2022 12 - joulukuu - Ilouutinen: kolme vuotta lisää

•  Kuvat joulukuulta 2022 Googlen palvelussa 
• Videota
• 30.11. valmisteltiin häitä 
• 1.12.  Iltajuhla  morsiamen perheen kesken 
• 2.12.  Juhla sulhasen kotona
• 3.12.  Kävelyllä kotitiellä 
• 8.12. Autoajelulla ja festivaaleilla. 
• 30.12.Matka häihin melkein Kambodzhan rajalle
• Vaimon ottamaa videota tällä kanavalla  Sieltä löytyvät myös hänen versionsa mm. häustö ja automatkoista.  

Joulukuun kirjoitus viimeistellään ja julkaistaan vasta vuoden 2023 puolella. Tällaista myöhästelyä ei olekaan usein aiemmin sattunut, joten jo on aikakin. 

Ukko on 62 ja poika 6, kun seuraavan kerran pitää huolehtia viisumin uusinnasta. Käytiin ostoskeskuksen joulutunnelmia katselemassa ja myöskin hakemassa minulle kolmen vuoden tilapäisen oleskelun oikeuttava kortti.

Paria  päivää ennen joulua tuli se ilouutinen: kolme vuotta lisää kakkua ... näin oli tarkoitus kirjoittaa humoristia teeskennellen ... No, yhdeltä kantilta se on kakkua, eli loka-marraskuun vaihteen kahden viikon diasporan eli pakkollisen matkailun jälkeen orastava vapaudenkaipuu sai nyt kahleet. Minä en saanutkaan painavaa syytä jättää vaimoa ja poikaa tänne, ryhtyä etäisäksi jostakin muualta. Ajattelin jo, että voisin siirtyä vaikka johonkin EU-maahan, Portugaliin tai muualle lämpimään tai sitten viettää jonkin verran aikaa Suomessa hakien sieltä viisumia tai vastaavaa Vietnamissa oleskeluun oikeuttavaa paperia. Ei, nyt ei tarvitse.  Joulukuuhun 2025 on aikaa nyt ja todennäköisesti sitten tulee taas kaksi vuotta lisää siihen saakka kunnes Suomen passini vanhenee vuonna 2027. 

Joulukuun puollivälin tienoilla aloin patistelemaan vaimoa uuden viisumin hakuun. Silloinen kolmen kuukauden mittainen vanhenisi tammikuun lopulla. Viikkoa ennen sitä on "kiinalainen uusi vuosi" eli vietnamilaisittain tet, kuukalenterin mukainen vuosi, jolloin tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen (täällä kissan) vuodeksi.  Aluksi hän ei tahtonut uskoa minua vaan halusi seurata annettuja ohjeita eli käynnistää haku noin kuukautta ennen viisumin vanhenemista. Lopulta hän uskoi ja käynnisti prosessin. Varmistin, että hän todellakin täyttää lomakkeen, jolla haetaan 3 vuoden tilapäistä oleskelulupaa eikä kahden vuoden vapautusta viisumista. Tuohon vapautukseen sisältyy ehto, että aina kolmen kuukauden välein täytyy käydä rajalla leimaamassa passi.  Se olisi minulle vastenmielistä. Nyt en halua juuri matkustella vaan mieluummin pysyn kotona. 

Tuollainen kortti minulla oli agentin kautta haettuna noin kahden vuoden ajan. Se lakkasi oleamsta voimassa kun passini vanheni tämän vuoden toukokuussa. Sitä ei suostuttu uusimaan vaan annettiin pelkästään kolmen kuukauden viisumi. Se uusittiin kerran lääkärintodistuksella siitä, etten voi matkustaa pois maasta. Kolmannen kerran ei kelvannut lääkärin lausunto vaan minun piti poistua maasta yli viikoksi ja senkin jälkeen myönnettiin vain kolmeksi kuukaudeksi. 

Minulla oli siis syy olettaa, että viranomaiset eivät ole kovin innokkaita pitämään minua maassa. Onneksi olin väärässä. Joku meidän paikallisessa maahantulotoimistossa vain tulkitsi asioita tiukimman mukaan.  Monet viisumeilla rahastavat agentit yrittivät houkutella asiakkaikseen, se aiemmin avustanut taas kieltäytyi auttamasta kun kuuli mistä provinssista meidän on viisumia haettava. On ollut paljon hyhuja liikkellä muuttuvista viisumikäytännöistä: siitä, että agentit halutaan pudottaa pois välistä ja jokaisen olisi itse haettava viisuminsa. 

Tämä tietää selvää rahan säästöä hakijoille, mutta aiheuttaa enemmän vaivaa, kun viranomaisetkaan eivät välttämättä tiedä asioista tarpeeksi.   

Tämä kolmen vuoden oleskelukortti maksoi 160 euroa vastaavan summan, agentin kautta se olisi ollut vähintään 6 kertaa kalliimpi.  Toki tähän koko tämän vuoden rumbaan kului liki tuhat euroa jos lasketaan se vasten tahtoa tehty lomamatka Kambodzhan Phnom Penhiin. 

Sopivasti jouluksi tuli tuo kortti. Se antoi aiheen virittyä joulutunnelmiin ja myös tehdä suunnitelmia lähitulevaisuudelle. 

Asensin värikkäät jouluvalot olohuoneeseen, vaikka vaimo ja perheensä eivät asiaa oikein ymmärrä. Kuitenkin ne ovat valmiina tammikuun kolmannella viikolla vietettävää tet-juhlaa varten. 

Joulukuu alkoi juhlalla. Siitä on tarkmmin videota samoin kuin muista kuukauden juhlista. Joulukuun ensimmäisenä päivänä meni naimisiin tässä meidän pihapiirissä naapurin "pikkutyttö", se hän oli 6 vuotta sitten kun tänne saavuin, nyt jo uhkea nainen. 

Toiset häät olivat kuun toiseksi viimeisenä päivänä vähän kaempana. Sinne matkattiin autolla. 

Toinen hääpaikka oli melkein Kambodzhan rajalla.  Lähdettiin kotoa matkaan vuokra-auton ja sen kuljettajan kanssa. Täällä taksilla ajelu on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Meillä ajelee viidelläkymmenellä tai sadalla eurolla lähes koko päivän. 


Autossa oli ilmastointi varsin kylmällä. Se tai jokin muu syy sai minut vilustumaan. Toivoin, ettei tauti olisi koronaa vaan tosiaankin vilustuminen. 



Matkalla minua ihastuttivat erityisesti näkemäni vuoret ja metsät. 

Tässä iha meidän lähellä on tosiaankin pieni vuoristoinen alue. Me asumme suurin piirtein tuon violetin tälän kohdalla. Maa täällä on alavaa savimaat, savikerros ulottuu jopa 21 metrin syvyyteen. 

Viisainta ja käytännöllisintä olisi asua hieman pohjoisempana, esim. tuolla, Ho Chi Minhistä pohjoiseen, josta alkaa Lam Dong-provinssi. Sillä suunnalla asuimmekin vuosina 2018-2019. Muutimme takaisin tänne vaimon kotikylään vähän enen pojan syntymää. Kuvien lähde. 

Viimeisimmissä häissä pojalla oli leikkikaveri, suurin piirtein ikäisensä tyttö. Ihan saumatonta yhteistä leikkiä ei syntynyt, joskin kiinnostus oli molemminpuolista. 

Olihan siellä vanhempiakin nuoria tyttöjä isän silmän ilona. Morsiamen olin tavannut pari kertaa aiemminkin, samoin hänen äitinsä. Mukavaa väkeä ovat. 

Kissa on pojan rakkauden kohde välillä aika voimakkaan fyysisestikin. Se näyttää hyväksyvän tuon riepottelun aika pitkälle. Ymmärtää lähteä karkuun mieluummin kuin vahingoittaa poikaa. Conmeo cat on kissan kutsumanimi, sekoitus vietnamia ja englantia. Suomen kielen sanan kissa hän jo tuntee, mutta yhdistää sen kuvissa näkyviin Misu-kissoihin. 

Kesäkuussa 2004 pelastimme Australian Queenslandin Woodstockin kaatopaikalta pienen kissanpennun. Sen emo ja muut poikueen jäsenet olviat vielä paikalla kun edellisen kerran kävimme siellä pari päivää ennen sitä reissua, jonka kuluessa näimme vain yhden pennun. Toimme sen kotiin ja annoimme sille nimeksi Misu.(linkissä video). 

Ehdotus oli tietysti minun. Meidän ensimmäinen kissamme Suomessa oli myös Misu. Siskoni kanssa toimme sen ja toisen pennun luvatta kotiin Pornaisten mummolan naapurista vuonna 1976.  Tämä Misu  eli vain ykdeksän vuotta siihen saakka kunnes se ammuttiin siksi, ettei se sopeutunut perheen uuteen asuinpaikaan. Minä olin tuolloin jo Oulussa ja minulle kerrottiin asiasta vasta kun Misu oli jo kuollut. 

Tämän Australian Misunkin olisi saattanut joku hyvinkin ampua, sillä suloisest ulkomuodostaan huolimatta se ei ollut mikään kiltti sylikissa vaan alfauros, joka vihasi muita kissoja ja rakasti koiria. 

Elimme yhdessä vain nelisen vuotta. Sen jälkeen kun minä olin lähtenyt kotoamme lokakuussa 2009, tapasin Misun ja muut eläimemme pari kertaa, viimeisen kerran elokuussa 2013. Toki sain vastauksia kysymyksiini, miten Misu voi, myös kuvia.   Nyt 15. joulukuuta tuli viesti, että Misu on kuollut vanhuuteen ja sairauteen. Kunnoitettu 18 vuoden ikä. Kitti-kissa eli vain 15 vuotta, Lolitha ehkä 19 tai 20, Bluey-koira 16 vuotta. Spartacus 12 - 13 vuotta.  Nyt ovat kaikki yhteiset eläimemme menneet.  

Tässä toisessa avioliitossani olen menettänyt vasta yhden koiran. Olen jo kaksi kertaa luullut menettäneeni myös tämän Conmeo-kissan. Ensimmäinen kerta oli ihan sen ensimmäisinä päivinä kotonamme kun löysin hyllyltä kuolleen rotan, jota ensin luulin kissaksi.   

Toinen ekrta oli pari päivää ennen Australian kuolinuutista. Aamulenkiltä tultuani kuulin koirien metelöintiä takapihalta. Se ei ollut tavallista vieraan haukkumista vaan jotakin muuta. Menin katsomaan ja löysin molemmat koirat kissan kimpusta. Kissa oli purtu ihan veltoksi ja kuolan peitossa. Se eli ja maukui vielä, mutta pysyti juoksemaan pakoon kun sain hätisteltyä koiria vähän kauemmas. Lähdin hakemaan keppiä häätääkseni  koirat vieläkin kauemmas. Niin tapahtuikin. Jouduin ihan lyömään niitä, mitä ei ole aiemmin tapahtunut.  Sitten aloin kutsumaan kissaa "kssss ksss ksss", kuten suomalainen tekee. Se tuli terveenä ja hyvissä voimin luokseni jostain pensaan alta turkki ihan puhtaana. Huokaisin helpotuksesta, mutta sitten tajusin, että  kyllä koirat ovat kissan raadelleet, mutteivät tätä meidän kisua vaan jonkun saman kokoisen ja näköisen.  Löysinkin kompostikasaan kätkeytyneen kissan, jonka ruumis oli jo ihan veltto ja sen huulilta pääsi vain pientä vikinää. Ei siitä ollut enää eläjäksi varsinkaan kun täällä ei ole lähettyvillä eläinlääkäriä, joka voisi yrittää elvytystä. Niinpä tein ikävimmän mahdollisen toimen eli päästin kissan päiviltä ja hautasin. 

pari päivää ennen tätä meidän kissalla oli kiima-aika tai jokin muu syy hieroa takapäätään laattalattiaan. Tuolloin naapurin tyttökoira Blippi dog, joka oli jo yhdet pennut tehnyt vähän aikaa sitten, halusi auttaa sisartaan ja nuolla sitä. Ilmeisesti tämä tapettu kissa oli kosijakandidaatti tai saman poikueen veli tai sisar, jonka meidän Mimi-koira oli ottanut purulelukseen. Saattoi olla, että Blippi-tyttö oli vain paikalla yrittämässä suojella uhria. Tähän päätelmään tulin seurattuani koirien ja kissamme puuhia. Ne jahtaavat toisiaan ja koirat jopa välillä ärhentelevät sille, mutteivät ole yrittäneet purra. Blippi-tyttö näyttää usein pyrivät suojelemaan kissaa Mimi-pojan hyökkäyksiltä.   

x

Jo marraskuun puolella pääsin takapihan puutarhaani katsastamaan tulvavesien aiheuttamia tuhoja. Niitä oli suhteellisen vähän ja nyt joulukuussa kaikki näyttää jo vähän paremmalta. 

Sitten joulukuun alkupäivinä seurasi järkytys, kun iso mangopuu, se, jonka istutin elokuussa 2019, alkoi menettämään lehtiään. Parissa päivässe se näytti kuoleelta, joten sahasin siitä oksat pois toivoen, että se alkaisi työtämään uusi versoja.  Ei ollut tulvavesien tekosia tämä vaan niiden samojen myrkkyjen, joilla on tapettu ruoho tuolla taaempana näkyvällä kasvimaalla, joka on pääasiassa anopin hoidossa. .   

Tämä talolta, pikku sillalta ja kalakakkavessalta talolleni johtava polku oli vielä marraskuun alkupuolella veden alla.  Sieltä olivat banaanit kuolleet, mutta se ei ole kovin iso vahinko: ne kasvavat nopeasti uudelleen. 

Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja siirtää banaanikasvit lähemmäksi vettä, jotta ne toimisivat biologisena vedenpuhdistajana. Aloin myös pengertämään maata ojasta kaivamallani savella sekä ostetulla hiekalla sekä riisinkuorilla ja kookospähinän kuiduilla. Tarkoitus olisi saada banaanit kasvamaan niin korkealla, ettei tulvavesi niihin yllä ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Samalla korotan myös talolle vievää polkua niiden vierellä niin, että pääsen kulkemaan sinne myös pahimman tulvan aikaan.  

Kuun alkuun mennessä oli sadekausi jo ohi ja pääsin tarkastelemaan sen seurauksia. Itse asiassa niin oli tehnyt jo marraskuun puolivälissä.  Silloin tämä syyskuuaa 2019 istuttamani mangopuu oli vielä hengissä. Kuun vaihteessa se kuihtui ihan parissa päivässä. Samaan aikaan kuihtui myös kasvusto tuolla sen takana vähän alempana, alueella, jota vaimon äiti ja isä pitävät viljelyksessään. Ovat tainneet myrkyt osua myös mangopuun juuriin.  Toivon vain,e tteivät olisi kokonaan vaurioituneet vaan, että puu alkaisi työtämään uutta versoa. 

Muuten selvittiin aika pienillä vaurioilla, jos ei lasketa menetettyjä vetiverian ja muita taimia.  Tältä kuvassa näkyvältä alueelta olivat banaanit tuhoutuneet, mutta ne saa helpolla kasvamaan uudestaan. Siirsin niitä tuolta vasemmalta naapurin rajalta lähemmäs vettä, ojaa josta aion nostella savea polun korokkeeksi niin, ettei alue ensi vuonna enää jäisi tulvien alle. 

Singaporesta vuonna 2019 tuotu pandanus amaryllifolius, kairapalmu on selvinnyt hengissä kolmessa ei kasvupaikassa. 

 

Mökin yllä yksi suuri banaaninkorsi roikottaa n. 30 kilon terttua. Lienevät korjuukunnossa joskus tammi-helmikuun vaihteessa. 

Tuo kala- ja ankkalammikon päälle rakennettu ulkovessa, anopin ja appiukon projekti, kaipaisi suokaseen ukkivia pensaita tai köynnöksiä. Sitä kautta minun tiluksilleni menevät sillat pitää myös uusia. 

Nykyään poika jo osaa itse tulla seurakseni hommiin, välillä ihan kiusaksi asti. Se merkitsee sitä, että tuo mökinrähjä ei ole enää pakopaikkani, jossa saan olla yksin ajatuksineni tai äänikirjoineni.  Voin suoraan sanoa toivovani, että poika voisi viettää osan ajastaan kodin ulkopuolella, esim. päiväkodissa tai esikoulussa. Se olisi hänenkin kannaltaa hyvä, varsinkin, jos siellä voisi käyttää sekä vietnamia että englantia.  Toiveissa on, että sellainen koulu avataan ensi vuonna tuonne lähikaupunkiin. 

Kokkausrintamalla suurin ilonaihe oli erittäin hyvin onnistunut kikhernetempe-erä. 

Syyskuussa aloitettu projekti saattaa sydän ja kehukot sekä muu elimistö kuntoon, on jatkunut. Ihan kuun lopussa ostin paremman ja kalliimman rannekkeen, joka mittaa sykkeen, unen ja muut arvot kehostani.  Nuo samat arvot ja lisäksi verenpaine mitataan myös tuolla marraskuussa hankitulla puoelet halvemmalla laitteella.  Kummankaan koneen arvoihin ei nyt ihan sataprosenttisesti voi luottaa, mutta kyllä ne antavat viitteitä jostakin, ainakin jos vertaa saman vekottimen aiempiin mittauksiin. 

Uniapnean hoito jatkuu menestyksellä. Nukun nyt pidempiä öitä kuin aiemmin ja apnea on suhteellisen hyvissä kantimissa. Marraskuussa kaverin Suomesta tuoma ja minun ostamani Resmed Airsense 10 -kone ja uusi sierainmaski ovat päviittäisessä käytössä. En ole muistaakseni nukkunut kuin kerran-pari ilman niitä, silloinkin päivänokosia.  

Paremman unen sivutuotteena on paino myöskin noussut. Toki joulukuun aikana sain nousun pysähtymään, mutta painon pudotus ei ole vielä onnistunut. 

Harkitsin jopa laidutuslääkkeiden, semaglutidi, liraglutidi, käyttöä, ja lääkärini lupasi hankkia liraglutidia minulle. Kuitenkin sen jälkeen kun kuulin hoidon hinnan ja sen, että sitä pitää pistää joka päivä loppuelämän ajan, päätin kuitenkin yrittää muita konsteja eli edetä ravinnon ja liikunnan tietä

Joulua vietimme mm. käymällä ostoskekuksessa katsomassa koristeluja. Myös kotia koristelimme värivaloin ja muovikuusin. Joulupukkia, lahjoja tai muita Suomen jouluun kuuluvia asioita ei meillä nyt ollut. Poika ymmärtää joulusta jo jotakin sen perusteella mitä on katsonut amerikkalaisista ja englantilaisista Youtube-videoista.  Santa Claus on hänestä kuitenkin sen verran pelottava hahmo, ettie hän toivonut sen vierailua. Ostettiin lahjat ihan itse. 

Valitsemani joululahja koko perheelle. Tietenkin saattaa olla että minä olen tämän pääasiallinen käyttäjä, koska nuo ovat siivouksessa tottuneet jo siihen että vähän si paistaa keskilattiaa varpuluudalla pakkohan se oli ottaa arkihuolet esille ja kokeilla tuota vekotinta vähän aikaa. Mutta tuskinpa pystyn tähän lopettamaan. Muistan että meillä oli tuo samanmerkkinen imuri joskus 50 vuotta sitten. Silloin imureita ostettiin usein talosta taloon kiertävältä imurikauppiaalta. Taidettiin se meidänkin imuri ostaa sellaiselta.
Eka imuri meillä taisikin olla punainen Hoover. Siinä oli putki myös puhallista varten ja siihen liitettävä maaliruisku. Sellaista ei taida näissä nykyissä olla.

Hyvää joulua myös Kiovaan, muuallekin Ukrainaan, ukrainalaisille Suomessa ja muissa maissa sekä kaikille muillekin. Lämpöä ja valoa sydämiin ja koteihin

Perinteinen joulukuvani pääsi hieman uudistettuun ympäristöön. 

Ja jälleen uusi muunnelma pääsi Facebookin otsakekuvaksi. 

”Ukraine is alive and kicking”. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin puhe Yhdysvaltain kongressille kertoi selkokielellä, mistä sodassa on kyse. Ukraina taistelee itsenäisyydestään ja vapaudestaan, mutta samalla se kamppailee sellaisen maailmanjärjestyksen puolesta, jossa laittomia valloitussotia ei hyväksytä ja niiden käynnistäjät epäonnistuvat. Suomella on omat kokemuksensa näistä tilanteista ja ymmärrämme, mitä kaikkea on pelissä.

Zelenskyin vierailu Washingtoniin oli eräänlainen vedenjakaja. Venäjän hyökkäys on nyt kestänyt kymmenen kuukautta eikä se ole onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan. Ukrainalle annettu tuki on siten tuottanut tulosta. Tunnelma on hyvin toisenlainen kuin hyökkäyksen alla ja sen alkupäivinä. Luottamus Ukrainan selviämiseen ja menestykseen on vahva.

Samalla Venäjän hyökkäys jatkuu ja suuri osa Ukrainaa on edelleen Venäjän miehittämänä. Tuen tarve on jatkuvasti suuri, sillä kyse on aivan eri tyyppisistä ja eri mittaluokan tarpeista kuin mihin viime vuosina on kriisinhallinnassa totuttu. Zelenskyi pyrki luonnollisesti vierailullaan varmistamaan tuen jatkon ja saikin tähän Yhdysvaltain sitoumuksen. ”Niin kauan kuin tarvitaan” -lupauksella on muutakin kuin symbolista merkitystä.

Suurlähettiläät seurasivat Zelenskyin puhetta kongressin salissa, jonne sekä edustajainhuone että senaatti oli kutsuttu yhteisistuntoon. Puhe keskeytyi seisoen esitettyihin suosionosoituksiin niin usein, että minkäänlaista jalkojen puutumisvaaraa ei ollut.

2022 11 Marraskuu - viisumimatka naapurimaahan

• Kuvat Googlen kuvapalvelusta
• Videota YouTubesta
• Kambodzhan matkasta:  alkuosa  Kokonaan pikkukameralla kuvattuna. ´
• 18.11. Kotielämää 
• 26.11.  Käytiin pyörällä katsomassa miten siltatyömaa on edistynyt. 
• Ukrainan puolesta, poikani ja minä! 
• Videota puhelimesta  11/2022

Kuukausi alkoi kambodzan Phnom penhissä, jossa jouduin olemaan viisumipakolaisena. Vietnamin maahantulo viranomaiset jostain syystä halusivat minun lähtevän pois maasta saadakseni uuden viisumin. Se prosessi alkoi jo huhtikuussa jolloin kävimme vaimon kanssa ensimmäistä kertaa meidän paikallisen provinssimme maahantulotoimistossa anomassa uutta kolmen vuoden tilapäistä oleskelulupaa korvaamaan se joka lakkaisi toukokuussa kun Suomen passin voimassaolo päättyisi. Olin jo huhtikuun alussa käynyt Hanoissa suomen suurlähetystössä hakemassa uuden passin. Uutta oleskelulupaa ei myönnetty vaan pelkästään kolmen kuukauden sosiaalisen vierailun viisumi perustuen siihen että olen naimisissa vietnamilaisen kanssa. Se oli siis voimassa elokuuhun saakka, jolloin yritimme uudestaan pidempää oleskelulupaa. Sellaista ei myönnetty eikä luvattu mitään viisumia ennen kuin olen poistunut maasta ja tullut takaisin. Esitimme lääkärintodistuksen siitä että minun terveyteni ei salli matkustamista. Päivän harkinnan jälkeen minulle myönnettiin uusi kolmen kuukauden viisumi joka siis vanheni lokakuun lopussa.

Aloitimme uuden hakuprosessin hyvissä ajoin lokakuun alkupuolella. Silloin paikallinen maahantulo viranomainen vaati minua poistumaan maasta ja tulemaan takaisin. Vaimolleni ei kerrottu millä viisumilla saan tulla takaisin. Hän ja viranomainen eivät ilmeisesti tienneet tai välittäneet siitä että minulle myönnetyt kolmen kuukauden tt-viisumit olivat yksi kerta viisumeita jotka eivät sallineet poistumista maasta ja tulemista takaisin. Sain pitkään jankuttaa jopa melkein raivota vaimolle siitä että jos lähden maasta ei ole mitään takeita siitä että pääsisin takaisin. Kävimme jo lokakuun alussa kun minä kävin uni tutkimuksessa, Ho Chi Minh cityssä maahantulo toimistossa jossa vaimo sai kuulla, että kaikki viisumi asiamme pitää hoitaa paikallisessa toimistossa. Siellä vaimo joutui hieman maksamaan jollekulle jotta pääsisi edes sisälle yrittämään hakemusta. Mitä minä sain netissä eräässä facebook-ryhmässä tiedon siitä missä minun pitää hakea uutta tt- viisumia, sellaista joka myönnetään Vietnamiin ulkopuolella olevalle henkilölle. Siinäkin meni pitkään selvitellä sitä että minun täytyy olla poissa vietnamista silloin kun vaimo jättää hakemuksen.

Niinpä aloin sitten valmistautua matkaan. Otin yhteyttä trampan hissa työskentelevän vietnamilaiseen vanhaan ystävääni. Hän toivotti minut tervetulleeksi jopa asumaan luokseen huoneeseensa ja lupasi auttaa minua ja pitää seuraa.

Ostin sähköisen viisumin jolla saan olla kambodžassa kuukauden verran. Viisumi maksoi 35 dollaria mutta vasta sen saatuani huomasin että siitä meni 65 dollariin välityspalkkio. Ehkä se oli mennyt tuolle firmalle jo aikaisemmin kahtena edellisenä kertana jolloin olin anonut kambodžan viisumia.

Oli murheellista jättää pieni poika kotiin. Hän oli ollut mukanamme ensimmäistä kertaa Saigonissa ja äidin ollessa maahantulo viranomaisten pakeilla hän oli käynyt kanssani uni lääkärin pakeilla, kasvis ravintolassa ja lopuksi isossa tavaratalossa jonka leluosastolta kävimme valitsemassa hänelle lupaamani lelut. Mielelläni ostin hänelle sotaleluja koska Venäjän julma ja täysin epäoikeudenmukainen hyökkäys rauhanomaista ukrainaa kohtaan

On muuttanut suhtautumistani niin moneen asiaan. Nyt olen sitä mieltä että sota on toisinaan täysin oikeutettu: ei sellainen hyökkäyssota jota Venäjä käy vaan puolustussota. Minusta on ihan oikein että Ukraina tappaa mahdollisimman monia venäläisiä jotka ovat tunkeutuneet sen maaperälle. Olisin jopa valmis peukuttamassa sitä että myös Venäjän alueelle kohdistettaisiin sotatoimia niin että kansa pelkäisi ja vaatisi johtajiaan lopettamaan sodan, kenties jopa vaihtamaan vallanpitäjät ja hirttämään sotasyylliset, jotka hyökkäyksen aloittaessaan rikkoivat myös maan omaa lakia puhumattakaan kansainvälisestä sopimuksesta ja säännöistä.

Otin ensin bussin Saigonin ja sieltä sitten seuraavana päivänä Phnom penhiin.

Satuin löytämään netti sovelluksen kautta edullisen hotellin jossa on myös uima-allas. Syynä edulliseen hintaan on se että naapurissa rakennetaan korkeaa kerrostaloa. Työmaa on niin lähellä uima-allasta että sinne välillä sataa betoni kokkareita JA työmaan melu tietysti kuuluu sinne. Minua ei asia häiritse koska huone on mukava, niin syrjässä että sinne ei kuulu alakerran baarin melu eivätkä muutkaan äänet.

Muuten tämä kävisi arkirutiinit katkaisevasta lomasta, mutta mieleni pohjalla jatkuvasti kalvaa syyllisyys siitä että olen joutunut jättämään Erikin kotiin, onneksi se Saigonin-reissumme opetti hänelle sen mitä on kun lähtee matkalle pois kotoa. Nythän on jo sen verran iso että ymmärtää jotakin asiasta ja kykenee myöskin keskustelemaan kanssani videoyhteyden avulla. Joka kerta hän kuitenkin pyytää minua tulemaan heti kotiin. Yritän selittää että en voi tulla vaikka haluaisin koska minun täytyy saada paperi Saigonin miehiltä.

Välillä hän on hyvin surullinen mutta sitten ilahtuu kun kyselen kissasta ja koirasta ja siitä mitä hän on tehnyt ja kerron että tulen myöhemmin takaisin kotiin ja sitten me voimme taas istua yhdessä syödä yhdessä ja leikkiä yhdessä, käydä katsomassa joen toisella puolella jossa rakennetaan siltaa

 

 

Lähettelen hänelle myös kuvia täällä näkyvistä ajoneuvoista ja työkoneista 

Parin päivän poissaolo olisi ollut ihan kohdallaan mutta noin pienelle viikko tai kaksi on kyllä ihan liikaa. Toki tämän voi ottaa myös harjoituksena sitä silmälläpitäen jos joskus joudun lähtemään Suomeen ilman häntä ja olemaan poissa parikin kuukautta.

Ensimmäistä kertaa matkustan mukanani cpap-laite. Se tuo hotellihuoneen valintaan ja arviointiin uusia tekijöitä. Tässä hiljaisessa ja mukavassa ilmastoidussa huoneessa ovat sähköpistokkeet juuri oikeanlaiset ja oikeissa paikoissa laitetta ajatellen.

Matkaillessa tulee syötyä täysin eri tavalla kuin kotona. Nykyään vegaanista ruokaa ei tarvitse erityisesti metsästää jos hyväksyy sen ajatuksen että sitä valmistetaan samoissa tiloissa kuin eläinperäistä. Tietysti niissä saattaa sattua virheitä eivätkä erityisesti englantia osaamattomat aasialaiset myyjät välttämättä edes tiedä myymistään ruuista tarpeeksi. Mutta kyllä sen jo haistaa ja maistaa jos ruoka ei ole vegaanista. Niinkin on pari kertaa sattunut ja suuhun jäänyt paha maku on kestänyt monta päivää.

Olen pitsojen ystävä. Pidän sellaisesta ohuesta ja rapeasta pohjasta, jonka päälle on laitettu ohuesti täytettä. Amerikkalaistyylinen pannupizza jossa on paksu kerros täytettä päällä ei ole minua varten. Ihan läheltä hotellia löytyi hyvä pizzapaikka josta saan haluamaani juustotota pizzaa.

Vegaanista juustoa on joissain paikoissa tarjolla mutta se cashewpähkinäpohjainen ei oikein sovi vatsalleni. Taidan olla sille allerginen. Tämä vegaanisen kasvisravintolan pizza oli iso ja täyttäväinen. Täytettä oli niin paljon että se haittasi pohjan paistumista. Pohja oli kova ja hieman palanut.

Kuun toisena päivänä Suomen Turussa minulle haettiin cpap-aite, Resmed AirSense 10, jonka ostin käytettynä niitä vuokraavalta alan yritykseltä. Laitteen oli määrä saapua Vietnamiin 10 päivä marraskuuta. Nähtäväksi jäi olenko minä itse sitä vastaanottamassa vai jääkö se johonkin odottelemaan minua. Laite saapui sitten perille kaksi päivää sen jälkeen kun minä olin taas saanut palata Vietnamiin. 

Matkustelu, hotelleissa yöpyminen, epävarmuus huomisesta, ravintoloissa syöminen, kaikki tuo tuntui vastenmieliseltä ja se tuntuu yhä nyt kuun loppupäivinä kun matkasta on jo kulunut pari viikkoa. Yllä olevat tekstit on osittain saneltu puhelimen bloggaussovellukseen, jota ajattelin ruveta jatkuvastikin käyttämään. Tosin se päätös sitten unohtui aika äkkiä. 

Mekong joki virtaa Phnom Penhin halki Vietnamiin hyvin lähelle meidän paikkaamme. Olisi  ollut kilometreissä aika lyhyt matka seilata jokea pitkin kotiin. Käytännössä se olisi ollut hidasta, kallista ja monimutkaista, sillä minun viisumihakemuksessa oli mainittu raja-asema, jonka kautta minun olisi viisumin saatuani saavuttava maahan. . 

Odottelua ja huolta, sitä se oi, vaikka oli irtiotto kotoa, ei sitä lomaksi voinut sanoa. Enemmänkin otin koko matkan viranomaisten taholta minun kohdistettuna nöyryytyksenä, eikä yksin minuun vaan myös poikaani ja vaimoonkin jossain mielessä.  

Kuun ensimmäisenä viikonloppuna päätin säästää ja seikkailla eli vuokrata huoneen Airbnb-asunnosta. Ei se ollut montaa euroa halvempi eikä siellä ollut uima-allasta.Paikka oli vaikea löytää ja alue oli hyvin ruuhkaista keskustaa. Minua houkutteli siinä kämpässä keittiö, jota saisin käyttää nämä kaksi päivää. Pettymys oli aika iso kun toisessa huoneessa asustellut kiinalaispariskunta omi vähäiset keittoastiat itselleen. Peruin toisen yön ja sain siitä rahat takaisin. Yritin varata huoneen siitä aiemmasta hotellista, jossa on uima-allas ja se suurimman osan ajasta tyhjänä, koska sen vesi on kylmää siellä asuvien australialaisten mielestä ja vieressä on rakennustyömaa, jonka korkeuksista välilläs ateli betoninmuruja altaaseen.  Siellä ei ollut kuitenkaan tilaa lauantai-iltana, joten etiskelin netistä edullista yhden yön vaihtoehtoa ennen kuin taas sunnuntaina pääsisin vanhaan tuttuun paikkaan.   Hinta oli epäilyttävän edullinen 9 US dollaria yöltä, kun yleensä se on vähintään 15, minulla 18 tai 19.  Aamupäivän käytin kävelemällä paianavahko reppu selässäni 

 

Kävelin hotellille kysyäkseni saanko jättää sinne reppuni ennen sisäänkirjautumista, jonka oli määrä tapahtua kello 14. Etiskelin oikea rakennusta Googlen kartn osoittmasta paikasta. Jo ulkopuolella muutama tuktuk-kuski sanoille minulle "closed".  En uskonut vaan kävelin sisään vastaanottoon. Siellä oli todellakin sen näköistä kun paikka olisi kiinni. Vastanottovirkailija ei puhnut minulle mitään, vaan tiskin tällä puolella oleva mies selitti, ettei tämä ole etsimäni hotelli vaan se on toisessa osoitteessa. Hän lupasi viedä minut inne dollarin kyytimaksua vastaan. Kieltäydyin ja lähdin pois. Otin tapauksesta videon  Pysähdyin paikan ulkopuolelle jättämään valituksen booking.com -sivustolle. Vieressä oli jälleen sopivasti riksakuski, joka tarjoutui viemään minut maksua vastaan toiseen hotelliin. Kävelin läheiseen puistoon, jossa varasin huoneen hieman kauempaa.  Tilasin samalla Grab-riksan viemään minut sinne. 

Noustuani puiston penkiltä, huomasin, että kävelysauvani oli kadonnut. Olin ottanut uudelleent tavaksi käyttää  kaupunkirekillä värikästä kävelyk,eppiä estämään itseäni kompastelemasta mutta ennen kaikkea kertomaan muille, ettei minun näkö- ja liikkumiskykyyni voi täysin luottaa.  Ilman keppiä piti lähteä sinne uudelle hotellille. 

 

. 

Halpa hinta, kolossaalinen vanha rakennus, jättikokoiset huoneet. Seinät niin paksut, että oli viileää ilman ilmastointiakin. Toki sellainenkin löytyi. 



Sinä iltana ja seuraavana aamuna kiertelin ja katselin ympärilleni.  Nyt jo näkyi tulossa oleva ASEAN-maiden ja Yhdysvaltain tapaaminen, johon oli tulossa myös presidentti Joe Biden. Sitä varten oli kaupunki siistitty, monia katuja suljettu aj poliiseja liikeellä, toki hienovaraisesti, joten tunnelma vaikutti kuitenkin leppoisalta. 

Iltapäivällä kävelin vanhalle tutulle hotellille Poolside Villa, josta olin varannut huoneen kahdeksi yöksi. Maanantaista keskiviikkoon oli kolme vapaapäivää vesiffestivaalin ja kansallispäivän takia. Olin aiemmin viikolla kävellyt Vietnamin lähetystöön kysyäkseni, onko heidän viisumitoimistonsa auki noina päivinä. Minulle vastattiin, ettei asiaa ole vielä päätetty. Perjantaina olisin voinut kävellä sinne uudestaan tai ottaa riksan, mutta en niin tehnyt. Sen sijaan kävelin sinne maanantai-aamuna ja huomasin toimiston oelvan auki. Kysyin, kauanko viisumihakemuksen käsittely kestää  Sain vastauksen, etteis itä voida sanoa ennen kuin näytän heille vaimon Saigonista hakeman viisumikirjeen. Vaimo oli lähtenyt sinne jo aikaisin samana aamuna. Vielä ei tullut häneltä vastausta siihen, sannetaanko minulle kutsukirje vai ei. 

Sitä odotellessa kävelin tuon takaisin hotellille. Matkalla poikkesin kreikkalaisella kahvilla ravintolassa, joka ei vielä ollut kunnolla auki.  Sieltä ei vielä saanut listalla olevia vegaanisia annoksia. Lisäksi palvelu oli sen verran töykeää, etten myöhemminkään tullut niitä testaamaan. 

Sen sijast kävelin lähistöllä siajisevan hotellin vegaaniravintolaan, ehkä kaupungin kalleimpaan. Siellä nautin purilaisen.  

Hotellini oli ihan kulman takana, joten kävin siellä päiväuinnilla. Sieltä palattuani oli Facebook-viesteissä vaimolta tullut kuva kutsukirjeestä, jolla saisin kolmen kuukauden viisumin. 

Lähetystön iltapäivän aukioloon oliv ielä pari tuntia, joten kävelin sinne hiljakseen pankkiautomaatin kautta. Nostin parisataa USA:n dollaria, koska en ollut varma, paljonko siitä joutuu maksamaan.  Kutsukirjeen olin parannellut kuvanmuokkausohjgelmalla ja saanut tulostettua hotellilla. 

Palvelum viisumitoimistolla oli suhteellisen nopeaa ja asiallista. Välillä jo pelästyin, kun maukanani ei olltukaan vaadittua passikuvaa. Vaimo oli ottanut sen passini välistä ennen läytöäni, koska sellainen tarvittiin myös Saigonin päässä hakemuksen liitteeksi.   Pitääkö minun nyt lähteä etsimään kuvaamoa joa tulla takaisin huomenna, koska toimiston sulkemiseen oli alle tunnin verran aikaa.  Minut päästi pälkähästä virkailija, joka kertoi sivummalla istuvan kaverin ottavan kunan heti kun olen maksanut 70 dollaria.  Tuloksena oli tuo alla näkyvä. Siihen tuli luonnostaan passikuvaan tarvittava sarjamurhaaja-ilme, koska kauhistelin pelkän passikuvan noin korkeata hintaa. Pelkäsin, että rahani eivät sitten riitäkään itse viisumimaksuun.  Pelkoni oli turha, sillä minut kutsuttiin varsin nopeasti tiskille, ojennettiin maksutta passini, jossa oli viisumitarra. Virkailija kertoi jopa ystävällisesti, että voin palata Vietnamiiin vaikka heti.  Nyt olisi ollut vaikeuksia pidätellä hymyä, jos olisi otettu toinen kuva.  Niin se on, että kun joku mukiloi sinua ja sitten lopettaa, olet hänelle kiitollinen suurena hyväntekijänäsi. 

Kävelin takaisin hotellille, koska tiesin, ettei tänään pääsisi Saigoniin kuin lentämällä, jos sitenkään.
Päivän aikana tuli kävelyä reilut 13 kilometriä. Se oli toiseksi paras kävelypäivä. Aiemmin oli tullut 16 km. Tuli myös jumpattua uima-aaltaassa, mutta myös ylensyötyä. 

 Hotellilla pyysin vastaanottoa varaamaan minulle paikan Giant Ibisin bussiin seuraavana aamuna. Jäin odottelemaan sitä paikan kahvioon uima-altaan vierelle. Virkailija tuli kohta kertomaan, ettei bussiin ole enää paikkoja eikä ole muidenkaan firmojen linjoille, koska nyt on lomakausi ja bussit sekä hotellit täynnä.  Hän sanoi, ettei täältä pääse Saigoniin ainakaan kolmeen päivään ja kehotti minua varaamaan nyt huoneen siksi aikaa. En uskonut vaan kaivoin puhelimestani selaimen, menin bussifirman sivulle ja yritin varata paikan. Tilaa oli seuraavalle aamulle runsaahkosti.  Kuitenkaan lipun maksaminen ei onnistunut. Pelästyin taas, mutta päätin kokeilla, olisiko heidän asiakaspalvelunsa paikalla Whatsapp-numerossa, jonka olin tallettanut puhelimeeni kun tulolippua varatessa oli ollut samoja ongelmia. Sieltä tuli vastaus muutamassa minuutissa. Kehotettiin käyttämään jotain toista nimeä. Niinpä ostin lipun vanhalla Timo-nimelääni ja maksu meni läpi.  Annoin suullista palautetta hotellin virkailijalle ja myöhemmin myös booking-sivustolla. 

Phnom Penh oli siisti kaupunki, hiljaisempi kuin Saigon, sivistyneempi, mutta silti en halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa, en vaikka minun piti odottaa Saigonissa kolme yötä PAP-laitteeni saapumista. Mietin, että olisin tietysti voinut jatkaa suoraan kotiinkin ja tulla sitten parin päivän päästä takaisin hakemaan konettani. Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta, sillä bussimatka Saigonista kotiin ei ollut yhtä joustava kuin tämä  Phom Penhistä Saigoniin. 



Tiistai-aamuna heräsin aikaisin kuten tavallista, kävelin halki aamuisen keskustan sen pohjoispuolella sijaitsevalle bussiterminaalille. Konferenssin takia monet tiet ja kadut olivat suljettuja, mistä syystä firma ei hakenut matkustajia hotelleilta pikkubusseilla, kuten tavallisesti. Matkalla kävin aamukahvilla sekä kioskilla ostamassa naposteltavia. 



Buusimatka oli jälkeen nautittava elämys. Matkaemäntänä oli sama ystävällinen uori nainen kuin tullessa, joten hän taas hoiti maastapoistumis- ja maahantuloasiat puolestani. 

Mekong-joki näkyi taas muutaman kerran bussin ikkunasta. 

 

Saigonissa vaihdoin ylijääneet dollarit dongeiksi ja kauhistelin sitä, miten tähän matkaan oli tuhrautunut hyvän sähköpyörän hinta.-  

Pari päivää vielä ajan tappamista, osittain ylensyömistä. Filthy vegan-ravintolassa, jota pyörittää brittiläinen kaveri, tapasin suomalais-tanskalaisen pariskunnan, jonka kanssa juteltiin muutama tunti ylensyönnin lomassa.   Kävin myös Russain markt-vaatetorilla ostamassa alushousuja.  Siellä ei myydä venäläistä tavaraa vaan enimmäkseen talvivaatteita venäläisille. Nyt niitä ei liiku paljoakaan, mutta paikka on vielä pystyssä ja siellä näkyi jopa muutama asiakas.  

Kaverini oli lähtenyt liikeelle Turusta jo yhdeksäs päivä aamulla Suomen aikaa. Hän oli saanut koneeni Qatar Airlinesin lennolle ilman että sitä laskettiin käsimatkatavaroiden painoon. Seurasin lennon edistymistä netissä.  Olin sopinut lääkärin kanssa tpaamisen kolme tuntia kaverin arvioidun  laskeutumisajan jälkeen. Häneltä tuli tieto ihan viime minuuteilla ennen sitä, ja nyt kun oli ruuhka-aika, en kerinnyt keuhkosairaalaan ihan ajoissa. 

 

Tämä ystävällinen mies kuitenkin odotti minua työaikansa ulkopuolella. Meillä oli jälleen miellyttävä tapaaminen. Hän tarkisti laitteen säädöt ja pyynnöstäni muutti koneen kiinteästä automaattiseksi (CPAP:istä  APAP:iksi).  Samalla palautin minulla reilun kuukauden lainassaa olleen Philips resprironicsin. 

Lääkäri oletti, että lähden kotiin jo nyt illalla yötä vasten. Kerroin, etten halua matkusta apimeällä vaan odotan aamuun. 

Vaadin vaimoa tulemaan pojan kanssa minua vastaan meidän paikalliselle bussiasemallemme, kertomaan hänelle, että hän saa hakea minut kotiin. Se oli hyvä päätös. Hän alkoi puhumaan minulle heti kun näki minun tulevan bussista: kertoi tulleensa hakemaan minut Saigonista. Oli ilmeisen hyvä päätös kuukautta aiemmin ottaa hänet mukaan Saigoniin, joten hänelle jäi siitä jonkinlainen mielikuva ja nyt edes jonkinlainen käsitys siitä, missä olen, ymmärrys, etten ole kokonaan kadonnut vaan että olen yhä jossakin tekemässä jotakin.   Istuttiin alas ja juotiin limsaa,  "we share soda", kuten hänen kanssaan oltiin aiemminkin tehty.  

Tammikuun loppuun on nyt tämä viisumi voimassa. Jos eivät anna nyt joulu-tammikuussa pitkää viisumia, täytyy vakavasti harkita maan vaihtoa. 

Kotona oli kissakin odottamassa. Sänkyyn en sitä yöksi päästä vieläkään, vaikka runoilinkin Facebookin uniapnearyhmässä Kirsi Kunnasta mukaillen: 

Yöllä kun on täysikuu

maskin kylkeen liimautuu

karvaturrin häntäluu

Suuret silmät, pieni suu

käpälillä ulottuu

rakkaudesta kehrää, juu,

kissimirri, kukas muu,

kuin se runon Krumeluu

 

Tuota Kissa Krumeluu-runoa opetin suomen kielen oppilailleni Kiovan Skandinaavisessa koulussa vuona 2016.  Tuolloin marraskuussa ensilumen tultua tein päätöksen muuttaa Vietnamiin. Kirjoitin siitä Facebookissa: 

Kiovassa satoi ensilumen. Vuonna 2016 sitä oli maassa jo noin viikkoa aikaisemmin, kun palasin sinne viikonloppumatkalta Harkovaan sunnuntai-iltana 13.11. Silloin pyörsin päätökseni enkä halunnut jäädä maahan odottamaan kevättä vaan päätin palata Vietnamin lämpöön, josta olin lähtenyt saman vuoden maaliskuussa. Niinpä varasin lennot joulukuun puoliväliin. kunnes jkoulussa, jossa opetin suomea ja englantia, alkaisi joululoma. Olin ollut koko syksyn väsynyt ja flunssainen.

Lisää kuvia Kiovasta Googlen albumissani


Sateet eivät ole vieläkään kuun viimeisen päivän iltana lakanneet, mutta puutarhaan olen jo päässyt vähän kunnostelemaan sateiden ja tulvien jälkiä. 

Kirjoitin siitäkin Facebookissa: 

Reilun kuukauden on melkein kaikki takapihalla ollut tulvavesien alla. Eilen pääsin ensimmäistä kertaa tutkimaan vahinkoja: maanvyörymiä vähemmän kuin aikaisempina vuosina, Monia kasveja tuhoutunut: banaanit kasvavat uudestaan nopeasti ja varmasti, niistä ei huolta. Kolmesta sitruspuusta vain yksi on enää hengissä. Mangopuu on kallistunut veden ylle. Ei hätää siitä. Melkein kaikki istuttamani vetiveriaruohon taimet ovat kuolleet, myös hyvin kasvamaan lähtenyt intianjasmikki on jäänyt veden tukehduttamaksi. Pandanus amaryllifolius on kasvanut, muttei kasva niin hyvin kuin Singaporessa eikä levitä samanlaista tuoksua.

Vuosi on ollut poikkeuksellisen sateinen lähes kaikkialla täällä päin. Vakvaan harkintaan pistän maapalan hankkimisen korkeammalta vuoristosta, ehkä 100 metriä meren pinnasta alueelta, jossa viljellään kahvia ja teetä, mutta kylmemmän ilmaston vihanneksetkin kasvat paremmin kuin täällä. Täällä ei oikein muu kuin banaani ja papaija sekä musta mung papu viihdy. 

27.11.2022 kirjoitin Facebookissa: PAP-laitteen myötä minusta on tullut unikeko, nukun kuin teini viikonloppuna Nukkumaan illalla 20 - 21, herään väsyneenä kolmelta, käyn aamulenkillä, ruokin kissan ja koiran, käynnistän jääpalakoneen, juon vettä ja painun takaisin nukkumaan n. klo 5. Nukun vielä 3-4 tuntia sen perään ellei poika käy aikaisemmin herättämässä. Nykyään ei enää käy. Ollessani poissa 2 viikkoa viisumimatkalla hän oppi pois siitä tavasta. 

Verenpaine, muistiongelmat, sappikivivaivat ovat poissa. "Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme", vaikka välillä tuntuu, että vähemmälläkin pärjäisi 

Oscar-ohjelma kertoo, että apneat ovat liki kadonneet eikä niiden hoitoon tarvita isoja paineita, sierainmaski riittää. Alussa se painoi sieraimia ja pesun jälkeen kirveli. Astianpesuaineella pesun lopetin ja aloin käyttämään hellävaraista vauvashampoota maskin pesuun. Nyt kirvelyt loppuivat.

Ei ole ihan luotettavaa dataa, koska jossain vaiheessa vaihdoin koneen Suomen ajasta täkäläiseen, joten en enää mennyt nukkumaan iltapäivällä. Käyttötunteja on jonkin verran liikaa, koska huomasin muutaman kerran, että laite on puhkunut itsekseen eikä sammuttanut automaattisesti, kuten asetus määrää. Niin tapahtuu silloin kun heitän maskin syrjään ja sen nenäputket asettuvat tyynyä vasten. Mutta pääpiirteissään näin on marjat. Ajan myötä olen oppinut myös puhdistamaan ja asettelemaan tuon sierainmaskin sillä tavalla, ettei se vuoda eikä häiritse.

Tässä se näy se, minkä vaaka näyttää: nyt kun yöt menevät rennommin, kuluu energiaa vähemmän ja se näkyy painon nousuna. On tullut kilo viikossa lisää läskiä.

Onko Venäjä terrorismia tukeva valtio?  Ei? 

Onko Venäjän kansa terrorismia tukeva kansa?  On, enemmistö siitä on. 

Venäjän valtio on AINOA terrorismia harjoittava valtio nyky-Euroopassa. Se on hyökkääjä ja yksin syyllinen tähän "sotaan" tai "konfliktiin".  Venäjän vastuuta ei voi sysätä kenellekään muulle, Sen toimia ei voi puolustella sillä, että muutkin ovat tehneet niin tai sillä että maailmassa on muitakin terroristeja. 

Venäjä rikkoo omien lakiensa lisäksi monia kansainvälisiä sääntöjä ja sopimuksia. Se on saatettava niistä vastuuseen ja tuomittava. 

Tämä ei ole yksittäisen ihmisen suuttumuksen purkaus vaan todellisuutta, joka on nähtävissä tapahtumia seuraamalla.

Näin kirjoitin Facebookissa tuohtuneena siitä, että muutama Facebook-kaverini puhuu niin pehmeästi Venäjän toimista ja yksi jopa tuomitsi minut kokonaan siitä, että puolustan Ukrainaa. No, tuo Heliksiiri S ei ollut minulle tuttu tyyppi kuin kiertoteitse entisen työpaikan kautta eikä hän ole herätänyt minussa sympatiaa omahyväisillä paskapuheillaan, joten heitin ulos koko ämmän enkä halua enää kuulla hänestä sanaakaan.  

En olisi nuorempana uskonut, että minusta tulee tällainen ryssävihaaja, ei russofobi vaan tilanteeseen realistisesti suhtautuva. Venäjän kanssa ei voi neuvotella rauhasta, vaan se täytyy murskata, kukistaa ja nöyryyttää. Vladimir Putin pitää syrjäyttää ja poistaa näyttämöltä, tuomita sotarikoksista ja Venäjältä pitää pakottaa korvaukset kaikista sen aiheuttamista tuhoista Ukrainassa ja muissakin maissa. Sen toimien välilliset vaikutukset ovat todella massiiviset. Kaikkien muiden rikosten lisäksi Venäjän federaatio on syyllistynyt massiiviseen ilmastorikokseen: ohjukset tuhoavat ja saastuttavat, samoin kaikki muu sotakalusto.   

Kuvassa Korhonen haluaa lähettää ohjuksen Putlerin persiiseen.   

Viro on tukenut Ukrainaa voimakkaasti jo heti hyökkäyksen alusta lähtien ja se on tuominnut Venäjän terroristivaltiona. EU-parlamentti päätyi laimeampaan ilmaisuun ilmeisesti poliittisen kompromissin tuloksena. Suomen päämionisteri Sanna Marin on tuominnut Venäjän selkein sanoin, selkeimmin kuin Suomessa on tehty vuosikymmeniin. Nyt kuun lopussa hän vieraili Uudessa Seelannissa ja Australiassa. "Valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan pääministerit tuomitsivat tapaamisessa Venäjän laittoman hyökkäyssodan Ukrainassa sekä räikeän kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan rikkomisen.

Pääministerit korostivat, että Ukrainaa on tuettava niin kauan kuin maa tarvitsee kansainvälisen yhteisön tukea. Rauhan on tapahduttava Ukrainan ehdoilla ja sotarikoksiin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen teoistaan, pääministerit painottivat."

Samaa mieltä ovat monet Suomessa ja Euroopassa: Venäjän nykyhallinnon kanssa ei voi tehdä rauhaa vaan Ukraina on autettava voittamaan sota. Sitä minäkin toivon, samoin kuin Krimin vapauttamista. Krim voisi olla jopa yksi paikka Euroopassa, jossa voisin ajatella asuvani.