Ensimmäinen lapseni syntyi ollessani 56-vuotias. Hänestä tuli Suomen ja Vietnamin kaksoiskansalainen.
Aina pitää olla jotakin touhua ja tekemistä. Viimeisen vuoden aikana olen viettänyt paljon aikaa syventäen ja pengertäen takapihan puutarhatilkkua sinne rakennuttamani mökin ympärillä.
Niin kuin viime vuonnakin, nyt syys-lokakuussa alue on liki kokonaan veden peitossa ja todennäköisesti suuri osa tekemästäni työstä on valunut takaisin veteen. Myös monet kasvit ovat kuolleet tulvien alle. Tiesin sen jo tehdessäni, että näin saattaisi käydä, mutta silti jatkoin. Se oli kuitenkin rentouttavaa puuhailua. Jos olisin vaatinut pysyvää tulosta, olisin painostanut vaimoa ja hänen perhettään auttamaan minua hankkimaan kunnon tukirakenteet penkereille. Ei tunnu kovin realistiselta odottaa sellaista apua. Pitkän odottelun ja jankkaamisen jälkeen sentään sain heidät avustamaan sopivien lapioiden hankinnassa. Kunhan vedet marras-joulukuussa ovat taas asettuneet, aion syöksyä paikalle ja jatkaa työtä nyt paremmin välinein ja seuraavien yhdeksän-kymmenen kuukauden aikana rakentaa isommat penkereet, joista ainakin osa kestäisi seuraavan vuoden tulvat.
Itse rakennus, paikallisen perinteen mukaiseksi teetetty puu-peltihökkeli, jon on rakennettu betonipilareiden päälle, on minun kannaltani jo menetetty. Se on rakennettu liian matalalle ja liian heikkojen pilarien päälle. Ne ovat antaneet periksi pehmenässä maassa, ja nyt toinen puoli tönöstä on vieläkin matalammalla kuin ennen. Puu on myös lahonnut ja osittain muurahaisten syömää, joten eivät rakenteet kauaa kestä. Joogaa siellä ei voi harjoittaa eikä roikkua katon joogakeinusta. No, onpahan siellä kuitenkin ehjä katto, että kyllä se vajana vielä toimii. Ja toimii se myös jyrsijä- ja hyöteishotellisna. Monet sähkökaaplit ovat hiirten syömiä. Jossain vaiheessa jokin niistä on mennyt oikosulkuun, joten siellä ei ole enää sähköä. En ole vielä joutanut katsomaan tarkemmin, missä vika on.
Itse rakennus, paikallisen perinteen mukaiseksi teetetty puu-peltihökkeli, jon on rakennettu betonipilareiden päälle, on minun kannaltani jo menetetty. Se on rakennettu liian matalalle ja liian heikkojen pilarien päälle. Ne ovat antaneet periksi pehmenässä maassa, ja nyt toinen puoli tönöstä on vieläkin matalammalla kuin ennen. Puu on myös lahonnut ja osittain muurahaisten syömää, joten eivät rakenteet kauaa kestä. Joogaa siellä ei voi harjoittaa eikä roikkua katon joogakeinusta. No, onpahan siellä kuitenkin ehjä katto, että kyllä se vajana vielä toimii. Ja toimii se myös jyrsijä- ja hyöteishotellisna. Monet sähkökaaplit ovat hiirten syömiä. Jossain vaiheessa jokin niistä on mennyt oikosulkuun, joten siellä ei ole enää sähköä. En ole vielä joutanut katsomaan tarkemmin, missä vika on.
Eihän se mikään kaunis ja siisti koti ole, jos länsimaisin mittapuin asiaa katsotaan, mutta täkäläisittäin ihan kelvollinen vähintäänkin kun kaduta ei tule turhaa meteliä sisälle, keittiö on riittävän iso ja viileä, säilytystilaakin ainakin tulee riittämiin. Pieniä kolhuja ja naarmuja on siellä täällä, mutta se ei minua haittaa, pikemminkin päin vastoin: voin paremmalla omallatunnolla tehdä omia naarmuja ja porata reikiäkin seiniin teknisiä viritelmiäni varten.
Prameita kaupunkiasuntoja tulee myös nähtyä silloin tällöin. Niin uusia ja niin siistejä, ettei nissä oikein oukalla edes liikkua saati sitten elää kunnon elämää lasten ja lemmikkien kanssa. Sellaisessa kävin kuun puolivälissä kun tein matkan Saigoniin ja Vung Tauhun. Edellisestä Saigonin reissuta olikin jo kuukausi.
Koronavirustilanne on Vietnamissa edelleenkin yksi parhaista maailmassa. Saigonissa ei ole paljoa rajoituksia, ja monet kulkevat jopa ilman kasvosuouksia. Minä käytän sellaista aina silloin kun se ei unohdu. Nykyään muistan useimmiten käyttää sitä ainakin osan matkasta myös pyöräillessäni tämän maalaisasunnon ja kaupunkiasunnon väliä.
Lottemart-nimisessä ostoskekuksessa vartija huomautti minulle ovella siitä, että maski pitää olla. Niin ei tehty enää meidän pikkukaupungin, Sa Dec, supermarketissa, koska siellä moni kulki ilman kasvosuojjusta.
Sauna, suomalainen sauna Vietnamisssa, Vung Taussa. Se on todella hyvä, vieläkin parempi kuin edellisellä kerralla käydessäni Juhannuksena. Löylyt ovat makoisan pehmeät niin kjuin savusaunassa. Sellaisessakin olen saanut käyvä, viimeksi vuonna 2015 Ristijärvellä Suomessa.
Siinä on satoja kiloja rautaa sydämenä ja tiiliäkin vaikka kuinka. Kiuaskiviä os kasa, ja niiden keskellä reikä, johon vettä heitetään. Lämmittäminen kestää tunteja ja jäähtyminen myös.
Tällaisen kiukaan kun saisi rakennettua itsellekin, ja siihen sellaisen uuniosan, jossa voisi paistaa piirakoita. Yhdistäisi siihen pizzauunin. Niin, ja istten uima-allas siihen viereen, niin paranisi elämän laatu kerralla. Suomalaisia haaveita. Niin kaukana totuetumisesta, mutta pääseepähän joskus sentään saunan makuun.
Kotona sitten taas omia ruokia: vegaanista vöneriä eli döner-kebabia. Tai ainakin melkein. Käytännössä gluteenista ja soijasta tehtyjä suikaleita, seitania. Ja soijapalleroita, joista keittämällä, maustamalla ja liottamalla saa "lihapullia", jotka ainakin minulle menevät täydestä.
Siinä on satoja kiloja rautaa sydämenä ja tiiliäkin vaikka kuinka. Kiuaskiviä os kasa, ja niiden keskellä reikä, johon vettä heitetään. Lämmittäminen kestää tunteja ja jäähtyminen myös.
Tällaisen kiukaan kun saisi rakennettua itsellekin, ja siihen sellaisen uuniosan, jossa voisi paistaa piirakoita. Yhdistäisi siihen pizzauunin. Niin, ja istten uima-allas siihen viereen, niin paranisi elämän laatu kerralla. Suomalaisia haaveita. Niin kaukana totuetumisesta, mutta pääseepähän joskus sentään saunan makuun.
Mutta kun ei vielä kunnon puulämmitteistä pizzauunia takapihalle eikä edes sähkö- tai kaasulämmitteistä sisälle, niin jotain mistä aloittaa edes. Kuun toiseksi viimeisenä päivänä saapui tilaamani n. 120 euron hitainen 120 litran 2800 watin sähköuuni. Se lämpiää vain 230 asteeseen, mutta kaipa se on riittävä, kun taikinaa vähän mukauttaa.
Ehkäpä siinä saa paistettua vaikka kahdessa kerroksessa. Ensi kuun aikana täytyy kokeilla ja toivottavasti saan toimettua ensimmäiset myös koemaistajille Vung Tauhun ja Saigoniin. Jos kaikki menee hyvin ja saan vaimon ja hänen äitisnä harjoitettua apulaisiksi, voisin saada aiankin hyvän harrastuksen ja vähän lisätienistiä heille, vaikken mitään tuottoisaa bisnestä saisikaan.
Ehkäpä siinä saa paistettua vaikka kahdessa kerroksessa. Ensi kuun aikana täytyy kokeilla ja toivottavasti saan toimettua ensimmäiset myös koemaistajille Vung Tauhun ja Saigoniin. Jos kaikki menee hyvin ja saan vaimon ja hänen äitisnä harjoitettua apulaisiksi, voisin saada aiankin hyvän harrastuksen ja vähän lisätienistiä heille, vaikken mitään tuottoisaa bisnestä saisikaan.
Päivittäiseen käyttöön en aio uunia ottaa, vaan jokapäiväisen leipäni ja piirakkani aion edelleenkin tehdä kuumailmakhpsentimessä tai halogeenikypsentimessä kuten tähänkin asti. Leipäni on itse asiassa ainesosiltaan puoliksi myös kasvispihvi eli siinä on käytetty kikhernettä ja mustia papuja ruis- ja vehnäjauhojen, pellavensiementen, sesaminsiementen ja karurahiutaleiden lisäksi. Koostumus on sellainen, joka ei ärsytä vatsaani niin kuin pelkkä ruisleipä tai täkäläinen korotettu vehnäleipä (ranskanleipä). Minäkin kohotan leipäni, mutta vähemmällä hiivalla, ja se hiiva on kuivahiivaa. Kohotan taikiaa jääkaapissa välillä uusia jauhoja mukaan leipoen. Näin taikina säilyy jääkaapissa puolisen viikkoa niin, että leivon siitä kerta-annoksen leipää aina tarvittaessa, yleensä 2 tai 3 kertaa päivässä. Usein teen leivästäni sisältä onttoja pitaleivän tapaisia leiipä tai sisään leivottuja piirakoita, kukkoja. Leivän täytteenä on papumuhennosta, tofua, tuoretta salaattia, hapankaalia tai paistettua tofua.
Oma ruokani on niin hyvää omaan makuuni, että matkoilla kasvis- tai vegaaniravintoloissa tai pitsapaikoissa nauttimani ateriat jäävät kakkoseksi omalle kotiruualleni.
Toki on hyvää vaihtelua ysödä välillä muidenkint ekemää ruokaa. Vaimo kotona kokkaa minulle aika harvoin, yleensä pyynnöstäni ban xeo-pannukakkuja silloin kun minulle on tulossa ruokavieraita.
Onhan sekin vaihtelua käydä katuruokapaikoissa syömässä buffetista ja hieman jäähtnyttä, hyvin öljyistä ja suolaista, vetistynyttäkin pikaruokaa eurolla tai kahdella per annos. Sen jälkeen osaa iankain olla kiitollinen siitä, ettei sellaisesta ole riippuvainen jatkuvasti.
Bussimatka Saigonin keskustasa kotiin kestää kaikkineen viisi-kuusi tuntia. Köllöttely ison bussin makuupaikalla vajaat neljä tuntia ja sitten pikkubussimatkat, odottelut ja kävelyt päälle. Bussi pysähtyy ruokatauolle reilua tuntia ennen kotikapunkimme asemalle saapumista. Sen ruokalass aon myös kasvisruokapiste jälleen auki. Remontin takia se oli useita kuukausia ainakin minlta kateissa.
Onhan sekin vaihtelua käydä katuruokapaikoissa syömässä buffetista ja hieman jäähtnyttä, hyvin öljyistä ja suolaista, vetistynyttäkin pikaruokaa eurolla tai kahdella per annos. Sen jälkeen osaa iankain olla kiitollinen siitä, ettei sellaisesta ole riippuvainen jatkuvasti.
Bussimatka Saigonin keskustasa kotiin kestää kaikkineen viisi-kuusi tuntia. Köllöttely ison bussin makuupaikalla vajaat neljä tuntia ja sitten pikkubussimatkat, odottelut ja kävelyt päälle. Bussi pysähtyy ruokatauolle reilua tuntia ennen kotikapunkimme asemalle saapumista. Sen ruokalass aon myös kasvisruokapiste jälleen auki. Remontin takia se oli useita kuukausia ainakin minlta kateissa.
Piirakoiden kanssa syön usein myös keittoa, esimerkiksi msio-merileväkeittoa, jossa voi olla vaikkapa tofunpalasia. Syön aika suolaista ruokaa. Johtuneekohan siitä, että hikoilen aina kun en ole ilmstoidussa huoneessa ja siksi juon myös paljon vettä. Varsinaista vettä sellaisenaan juon harvoin, mutta usein se on joko vihreää teetä tai sitten volgansieniteetä, joka on terästetty raa'alla punjajuurella ja inkiväärillä sekä porkkanalla. Tehosekoitan nuo juurekset valmiiseen kombuchaan ja sitten annan seistä jääkaapissa niin kauan, etä kaikki juoma on nautittu.
Ja laadukasta venäläistä punaruskeaa tattaria. Sopi hyvin riisin, linssien ja ohrasuurimoiden kera piirakan täytteeksi, myös papumössön kaveriksi kukkojen väliin. Ja ruokani on tietysti maustettu intialaisittain curry-jauheella, jonka pohjana on kurkuma.
Ja Hollannissa tuotettua ja sieltä tuotua tummaa ruisjauhoa. Ovat mukvavan karkeita jauhoja, ja yhdessä muiden ainesten kanssa, kuten yllä kerron, sopivat myös minun vatsalleni.
Käsikäyttöinen maidonvaahdotin, n. 10 euroa toimituksineen, on ollut kyllä todella upea löytö, lisännyt aamuisen kahvihetkeni nautintoa huomattavasti. Käyttämäni soijamaito vaahdottuu sillä todella runassasti. Keitän kahvin, sellaista puoliksi espresson vahvuista, mutteripannulla, jonka kuumennan kaasuliekillä. Sillä aikaa kun se valmistuu, lämmitän soijamidon tuossa vaahdottimen terässsäiliössä. Ennen vaahdotusta lisään aavistuksen verran garam masala -mausteseosta maitoon, tai sitten kardemumma-suklaajääteöä, jota tein viime kuussa pakastimeen. Vaahdotetun soijamaidon kaadan termospulloon, sinne espressot perään ja sekoitan. Noita kuvassa näkyviä sokerilla js sesaminsiemenillä kuorrutettuja minimunkkeja anoppi tuo yleensä minulle aamutorilta.
Yritin tarjota myös muille vaimon tekemiä hihattomia paitoja, sellaisia ohuita ja vilpoisia, joita hän on vihdoinkin lakanut tekemään minulle mitytatilaustyönä. Lienee moni ottanut asian vitsinä ja jotkut nähneet siinä tarpeen, mutta tilauksia ei ole vielä tullut. No, saaphan nyt itselleen ainakin koti- ja pyöräilykäyttöön sopivia vaatteita.
Vaimohan on tottunut käyttämään ompelukonetta, vai saumuriko to lienee, jo vuosikausia. Hän on tehnyt tilaustyönä suojapussien ompelua sukulaiselleen ja nyt myös innostunut ompelemaan perheellekin vaatteita. Kovin isoja rahoja hän ei siten tienaa, joten ajattelin, että jos saisi ulkomaalaisia tilaustyöasiakkaiksi, tulisi vähän paremmat tienestit.
Vuosi isänä, se tuntuu uskomattomalta. Minäsain sneimmäisen lapseni vasta 56-vuotiaana.
Videolla, jonka esittelin jo tämän jutun alussa, on muutamia pätkiä Erikin syntymäpäivltä. Täällä lapsella on kaksi merkittävää juhlaa: ensimmäisen kuukauden syntympäpäivä ja sitten ensimmäinen vuosipäivä. Muuten ei suntymäpäiviä yleensä vietetä.
Häihin, hatajaisiin, vainajan muistopäivän juhliin, ja jopa lasten syntymäpäviin kuuluu täällä alkoholi: oluen tai riisiviinan juominen. Näissäkin juhlissa oli erityinen miesten pötyä, jossa miehet joivat ja söivät lihaa, kalaa, toivon etteivät kuitenkaan koiraa, niin kuin jotkut tekevät. Lapset leikkivät keskenään. Näissä meidän juhlissa vaimon siskon vanhempi poika serkkuineen leikkivät rokkitähtiä meidän huoneessamme. Laitoin heille Youtubest musiikkia ja värivalot vilkkumaan. Pojat heiluivat sängyllä ruudun edessä aurinkolasit päässä, kitara kädessa ja välillä pöydällä oleviin esineisiin rummuttaen. Erik oli liian pinei osallistumaan kovin aktiivisesti, mutta kyllä hän katseli ja yritti ottaa mallia isompien poikien leikeistä.
Tämä (yllä oleva) video on otettu lähempänä loppukuuta, ja siinä näkyy miten hän on alkanut todella nauttimaan musiikista, siitä kun kuulee tuttuja lauluja. Minä olen lauleskellut hänelle ihan vauvasta lähtien ja usein myös liikun musiikin tahtiin. Niin, ja ostin hänelle tuon punaisen kitaran, joka näkyy kuvassa ja videolla. Vaikken hänestä mitään Eric Claptonia saisikaan, on musiikki kuitenkin olellinen osa elämää, tunteiden ilmaisua, joten haluan totuttaa hänet siihen jo pienestä pitäen. Ja toivon voivani opettaa hänet soittamaan jotakin soitinta myös.
Alkukuusta poika pyrki pontevasti pystyyn sängyn laitoja, ovia, ja seiniä vasten. Hän onistui välillä seisomaan muutaman sekunnin kiinni ptämättä. Enää häntä tarvitsi harvoin kävelyttää valjaissa, ja nyt ei ollenkaan. Vähän syntympäivän jälkeen, sillä aikaa kun minä olin matkoilla, hän oppi kävelemään itse omin jaloin. Välillä meno oli horjuvaa ja välillä tuli pyllähdys lattialle, mutta päivä päivältä meno alkoi sujua sutjakammin.
Sateita on todellakin tullut runsassti niin kuin tähän aikaan vuodesta yleensäkin. Meitä eivät tulvat kiusaa varraksi asti toisin kuin Keski-Vietnamissa, jossa kymmeniä ihmisiä on jopa kuollut niiden seurauksena. Tilannetta pahensi vielä taifuuni Molave, joka iski kuun loppupuolella niinikään maan keskiosiin. Meillä se toi mukanaan vain vilvoittavia tuulia ja muutaman todella rankan sadekuuron.
Tällä videolla kertoilen tunnelmista pyöräillessäni kaunista kylätietämme pitkin kaupaunkiasunnolle.
Maaliskuussa 2006 koin Australiassa hirmumyrsky Larryn dototuksen ja sen kuinka sykloni lippasi läheltä, muttei osunut meihin Machans beachilla Cairnsin kaupungin liepeillä. Pienen sähkökatkon, roskaisen pihan ja pari ylimääräistä vapaapäivää töistä olivat pääseuraukset. Sen jälkeen olen oppinut luottamaan siihen,, ettie minulle tapahdu mitään oikein pahaa missä sitten liikunkin. Suojelusenkelistä eräs kaverrini vielä aikuisällä puhui. En konkreettisesti siihen usko, mutta jotain sellaista saattaa olla kuitenkin mukanani. Uudempien kokemusteni mukaan se voisi ollakin Happy Buddha, naurava Buddha, jonka positiivisuus pitä minua turvassa.
Kuvassa yllä näkyy lainehtiva vesi pikkukaupunimme kaduilla sen rautakapuan edessä, jossa olen tottunut tekemään kodintarvikeostokseni ellen tilaa niitä netistä.
Tällä videolla kertoilen tunnelmista pyöräillessäni kaunista kylätietämme pitkin kaupaunkiasunnolle.
Maaliskuussa 2006 koin Australiassa hirmumyrsky Larryn dototuksen ja sen kuinka sykloni lippasi läheltä, muttei osunut meihin Machans beachilla Cairnsin kaupungin liepeillä. Pienen sähkökatkon, roskaisen pihan ja pari ylimääräistä vapaapäivää töistä olivat pääseuraukset. Sen jälkeen olen oppinut luottamaan siihen,, ettie minulle tapahdu mitään oikein pahaa missä sitten liikunkin. Suojelusenkelistä eräs kaverrini vielä aikuisällä puhui. En konkreettisesti siihen usko, mutta jotain sellaista saattaa olla kuitenkin mukanani. Uudempien kokemusteni mukaan se voisi ollakin Happy Buddha, naurava Buddha, jonka positiivisuus pitä minua turvassa.
Kuvassa yllä näkyy lainehtiva vesi pikkukaupunimme kaduilla sen rautakapuan edessä, jossa olen tottunut tekemään kodintarvikeostokseni ellen tilaa niitä netistä.
Meillä tulvat hankaloittavat elämää vain vähäsen. Sama jjuttu on korovairuksen laita. Maailmalla riehuu edlleenkin COVID+19 -nimellä tunnettu epidemia. Se on taas Suomessakin pahentunut syksyn aikana, ja muualla Euroopassa vielä enemmän. Minä en edelleenkään voisi matkustaa maasta pois, eikä siihen olisi tarvettakaan. Ehkä voisin päästä pois, mutta takaisin tulo olisi vieläkin vaikeampaa. Sen sijaan maan sisällä voin matkustaa, ja sitä olen tehnytkin sekä syys- että lokakuussa. Elokuu taisi olla kuukausi, jolloin en käynyt missään. Sitä ennen sellainen kuukausi oli toukokuu. Alkuuvuodesta tammi-kesäkuun välisen ajan olin koronatilanteen takia eristuyksissä kotona.
Lokakuun puolivälin matkalta Saigoniin ja Vung Tauhun toin pojalle mieluisia tuliaisia: paksusivuisia kirjoja, joissa on selkeitä kuvia eläimistä sekä niiden nimet vietnamiksi ja englanniksi. Niitä me todellakin myös luemme, ja ne ovat joap kiintoisampia välillä kuin Youtube-videot. Erityisesti hänen äitiään ja isoäitiään minä moitin siitä, että poikaa istutetaan liiaksi paikallaan television edessä. Nythän hhän haluaisi mennä ja tulla, tutkia ja kosketella, repiä ja heitellä. Minä haluan tarjota juuri sellaisia elämyksiä hänelle samoin kuin näitä eläinseikkailuja. Haluaisin myös uida hänen kanssaa kahluualtaassa, mutta siitä asiasta on ainainen vääntäminen hänen äitinsä kanssa. Täällä kun ei uimista pidetä lapselle hyvänä. Kun olen saanut äidiltä väkisin vietyä pojan altaaseen ja hän on päässyt loiskuttelun alkuun, 10 tai 15 minuutin kuluttua käyvät äiti ja isoäiti riistämässä hänet pois. Innokas ja riemastunut ilme vaihtuu silloin itkuun.
Leluja en halua pojalle ostaa muuta kuin kehittävää ja tarpeellista, kuten noita eläin- ja muita kuvakirjoja, ja sitten sensomotorisia välineitä eli niitä, jotka kehittävät silmän ja käden yhteistyötä, sorminäppäryyttä, logiikkaa. Muovisen työkalusarjan tilasin Australiassa asuvan "mummon", Annen kehotuksesta.
Täällä näkee vieläkin lasten ampuvan toisia ihmisiä kohti leikkipyssyillä. Toivon, että pystyn pitämään poikani poissa sellaisesta.
Tunnen syyllisyyttä aina kun olen poissa lapseni luota. Haluaisin olla tärkeä, jopa tärkein, osa hänen helämäänsä. En ehkä kuitenkaan pärjää äidille tai isoäidille, mutta pystyn tarjoamaan hänelle jotakin erilaista. Välillä on kuitenkin pakko päästä pois: useasti muutamaksi tunniksi yksin kaupunkiasuntoon laittelemaan paikkoja, kokkailemaan ja olemaan yksin. Kun käyn Saigonissa tai Vung taussa tai missä tahansa muualla, on pakko päästä takaisin jo muutaman päivän kuluttua. Viikko tuntuisi liian pitkältä ajalta olla poissa. Lokakuun reissulla oli tarkoitus olla reilu viikko, osallistua vielä Saigonin suomalaisten piirakanleipomisjuhliin, mutta en katsonut tilaisuutta sen arvoiseksi, että olisin jäänyt vaan palasin jo neljän päivän reissun jälkeen takaisin kotiin.
Oli kiintoisaa nähdä ihan omin silmin, miten Ho Chi Minh Cityn metrolinjat valmistuvat. Ensimmäiset junatkin ovat jo testikäytössä. Ehkäpä ja muutaman vuoden kuluttua on minullekin arkipäivää käyttää Grab-mopotakisen sijasta tai rinnalla paikallisjunaa.
Täällä maalla, maalaiskylässä, vaimon äidin suvun asuinyhteisössä on minun kannaltani tapahtunut paljon muutosta parempaan niiden kolmen vuoden aikana, jotka olen täällä asunut. Talon editse vievä tie on päällystetty, monia siltoja on matkan varrella korjattu tai uusittu, takapihalta ovat siat hävinneet ja tilalle tullut lehmiä, mikä on vähentänyt hajuhaittoja. Toki kala edelleen haisee usein, mikä inhottaa minua suuresti. Kanojen ja ankkojen siajasta tilalla kasvaa nyt enemmän kukkia myyntitarkoituksessa.
Aemmin piha talojen välissä ja edessä on aina sateen jälkeen lainehtinut vedestä. Minä olen noitunut sitä mielessäni ja ääneen, ettei asiaan saada muutosta. Nyt sitten tilan pääomistaja eli anopin veli on rrybhtybyt kaivamaan takapihalla ohia syvemmäksi ja tuomaan sieltä savea tänne etupihalle maan kohotteeksi. NIin kuin kuvasta aiemmin yllä näkyy, vesi ei enää lanehdi koko pihalla vaan on selvä kulkukäytä, joka ei niin helpolla jää veden alle. Alue oikealla kukkatarhan alla, on edelleen matalammalla ja se tulvii sateella. Ehkä koko pihakin isoilla sateilla. Ehkä ne joskus kaivavat kunnon ojan tai salaohjan niin, että vesi pääsee parinkymmenen metrin päähän takapihalle, joka on selvästi etupihaa alempana.
Timon pankkin on nyt Timo , eikä se johdu pelkästään nimestä, vaan pankin toiminta-ajatuksesta. Ittse asiassa kysymyksessä ei ole itsenäinen pankki vaan isomman pankin yhteydessä toimiva yritys, joka tarjoaa pankkipalveluita pääasiassa internetin kautta, mm. hyvin toimivan sovelluksen, jolla pystyy lähettämään ja vastaanottamaan rahaa joustavasti ja nopeasti. Heiltä saisi myös visa-kortin, mutta minä otin aluksi maan sisäisen pankkiautomaattikortilla, jolla nostot eivät ole maksullisia.
Elokuussahan lopetin asiakkuussuhteeni Danske-bankiin. Siihen päättyi yli 40 vuoden historia Postipankista ja kulapossukerhosta, Leonian ja Sammon kautta Danskeen. Asiakkuden myötä katosi mahdollisuus sähköiseen tunnistautumiseen suomalaisiin verkkopalveluihin, mm. eläkyhtiöön ja väestötietojräjestlemään. Mutta siitä ei liene niin isoa vähinkoa, sillä monet niistä tarjoavat nykyään palveluita myös suojatun sähköpostin välityksellä. Palvelu Danskessa oli jouukuusta lähtien kuitenkin ylimielistä ja epäystävällistä, jopa epärehellistä, joten ilomielin lopetin sen pankkisuhteen. Nyt Suomesta tulevat suoritykset menevät Australian tilille sieltä tulevien jatkoksi.
Australiass aminulla on vielä tili, jolle tulee pääosa tuloistani. Siihen liitettynä minulla on kansainvälinen Debit-maksukortti, jota käytän niihin nettiostoksiin, joihin tämä paikalline ei käy. Rhan nostoon automaatilta ei kannata jatkuvasti käyttää enää tuota kansainvälistä korttia, sillä nostopalkkioista kertyy vuoden mittaan aika huomattava summa. Parempi siirtää tilisiirtona iso summa kerrallaan Australiasta tälle uudelle tilille Vietnamiin.
Vettä on siis tullut kunnolla niin, että kaupunkasunnon takapihan sadevesitankki on melkein aina täynnä. Tosin se tyhjeneekin aika nopeasti. Lopulta huomasin, että tankki vuotaa alasaumoistaan. Pohjan venttiilissä ei ollut tiivisteitä, joten sen voto oli helpompi korjata.
Nettikamerat ja muu tekniikka ovat minulle mukava harrastus, mutta lienee nistä joskus ihan oikeatakin hyötyä.
On se kuitenkin ihan mukavaakin vaikkapa matkoilla ollessa seurata puhelimen ruudulta, mitä kotien ovilla Erikin hoitoterassilla tapahtuu. Ehkäpä joku päivä onnistun tallentamaan vorojen murtorityksen tai jotain muuta jännää. Toki noissa systeemeissä on aina kehittämisen varaa. Nyt jo olen oppinut tekemään niistä niin jämäkät, ettei appiukko viitsi enää yrittää sohia niitä alas. Myös sähkökatkoihin on varauduttu sekä kameroissa että netin reitittimessä.
Lääkettä
Paljoa en oloe elämäni aikana läkkeitä syönyt: mitä nyt ibuprofeenia silloin tällöin aina siitä asti kun Burana tuli Suomen markkinoille ja muutaman penisiliinikuurin silloin kun lääkäri on määrännyt. Silmätippoja olen joutunut silmiini laittamaan leikkausten jälkeen, ja joskus, kuten viime kuussa tulehduksen iskiessä. Nykyään käytän lievästi antiseptisia tippoja varmuuden vuoksi ja kostuttamaann silmiäni.
Viimeiset pari kuukautta olen alkanut ottamaan illalla ennen nukkumaanmenoa 25 mg hydroksitsiinihydrokloridia, jota myydään tuotenimellä Atarax. Se on antihistamiini, mutta minä käytän sitä unen syventämiseen. En halua enää herätä aamuyöllä kahden-kolmen aikaan kuten olen tehnyt jo vuosikausia. Aikaisin olen herännyt jo lapsesta lähtien. Enää en siis tee aamuöisiä lenkkejä koiran kanssa, vaan lääkkeen vaikutuksesta nukun ilta kahdenksan ja yhdeksan väliltä aina viiteen-kuuteen aamulla. Muutaman kerran olen nukkunut jopa seitsemään saakka. Toki ainakin puolittain herään siihen kun poika kitisee pari-kolme kertaa yössä unissaan. Vaimo kuitenkin rauhoittaa hänet tuttipullola. Jos minä ota häntä syliin tai paijan tai laulan hänelle, hän ei tunne minua vaan alkaa itkemään ihabn tosissaan. Minä siis en ole pojalleni tarpeellinen ennen ylösnousua. Toki heti aamusta kun hän on nousuut istumaan, hän haluaa alkaa tohuamaan kanssani.
Viimeiset pari kuukautta olen alkanut ottamaan illalla ennen nukkumaanmenoa 25 mg hydroksitsiinihydrokloridia, jota myydään tuotenimellä Atarax. Se on antihistamiini, mutta minä käytän sitä unen syventämiseen. En halua enää herätä aamuyöllä kahden-kolmen aikaan kuten olen tehnyt jo vuosikausia. Aikaisin olen herännyt jo lapsesta lähtien. Enää en siis tee aamuöisiä lenkkejä koiran kanssa, vaan lääkkeen vaikutuksesta nukun ilta kahdenksan ja yhdeksan väliltä aina viiteen-kuuteen aamulla. Muutaman kerran olen nukkunut jopa seitsemään saakka. Toki ainakin puolittain herään siihen kun poika kitisee pari-kolme kertaa yössä unissaan. Vaimo kuitenkin rauhoittaa hänet tuttipullola. Jos minä ota häntä syliin tai paijan tai laulan hänelle, hän ei tunne minua vaan alkaa itkemään ihabn tosissaan. Minä siis en ole pojalleni tarpeellinen ennen ylösnousua. Toki heti aamusta kun hän on nousuut istumaan, hän haluaa alkaa tohuamaan kanssani.
Silloin kun Ataraxia ei ole saatavilla, otan muita antihistamiineja, difenhydramiinia ja prometatsiinia. Kaikilla noilla on väsyttävä vaikutus. Sen opin kesäkuussa eräältä suomalaiselta kaverilta, jonka kanssa oltiin Juhannuksen saunareissulla. Silloin muistui mieleen aika Ukrainassa 2016 ja 2017. Siellä minulle tuli voimakkaita allergiaoireita, mm. jatkuva nuha, silmien ärystystä, yskää. Joku silloin suositteli minulle antihistamiineja. Aloin ottamaan niitä ohjeen mukaan 3-4 kertaa päivässä. Olin silloin jatkuvasti väsynyt, mutta en osannut yhdistää asiaa antihistamiineihin. Olin siis huono googlettaja.
Nyt olen saanut tietää, että antihistamiinien jatkuva käyttö ei ole haitaksi. Silti en ole varma, haluanko turvautua niihin vuosikausia, vaikka ainakaan toistaiseksi mitään sivuvaikutuksia ei ole tullut. Illalla otettu yksi tabletti antaa yöksi hyvän unen ja jo 10 tunnin kuluttua olen taas virkeä. Päivisin en siis enää ota antihistamiineja enkä muitakaan lääkkeitä. Särkylääkkeeitäkin tarvitsen vain harvoin. Ja tässä ilmastossa ei edes tule flunssaa edes kerran vuodessa.
Nyt olen saanut tietää, että antihistamiinien jatkuva käyttö ei ole haitaksi. Silti en ole varma, haluanko turvautua niihin vuosikausia, vaikka ainakaan toistaiseksi mitään sivuvaikutuksia ei ole tullut. Illalla otettu yksi tabletti antaa yöksi hyvän unen ja jo 10 tunnin kuluttua olen taas virkeä. Päivisin en siis enää ota antihistamiineja enkä muitakaan lääkkeitä. Särkylääkkeeitäkin tarvitsen vain harvoin. Ja tässä ilmastossa ei edes tule flunssaa edes kerran vuodessa.
Luettua tässä kuussa
Lari Kotilainen, Kielen elämä, Suomen kieli eilisestä huomiseen, Antti Heikkisen kirja Kalle Päätalosta ja sen innoittamana joitakin Päätalon teoksia, ilmeiesti Iijoki-sarjasta tehty lyhennelmä. Alkutaival: itsenäisyyden etsikkoaika Kalle Päätalon silmin on sen kirjan nimi. Piti luntata Celianetistä.
Haukivuoren Houdini, Aimo Leikkaan elämä ja kuolema. Muistan lapsuudestani, olin silloin 12-vuotias kun Leikas vahingossa ampui itsensä pelatessaan venäläistä rulettia. Siitä luin Salon Seudun Sanomista, joka oli meidän paikallinen sanomalehtemme. Taikurin nimeä en tuolloin tullut tietämään enkä varmaan myöhemminkään, mutta nyt sekin selvisi ja koko Leikkaan elämäntarina.
Joonas Konstig, Vaaran vuodet on romaani, mutta voisi hyvinkin olettaa suuren osan siitä perustuvan tositapahtumiin. Ainakin henki on juuri selainen, jonka voisi olettaa vallineen sodan jälkeen neuvostomiehityksen pelossa.
Finnjävlar : suomiperkeleet Ruotsissa on juuri sitä mitä nimikin antaa olettaa: suomalaisten tarina Ruotsissa. Teosa tarjosi uusia faktoja ja uusia näkökulmia asiaan.
Jäätynyt tyttö, Putkonen Liina ja samalta kirjoittajalta Palava Poika. Molemmat hyvin kiehtovaa jännitystä, jossa on mukana myös "yhteiskunnaliseti tärkeää asiaa" nyky-Suomesta. Hyvin rakkaa sinänsä, mutta kirjoitettu ilman väkivallalla mässäilyä.
Uutisieta seurattua
Donald Trump, yhdysvaltain presidentti 2016 - ? Onnistuvatko demokraatti Joe Bidenin kannattajat potkimaan hänet virastaan vai jatkaako hän seuraavan kauden. Siinä tulevan marraskuun suuri kysymys.
Suomen ja Euroopan sekä myös Australian, miltei koko maailman, puhutuin aihe on kuitenkin koronavirus, sen aktivoituminen uudellee nyt kuin pohjoinen pallonpuolisko elää syksyä ja kaikenlaisten influenssien ja räkätautien aikaa. Suomi on ehkä menossa taas kiiinni niin kuin keväällä, samoin monet Euroopan maat, erityisesti Saksa. Minun onneni on se, että asun perheineni Vietnamissa.
Kuolemista on mietityttänyt erityisesti Uriah Heep yhtyeen entisen rumpalin Lee Kerslaken poismeno syyskuussa. Se musiikki, mitä teininä on kuunnellut ei noin vain häviä meielstä. Minulla yksi nuoruuden kuunnelluimmista rock-albumeissta oli Uriah Heepin Magician's birthday. Sen kansi, my;s sis'kannen kuvat muusikoista, oli katseeni kohteena useinkin. Nyttemmin olen Youtubesta seurannut heid'n live/essintymisiä, ja näinhän minä saman nimisen bädin, jossa oli yksi vuoden 1972 aikaisista jäsenistä vielä jäljellä, konsertissa Ukrainan Dniprossa vuonna 2016.
Toki ei Kerslake eikä edelleen bädnissä soittva Mick Boxkaan ole ollett päähuomioni kohteena, vaan kyllä se on ollut Ken Hensley kaikin tavoin. Ja tietysti laulusolisti, erityisesti myöhemmissä konserteissa on John Lawton tehnyt vaikutuksen. Bernie Shawta on ollut vähän vaikeampi hyväksyä eimmin, mutta nyt arvostan hänenkin ääntään.
- Lokakuun 2020 kuvat Googlen palvelusta.
- Erikin syntymäpäivää videolla
- Katunäkymiä matkalta Vung Tauhun, video
- Pyöräillen kylätiellä lähellä kotia. Video ja toinenkin
- Videolla Erik nauttii musiikista.