2021 lokakuu - alkaa helpottaa

• Lokakuun 2021 kuvat  Googlen palvelusta.
  
• Ystävän muistolle, video, jossa kerron ystävän kuolemasta, myös parin muun
• Pitkästä aikaa pyörän päällä. Youtub-video .7.10.2021 
• Pitkästä aikaa lähikaupunkiin. Youtube-video 18.10.2021. 
• Pyörällä taas, kamera uudess paikassa. 
• Video pojan syntymäpäivältä: Kaksivuotias pitää hauskaa. Youtube.
  
• Video talletettuna valvontakamerasta näyttää mitä etuterassilla tapahtuu kun on paljon vieraita ja miten vaimon siskon mies raivoaa lapselleen. 
• Video 21.10.  näyttää poikani kasvotkin kun pyöräilemme. 
• Video 29.10.  tuolta samalta tieltä saman pyörän päältä. Kertoilen siinä tunnelmista englanniksi. Luulin kameran osoittavan edestä taakse eli näyttävän poikani kasvot. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta ei se tahtia haittaa. 
• Vauvavideota vuodelta 2019.  Kooste Erikin ensimmäisten kuukausien videoista.
  

 

 Ystävä haudan lepoon

 Syyskuussa kerroin ystänäni Monan, Monnan, Monican, Moniquen kuolemasta entisillä asuinsioijjani eteläisen Vietnamin vuoristoalueella. Kuun viieisenä päivänä oli vielä auki se, miten hänet haudataan ja milloin. Yhtenä vaihtoehtona oli ruumiin pakastaminen Saigonissa ja tuhkaus sitten kun berokratia on jauhanut asian valmiiksi. Niin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, vaan Ranskan lähetystö sai asian selväksi ja tuhkausluvan annettua heti kuun ensimmäisenä päivänä. Pieni seremonia ja sen jälkeen tuhkaus komeassa puuarkussa. En teidä, oliko oikeaa puuta vai jäljitelmää.  Sitten seuraavna päivänä eli 3.10. tuhkat vietiin temppeliin kauniissa uurnassa, joss aoli hänen nimensä ja kuvansa.  

Koko ajan minut pidettiin tilanteen tasalla kuvin ja videoin.  Välillä tuli varsin suorasukaistakin materiaalia siitä kun vainaja otettiin kylmiöstä ja hänet laitettiin arkkun. Näytettiin riutuneet kasvot, joiss aoli jo viikon jälkeen aika paljon lautumia. Ei mitään kaunista katseltavaa, joten en laittanut niitä videoita yksityiseen Facebook-ryhmäänkään.  kyllä kuollutta voi käydä vilkaisemassa, mutta parempi kuitenkin tehdä se nopeasti, niin että päälimmisiksi muistoiksi jäävät ne, jolloin hän oli elossa ja voimissaan  Siihen fb-ryhmään ovatkin hänen ranskalaiset nuoruudenystävänsä laittaneet vallan ihania kuvia ajalta, jolloin Mona oli kaunis ja iloinen nainen. 

Tässä yksi niistä muistoista. Kopioitu luvatta erään hänen ystävänsä FB-postauksesta. Koirani ovat perheeni, oli hänellä tapana sanoa, ja siltä tosiaan näytti.

Tieto menehtymisestä saavutti hänen fb-sivulleen jättämäni kommentin kautta monia hänen vanhoista ystävistään Ranskassa, Thaimaassa ja muualla. Yksityisen Facebook-ryhmän jäsenmäärä kasvoi. Eräs ystävistä järjesti rahankeräyksen ranskalaisten keskuudessa, ja sieltä on marraskuun alussa tulossa puolisentoistasataa euroa kukkalaitteeseen ja temppelille lahjoitettavaksi.    

 Koronavirus - covid-19 

Kuun alussa koronaan kuoli edelleen 150 -175 henkeä päivässä tässä sadan miljoonan asukkaan maassa. Väkilukuun suhteutettuna se ei ole paljon, mutta suhteutettuna terveydenhoitojärjestelmän sietokykyyn se saattaa silti olla liikaa. Elokuun alussa astuivat voimaan tiukat rajoitukse, se oli silloin kun kuolleita ja uusia tautitapauksia alkoi olla tulvimalla, erittusestu Ho Chi Minh Cityssä eli Saigonissa. 

Kuun lopussa kuolleiden määrä jatkoi laskuaan, samoin tautitapausten. Rokotekattavuus oli nousussa. Nyt noin 37 prosenttia väestöstä oli saanut ensimmäisen rokotteensa. Kahteen kertaan rokotettuja oli vähän alle 20 prosenttia. Meiltäkin kävi mies ihan henkilökohtaisesti kynä ja paperi apunaan ottamassa ylös henkilötiedot rokotuksen järjestämistä varten. Vaimon isä on jo saanut kiinalaisen rokotteen, koska käy työssä kodin ulkopuolella.  Nyt on siis toivoa, että mekin saamme piakkoin ensimmäisen piikkimme ... ja meistä tulee 5g-verkoss surisevia tahdottomia zombeja, kuten jotkut sukuliaseni ja kaverini uskovat. Minulla on usko niin heikoissa kantimissa, etten jaksa sellaisia tarinoita ilman päteviä todisteita niellä. 

Lokakuussa rajoituksia alettiin höllentämään: poliisivartiot poistuivat ja tiellä sai taas kulkea vapaasti. Vielä kuun puolivälissä eivät kuriirit ja pakettine kuskaajat voineet tuoda provinssin ulkopuolelta lähetettyjä paketteja. Se aiheutti minulle isojakin ongelmia, koska en saanut tattaria, kunnolista arabica-kavhia, kik-herneitä enkä muita aineksia, joihin olen tottunut.  Pahin pula ovat kuitenkin unilääkeet: melatoniini ja antihistamiinit. Melatoniinia ei paikallisesti saa, ja se prometatsiini, jota täältä saa halvalla ei tunnu ollenkaan tehoavan niin kuin se kansainvälisiltä markkinoilta tuleva tuote, jota olen ostanut Saigonista kuriirin tuomana.  En enää pysty nukkumaan kuin neljä-kuusi tuntia yössä kun elokuussa sain nauttia normaalista 8-9 tunnin unesta, josta yleensä heräsin uneni muistaen. Nyt  en enää muista uniani vaan ilmeisesti herään siinä vaiheessa kun ennen aloin nähdä unia.

Facebookin unettomuusryhmästä luin CBD-öljystä, jota jotkut siellä ovat menestyksellä kokeilleet.  Yllätyksekseni löysin myös Vietnamista, Saigonista, kaupan, joka sitä myy. Päätin kokeilla, mutta sen hankinta siirtyy tueville kuukausille. 

Olen muutenkin voinut vähän huonosti nyt. syksyn mittään Se johtuu siitä, että sateiden ja tulvien takia en ole voinut työskennellä takapihalla ja toisaalta koronarajoitusten takia en ole voinut kävellä ja pyöräilläkään kuntoani yllä pitääkseni. 

Suomen muuttanut kaverini jätti minulle pussin ruisjauhoja. Ne olivat hieman jo vanhentuneet, mutta päätin käyttää ne sekoittamalla ne muiden jauhojen joukkoon. Vaimo onneksi löysi lähikaupungista ihan kelvollisia leipäjauhoja leipomon irotmyynnistä, joten nyt voin taas leipoa piirakoita ja rieskantapaisia.  Ruisjuahojen käyttö oli virhe. Huomasin saman minkä silloin pari vuotta sitten kun venäläiset ruisjauhot saivat aikaan sappikivivaivoja. Nyt tuli samanlainen vaiva: rinnassa kesellä tuntuu kipua ja kirvelyä niin, että se välillä jopa vaikeutta hengitystä. Tietysti pelkäsin sen olevan keuhkosyöpä tai korona, mutta itsediagnoosi kuitenkin päätyi sappikiviin, jotka aktivoituvat ruisjauhoista. Myös rakka porkkana ja inkivääri tuntuvat pahentavan tilannetta. Sen sijaan omena joko konaisena, mehuna tai omenaviinietikkana tuntuu olevan hyvä lääke siihen.  Ruis ei sovi minulle. Se osittain selittää myös sen, miksi en Suomessa ja Ukrainassa käydessäni voinut kovin hyvin. Mitä olisikaan Suomessa käynti ilman Oululaisen jälkiuunileivän tai Vaasan ruispalojen ahmimista kytipoikana kylmä hanavesi? Ehkä täytyy tottua ajatukseen, että ne ilot ovat menneisyyttä.  Ja täällä kotonakin täytyy oppia välttämään noita ongelmaruokia. Ruista saa olla vain pikkuriikkisen leipäjauhoissa, mieluiten entsyymikäytenä, hapatus maitohappokäymisellä ei tunnu riittävän.  Sen sijaan kotitekoista kaurajugurttia ja venhävoittoista ja muistilla mung-pavuilla rikastettua leipää kestän ihan hyvin.
Vanhuus ja vanhuuden vaivat!

Kaurajugurtin teosta olin huolissani kun siinä käyttämäni pektiinijauhe loppui ja kohta loppuivat myös lactobacillus bifidus -bakteerit eli jugurtin aloitusbakteerit. Jatkoin kuitenkin tekemistä pelkän veden ja kauraryynien avulla. Jätin aina siemeneksi noin neljäsosan valmista jugurttia, loput siirsin jääkaappin käytettäväksi aamiaiseksi kotitekoisen banaanijäätelön kanssa tai sitten salatin kaveriksi smetanan asemesta. 

Kuun viimeisen kymmenen päivän kuluessa tilanne helpottui, sillä sain kuulla, että shopee-niminen nettikauppa toimittaa tavaroita myös tänne. Aiemmin olin yrittänyt asentaa sen sovelluksen, mutten siinä onnistunut. Nyt sain sen asennettua heidän käyttäjätukensa ansiosta.  Maksukortin asennuksessa oli ongelmia, jotka ratkesivat vasta parin päivän päästä pankin ja tuotetuen selvietttyä asiaa. He hvyäksyvät vain vietnamilaiset luottokortit ja vietnamin kansalaisten pankkitilit, jotka on kytketty vietnamilaiseen henkilöllisyystodistukseen. Minä en siis voi maksaa heille muuten kuin käteisellä tavaran saapuessa. Se on vaivalloinen ja vanhanaikainen tapa hoitaa asioita, joten toivon Lazadan kykenevät kohta jakeluun, että voisin hoitaa hommat kuten ennenkin eli maksaa australialaisella kortilla netin kautta ja sitten vain vastaanottaa tavarat tarvitsematta vaivata vaimoa puljaamaan rahojen kanssa. 
Saatuani kikherneet, jukurtinsiemenet, pektiinit, pellavansiemen, chia-siemenet, melatoniinin, omenaviinietikan ja muut hyviksi koetut tuotteet, oloni koheni huomattavasti: vatsa toimii, uni pysyy aamuun saakka ja olo on pirteämpi. Vielä kun saisi ne koronarokotteet niin asiat olisivat taas kunnossa.

Neljäntenä lokakuuta me Erikin kanssa saatoimme käydä kävelyllä kylätiellämme. 

Siitä vapaa elämä lähti käyntiin ja meillä oli pojan kanssa taas yhteinen harrastus, yhteistä tekemistä. Elo- ja syyskuun ajan olimme olleet vähän etäisempiä, koska en voinut viedä häntä tielle ja lisäksi työskentelin ison osan aikaa tietokoneen parissa.  Nyt pyöräilyn myötä hänen sananvarastoonsa palasivat "boo" eli car ja melkein samalla tavalla äännettävät "boat" eli vene sekä "ball", joka viittaa kaikkiin pallon muotoisiin esineisiin, mm. tien vieressä kasvavien kookopalmujen oksilta roikuuviin kookospähkinöihin. Noita kaikkia me näemme kulkiessamme ja osoittelemme toisillemme näkemäämme. Tämä ja muut kirjoituksen alussa linkitetyt videot antavat kuvaa pyöräretkistämme.  Ihan viime päivinä hän on oppinut sanomaan joskus "byy" eli tekemään eroa ääntämyksessään. Vielä se ero ei kovin johdonmukaisesti tule kohteen mukaan vaan jollain hänen omalla perusteellaan. 

Pojan käyttämä kieli ei ole selvästi tunnistettavissa vietnamiksi eikä englanniksi. Se on sekakieltä, jossa on sanoja molemmista kielistä. Se lienee tässä 25 kuukauden iässä normaalia. Hän kuitenkin ymmärtää kielen käytön perusteet, haluaa sanoa, haluaa kuunnella, pystyy keskittymään, on aktiivinen, itkee nauraa, hyppii ja pomppii ja haluaa tutkia kaiken, haluaa tehdä sen myös rikkomalla, upottamalla veteen, avaamalla, sulkemalla, piilottamalla. 



Eräänä päivänä pyörämme ohjautankoa kannattava pysypanko murtui. Onneksi se tapahtui silloin kun olin liikkellä yksinäni. Ensin ajattelin korjata sen itsekseni, mutta sitten päätin ottaa riskin ja rokottamattomanakin pyöräillä neljä kilometriä lähikaupunkiin korjauttamaan pyörän.  Puolisentoista tuntia siinä meni. Odotellessani kävin kaupassa, siinä tutussa valintamyymälässä, jossa olen käynyt ennen koronarajoituksia useinkin. Sitten palasin korjauspajalle istumaan muovituolille ja katsomaan kun poika teki työtään.  Työ on ihan kelvollista jälkeä. Heikoin lenkki ovat osat: täällä ne ovat mahdollisimman halpoja ja siten myös heikompia kuin mitä olisin valmis rahalla ostamaan.  Se viisi tai kymmenen euroa, jonka dongeissa maksan työstä tai osista, on minulle mitätön summa, mutta jollekulle paikalliselle se saattaa olla jopa päivän palkka, enemmänkin.  Pyörä tuli kuntoon ja minä pääin kotiin ostokset sivulaukuisani.  Ostin jopa neljä tölkkiä kaljaa, suoikkioluttani täällä: Beck's ice. Se juodaan kylmänä, minä ruuan kanssa, leviän tai piirakoiden, mausteisen intialaistyyppisen kuten minun uokani yleensä onkin. Ja minä en juo kuin yhden päivässä joskus. Edellisestä kerrasta oli yli kolme kuukautta. Nämä neljä tölkkiä join peräkkäisinä päivinä.  

Asumismukavuuteenkin tuli kuukauden aikana parannuksia. Ensimmäinen oli se, että huonosti toimiva ilmastointilaite sai luovuttaa sisuksistaan pölypunkit ja hiirenpapanat. Ammattimies kävi sen puhdistamassa ihan painepesurilla ja vesiimurilla. eikä maksanut paljon, alle 20 euroa kaksi reissua ja parin tunnin työ. 

Olen jo pitkään halunnut palkata jokun laittamaan huonemme lattian uusiksi. Vanhat laatat ovat hajonneet jo koko lattia on hyvin epätasainen.  Laattojen alla oli irtohiekkaa, josta rotat ja hiiret kaivoivat itsensä jopa huoneeseen. Sen huomasi kaapin päällä olevista papanoista sekä niiden nakertamista sähköjohdoista. Myös ilmastointilaitteesta löytyin niiden papanoita ja pari kertaa laite oli lakannut toimimasta, koska jokin johto oli järsitty poikki. 



On ilmeisen vaikea saada ketään tekemään pikkuremontteja. Niinpä vaimo houkutteli veljensä hoitamaan homman muutaman alalla toimivan kaverinsa kanssa.  Työn esityminen näkyy yllä olevassa animaatiossa.   



Lopputuloksena on siisti ja tasainen keraaminen lattia.  Kuvassa näkyy samanalainen punatiilen värinen epätasainen lattia oven ulkopuolella.  Tämä uusi on sinivihreää lasitettua laattaa. 

Lattian takia piti purkaa värivalot ja moni muu huoneeseen vuosien varrella tekemäni viritys.  Halusin tehdä huoneeseen lisää tilaa sijoittamalla lisää hyllyjä seinille, myös niin korkealle, ettei pieni touhukas poikani pääse koskemaan ja tutkimaan sellaisia asioita, joiden rikkominen tulee liian kalliiksi tai joista saattaa saada sähköiskun tai muuten vain vahinkoa, kuten akkuhappoa iholleen. 




Vaimon veli kävi tekemässä ne hyllyt ohjeitteni mukaan.  Myös parvisänky laitettiin tilaukseen. Olin saanut nettikaupasta tarvittavat kaapelit  (HDMI-DVI) niin, että saanoin nyt vihdoinkin laittaa toimintaan pojan oman TV:n eli andoid-laitteen, jonka avulla hän pystyy katsomaan videoita YouTubesta ja USB-tikulta.   Kannettava tietokoneeni saa näin toimia enemmän minun omassa käytössäni eikä sitä tarvitse virittää toimimaan kahdella näytöllä.  Kaiutinsystemmiä pystyn käyttämään tuon android-laitteen lisäksi myös bluetoothin kautta myös sekä kannettavalla että puhelimella. 

Seinälle olen yrittänyt laittaa noita muovitarroja, jotka jäljittelevät tioliseinää. Ne eivät pysy kunnolla kiinni ja lisäksi minun taidoillani niitä vain ei saa nätisti enkä ole löytänyt ketään, joka saisi ne laitettua yhtään paremmin. Alun perin hankin ne tuota uutta taloa varten, mutta en haluakaan laittaa niitä sinne vaan sinne haluan jotain parempaa: puupaneelit kunhan löytyy joku ammattilainen, joka ne minulle laittaisi. 




Olen hankkimassa huoneeseen myös juoksumattoa. Idean siitä sain instagram-kaverilta. Aiemminkin olen lukenut mm. Linus Torvaldsin asentaneen kävelymaton tietokonepisteensä alle niin että koneella työskennellessä istumisen sijasta kävellään. Ajatusta olen pitänyt hyvänä, mutta epäröinyt sitä, miten minä heikkonäköinen, joka käytän laitteita ihan nenä kiinni ruudussa, voisin hyötyä ideasta.  Kesksuteluja  ja tietoa, videoita ratkaisuista löytyy netistä sekä suomeksi että muilla kielillä. 

Jos pandemiatilanne pahenee ja tulee uusia liikkumisrajoituksia, haluan olla valmistautunut niihin tälläkin tavalla. Lisäksi haluan kävellä myös iltapäivisin kun ulkona on liian kuuma enkä aina voi mennä takapihalle veteen työskentelemään. Kävellessä voin vaikka kuunnelle äänikirjoja kuten olen tehnyt siellä savivedessä hiljakseen työskennellessänikin.



Se uudisrakennus ja uudismaa, noin puolentoista kilometrin päässä täältä sijaitseva 600 neliön maapala ja sille huhti-kesäkuussa rakennuttamani pieni mökki, Tim Sippalan mausoleumiksi ristimäni, koska se muistuttaa aika paljon katolisista maista, Ranskasta ja Italista, tuttuja hautamonumentteja: pieniä taloja, jotka rakennetaan vainajalle.  Se paikka oli liki kolme kuukautta saavuttamattomissa. Nyt lokakuun puolivälin tienoilla sen lähistöltä on purettu poliisin tiesulut ja sinne pääsee taas käymään.  Tällä välin on satanut joka viikko, joten siellä olivat pääseet kasvit kunnolla kasvuun: ruohot ja kaikenlaiset muut istuttamattomat kasvit ja niiden lisäksi myös istutetut: intianjasmikit (murraya koenigii), Ihmeköynnökset (bougainvillea) sekä yksi neempuu (Azadirachta indica) ovat venähtäneet kunnolla korkeutta poissa ollessani

Poissa ollessani sinne oli myös ilmestynyt aita. Se oli ihan kiinni talossani, metrin meidän puolella. Tiesin, että vaimo ja hänen perheensä olivat halunneet myydän 10 metriä leveästä tontista yhden metrin levyisen ja 60 metriä pitkän kaistaleen vaimon siskolle, joka olisi ostanut 2 metriä leveän siivun vaimon äidin sedältä, isoisän veljeltä, joka meillekin oli tämän tontin myynyt.  Minä olin ehdottomasti myymistä vastaan, päin vastoin halusin ostaa lisää tonttia niin, ettei tarvitsisi asua talo kiinni naapurin talossa, kuten täällä on tapana. Minä haluan omaa rauhaa. 

Kieltoani ei ihan uskottu, joten minun piti näyttää se teoin. Yksi päivä menin ja siirsin raja-aitaa oikealle paikalleen, tai vähän sen yli. Oikeammin siitä  tuli sellainen kiermurteleva käärme, välillä kummankin puolella. Pääasia oli kuitenkin että sain viestini perille. Vaimo ja hänen äitinsä tulivat paikalle keskustelemaan sukulaistensa kanssa. Muutaman päivän päästä sain kuulla, ettei sisko ostakaan maata tältä paikalta. sukulainen ei myöskään halua myydä ihan vieraalle, koska toinen talo tulisi kiinni hänen taloonsa niin kuin se tulisi myös kiinni minun talooni. 

Olisin valmis myymään isonkin palan tontin etuosasta tai koko tontin taloineen, mutta sellaisiin kauppoihin muut eivät suostu. Jos olisi sisko tullut tontin etuosaan ja rakentanut talon sinne, vaimo omansa kiinni hänen ja sukulaisten taloon ja minä olisin saanut olla rauhassa takapihalla, ehkä myös ostaa vähän leveyttä lisää rajan pintaan niin, että olisi voinut piilottaa talonsa puiden katveeseen. 

Nyt projekti seisoo tekijöiden ja mielenkiinnon puutteessa.  Hyvä niin. Minulla ei ole kiirettä, koska tuo paikka ei ole paljoa rauhallisempi ja yksiytisempi kuin tämä vanhakaan. Se vaimon äidin setä kun asuu perheineen tuossa ihan vieressä, talossa kuvan oikeassa laidassa. 

Luettua

Elokuu oli viimeksi aktiivinen äänikirjakuukausi. Se oli sitä aikaa kun olin iltapäivät yksikseni takapihalla veden ääressä ja vedessä rakentamassa puutarhan perälle laguuniani. Syyskuussa veden pinta alkoi olla liian korkea ja maa sateesta pehmeää, joten en voinut senkään puolesta paljoa hääriä siellä.  Jotakin on kuitenkin tullut kuunneltua sisätyön lomassa ja erityisesti aamiaisella. Herään yleensä pari-kolme tuntia ennen vaimoa ja poikaa, joten aamiaisaika on minulle omaa rauhallista aikaa. Silloin neljän ja seitsemän välillä ei ulkona kuitenkaan ole rauhallista vaan tiellä on jo kulkijoita. Täällä aloitetaan elämä aikaisin aamulla ja se hiljenee jo illan hämärtyessä. Tosin illalla on vielä liian kuuma lähteä lenkille. 

Kati Outinen  Niin lähelle kuin muistan.  Tässä Kulttuuritoimuts-sivuston arvostelu kirjasta. Kannattaa lukea se, sekä arvostelu että itse kirja. Äänikirjasta tekee viel kiehtovamman ka koskettavamman se, ett sen lukee kirjailija itse.  Ja hyvinpä lukeekin. Kaupallisten äänikirjapalveluiden lisäksi kirjaa tarjoaa siakkailleen Celia, entinen näkövammaisten kirjasto, josta minä olen saanut kirjani jo vuosikymmenten ajan, milloin useammin, milloin havemmin. Olen jo useati kertonut, miten suomalaiset ja suomenkieliset kirjat ovat minulle elämäni rikastuttaja, asia, joka kytkee minua vahvemmin suomalaisiin juuriini ja menneisyyteeni. Toivon, että siitä riittää jaettavaa myös pojalleni, vaikei hnen ensimminen kielensä todennköisesti tulekaan olemaan suomi. 

Anna Katriina Outinen (Wikipedia-linkki) täytti 60 vuotta pari päivä sen jälkeen kun min täytin 58. Hän on siis minun sukupolveni edustaja, vaikkei elämällämme sinäns olekaan paljoa yhtymäkohtia. Tuskin muistankaan hänt Täält tullaan elämä-elokuvasta, jonka kävin katsomassa ihan elokuvateatterissa kaverini Sainion Markun kanssa joskus 1979-80, jolloin se oli juuri ilmestynyt.  Koko elokuva on nykyään katsottavissa Youtubessa.  Minäkin katsoin sen siinä vaiheessa kun Outinen kertoo sen testa kirjassaan. En heti edes muistanut hänen olleen siinä. Hän ei ollut samanlainen seksiobjekti kuin minulle oli ollut jo esiteini-iässä Kristiina Halkola Jörn Donnerin elokuvissa.  Nyt kun katsoin filmin uudelleen nimenomaan Outisen esitystä silmällä pitäen, tulin ajatelleeksi asiaa siltä kannalta, että hänen esittämänsä Lissu oli elokuvassa sellainen kova tyttö, joita minä pelkäsin niin, etten heistä edes haavilla uskaltanut.  Silloin ei tullut ajateltua elokuvaa näyttelijäntyön kannalta vaan sen otti vastaan vain omista lähtökohdistaan käsin. Erityisen vaikutuksen silloinkin teki Pelle Miljoonan esiintyminen filmin alkupuolella.  Sitten Matti Pellonpään muistoksi julkaistu Kauas pilvet karkaavat. 

Tulitikkutehtaan tyttö oli seuraava muistikuva Kati Outisesta. Kävin katsomassa sen entisen tyttöystäväni, ja tuohon aikaan lyhytaikaisesti uudelleen, Ullan kanssa. Muistan sen siitä, kun hän kuiskasi minulle mitä miehen kirjoittamassa rahojen saatelapussa luki: "hankkiudu eroon toukasta". 
Ja sitten Varoja paratiisista tv:stä sekä joitakin muita Aki Kaurismäen juttuja. Australiassa asuessani vuonna 2013 näytti monikulttuurinen SBS-kana muutaman muun suomalisen elokuvan ohella Mies vailla menneisyyttä-filmin. Otin tietysti sen videolla, vai kaappasinko suoraan tv-kortilta, en muista. Siinä suurimman ihailuni sai Annikki tähti laulullaan muistatko Monrepos/n mutta kyllä Outisen ja Pelolan suoritukset, filmi kokonaisuudessaan teki suuren vaikutuksen. 

Outinen kertoo seikkaperäisesti ja sujuvasti kaikkien näiden elokuvien filmauksesta ja valmistautumisesta niihin, lisäksi teatterirooleistaan, teatterikoulusta,  suoran mielipiteensä Jouko Turkasta. Todella avartavaa kuulla siitä minkälaista kaikki se oikeasti oli hänen kannaltaan ja vähän muidenkin. Samoin tietysti hänen yksityiselämänsä ja omat huolensa ovat kiinnostavia, mm. se, miten hän kuuluisuuden huipullakin sortui  ajatuksissaan itsensä vähättelyyn: kohta kaikki huomaavat, etten oikeasti osaa yhtään mitään. Niin tuttua minullekin.  Tietysi Aki Kaurismäen legendaariset työskentelytavat ja oivallukset ovat väistmättä esillä. Eihän Pellonpäätä ja Outista voi koskaan ajatella ilman, että muistaa Kaurismäen. 

Uutta on minulle olut hänen toimintansa 2010- ja -20-luvuilla. muistaminen, muistisairauden ajattelu ja teatterin vieminen erityisryhmille kuten vankiloihin ja hoitolaitoksiin.  Niin kuin monella muullakin erityisesti esiintyvien taiteiden ja kulttuurin alalla, pandemia on tyhjentänyt kalenterin.  

Kaiken kaikkiaan ihastuttava ja syäntä lämmittävä kuuntelukokemus. Parasta siinä oli, ettei se ollut raflaava paljastuskirja eikä mitäänsanomaton tapahtumien luettelo vaan hyvin kirjoitettu tarina ihmisen elämästä, hänen työstään, työtovereistaan, ajatuksistaan, kokemuksistaan, rahan puutteesta, tulevaisuuden epävarmuudesta, toivosta, pettymyksistä.Se ei jäänyt mässäilemään metoo-kokemuksilla  eikä edes Jouko Turkan tekemisillä teatterikoulussa. Ne mainittiin ja niistä sanottiin mielipide, muttei niihin jääty rypemään. Positiiviset asiat pääsivät enemmän esille: Matti Pellonpään persoona, Aki Kaurismäen nerous ja hänen tiiminsä työtavat.  Lukemalla sivistyy kun hyvin sattuu!  

Kati Outinen on osallistunut myös Salatut Elämät -tv-sarjan käsikirjoittamiseen. Se oli minulle uutta  ja ehkä hieman yllättävää. Se oli silloin ihan alussa kun minäkin seurasin sarjaa Suomessa. Sitten oli pitkän pitkä tauko kunnes seurasin sitä satunnaisesti Youtubest joskus 2018-2019. Nye ei voi enää seurata vaikka haluaisikin, sillä se ei ole ulkomaille mahdollista ja nykyään suoratoistoalvelutkin tunnistavat VPN:n. 

Kiinnostavin sarja, joten olen tässä kuussa seurannut, ja ainoa myös, on  Yleisradion tuottama Politiikka-Suomi, joka onneksi näkyy kaikkialla maailmassa.  Siinä esiintyy suuri joukko poliitikkoja rehellisinä itseinään: mm. Tarja Halonen, Jussi Halla-aho, Esko Aho. Myös politiikan ulkopuolisia aktivisteja siellä on, kuten kettutyttönä tunnetuksi tullut ja nyttemmin tietokirjoja, mm. Susien mailla, kirjoittava  ystäväni Mia, joka kertoo itsestään ja ajatuksistaan jaksossa Suoraa toimintaa.  Samassa jaksossa esiintyvät myös Ville Komsi, Pekka Haavisto ja muut Koijärvi-liikkeen aktivistit. Silloin vuonna 1979 olin juuri lukion aloittanutj ja olisin kovasti halunnut olla sellaisessa toiminnassa mukana. 

Venäläinen Aleksei Navalnyi ei saanut dynamiinitin keksijän mukaan nimettyä rauhanpalkintoa, mutta sen sijasta hän sai vetypommin keksijän mukaan nimetyn ihmisoikeuspalkinnon. Euroopan parlamentti siis myönsi hänelle Saharov-palkinnon. Sen sijaan Norjan Nobel-komitea ei suututtanut Kremliä kovin pahasti myöntämällä puolet Nobelin rauhanpalkinnosta venäläiselle Novaja Gazeta-lehden toimittajalle Dmitri Muratoville, veikkailujen mukaan samalla Anna Politkovskajalle ja muille Venäjällä murhatuille sananvapautta puolustaville toimittajille.  Toisen puolen sai filippiiniläinen tutkiva journalisti ja yhteiskuntakriitikko Maria Ressa. 

Olen jatkanut Navlnyin kirjoituksia jakavan projektin parissa kopioimalla Päivin käännöksiä venäjänkielisistä Instagram-postuaksista sivustolla  navalnyi.fi , Facebookissa, Instagramissa suomeksi

, ja Twitterissä. .  Jos olisin venäläinen saattaisin olla vankilassa, vähintäänkin saanut ulkomaiden agentin leiman.  Syyskuussa pidettyjen kolmipäiväisten duuman vaalien jälkeen   

 Venäjältä kantautuu jatkuvasti huonoja uutisia. Ainakin julkisuuden välittämien uutisten valossa se on pahan valtakunta, samanlainen persläpi kuin oli Neuvostoliittokin, se mitä Saharov silloin arvosteli ja sain vastaansa KGB:n julmurit. 

Viime aikoina on tullut mietittyä, että miksi minä seuraan erityisesti sen maan asioita ja olen niistä kiinnsotunut?  Onko se sukunsa kotiseudut menettäneen evakon jälkeläisen tapa selviytyä kriisistä: jonkinlainen Tukholma-syndrooma, jossa terorin uhri alkaa tuntemaan myötätuntoa terroristeja kohtaan.  No, minun sympatiani ovat kuitenkin Venäjän demokraattisten voimien puolella, pienen vähemmistön, jonka oikeuksia pahiten poljetaan. 

Ja sitten on venäläinen kirjallisuus ja musiikki, sieluksikin kutsuttu, jotain melankolista ja herkkää mikä vetoaa moniin muihinkin suomalaisiin.