolaa ja pyöräliikettä. Pyöräni jalasta oli lähtenyt kaksi ruuvia irti ja minun piti saada ne kirvattua.

Löysinkin liikkeen ja ryhdyin puheisiin sen omistajan kanssa. Tämä nainen neuvoi minulle bussiyhtiön joka ottaa polkupyörän kyytiinsä. Hän antoi sen asiakaspalvelulle puhelinnumeroni ja myöhemmin sieltä tuli tekstiviestillä englanniksi ohjeet.

SSeuraavana aamuna olin sitten valmiina laittamaan pyörän pussiin ja matkaamaan vanhalle tutulle alueelleni tosin nyt uudesta suunnasta.

Sain jälleen tutustua alueen maisemiin bussin ikkunasta ja korkeustietoihin nettisovelluksen kautta.

Duc Trongissa olin perillä iltapäivällä runsaan viiden tunnin bussimatkan jälkeen. Kirjoittauduin varaamaani hotelliin ja sinne tuli vanha kaverini neljän vuoden takaa. Hän vei minut illalla kahvilaan tapaamaan vaimoaan ja tytärtään sekä tietysti vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia.

Seuraavana aamuna lähdin sitten tavaroideni pyöräilemään noin viiden kilometrin matkan vaimon veljen talolle. Sinne vaimo ja poika olivat saapuneet jo reilua tuntia aikaisemmin. Tapaaminen oli iloinen molemmin puolin. Kesti noin 15 minuuttia ennen kuin poika alkoi puhumaan minulle: ensin varovasti ja takellellen mutta pikkuhiljaa puhe tuli varmemmaksi ja kovemmaksi. Iltapäivällä se taas katosi muutamaksi tunniksi mutta tuli uudelleen esiin illalla. Niin on käynyt tässä noin viikon aikana niin että välillä puhe katoaa mutta tulee melko nopeasti taas uudelleen esille.

Tämän viikon aikana olemme viettäneet aikaa yhdessä muun muassa pyöräillen siten että poika istuu hankkimallani lastenistuimella. Hän on myös tavannut vaimon veljen lapsia elikkä serkkujaan joiden kanssa he tuntuvat olevan Aika hyvin toimeen. Kävimme myös ostoskeskuksessa ja Dalatin kaupungissa, joulumarkkinoilla ja lasten leikkipaikalla. 

Sen verran hyvin täällä on mennyt että myös vaimo on suostuvainen pojan ja minun ajatukseen siitä että voisimme tehdä tänne kakkoskodin. Sen ajatuksen kun esitin pojalle Hän oli paljon suostuvaisempi verrattuna siihen että hylkäisimme sen isoäidin kodin kokonaan. Se olisi hänen mielestään edelleen meidän ykköskotimme mutta tästä tulee kakkoskoti.

Olemme täällä vielä pari viikkoa. tammikuusta kunnes lähdemme sinne isoäidin luokse viettämään tet-juhlaa, kuukalenterin mukaista uutta vuotta joka maailmalla tunnetaan nimellä kiinalainen uusi vuosi. Toivon jossain vaiheessa löytäväni pienen palasen maata ja ehkä vanhan talon täältä niin että pääsen muokkaamaan sitä mieleisekseni. Myös tämän veljen vanhan talon vuokraaminen tulee kysymykseen.

Tämä alue on noin kilometrin merenpinnan yläpuolella joten ilmasto on viileämpi. Iltapäivisin on edelleenkin 30 astetta tai vähän yli lämpöä mutta öisin lämpö laskee selvästi alle 20 asteen.

Minua viehättää täällä se että pystyn päivässä aikaan tekemään jopa pyörämatkoja ja varhaisaamun kävelyt ovat todellakin niin viileitä että täytyy pukea pitkät housut ja pitkähihainen paita tai takki.

Aion jättää polkupyöräni ja sellaiset varusteet ja vaatteet tänne joita en siellä kuumassa etelässä tarvitse. Suunnitelmissani on tulla tänne aina välillä tai sitten vakituisesti vaimon ja pojan kanssa.

Vaikka poika puhuu useimmiten ainakin silloin kun hän on perheen kanssa, silti on vielä isoja haasteita. Hän ahdistuu todella helpolla uusissa ympäristöissä ja uusien ihmisten kanssa, toisten kanssa enemmän kuin toisten. Nyt hänestä on tullut entistä aggressiivisempi ahdistavissa tilanteissa: hän haluaa lyödä ja kirkua, hyppiä ja pyöriä, kieriskellä lattialla ja jokellella kuin vauva. 

Ainakin tavallisessa koulussa hän ei ehkä pärjää vaan pitää etsiä erikoiskouluja. Tällä seudulla on muutama Montessori koulu ja ehkä muitakin pienempiä kouluja kuin siellä etelässä.

Toki on myös mietityttänyt se että onko hänestä lainkaan vietnamilaiseen kouluun siksi on ollut esillä myös ajatus kotikoulusta. 

Joka tapauksessa vanhemmuus tarjoaa nyt isoja haasteita alkaen puhelimella pelaamisen rajoituksesta ja mielekkään vaihtoehtoisen tekemisen tarjoamisesta.  Sosiaalisten taitojen kehittäminen on kaikista haastavin. Ilmeisesti pakottamalla niitä ei saa esiin vaan täytyy totuttaa häntä vähän hitaammin. Yksi kaveri kertoi että hänen tyttärensä itki joka aamu kahden kuukauden ajan kun hänet alle 2-vuotiaana vietiin tarhaan. Minulle oli ihan liikaa jo itkettää poikaa kaksi viikkoa kun hän kuluneen vuoden tammi-helmikuussa joutui yksinään tarhaan tai kuten täällä sanotaan kouluun

Olen joutunut tuntemaan syyllisyyttä ja vanhempana huonommuutta etten ole kaikkia tilanteita osannut ratkaista lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. En ole ehkä kuunnellut häntä tarpeeksi vaan seurannut omia ajatuskulkujani.

Toivottavasti hän ei koskaan nimittele minua huonoksi isäksi. Ainakin vielä Hän tuntee kiintymystä ja rakkautta minuakin kohtaan.

Lopettelen tätä kirjoitusta puolitoista tuntia ennen vuoden vaihdetta Vietnamin aikaa eli vajaa seitsemän tuntia ennen Suomen vuodenvaihdetta.

Henkilökohtaisten haasteiden lisäksi huolettaa maailmantilanne, tarkemmin sanottuna Venäjän raukkamainen julma hyökkäys ukrainaa vastaan ja typerä uhittelu länsimaille, Suomi mukaan lukien.

Suomessa vaihtuu ensi vuonna presidentti mutta en usko kenenkään ehdokkaista olevan niin huono vaihtoehto kuin Donald Trump usa:ssa. Suomen presidentillä Hän ei ole niin suurta valtaa kuin Venäjän tai usa:n. Suomen presidentti on enemmänkin keulakuva.  Mutta miten sitten käy jos Donald Trump voittaa vaalit ja hänestä tulee usa:n presidentti? Antaako hän Ukrainan Venäjän käsiin? Tuleeko Venäjästä sen jälkeen vielä todellisempi uhka Suomelle ja muille sen naapurimaille?

2023 11 - marraskuu - puhumaton poika

•  Kuvat marraskuulta 2023  Googlen albumista 
• Videota
• 5.11.2023  Värityskerho ja iltajuhla
  
• 17.11.2023  Leikkipaikalla ja pyöräilyä sinne
• 19.11.2023  Leikitään kavereiden kanssa
  
• 25.11.2023  Hauskaa lasten kanssa.
  
• 26.11.2023  Automatka sukulaisiin
• Kooste puhelimen videoista marraskuulta 2023
  

Aiemmin halusin kiihkeästi järjestää englanninkielisiä kavereita ja kaikkea muuta kivaa ohjelmaa Erikille.Maaliskuusta lähtien olemme käyneet ostoskeskusten ja kahviloiden leikkitiloissa. Siellä voi parin euron maksua vastaan leikkiä neljä tuntia tai vaikka koko päivän: on pallomeriä, likumäkiä, lumituiskuhuonteita ja vaikka mitä.


Siellä tapaamme jonkin verran muita lapsia, enimmäkseen paikallisia, jotka osaavat parhaimmillaan muutaman sanan englantia. .

Heinäkuussa löysimme pari kaveria, jotka osaavat englantia lähes yhtä hyvin kuin Erik. Heidän luonaan kävimme pari kertaa 12 kilometrin päässä olevalla sotilaskasarmilla, jossa heidän isänsä on  joku korkeampi upseeri. 

Ongelmana oli siellä se, että Erik pelkäsi tuota kasarmiympäristöä: hän mykistyi ja sulki silmänsä kun vein hänet sinne. Hänestä näki, että hän olisi todella halunnut leikkiä siellä, mutta ei voin pystynyt. Noin viidentoista minuutin päästä hän oli jo vähän rohkeampi, mutta silti edelleen herkkä: hän suuttui helpolla, jopa niin, että halusi lähteä kotiin sen jälkeen kun kaverit olviat suututtaneet hänet pelaamalla jalkapalloa "väärin" eli kun eivät antaneet hänen voittaa.

 Kuukausien myötä havaitsin, että aina tulee hankaluuksia muiden lasten kanssa eikä hän edes tahdo lähteä pois kotoa niin usein kuin minä haluaisian häntä viedä.


Kavereiden isä oli jo aiemmin pyytänyt minua kumppanikseen perustamaan yritystä kanssaan, ensin se oli leikkitila ja myöhemmin kahvila, jonka yhtedessä opetettaisiin myös englantia. Kieltäydyin vedoten siihen, että olen lähivuosina muuttamassa pois alueelta viileämpään ilmastoon.

Marraskuun alussa se kahvila sitten avattiin. Oltiin jo lokakuussa käyty siellä juhlimassa Erikin syntymäpäivää.  Nyt olin innoissani siitä, että hänelle olisi tarjolla aktiviteetteja muiden englantia puhuvien lasten kanssa, ja aikuistenkin. 

Niitä kyllä oli, mutta hän oli liian ujo liittyäkseen muiden seuraan. Aluksi yritin viedä häntä puoliväkisin, mutta hän oli äärimmäisen ujo. Kuun lpussa hän sentään suostui tulemaan ja hänellä oli ilmeisen hauskaa.

Hän kuitenkin lakkasi kuukauden aikana puhumasta minulle tai muille englantia.  Aluksi sekä minä että hän olimme hämmentyneitä tilanteesta. Epäilin jo, että hänelle olisi tulossa aivovaurio tai jokin vakava psyykkinen häiriö. Hän itsekin hämmentyy välillä puhumattomuudestaan ja yrittää purkaa hämmennystään lyömällä muita.    Kuvasta ylläkin näkyy, että hän yrittää ottaa kontaktia, mutta sanoja ei vain tule.

Kuvassa Erik kommunikoi Amerikansuomalaisen äidin jälkeläisen kanssa. John osaa muutaman sanan suomea. Pieni pätkä hänestä on kuukauden koostevideolla.


 

Minullekin tuo kahvilan ja lasten kielikerhon ympäristö on epämiellyttävä: liian kuuma ulkona ja sisällä luokkahuoneissa on niin hrivittävä kaiku, ettei siellä voi olla.

Minusta on kuitenkin mukava olla lasten kanssa ja mielelläni jakaisin sen ilon myös poikani kanssa. En minä kuitenkaan voi pakottaa ja määrätä häntä, siitä on tämä mykkyys vakavana varoituksena.
Yritän kuitenkin käydä siellä ainakin kerran viikoa ja sen jälkeen viedä Erikin haluamiinsa leikkihuoneisiin, ostaa hänelle jotain kivaa, tehdä yhteisestä ajastamme mahdollsiimman miellyttävän.

Pojan mutismi  ei ole täyttä puhumattomuutta vaan selektiivistä mutismia, joka kohdistuu kommunikoitiin englanniksi. Vietnamia hän puhuu ihan normaalisti, jopa entistä paremmin, äitinsä ja muiden sukulaisten kanssa.


Alkukuusta englannin kieli palasi, kun me olimme kahdestaan tai muiden englanninkielisten kanssa lähikaupungeissa. Kuun viimeisellä viikolla englanti katosi kokonaan. Hän kyllä yrittää kommunikoida sanattomasti: ilmein, käsimerkein ja mumisemalla, mutta sanoja ei vain tule vaikka hän selvästikin yrittää parhaansa.

Minä yritän puhua hänelle normaalisti ikään kuin mitään ei olisi vinossa. Hän kuuntelee innoissaan ja selvästikin ymmärtää sanomani. Kun hänen äitinsä on paikalla hän puhuu tälle vietnamia, jossa on englanninkielisiä sanoja. Se näkyy mm. tuolla 26.11. otetulla videolla.



Se video tehtiin autossa ja lossilla sekä vaimon ison äidin kotona, jossa oli tämän herttaisen mummon kuoleman vuosipäivä.



Kahdestaan pyöräillessämme  kertoilen ja muistelen sekä kommentoin näkemäämme.



Välillä teemme popcorneja. Teimme niitä kerran myös siellä kielikerhossa.

Kuva hammaslääkärin odotustiloista. Alkukuusta yritettiin saada sopivaa kruunua titaani-implantin päälle. Kaksi ensimmäistä yritystä epäonnistuivat, mutta kolmannella tuli hyvä ja sopiva.
Nyt on homma  seurantakuvauksia vailla valmis.  Voin siis lähteä joulukuussa suunitellulle matkalleni ylänköalueelle etsimään uutta asuinpaikkaa.

Jonkin verran laittelen paikkoja edelleen paremmiksi sekä kotona että takapihalla. Ilmastoituun huoneeseen värkään enemmän raakalaudoista ja rimoista hyllytilaa, jotta voin säilyttää siellä pavut, jauhot, ryynit, hiutaleet, mausteet ja muut elintarvikkeet niin, etteivät ne mene lämpimässä piloille.

Sadekausi  alkaa olemaan taas oi, mutta vielä tulee vettä jonkin verran. Pelloille pystytään jo paikoin kylvämään riisiä. Minun takapihatonttinikin on siinä kunnossa, että pystyn kahlaamaan mutaisessa vedessä jatkamassa pengerrystä. Se ei näyt kuvassa vaan maisema pyöräreittmimme varrelta.

Joulukuun puolivälissä aion repiä itseni irti tästä ympäristöstä ja matkata ylänköalueelle etsimään spivampaa asuin- tai ainakin lomapaikkaa n. 600 - 1100 metrin korkeudesta metsien ja järvien luota viileämmästä ilmastosta.

Samoille suunnille olisi tarkoitus lähteä kuin viisi vuotta sitten, ja josta tultiin takaisin ennen Erikin syntymää. Kuitenkin vähän metsäisemmälle alueelle. 


Tarkoitus olisi lähteä matkaan 15. joulukuuta. Ensin matkata n. 30 kilometriä suomalais-vietnamilaisen pariskunnan pitämään majataloon ja sieltä sitten yhdessä ainakin rouvan ja tyttären sekä vaimon ja Erikin kanssa Saigoniin laulamaan joululauluja ja kuulemaan matkapapin terveiset. Vaimo ja poika sitten palaavat kotiin ja minä jatkan matkaani yksin. Ainkin näin olen olen suunnitellut.

asdfasfasdfasdfasd

2023 10 Lokakuu - Gaza,, Israel, Shani Louk ja kotona nelivuotias

•  Kuvat lokakuulta 2023  Googlen albumista
• Videot
•  29.10.2023  Leikkipaikalla ja matkalla sinne 
  
•  17.10.2023  nopetettu pyöräily Sa Decin kaupunkiin ja takaisin kotiin
  
• 14.10. 2023  Kaverisynttärit, Lai Vung, Dong thap, Vietnam
  
•  6.10.2023  Leikkipäivä
• 5.10. 2023  Takapihalla tulvii  
• 3.10.2023  Pyöräreissu iltapäivällä 
  

 

Kuun puolivälin teinoilla vietettiin nelivuotispäivää.  Ensin sitä vietettiin serkkupoik9ien kanssa ja seuraavana viikonloppuna kaverisynttäreitä aikuisten ja lapsikavereiden kanssa.

Alkuvuodesta pojan Uuden vuoden lahjaksi saamista kahdesta kaniinista toinen kuoli jo kuukauden kuluttua. Jäljelle jäänyt yksikseen isossa häkissä kökötellyt kuoli pihahäkkinsä kuun puolivälissä. Viimeisinä päivinään se tuskin jaksoi syödä. Olin rakentanut sille koppinsä sateelta suojatun alueen, mutta usein se kökötti sateessa ja työnsi päänsä likaaantuneisiihn kuvikkeisiin. Siksi se näyttää niin pahalta tässä kuvassa. 

ss

Myös kavereiden kaneista moni on kuollut. Olisiko niin, ettei tämä ilmasto ole sopiva kaneille: trooppinen lämpö ja korkea ilman kosteus ovat niille liikaa?

 Sisätiloissa toimivia leikkipaikkoja, joissa on kaikenlaisia virikkeitä, on pyörämatkan ulottuvilla peräti neljä kappaletta: yksi neljän kilometrin, yksi yhdeksän, yksi kahdentoista ja yksi viidentoista kilometrin päässä. Minä olisin valmis käymään niissä vaikka joka päivä ja viettämään sillä reissulla valmistelut mukaan lukien vaikka koko päivän, mutta Erik haluaa enimmäkseen pysyä kotona. Häntä täytyy houkutella ja maanitella, että päästää käymään niissä edes kerran-kaksi viikossa.  Olen hieman huolisaani siitä, että poika on liian kiinnostunut sähköisestä viihteestä: käänykkäpeleistä ja Youtube-videoista eikä ole halukas käymään kavereita tapaamassa tai leikkimässä muilla kuin sähköisillä leluilla. Toki silloin kun ollaan leikkpaikoilla tai kavereiden luona, hän pystyy voittamaan ujoutensa ja innostumaan myös muista leikeistä.

Esikouluja tai päiväkoteja, joita ainakin englanniksi kutsutaan kouluiksi, olisi tuon ikäisillekin tarjolla, mutta hän on vieläkin järkyttynyt alkuvuoden "Halloween school"-kokemuksista. Kahdessa viikossa hän ei tottunut koulunkäyntiin vaan itki aina sinne mennessän ja siellä ollessaankin ainakin silloin kun kävin häntä hakemassa kotiin.

Poika haluaa pysyä kotona perheensä kanssa. Se on yhteneväinen ajatus ainakin hänen äitinsä ja tämän perheen kanssa.  Minä haluaisin tehdä hänestä menevämmän, sellaisen, joka viihtyisi myös pidemmillä matkoilla poissa kotoa, jopa Suomeen asti ulottuvilla reissuilla.

Englantia osaavia kavereita, ja myös vain vietnaminkielisiä, olisi tarjolla enemmän kuin hän haluaa käyttää hyväkseen.  Välillä myös hänen sosiaalsiet taitonsa tai niiden puute, liika aggressiivisuus ja kilpailuhenkisyys, huolestuttavat minua.  Pelit näyttävät muovanneen hänen maailmankuvaansa suuntaan, jota en toivoisi: hän haluaa olla voittaja ja välillä hän puhuu jopa muiden ihmisten tuhoamisesta samaan tyyliin kuin peleissä tuhotaan vastustajia. 

"Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi". Se siis tarkoittaa myös sitä, että minulla ei ole henkistä yliotetta, omistusta poikaani. Voin vain yrittää tarjota parasta, yirttää rakastaa hänä silloinkin kun hän kertoo vihaavansa minua. Niin hän on jo sanonut mm. siinä tilanteessa, että söin loput viinirypäleistä ennen kuin en menivät pilalle.  Hän ei ole enää niin riippuvainen minusta kuin aikaisemmin. Se merkitsee myös sitä, että voin paremmalla omallatunnolla lähteä matkalle myös ilman häntä, jopa Suomeen saakka, tai sitten sinne vuoristoalueelle, jolta olen harkinnut maapalan ostamista ilmastopakolaisuutta ajatellen. Siellä 700 - 1000 metrin korkeudessa olisi myös suomalisempi ilmasto minulle, sellainen ikuinen Suomen kesä.

Näiden englantia osaavien kavereiden isä, paikallinen korkea-arvoinen armeijan upseeri, jonka lapset osaavat puhua englantia, toteutti haaveensa, vaikka kieltäydyinkin sen rahoittamsiesta. Hän perusti kahvilan, jonka yhdessä pystyy myös pyörittämään englannin kielikerhoa. Tuo on juuri se paikka, jossa järjestettin kaverisynttärit.  Siellä on monta huonetta sekä iso piha, joka sopii mm. rullaluisteluun ja rullalautailuun. Olen lupautunut auttamaan häntä silloin tällöin, myös yrittämällä hankkia hänelle ulkomaalaisia vieraita mm. sohvasurffauksen kautta.  Tällä miehellä on sen verran suhteita paikallisiin viranomaisiin, että hän pystyy myös majoittamaan vieraita. Jopa minulle hän on tarjonnut huonetta ilmaiseksi.

Marraskuun toisena päivänä ovat paikan avajaiset. Odotettavissa on siis muutoksia elämämme piiriin.

 Minulla itsellänikin on viime kuukausina kulunut paljon aikaa sähköisen viihteen tai puuhastelun parissa. Paitsi, että vietän aikaa netissä ja somessa kavereiden kuulumisia ja yleisempiä uutisia seuraten ja kommentoiden, olen myös viirtellyt teknistä välineistöäni. Olen vuoden aikan hankkinut kaksi minitietokonetta, joissa on reilusti prosessoritilaa, muistia ja tallennuskapasiteettia sekä omia puuhiani että pojan pelejä varten. Aika vähän hän enää haluaa pelata tietokoneella vaan tekee sen mieluummin äitinsä puhelimilla, joita on nyt kaksi kappaletta.

Lokakuun uutuuksiin kuuluu uusi näyttölaite eli korkeataajuuksinen pelimonitori, joka on silmille parempi myös tavanomaisessa nettikäyössä.  Alkukuusta käytin n. 16 euroa hyvän sellaisen hankkimiseen (Gigabyte G24F2). Asentaessani sitä telineeseen tulin jättäneeksis en hetkeksi aikaa kuvapuoli alaspäin pöydälle. Siitä meni led-paneeli pilalle. Sitä ei kannattanut korjauttaa, koska uusi osa olisi maksanut yhtä paljon kuin uusi laite. En halunnut ostaa tuota samaa ruutua toista kertaa vaan hieman halvemman mallin, ViewSonic vx2428, niinikään 24-tuumaisen 165 hertsisen laitteen. Se on ominaisuuksiltaan jopa edellistä parempi. 

Nyt on tämän vuoden tekniikkabudjetti jo käytetty. Näillä kahdella titetokoneella ja kunnon ruudulla pitäisi pärjätä muutama vuosi.



Sisätiloissa on täytnyt viettää hieman entistä enemmän aikaa, koska puutarhassa on sateiden takia tulvinut.  En ole muutenkaan halunnut möyriä vedessä ja mullassa, koska viime kuussa jalassani oli hitaasti paraneva palovamma ja tässä kuussa vastaava vamma oli sormessa.


Suusa luutunut hammasimplantti on jo parantunut niin, että siihen alettiin kuun viime päivinä jo valaa uutta kruunua. Ensimmäinen versio meni pieleen, joten projekti hieman viivästyi. Marraskuun aikana lienee kruunu jo paikallaan.

Vegaaniruokaa, tempeä teen muutaman kerran kuukaudessa. Raaka-aineina erilaisia palkokasveja, joskus jopa kauraryynejä ja porkkanaa. Välillä satsi onnistuu erittäin hyvin, välillä vähän heikommin. Tulos on aina kuitenkin syötävää. Ne heikommin onnistuneet satsit sekoitan gram-jauhoihin ja teen nisitä falafel-pyöryköitä.

Venäjä jatkaa sotaansa ja kansmurhaansa Ukrainassa. Tässä kuussa on uutiskynnyksen ylittänyt myös toinen sota: se kun palestiinalainen Hamas-järjestö hyökkäsi Israeliin surmaten satoja siviilejä ja ottaen muita panttivangeiksi. Sen yhteydessä on uutisoitu monista inhimillissistä tragedioista. Yksi koskettavimmista saksalais-israelilaisen Shani Loukin tapaus, joka nyt näyttää murhalta ja ruumiin häpäisyltä internetissä.

Shani Louk. Kuva hänen Instagram-tililtään.

Ukrainan "konfliktissa" on helppo osotitaa sormella yhtä syyllistä Palestiinan-Israelin tapauksessa kuvi on vähän monimutkaisempi. Suomikin äänesti YK:ssa tyhjää esityksessä alueen tulitauosta.

Sofi Oksanen tuorein teos Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan on äänikirja, jonka ostin Elisa-kirjasta sen sijaan, että olisin odottanut sen saapumista lukemisesteisten Celia-kirjastoon. Ja kyllä kannatti. Erittäin hvyin esitetty ja jäsennetty esseekokoelma. Russofobiaa? Jos se on russofobiaa, niin russofobia on järkevin ja realistisin lähestymistapa Venäjään.

Ukrainan tilanne on minulle muutakin kuin uutisotsikko: tuttuja paikkoja, tuttuja ihmisiä, hyökääjän kieli ja kulttuuri aiempi harrastukseni ja opiskelun kohde, myös monia entisiä ystäviä Venäjällä ja muiden maiden venäläisten joukossa, myös Suomessa.  Nyt tuo kaikki on mennyttä, sielussa syvät haavat, jotka eivät ehkä ksokaan parane.

 

 

2023 09 syyskuu - Made in finland

•  Kuvat syyskuulta 2023 Googlen kuvapalvelussa
  
• Videota
• Syyskuun 2023 videot puhelimesta
  
• 21.9.2023  Leikkihuoneessa ja lopuksi vähän pyöräilyä 
• 23.9. 2023  My name is Erik, not Eric!
   

Nämä kiissanpennut eivät ole suomalaisia mirrejä vaan ihan paikallisia. Kuitenkin heillekin olen antanut jotain suomalaistan: nimet tai nimen. Emokissa on nimetty vietnamilaisitain Conmeo-cat. Pentuja kutsumme suomalaisittain Misu cats. Jo alkuvuodesta yksi pentu sai nimen Misu, mutta se kuoli ennen aikuistumistaan. Nyt meillä on kaksi pentua ja emo, muut saivat uudet koditt rotanpyydystäjinä. Nämä kaikki kolme ovat keskenään niin samannäköisiä, etten ole varma, kykenemmekö erottamaan niitä toisitstaan sitten kun ne kaikki ovat aikuisia. Tosin yksi pennuista on muita tummempi, mikä ei näy kuvassa niin selvästi kuin luonnossa. 

Oli suu ja kieli mustikassa ... tulevat mieleen lapsuuden mustikkarreissut, jolloin äidin kanssa metsässä ollessa suuhun päätyi enemmän marjoja kuin ämpäriin. Olin todella hidas kerääjä, mutta kyllä niistä itse kerätyistäkin sai suun sinimseksi niin, ettei tarvinnut äidin ämpäristä syödä kuin kotimatkalla Mazdan takapeinkillä. 

Muutaman kerran olen reissuiltani tuonut mustikkajauhetta. Sitä sai Helsingin Ruohonjuuresta pienen purkin aika muhkeaan hintaan. Aina välillä olen tehnyt nettihakuja sekä Suomesta, Ruotsista että täältä löytääkseni mustikkajauhetta tai kuivattuja mustikoita. Täältä olen löytänyt tarhamustikkaa ja kandanmustikkaa. Niisä on väri haaleampi kuin lapsuuteni suomalaisissa eikä makukaan ole ihan sama.

Suussani ovat edlleenkin suomalaiset tekarit.  Synnäisen hampaiden puuttumisen, anodentia partialis, takia ne olisi pitänyt tehdä jo lapsena tai teini-iässä, mutta vasta lähempänä kolmattakymmentä syntymäpäivääni ne tehtiin ensin yläleukaan. Ei laitettu implantteja, mutta omien hampaiden hiottujen piikkien päälle tehtiin iso silta

 

Asuin silloin Jyväskylässä, mutta kävin hoidoissa Oulussa, koska olin vielä siellä kirjoilla.  Tuntikausia istuin OYKSissa erikoistuvan hammaslääkäri Liisa Pirhosen tuolissa kun hän hioi hampaitani, leikkeli ikeniä sähkövitsellä, otti muotteja, mittaili ja lopulta hioi purennan kohdalleen kun yläleuka oli valmiina ja alaskin oli laitettu rankaproteesi: sellainen kouluilla muiden hampaiden varassa pysyvä irrotettava. .

Onneksi sattui osaava ja empaattinen lääkäri, joka pystyi poistamaan vähäisimmätkin pelkoni: kertoi, että adrenaliinia sisältävät puudutusaineet aiheuttava vapinaa ja epämukavaa oloa, että kannattaa hengittää nenän kautta hoidon aikana, keskittyä siihenh hengittämiseen niin kaikki sujuu paremmin. Niitä oppeja noudata vieläkin.

Siihen aikaan ei käänykällä oteltu kuvia, minä en edes soittanut. Jyväskylässä asuessani joskus nähtiin Matin pubissa ikkunan vieressä istumassa mies, jolla oli pöydällä Mobiran NMT-puhelin. Se oli lähes salkun kokoinen möktikkä.  Hampaat kuitenkin toimivat hyuvin. Ainoastaan alaleuassa ollut metallisangoilla ympäröiviin hampaisiin kiinnitetty proteesi temppuili: kiristi ja painoi. Yläleuan siltakin tuntui pienenä kiristyksenä ja tuntuu vieläkin, muttei se ole haitannut elämää.

Ainakin kerran kävin Jyväskylässä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön hammasklikalla korjauttamassa sitä alaleuan rankaproteesia ja samalla paikkauttamassa kulmissa olevia omia hampaitani. Siellä sain moitteita siitä, että hoidan hampaitani huonosti kun on pitänyt sillat laittaa. Eivät tajunneet ottaa röntegenkuvaa, joka olisi paljastanut pysyvien hampaiden aiheiden puuttumisen.


Sitten vuonna 1993 muutin Espooseen opiskelemaan ohjelmoija-suunnittelijaksi Arlainstituutissa. Yliopisto-opinnot piti jättää taakse, koska Kela ei enää halunnut rahoittaa opintoja, joiden tähtäimenä oleva ammatti ei toteutuisi. Minä olin sellainen seikkailija-elämänkoululainen, joka oiskeli filosofiaa,, psykologiaa, venäjän kieltä ja kaikkea muuta omaksi sivistyksekseni ja itseni kehittämiseksi. Näin jälkeen päin ajatellen ei ollut hullumpi ajatus sekään ja se sivistys auttoi sitten myöhemmin tietokonealan töissä: en ollut mikään insinööri vaan humanisti mysö työskennellesäni atk-suunnittelijana Helsingin yliopiston slaavilaisten kielten laitoksella (vuonna 1996 siitä tuli Slavistiikan ja baltologian laitos, joka toimi vanhoissa tiloissa Vuorikatu viidessä).

Jos näköni olisi ollut normaali eikä voimakkaasti huono, lähellä sokeutta, muttei kuitenkaan riittävän hono sokeaksi, olisin ehkä voinut Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa päästä ihan tutkintoon saakka. Kävin jopa Näkövammaisten keskusliitossa apuvälinesovituksessa, mutt aminulta evättiin lukutelevisio. Kukaan ei tuntunut hoksaavan, että lukemiseni oli niin hidasta ja hankalaa, ettei olisi ollut mahdollista pärjätä runsasta lukemista vaativilla aloilla, jotka olin valinnut: kirjallisuus, aate- ja oppihistoria, filosofia, sitten myöhemmin yhtieskunnalliset aineet. Olisiko edes riittänyt 12-tuntiset lukupäivät suurennuslasilla tihruten kaikkeen siihen lukemiseen, joka olisi tarvittu menestymiseen. Lisäksi vaikuttivat muut asiaat: nuortuuden kapina, joka oli kotiolojen takia jäänyt toteutumatta teini-iässä, se, että häpesin itseäni ja näkövammaani, en edes kehdannut näyttää toisille, että tarvitsin suurennuslasia. Vahvoja silmälasejani en voinut kuitenkaan piilottaa, mutten halunnut puhua näkövammastani kenellekään: en pyytää apua, vaikka olisin sitä tarvinnut. Esimerksiksi ruokaloissa en nähnyt ruokalistaa, mutten pyytänyt ketään lukemaan sitä minulle vaan jätin mieluummin käymättä siellä ja lähdin kaljalle.

 

 

Taksisin vuoteen 1997. 
Sieltä Helsinin yliopiston laitokselta minä sitten kävin aamuisin, ruokatauoilla ja usein iltaisin ja viikonloppuisinkin tutustumassa Helsingin keskusta-alueeseen. Tämä kuva on Senaatintorilta jsoksu huhtikuulta 1997. Silloin minulla oli jo alaleuassa titaanioksidi-implantit.

  Sen jälkeen ei tarvinnut paljoa kiinnittää hampaisiin huomiota vaan tämä tilanne pysyi vakona pitkään . En tainnut 2000-luvun alussa montaa kertaa käydä edes paikkauttamassa. Muutaman kerran Australiassa vuosina 2006-2009 kun vaimon työpaikan siivellä saatu yksityinen terveysvakuutus korvasi vuosittaiset tarkastukset ja tavanomaiset hoidto. Silloin laitettiin kulmahampaisiin lisää amalgamia ja myöhemmin myös komposiittimuovia.  Niitä on vuosikymmenten aikana tungettu suuhuni vamraankin kilokaupalla.  Myös juurihoito on tehty ainakin yhteen hampaaseen.
Kuvasta näkyykin, että yläleuassa nenän alla ei ole nää juuri vaan pelkkä posliinisilta, sen ytimenä taitaa olla valkokultaa ja/tai muita metelleja samoin kuin alaleuan implanttien varaan tehdyssä sillassa. Syntyessäni oli alhaalla keskellä kaksi hammasta. Ne säilyivät aina noin 25-vuotiaiksi saakka, jolloin poistettiin se, mitä niistä oli jäljellä. Yläleuassa oli kaksi iso jäniksenhammasta, jotka hiottiin piikeiksi vuonna 1989 siltaa tehdessä.

Yllä oleva röntgenkuva on vuodelta 2020, jolloin aioin käydä Thaimaassa korvauttamassa kaikki amalgamit keraamisilla paikoilla. Se jäi tekmättä silloin, mutta toteutui vuonna 2016 Ukrainan Kiovassa.

Viimeinen hoitokerta Suomessa oli heinäkuussa 2016, jolloin Joensuussa laitettiin ainakin yksi tilapäinen lääkepaikka.   Se ehkä oli se tekijä, joka motivoi minut hakeutumaan Kiovalaiseen hammashoitoon myöhemmin samana vuonna.

 tuona vuonna 2016 vietin puolet ajastani Ukrainassa oopettaen vapaaehtoisena suomea ja englantia. Kiovassa vietin syksyn opettaen Skandinaavisessa koulussa.  Lumi-dent-nimisen klinikan ohi kävelin kerran palatessani hieronnasta. Vasemman jalkani akilleen kantapää oli vioittunut Malesian viidakkokävelyllä vuonna 2015 niin pahasti, että kävelykin sujui välillä vain keppiä apuna käyttäen. Opettavainen kokemus oli sekin sillä keppi auttoi minua eirytisesti Vietnamin suurkaupunkien liikenteessä katua ylittäessäni. Opin hyväksymään vanhuuteni ja "rampauteni" ja näytin rohkeasti heijastimella varustettua keppiä   Keppi eli kävelysauva on edelleenkin käytössä lähes aina kun vierailen isoissa kaupungeissa.

Vuonan 2016 tuli kuluneeksi 30 vuotta Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Osallistuin paikalle tehtyyn tuorstikierrokseen ja näin myös sen onnettomuusreaktorin. Kuvakoosteen keskellä kuva Kiovasta samalta vuodelta ja oikealla kuva Taiwanista joulukuulta 2019.

Lumi-dent mainosti olevansa kansainvälisen tason hammaslääkäriasema ja niin se tekee edelleenkin. Onneksi minä en hakeutunut englanninkieliseen palveluun vaan asioin venäjäksi, mikä silloin vielä oli maassa normaalia muualla paitsi Lvivissä, jossa vaadittiin usein ukrainan kieltä. Venäjäksi palvelu olis elvästi edullisempaa kuin englanniksi. Sainv arsin hyvän tarjouksen viisaudenhampaiden poistosta ja amalgamipaikkojen korvaamisesta keraamisilla.
 

Röntgenkuvassa yllä  näkyvät neljä viisaudenhammasta siis poistettiin. uutta kokokuvaa en ole hampaistostani vieläkään saanut. Sellaista ei otettu pooiston jälkeen siellä eikä myöskään täällä vietnamissa.   Jälkeen päin, vasta tänä vuonna, huomasin, että keraamisilla paikoilla oli korvattu vain näkyvät paikat, Niistä kun yksi  irtosi tänä keväänä, sen alta paljastui hammasta poistettaessa iso möhkäle ikivanhaa amalgamia.



Sitä vanhaa amalgamia tosiaankin jäi paljon vielä´´Kiovankin korvausten jäljiltä. Se näkyy yläkuvassa oikella juuri siellä, mistä se tänä vuonna lähti irti jättäen ison aukon. Omaa hammasta ei siinä ollut jäljellä juuri muuta kuin juuri ja vähän reunoja.  Tuossa vasemmalla näkyvä posliinikruunun lohkeama oli ehkä juuri se sama, joka oli korjattu Kiovassa 2016. Nyt siinä ei enää pysynyt Vietnamissa laitetut paikat, joten siihen tehtiin uusi puolikas siltaa. Se oli täällä hyvin edullinen kylähammaslääkäri, joka työskenteli ilman assistenttia. Hänen poratessaanpiti minun itseni huolehtia siitä, että mitään ei mennyt kurkusta alas. Hän sitten pysäytti välillä poransa ja imuroi jätteet kunnes taas jatkoi. Tuon Oulussa vuonna 1989 tehdyn yläsillan hän sahasi ksekeltä poikki ja korvasi oikean puolen uudella niin, että lohikeama oli mennyttä. Kuvassa näkyvät ne piikeiksi hiotut omat hampaat sillan alla.




Tässä kuva elokuun lopulta juuri ennen kuin tuonne vasemmala näkyvään aukkoon, toukokuussa poistetun kulmahapaan tilalle oli laitettu implantti ja siihen suojaruuvi. Sen viereisestä runimmaisesta hampaasta paistaa vielä amlgami. Aion vaihdattaa siihen toisenlaisen paikan ennen kuin implanttiin laitetaan kruunu paikalleen. Kuva on yhdistetty kolmesta videokuvan ruutukaappauksesta.

Implantti laitettiin elokuun lopussa ja sen luulumista on seurattu syyskuun ajan ottamalla paikallisia röntgenkuvia. Sekä oman kokemuksen, että kuvien perusteella paraneminen on tapahtunut normaalisti tai hyvin. Leuassa tuntui puutumista noin kolme viikkoa operaation jälkeen. Viimeksi sitä tuntui ihan leuan kärjessä. Ilmeisesti poraaminen tai puudutuspiikki olivat vahingoittaneet hermoja. Jotainv astaavaa tapahtui ilmesesti vuonna 1997, jolloin ensimmäiset neljä implanttia laitettiin Helsingin kirurgisessa sairaalassa, kirralla. Minut nukutettiin, koska oli mahdollisuus, että lonkastani otetaan lisäluuta leukaan. Niin ei kutienkaan tehty. Leikkaava lääkäri kuitenkin kertoi poistaneensa kitarisat siinä samalla.  Siitä leikkauksessta asti sekä maku- että hajuaistini ovat entistä heikompia. Tietysti silloin siihen oli osasyynä myös tupakointi, jota harjoitin aina vuoteen 2002 saakka välillä jopa 50 savuketta päivässä.  Ne aistit eivät kuitenkaan ole parantuneet tupakoinnin lopettamisen jälkeen eivätkä koskaan vamrasti palaudukaan. 

Voiko hammashoito tai muu suukirugia tuhota maku- ja hauaisti?. Tähän kysymykseen löytyy nykyään vastauksia myös netistä, tukea käsitykselleni, että minulle on käynyt niin. Tilanteen korjaamiseksi ei voine paljo tehdä?

Samalla kehon alueella pysyäksemme, voin kertoa, että siitä on vuosi kun uniapneani todettiin mittauksissa eli havaittiin enimmäkseen hypoapnean tyyppinen uniapnea: siinä hengitykseni ei ole tarpeeksi voimakas, jotta elimistöni saisi tarpeeksi ilmaa/happea.  Kaukauden verran minulla oli lainassa saigonilaisesta  sariaalasta CPAP-laite, Philip respironics. Silloin viisumiasiani olivat niin epävarmalla pohjalla, etten tiennyt kannattaako ostaa täältä Resmed kallilla hinnalla vai käydä ostamassa se jostain muualta, esimerkiksi Suomesta, paljon halvemmalla. Noiden laitteiden hinnat ovat täällä todella pljon Suomea korkeammat. Epäilen sen johtuvan siitä, että laskun maksaa useimmiten vakuutusyhtiö ja niiltähän voi nyhtää ylihintaa.  Suomessa ei ilmeisesti voi, koska siellä hinnat ovat niin edulliset ja monet saavat laitteen ilmaiseksi julkisesta terveydenhuollosta. Minä en saa, joten ihan omilla rahoillabni pitää maksaa, aikanaan omalla työllä tienatuilla.

Ostin laitteita vuokraavalta suomalaiselt yritykseltä käytetyn Airsense 10 -laitteen sekä siihen uuden maskin.  Ilman Suomessa asuvien kavereiden ja yhden tänne matkustaneen apua en olisi saanut niitä tänne Vietnamiin. Kiitos heidän, sain marraskuun alussa 2020. Siitä lähtien laite on olltu käytössä käytännöllisesti katsoen aina kun olen ollut unten mailla. Nykyään  nukun 6-8 tuntia yössä ja terveyteni on huomattavasti kohentunut.

Viime vuoden syyskuusta tämän vuoden maaliskuuhun kävin lähes joka aamu 3 - 12 km:n sauvakävelylenkillä. Se paransi terveyttä ja piti myös painoa aisoissa. Sitten kävelyt jäivät ensin jalkavamman takia. Jälleen se vasen jalka, joka tuntuu oelvan akilleen kantapääni. Nyt siihen tuli iso rakko johtuen siitä, että panin jllkaani uudet juoksukengät ilman sukkia. Sitten kun vielä vaimo kertoi, että poliisi on kiletänyt minua liikkumasta ulkona aamuöisin ja vielä lisäksi, kun aloin nukkumaan paremmin, jäivät lenkit tekemättä. Niin on jatkunut jo yli puoli vuotta ja se näkyy vatsan seudulla. 
Pitäisi aloittaa uduestaan ja uhmata poliisin kieltoa ja sitä epämukavuutta, miten täällä ihmiset osoittelevat tiellä kulkijoita silmiin tehokkailla taskulampuilla.  Yksinäisyyttä ja rauhaa, sitä, että voisi kävellä tapaamatta tai edes näkemättä muita ihmisiä, sitä minä täällä kaipaan.

Täällä on liikaa ihmisiä, liian vähän metsiä ja liian kuuma. Siksi haaveilen korkeammalle vuoristoalueelle muutosta. Toki yritän olla jattelematta, että aloitan kuntoilun vasta sitten kun ...

Lisää vasemman jalan vaivoja valitellakseni: elokuun 28. päivä kun laitettiin se yllä kerrottu implantti, poltin jalkani parkkipaikalle viereemme pysäköidyn mopon pakoputkessa. En huomannut sitä asetellessani Erikiä polkupörän turvaistuimeen. Enkä heti laittanut siihen aloe veraa enkä muuta lääkitsevää voidetta, joten siihen pääsi nousemaan rakkula, joka on nyt särkenyt ja märkinyt yli kuukaden. parantumista ei ole juurikaan tapahtunu, vaikka nyt laitankin sihhen alevoidetta monta kertaa päviässä.

Toki en malta olla repimättä siitä rupia, sillä sitä limaa tai märkää erittyy paljon ja muodostaa paksua rupea siihen ylle ja ympärille. Muistan joskus Oulun terveyskekuksessa lääkärin myöskin repineen muodostunutta rupea palovamman ympäriltä. 

Tuo sama koipi vihoitteli myös kesäkuussa 2017 kun olin palannut viimeisiimmältä Suomen-reissultani. Se oli myhös ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta kun lensin Aeroflotilla. Finnairilta ostin lipun Helsinki-Hanoi-välille, mutta lennon toteutti Aeroflot ja välilasku oli Moskovassa. Parin päivän kuluttua paluustani alkoi se jalka sitten turpoamaan. Siihen ei tullut mitään ruhjetta vaan punainen alue, joka oli tosi kipeä ja nosti korkean kuumeen. Jalka oli niin kipeä, etten pystynyt sillä edes astumaan kunnolla. Käytiin  tulevan vaimon kanssa lääkärissäj ja saatiin antibiootteja. Röntgenkuvisssa myös käytiin, mutta ei iellä mitään havaittavaa ollut. Joku Facebook-kavereistani epäili veritulppaa. Reilun viikon päästä käytiin lähikaupungissa kiinalaistaustaisella lääkärillä, joka oli tunnettu parannustaidoistaan. Hän vain sievli sitä kohtaa eikä tehnyt muuta. Kun huomasi ärtyneen ilmeeni, pakkasi annospusseihin jotakin lääkettä. Jo kotimatkalla tunin, kuinka jalasta kipu alkoi vähetä ja seuraavana päivänä se oli terve. 

Nyt en ole käynyt tuolla lääkärillä. ehkä pitäisi.

Sein sijaan Aeroflotia en enää käyttäisi mistään hinnasta enkä astuisi Venäjän maaperälle. Taannoinen haaveeni matkustaa Vietnamista Kiinan, Mongolian ja Siperian kautta Suomeen on haudattu. Vaikka Venäjän federaation nykyinen terroristivalta kukistuisikin ja tilalle tulisi jotain ihmimillistä, veisin nyt aihetettujen vauroiden korjaamisen ja luottamuksen palauttamiseen enemmän aikaa kuin minulla on ikää jäljellä.  Nyky8isen elinajanodotten mukaan minulla on vielä parikymmentä vuotta jäljellä. Se on suurin piiretin sama aika kuin olen aseunut Suomen ulkopuolella lähdettyäni sieltä tammikuussa 2002.

Venäjä jatkaa siis edelleenkin sotaansa, käytännössä kansanmurhaa, Ukrainaa vastaan. Ukraina pystyy edelleenkin puolustautumaan erittäin hyvin ylivoimaa vastaan, ksoka se saa aseita ja muuta apua länsimailta.  Kuitenkin sodan hinta on kaikille ihan liian kova, mukaan lukien luonto, eläimet, aineellinen omaisuus ja myös venäläisten hyökkääjien elämä. Heitä on Ukrainan arvion mukaan kuollut liki 300 000.

Minä siis jatkan venäläsiten tuiotteiden, mm. tattarin, boikotointia, samoin vältän venäläistä musiikkia, kirjallisuutta, kulttuuria ja kieltäkin.  Kaikille niille  tulee paras korvaaja Ukrainasta.

Nokia 

Aika moni tuttavani on kuullut suustani, että minä käytin lapsena Nokia-kumisaappaita ja teininä Nokia-vessapaperia, että isäni on asunut Nokia-nimisessä kaupungissa ja että eräällä kaverillani lukee passissa syntymäpaikkana Nokia eikä se ole vitsi. 

Olen muutaman kerran ostanut Nokia-puhelimen varapuhelimeksi. Vuonna 2014 ensimmäisellä Vietnamin-matkallani ostin A15-mallin puhelimeksi, jonka saatoin ojentaa satunnaiselle kadulla tapaamalleni ihmiselle, jolta pyysin apua: soitin puhelimelle englantia osaavalle vietnamilaiselle kaverille, joka sitten tulkkasi puhelimen välityksella sen, mitä vierelläni seissyt englantia osaamaton paikallinen sanoi. Sen puhelimen sitten varssti muutaman muun tavaran ohella valetaksin kuljettaja tai hänen apurinsa laittaessaan mtkatavaroitani autons takaluukkuun.

Ennen sitä niitä oli ollut muutamia Australiassa ja sitä ennen sekä Singaporessa että Suomessa työpuhelimina, jopa communicator 200-luvun alussa.  Ukrainasta ostin pikku Nokian vuonna 2016 ja toin sen Vietnamiin. Täällä se taisi päätyä vaimon äidin käyttöön, mutta korvautui uudella jonkin ajan kuluttua.

Nyt on sitten tämä C3 00 -mallia, jossa on 3G ja jopa bluetooth-yhteys, värinäyttö ja polyfoniset äänet, jotka olivat vuosituhannen alussa useimmilla vain unelmissa.  Noita hieman vanhempia käytettyjä Nokioita ja mutia sain Australiassa ollessani vaimon tuomina Singaporesta. Hänen veljensä oli taksinkuljettaja ja sai pitää takseihin uonhtuneet lunastamattomat puhelimet. Nettiä minulla ei ollut puhelimessa eikä GPS:ää vielä 2010-2011. Vuonna 2012 taisi jo olla, muttei se kovin hyvin toiminut.

Tässä reilut 10 vuotta vanhassa Nokiassa ovat nettipalvelut muinosien Nokian OVI-palvelun takana, joka ei enää ole käytössä. Minä käytän sitä lähinnä tekstiviestien vastaanottamiseen. Nettikaupasta ja muista palveluista tulee vielä paljon pyyntöjä tekstiviestivahvistukseen.  

Esittelin Erikille pelit, jotka ovat tuossa puhelimessa. Hän ei niistä innostunut. Matopeliä siinä ei tainnut ollakaan.

Saisihan täältä toki noita uudempiakin Nokia-älypuhelimia,  mutta ihan tuotemerkin takia en sellaista halunnut ostaa. 

Pitkään täytyi miettiä, että minkä puhelimen ostaisin vaimolleni syntymäpäivälahjaksi alkukuusta. Kyse on lähinnä siitä, etten miellläni kannata Xiaomi-Redmi-tuotteita, koska yhtö jatkaa edelleen toimintaansa Venäjällä. Kutienkin Redmi on ollut suosikkipuhelimeni jo muutaman vuoden, joten annoin periksi enkä halunnut ottaa riskiä vaan päädyin Redmi Note 12 -puhelimeen. Aluksi yritin ostaa sen netistä, mutta ei onnistunut, joten kävin paikallisessa kaupassa ostoksilla.

Vaimon perimä vanha Redmi Note 8 toimii vielä ihan hyvin, mutta se on ollut Erikin kovassa pelikäytössä. Nyt hän otti tuon uduen samaan käyttöön. Hän osaa jo tise asentaa siihen pelejä ja käyttää useimpia. Valitettavasti tilanne on lipsahtanut siihen, että hän saa pelata melkein päivät pitkät, mikä ei ole hvyäksi hänen kehitykselleen. 

Toki yritän tarjota hänelle vaihtoehtoista tekemistä: piirtämistä ja matkoja leikkipaikoille, uusin ihmisten tapaamista, pelivideoiden sijasta opetusvideoita ja muuta kehittävämpää.

 

Pari-kolme kertaa viikossa käymme leikkitiloissa. Pyöräillessmme sinen ja takaisin Erik pulisee kuin papaupata: kertoo kaiknelaista (englanniksi) ja kommentoi minun sanomisiani. Hän myös suuttuu herkästi, jos asiat eivät suju hänen mielensä mukaan: hänkieltää minua laulamasta, puhumasta silloin kun hän puhuu aj hän usein mittii minua siitä, että teen asioita väärin, ajan väärää reittiä.  Ehkä noita asioita ei voi laittaa muun kuin normaalin kehityksen piikkiin? Ainakin haluan ajatella että se on osa uhmaikää.  Samanlaista komentelua ja pomotusta saavat kokea hänen äitinsä, isoisänsä ja isoäitinsä. Myös vaimon siskon pojille hän välilä suuttuu ja riitelee heidän kanssaan. 

Leikkipaikalla vain viiden kilometrin päässä kotoa, on Suomi-huoneeksi ristimämme paikka. Se on jouluteemainen paikka, jossa myös sataa lunta. Lumi on styrox-muruja, jotka imetään kohti kattoa ja puhalletaan sitten alas.

Minä olen sanonut, että halua hänestä lammasta, totteleviasta alistujaa vaan aktiivisen etsijän ja keksijän.ehkä tämäkin on osa sitä kehitystä?

Eräänä päivänä jouduin viemään hänet kotiin kesken leikkitoukion hänen uusein englannikielisten ystäviensä kanssa, koska hän alkoi tappelemaan ikäisensä pojan kanssa lelusta, jonka molemmat halusivat. Tämän pojan kanssa on ennenkin syntynty kahnauksia. Ehkä tein virheen viemällä hänet pois tilanteesta. Olisi ehkä pitänyt selvittää se paikan päällä. 

Olen hieman huolissani siitä, että hänellä ei ole kunnon sosiaalisia konhtakteja muihin lapsiin. Muutamiin aikuisiin niitä on.

Miltei päivittäikn hän on tekemisissä noin parikymppisen naapurintytön kanssa. Tytön häissä hän ei halunnut smaaan kuvaan, mutta arkena tyttö käy häntä tervehtimässä ja hän juttelee tämän kanssa vietnamiksi. Myöd kun käymmr ksupsdds, Rtik hsluss odys joysin tytölle. Me emme kumpikaan edes tiedä tämän tytön nimeä. Hän on Erikille vain "girl", kuten isosisä ja monet muut miehet ovat "man" ja naiset "woman". Isoäiti sentään on "grandmamo" (kuten hän sen lausuu).

Oli aikamoinen yllätys, kun eräs lauantai otin pitkästä aikaa sohvasurffarin yhdeksi yöksi. Nuori vietnamilainen mies, joka tuli polkupyörällä 50 km päästä ja jatkoi seuraavana aamuna kohti Saignoia ja siitäkin vielä edemmäs. Erik tuli hänen kanssaan erittäin hvyin toimeen englanniksi. Tämä video näyttää sen, miten Erik hyvin asiallisesti korjaa pojalle nimensä kirjoitusasun. 

Toisenkin sohvasurffarin tapasin tässä kuussa. Tosin hän ei meillä yöpynyt vaan kävin tapaamassa häntä 15 kilometrin päässä kaupungissa, jossa hän oli aloittanut englanninopettajana paikallisessa kielikoulussa. Tämä nuori algerialaisnainen toivottavasti saa tavat myös Erikin joku päivä.

Linux

Linus Torvalds, Helsingin yliopiston opiskelija alkoi kehittelemään omaa käyttöjärjestelmäänsä 1980-90-lukujen vaihteessa. Sikäli sekin on Made in Finland, joskin nykyiset Linux-jakelut ovat suuren joukon ryhmätyötä, joka perustuu muillekin keksinnöille kuin Torvaldsin. Siellä on kasoittain avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joita alan harrasjat kehittävät jatkuvasti. Minä asensin ensimmäisen Llinuxini vuonna 1993. Taisi olla Slackware-jakelu, jonka lataaminen ja kopooiminen korpuille vei tuhottomasti aikaa ja vaati levytilaa sen mittapuun mukaan valtavasti.  Kehittäjää minusta ei koskaan tullut eikä kunnon ohjelmoijaa, vaan tukihenilö ja järjestlemien ylläpitäjä.

Tietiokoneharrastus on jäänyt viime vuosina aika taka_alalle, mutta tänä vuonna se on aktovoitunut, kun olen halunnut löytää opetusohjelmia Erikille ja säätää laitteet niitä varten  Se on sitten vienyt mukanaan. Toukokuussa ostin uuden tietkoneen:  Interl-xeon e2176m  -prosessorilla varustetun Lnoeov M900-sarjan minitietokoneen, johon sitten päivitin muistin 1-teratavun NVME M2-SSD-levyyn ja toisen 1 teratavon SATA-SSD:hen. Muistin päivitin 32 gigatavuun. Mukana tuli Windows 10 pro-lisesnssi ja lisäksi laitoin siihen Ubuntu 23.04 -Linux-jakelun.

Kannettavaa en halunnut ostaa, koska  en sellaista tarvitse enää. Enhän enää halua matkustella. Mini-PC oli  käytettävyydeltään ja hinta-laatusuhteeltaan paras. Olkoonkin, että nämä saattavat olla käytettyjä malleja. Ainakin tämä oli jäjrestelmänä kolme vuotta vanha ja sitä oli uusittu sen jälkeen. Minä jatkoin uusimista edellä mainituilla parannuksilla.

Nyt elokuussa päätin jatkaa kokeiluja ja virittelyjä, uudempaan tekniikkaan tutustumista, uhrasin yli 500 euroa ostamalla toisen miniteitokoneen: HP Elitedesk 705 G5 mini pc - Ryzen 5 3400G + AMD Vega 11. Siinäkin on NVME-musitia ja lisäämäni SATA SSD-levy ja vain 16 gigtavua muistia. Käyttöjärjestlmänä on Windows 11 pro ja sen rinnalla Ubuntu Linux.

Kaikenlaista tavaraa on pieni huone pullollaan! Vasemmalla Erikin kone ja oikealla minun.

Virittelyä ovat molemmat järjestelmät vaatineet.  Kolmas kone, se vanha HP:n i3-kannettava 4 gigatavun muistilla on nyt odottavmaas uutta käyttöä tai uutta omistajaa.  Sen olin ostanut eräältä rahan  tarpeessa olevalta tuttavaltani Saigonissa. 

Gigabyte G24 F2 24-tuuman näyttä, FHD, PSI 166 hz ei liene parhaita pelinäyttjä, mutta toivottavasti mukava silmilleni.

Vielä loppusilauksena odotan saapuvaksi n. 160 euron hintaista 24-tuuman näyttölaitetta, jolla korvaan vanhan 19-tuumaisen omassa työasemassani.  Sen jälkeen saavat virittelyt riittää ja minun täyutyy panostaa enemmän pojan houkuttelemiseen muihin harrastuksiin kuin puhelimella pelaamiseen. 

Meilä on se pieni uima-allas, musiikkivehkeitä, piirustusvälineitä ja ne leikkipaikat sekä muta kivaa pyöräilymatkan päässä.  Toivon, että joku päivä pääsemme myös matkustamaan yhdessä vähän kauemmas.

Paikallisen matkustelun parantamiseksi olen törsännyt rahojani myös uuteen 16Ah Lithium-ioni-akkuun. Vanhan 12Ah lisäksi sen kun laittaa pyörän kyytiin, niin tuolla noin viidellä kilolla voimaa, pitäisi päästä jopa 50-60 kilometrin päähän varsinkin, jos käyttää välillä myös jalkoja apuna.  Ehkä niin pitkälle ei Erikin kanssa ajeta, mutta minä voisin yksin kokeilla. Erikin kansa toivottavasti pääsemme myös matkustamaan bussilla. Nyt hän pelkää sitä ajatusta, koska Saigonissa ja kauempana täytyisi nukkua muualla kuin kotona äidin vieressä.