Talo näkyy todellakin kadulle selvemmin kuin koskaan. Tosin tilanne kohenee kunhan pensaat tuossa puuaidan edessä kasvavat korkeutta. Siinä on kiinanruusuja ja monenlaisia muita puita ja pensaita. Ne eivät kyllä kuki niin paljoa kuin odotimme, mutta kasvavat sentään. Huomaattehan kissan tuolla hyllyllä ikkunan vasemalla puolella. Se on Kitti tai Spartacus.
Ja tässä vähän kauempaa. Tuo vene ja auto ovat hyvät merkit sen selvittämiseen, missä meidän talo on. Tuolla kauempana erään talon edessä näkyy kirkkaan violetti ihmeköynnös eli bougainvillea. Minä olisin halunnut laittaa sitä tuon aidan edustan täyteen, mutta Nancy ei pidä sen piikeistä. Minusta ne taas olisivat aidassa enemmän kuin paikallaan. No, muutama siellä on seassa, mutta eivät ne ole kovinkaan nopeasti kasvaneet. Sen sijaan kiinanruusut ovat. Niissä tosin on jokin lehtisairaus, eivätkä ne kuki. Niitä pitäisi myrkyttää ja leikellä, jotta ne olisivat näyttäviä. Vain ensimmäisen vuoden oksat kuulemma kukkivat.
Tämä kuva saadaan kun edellisen kuvan ottava peruuttaa tietä pitkin noin 30 metriä. Tuossa keskivaiheilla on tuo hopeanharmaa tuuhea palmu, jota aina ohi kulkiessani ihailen. Sen takan tiheä pusikko, ja pusikon takana piilossa talo. Se oli minulla yhtenä esikuvana kun mietin, miten haluaisin meidän talomme näkyvän kadulle.
Otetaan nyt vielä sama paikka toisesta suunnasta ja aurinkoisella säällä.
Punainen portti, jonka reiästä näkee pihalle. Aita peittyy vuoden parin sisällä kasveihin.
(<- tästä saa kuuluville kanojen ja Elviksen ääntä).
Kun käärmeet ovat heränneet, ja sadekausi tulossa, täytyy tarkistaa, ettei kanojen ja ankkojen nukkumakopeissa ole liian isoja reikiä. Kanat siis nukkuvat tuolla ylhäällä oikealla olevassa pikku kopissa, jonka oven suljemme yöksi. Samoin tuo ala-oikealla oleva keltaisella tukipuulla varustettu luukku suljetaan. Siitä luukusta ne pääsevät ulos.
Siis noin kuin tuossa oikealla näkyy. Huomatkaa kuinka kauniisti tuo punainen kärsimyskukka (passiflora) on levittäytynyt kanakopin ympärille ja jopa tunkeutunut sen sisälle. Alun perinhän siinä oli myös passionhedelmä vieressä, mutta se on jäänyt tuon kukan tukahduttamaksi. Tosin passionhedelmäköynnöksiä kasvaa lähistöllä muita. Olen maalannut tuota koppia punamullan värisellä (intianpunainen) ja valkoisella maalilla. Minulle se tuo mieleen saunan seinustan.
Ankkojen sisäänkäyntihän on erikseen tuolla niiden omalla puolella.
On tainnutkin tulla jo monta kertaa aiemminkin tämä takapihan kaivuuprojekti esiteltyä eli juoksuhauta tuosta kuvaajaa kohti tuonne ala-aikealle päin ja sen päähän sitten korsusauna tuonne oikealle, vaikka kanakopin alle ... tai jotenkin niin. Joka tapauksessa seuraavat vuodet tämä tulee olemaan jokapäiväinen kuntosalini.
Tässä kuva tuosta "juoksuhaudasta" sinne oikealle eli kanakopille päin. Aiheena sadonkorjuu. Taka-aidan viereen istutin pari vuotta sitten muutaman bambun taimen. Nyt ne ovat kasvaneet jo yli kaksi metrisiksi ja ranteen paksuisiksi. Siksi päätinkin korjata pari niistä talteen. Bamburuo'othan ovat mainioita pyykkiseipäinä, puutarhan tukikeppeinä ja ties minä. En vielä tiedäkään, mihin kaikkeen niitä voi käyttää. Ja tuossa takana nuo vihreät lehdet, ne kuuluvat maniokille. Nekin kohta korjataan pois, kepit istutetaan uudelleen, mutta juuret otetaan talteen ja niistä tehdään ruokaa.
Krokotiili söi miehen
Ei se nyt ihan varsinaisesti meillä, mutta näillä seuduilla eli 300 kilometriä pohjoiseen, katosi pari viikkoa sitten mies leirintäalueella kun hän oli kokemassa rapumertojaan. Paikalta löytyivät hänen jalkineensa ja kellonsa, sekä krokotiilin jälkiä. Siitä alkoi jälleen kerran vilkas keskustelu paikallisissa tiedotusvälineissä, että pitääkö krokotiilit tappaa vai ei. Tai keskustelun sai aikaiseksi osavaltion kansanedustaja, joka toi esiin jyrkän mielipiteensä, että pitäisi. Jotkut olivat hänen kanssaan samaa mieltä, mutta vaikuttaa siltä, että useimmat eivät. Minä myös kuulun niihin, jotka ovat sitä mieltä, että krokotiilit saakoot elää rauhassa omilla alueillaan ja meidän ihmisten tulisi pysytellä pois aamuvarhaisella jokien rannoilta ja vetten ääreltä. Alueelta pyydystettiin kolme krokotiilia, ne vietiin Brisbaneen ja niiden vatsat tutkittiin. Yhdeltä 4,3 metriseltä pedolta sitten löytyi ihmisen jäänteitä vatsasta. Parhaillaan ovat meneillään DNA-tutkimukset siitä, kenen jäännökset ne ovat. Kuitenkin on tehty päätös, että tuo "tappajakrokotiili" saa jäädä henkiin. Tässä siitä uutinen, joka aukeaa uuteen ikkunaan. Niin, olen kait jo aiemmin sanonut, että eritysen vähän minusta on kanttia valittaa, jos joku aikuinen ihminen menee metsästämään pieniä vedeneläviä ja sitten joutuu itse ison vedenelävän metsästämäksi, etenkin kun tuo uskalikko useimmiten ei mene joen rantaan elinkeinonsa takia vaan pelkästään "virkistyksen".
Niin, onhan noita krokotiilejä meidänkin Barron-joessa, mutta eivät ne ketään ole aikoihin syöneet. Muutama vuosi sitten yksi oli jopa eksynyt meidän Lake Placid-järveemme. Minulle se on jo yksi arkipäivän tavallisista asioista, että krokotiileja on, vaikken ole niitä itse nähnyt kuin vangittuna. Samoin on aika normaalia, että joku joskus joutuu niiden kitaan. Niinhän liikennekuolemiakin pidetään ainakin sen verran normaaleina, etteivät niiden takia nykyään hätkähdä muut kuin asianosaiset ja heidän omaisensa.
Tässä kuva tämän aamun hämäristä, kun koirien kanssa käveltiin jonkin matkan päässä joen rannasta. Bluey jo oli menossa uimaan jokeen, mutta minä kielsin. Sitten käveltiin pikku sillalle ja katseltiin jokea. Sumi haisteli kalastajien jättämiä kalanhajuja. Kyllä se etenkin aamuvarhaisella on mielessä, että pitää olla varovainen eikä saa mennä liian lähelle rantaa. Varoitustaulujakin asiasta on näkyvissä. Omaa tyhmyyttäni se kyllä olisi, jos tuollaisella reissulla kävisi köpelösti. Reilut puoli vuotta sitten, kovien sateiden aikana, näinkin rantavedessä jotakin tummaa ja pitkulaista, ja koiratkin sitä haukkuivat varoittavalla haukulla. Oli vain niin pimeää, että en kunnolla nähnyt ja lähemmäs en halunnut mennä.
Tässä kuitenkin kuva meidän lemmikkikrokotiilistämme, jonka hankimme pari vuotta sitten.
Aidon näköinen luonnossa, vaikka se onkin polyuretaanista tehty kalalammikon koriste.
Näin täältä tällä kertaa. Ja kuvassa näkyy vähän tätä kirjoitusympäristöä. Siirsin työpisteeni takaisin toimistohuoneeseen eli siihen, josta on kulku Misun ulkotarhaan. Näin siksi, että tämä on nykyään talon kylmin huone. Tosin nyt tuli lämpöä lisää, kun minulla on vielä tuo valtavan kokoinen (21 tuumaa) kuvaputkinäyttö. Sen hajoamista olen odotellut, että tulisi syy ostaa litteä näyttö. Teen nykyään etätyötä kotoa käsin. Siinä syy, miksi blogikirjoittelukin on taas vilkastunut. Onneksi on lyhyt matka tauolle lapion varteen. Misu todellakin joko kiehnää sylissäni, asettautuu minun ja tietokoneen väliin tai ihan muuten vain loikoilee lähistöllä minua tarkkaillen. Tietysti hänen kiinnostuksensa on otettu huomioon ja on järjestetty ylimääräistä vaakatasoista pintaa sitä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti