Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kesäkuu 2018 - Uusi elämä yksin?









Ero kolme kuukautta häiden jälkeen!  Kyllä minä sen tiesin, ettei siitä tule mitään.  Niin vastuuton tyyppi, käyttää vain hyväkseen nuoria aasialaistyttöjä.  Samahan tapahtui silloin Australiassa Nancyn kanssa: ensin lähti muka työreissuille, mutta sitten muutaman kuukauden jälkeen kerrottiinkin erosta.



Tällaisia pohdintoja on varmastikin käyty Suomessa ja ehkä muuallakin Facebook-päivitysteni pohjalta. Minä tietysti kiistän kaiken. Tarkoitus ei ole erota, mutta tarkoitus ei ole myöskään uhrautua ja jäädä sinne sianpaskan hajuun ja tukalaan ympäristöön  peräkammarin mieheksi, joka istuu tietokoneensa ääressä ja tulee syömään käskettäessä ja joka kuukauden lopussa siirtää pankkitilille sovitun summan majoituksesta ja ruuasta ja vähän myös säästettäväksi. Minä haluan aktiivisempaa elämää: liikkua enemmän: kävellä, juosta, joogata. Haluan tavata ihmisiä, puhua ihmisten kanssa, haluan ystäviä.  Haluan myös olla hyödyksi: opettaa.




Olen lähtenyt tänne unelmieni maisemiin:  vuoria, jokia, järviä, metsiä, jopa mäntymetsiä. Olen asettunut tänne, missä on välillä liian kuuma, mutta useimmiten ihan siedettävä ilma jopa ulkoiluun.  Olen alkanut käymään joogatunneilla, Sivananda-joogaa kerran-pari viikossa. Pystyn taas olkapääseisontaan ja jopa jonkinlaiseen päälläseisontaan seinää vasten.  Tunnen eläväni ja tunnen, että kehoni on palautumassa normaaliksi: pystyn nukkumaan paremmin, tunnen enemmän nälkääkin. Välillä on hieman vilu, välillä hiki virtaa. Ilamsto on täällä kuin Suomen kesä, silloin kun on +26, hiki valuu. Näin ei ollut tuolla alempana tropiikissa. Tämäkin on tropiikkia, mutta ollaan tuhannen metrin korkeudessa.  Joogaa ja länsimaisia kontakteja varten matkaan paikallisbussilla 30 minuuttia ja 30 kilometriä 500 metriä ylemmän Dalat-nimiseen kaupunkiin.




Sinne matkaan yleensä tiistai-iltapäivälä. Klo 17:30 on puolentoistatunnin joogatunti: hengitysharjoituksia, aurinkotervehdyksiä ja muita liikeharjoituksia, rentoutumista. Tunnit ovat kaksikielisiä: englanniksi ja vietnamiksi.  Toisin kuin aiemmin, en enää yritä ahnehtia eri tyyppisiä joogakokemuksia vaan yritän nyt juurtua tähän. Tämä on riittävän lähellä sitä, mitä oli jooga Cairnsissa vuonna 2009 kun aloitin sen Knoff yoga -studiolla.  Opettajani ja ystäväni James ja Nicky ovat nyt myyneet studionsa ja siirtyneet Aurinkorannikolle viettämään eläkepäiviään.







Tiistain ja keskiviikon välisen yön vietän hostellissa noin 5 - 7 euron hintaan.  Hostellia pitää sakalainen kaveri vietnamilaisen vaimonsa kanssa. Hän osaa myös venäjää, ja hän leipoo ruislimppuja, joita ostan yleensä yhden tai kaksi viikon herkkuhetkiin.

Sitten keskiviikkoaamuna käyn vielä 7:30 - 9:00 tunnilla, minkä jälkeen otan noin 50 eurosentin hintaisen paikallisbussin takaisin tänne vähän alavimmille maille.  Tällä minulla on mukava asunto, haastavia opetuskokemuksia kaikuvissa luokkahuoneissa meluavien lasten keskellä.



Suomen koulujärjestelmän maineella ratsastaen yritän saada jotain parannuksia aikaan tässä yksityisessä kielikoulussa, joka puitteiltaan muistuttaa kuitenkin venäläistä valtion koulua tai suomalaista kansakoulua 1960-luvulta.




Olen ostanut polkupyörän, jonka koreissa kannan kotiin läheiseltä torilta ostettuja vihanneksia ja hedelmiä.  Välillä käyn ostamassa juuri jauhettuja kahvipapuja. Pyydän myyjää jauhamaan arabica-robusta-skoituksen, keskipaahtoa, silmieni edessä.  Sen kilohinta on noin 5 euroa.  Minä keitön puolivahvaa espresseo mutteripannulla. Sen sekoitan soijamaitoon ja juon lattena.






Kaupungin halki menee Dalat-Saigon valtatie. Sillä on paljon kuorama-autoliikennettä. Isoja rekkoja nämä tiet eivät kestä. Mutta sadan metrin päässä valtatiestä on joki ja sen takana maalaismaisemia kivisine ja kuoppaisine sorateineen.  Täällä sataa melkein joka päivä, yleensä iltapäivästä. Se ei minua häiritse.






Torilta saa perunaa, punajuurta, tomaattia, kaalia.  Kilometrin päässä asunnolta on myös kauppa, josta saa ostettua vegaanista makkaraa ja lihankorvikkeita.


Koirat, totta kai minulla on niitä ikävä, samoin kuin emäntääkin. He ovat vajaan 400 kilometrin päässä, mutta matka sinne kestää noin 14 tuntia. Saigonissa pitää vaihtaa bussia, mutta siellä usein myös yövyn ja käyn osotoksilla. Minulle sopivia vaatteita saa vain sieltä, Dalatissa niitä ei juuri ole: jopa kalsarit ovat liian pieniä.







Juhannuksena kävin Saigonissa juhlimassa paikallisten suomalaisten kanssa. Pikkutunneille asti siinä venähti ja aamulla parin tunnin unien jäkeen meno jatkui, minulla huomattavasti rauhallisemmin kuin muilla, joten hyvin kunto sen kesti  Tuli käytyä jopa saunassa ja uima-altaassa. 

Se oli ihan eri maailma kuin se, missä elän arkeani. Oli kiva käydä, mutta kyllä minä mieluummin elän täällä paikallisten keskellä lähempänä heidän elämäntyyliään ja elintasoaan. Tosin jos olisin rikkaampi, lähestyisin ehkä hieman tuota ekspatriaattien hulppeaa ja omiin piireihinsä eristäytynyttä elämää.









Heinäkuun puolivälissä, yli 6 viikon tauon jälkeen käyn Lai Vungissa viikon lomalla tervehtimässä Myytä ja koiria. Hän saattaa tulla sen jälkeen viikoksi-pariksi tänne. Elokuun lopulla minulla umpeutuu viisumi, ja täytyy käydä Thaimassa tai muualla ulkomailla hakemassa uusi.