Koulukokeilut ja -pohdinnat jatkuvat täällä vietnamissa. Aiemmin jo kerroinkin niistä ja nyt vahvistui se käsitys, etten halua laittaa poikaani kaksikieliseen eliittikouluun, jossa viisivuotiaat jo osaavat lukea ja laskea ja jossa heille syötetään jatkuvasti valtavat määrät teoreettista tietoa. Siksi aloin tutkimaan pehemämpiä vaihtoehtoja. Löysyi yksi Steiner-Waldorf-vaikutteinen päiväkoti-esikoulu tuolta 30 kilommetrin päästä. Eilen perjantaina 30.5. käytiin siellä toista kertaa.
Ei ollut oikeastaan tarkoitus palata sinne näin pian viime maanantaisen ensitutustumisen jälkeen. Silloin poika oli sanonut, että tullaan uudelleen viikon päästä, juuri silloin kun alkaisi koululomien aikainen kesäleiri tai kesäkoulu. Kuitenkin kysyin jälleen torstai-iltana Erikin mielipidettä koulusta. Hän sanoi tykkäävänsä siitä ja vastasi kysymykseeni, milloin mennään sinne taas, että huomenna. Niinpä päätin, että mennään huomenna.
Olin jo maanantai-iltana varmistanut ilmoittautumisen sille leirille ja maksanut kahden viikon osallistumisen, noin sata euroa. Toiset kaksi viikkoa maksan siinä tapauksessa, että poika ei haluakaan lähteä kesäkuun puolivälissä Mekong-joen suistoalueella sijaitsevaan mummolaan sekkujensa seuraksi vaan haluaa jäädäkin tänne 400 kilometrin päähän viileämpään vuoristoon, jossa olemme asuneet joulukuusta 2023 lähtien, sitä ennen vaimon kanssa Erikin ensimäiset puoli vuotta äitinsä kohdussa.
Me, Erik, hänen vietnamilainen minua 24 vuotta nuorempi äitinsä ja minä, asumme kolmistaan täällä eteläisen Vietnamin ylänköalueella lähellä Dalatin kaupungin lentokenttää. Tämä meidän alueemme on vuorten ympäröimää laaksoa, jossa kasvatetaan paljon erilaisia vihanneksia, useimmiten sellaisia, jotka tarvitsevat paljon lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita: myrkkyjä.
Vuokraamme täällä vaimon veljen anopin omistamaa vanhaa taloa vuoden sopimuksella kerrallaan. Maksamme n. 70 euroa kuukaudessa vuokraa ja saman verran sähköstä. Minä pidän tästä talosta siinä mielessä, että kun se on jo päätetty purkaa ja vuokranantaja on vaimon sukulainen, ei tarvitse kantaa huolta siitä, että jouluisi korvaamaan seiniin tekemiään naarmuja vaan joka paikkaan voi vapaasti porailla reikiä ja tehdä omia virityksiään. Myös sähkö- ja putkityöt teen itse. Tehdessä oppii.
Talon ymärillä avautuvat omistajan viljelykset: monta satoa vuodessa vuoroviljelynä: salaatia, kukkia, ruohosipulia, chilipippureita.
Banaanit olen istuttanut reilu vuosi sitten ja kohta ne kantavat ensimmäisen sadon. Ylempänä näkyykin kurkun ja luffan sukuinen vihreä pötkylä, jonka nimeä en tiedä. Se on kuitenkin syötävä: sisus rakenteeltaan kesäkurpitsaa muistuttava, ei ihan niin vetinen kuin kurkku.
Talon vieressä on varastoalue, jonka katto juuri alkukuusta uusittiin niin, että nyt siellä voi pitää ajopelejä: tavallista ja sähköavusteista polkupyörää. Vaimo pitää omaa sähköpyöräänsä veljen anopin pihalla. Sen talon kivijalka näkyykin tuolla oven ulkopuolella.
Tuolla sähöavusteisella pyörällä käytiin vielä 2 viikkoa sitten siellä eliittikoulussa seitsemän kilometrin päässä muutamalla erikseen maksetulla oppitunnilla muutaman kerran viikossa.
Noiden isojen sivulaukkujen ansiosta pyörä on myös kauppakassikäytössä. Kauppoja on useitakin viiden kilometrin säteellä, lähin vain puolen.
Tavallisella pyörällä ajoimme nyt bussipysäkille ison tien varteen. Sieltä kulkee busseja monta tunnissa tuonne 30 kilometrin päähän 500 metriä ylemmäst vuorille Dalatin kaupunkiin. Me sijaitsemme kilometrin korkeudessa.
Kilometrin verran on matkaa tuonne ison tien varteen. Sen voisi kävelläkin, mutta poika haluaa kulkea matkan polkupyörällä. Pyörän voi jättää ison tien varrella sijaitsevalle vaimon kälyn ylläpitämälle juomakioskille. Sitten vain tien yli toiselle puolelle, jossa kuvassa näkyvä vihreä bussi pysähtyy kättä heilauttamalla. Matka maksetaan käteisellä joko kuljettajalle tai rahastajalle. Noita vihreitä busseja näkyy käytettävän paljon tavarn kuljetukseen, ainakin paikalliset kauppiaat tuovat niihin laatikoitaan ja hakevat toisia pois.
Noiden isojen sivulaukkujen ansiosta pyörä on myös kauppakassikäytössä. Kauppoja on useitakin viiden kilometrin säteellä, lähin vain puolen.
Tavallisella pyörällä ajoimme nyt bussipysäkille ison tien varteen. Sieltä kulkee busseja monta tunnissa tuonne 30 kilometrin päähän 500 metriä ylemmäst vuorille Dalatin kaupunkiin. Me sijaitsemme kilometrin korkeudessa.
Kilometrin verran on matkaa tuonne ison tien varteen. Sen voisi kävelläkin, mutta poika haluaa kulkea matkan polkupyörällä. Pyörän voi jättää ison tien varrella sijaitsevalle vaimon kälyn ylläpitämälle juomakioskille. Sitten vain tien yli toiselle puolelle, jossa kuvassa näkyvä vihreä bussi pysähtyy kättä heilauttamalla. Matka maksetaan käteisellä joko kuljettajalle tai rahastajalle. Noita vihreitä busseja näkyy käytettävän paljon tavarn kuljetukseen, ainakin paikalliset kauppiaat tuovat niihin laatikoitaan ja hakevat toisia pois.
Olimme jo aamu seitsemältä kaupungin alueella 30 kilometrin päässä kotoa ja viiden kilometrin päässä sieltä uudesta koulusta (esikoulu/päiväkoti, täällä ne ovat kaikki kouluja, ainakin ihmisten puheissa).
Olin yrittänyt ottaa selvää, mistä kulkisi sen toisen bussin reitti, joka veisi noin kilometrin päähän koululta. Odottelimme edes jotakin paikallisbussia parikymmentä minuuttia, mutta ei sieltä tullut mitään.
Olin yrittänyt ottaa selvää, mistä kulkisi sen toisen bussin reitti, joka veisi noin kilometrin päähän koululta. Odottelimme edes jotakin paikallisbussia parikymmentä minuuttia, mutta ei sieltä tullut mitään.
Olin herättänyt pojan jo aamulla vähän ennen kuutta, jotta ehtisimme koululle heti seitsemän jälkeen, jolloin vanhemmat tuovat sinne lapsiaan. Halusin tavata heitä ja solmia sitten tuttavuuksia, ehkä ystävyyksiäkin perheiden kanssa.
Tavallisesti poika herää äitinsä kanssa lähempänä aamukahdeksaa, nelisen tuntia minun jälkeeni. Tässä aamuvirkussa yhteiskunnassa heidän tyylinsä johtaa vaikeuksiin: yleensä työt ja koulut alkavat viimeistään seitsemältä. Aamukävelyitteni aikana näen usein, miten lähistön koululle alkaa tulemaan aika pieniäkin oppilaita jo aamukuuden jälkeen.
Aikaisin herääminen johtaa siihen, että lapset ja aikuisekin ovat väsyneitä lounaan jälkeen ja ottavat alkuiltapäivästä tunnin tai hden mittaiset nokoset. Niin tehdään myös kouluissa, toki useimmat koululaiset menevät niiden ajaksi kotiin, mutta kouluillakin voi nukkua.
Aikaisin herääminen johtaa siihen, että lapset ja aikuisekin ovat väsyneitä lounaan jälkeen ja ottavat alkuiltapäivästä tunnin tai hden mittaiset nokoset. Niin tehdään myös kouluissa, toki useimmat koululaiset menevät niiden ajaksi kotiin, mutta kouluillakin voi nukkua.
Niinpä lähempänä puoli kahdeksaa päätin, ettei odoteta bussia vaan otetaan mopotaksi. Se on hieman kaalliimpi kuin bussi: 30 kilometrin bussimatka kustantaa noin 70 eurosenttiä ja tuo viiden kilometrin mopotaksi noin euron. Taksiautolla herroiksi ajellessa hinta olisi kaksi euroa ja koko matka kotoa koululle noin 10 euroa. Toisessa minulle merkitsevässä valuutassa, Australian dollareissa täytyy myös laseka, koska valtaosa tuloistani tulee Australiasta sikäläisessä valuutassa. Nykyään kun euromäärän kertoo kahdella, pääsee jo aika lähelle ja se riittää arkisia menoja arvioitaessa. Miljoona Vietnamin dongia on nykyään n. 33 euroa ja 60 Australian dollaria. Näin kun tienistit hipovat suomalaista köyhyysrajaa, täytyy olla tarkka rahasta, erityisesti kun täällä jouluu maksamaan lapsen koulutuksesta. Muuten ei olisi niin huolta.
Toki bussin käyttö olisi turvallisempaa ja sateella mukavampaa, joten vielä täytyy selvittää reitit ja aikataulut eli se, poikkeavatko ne suuresti yhtiön ylläpitämän puhelinsovelluksen tiedoista. Täällä se ei aina ole niin helppoa, mutta onneksi asiat kehittyvät eksaktimpaan ja loogisempaan suuntaan, palvelujen laatu paranee sitä mukaa kuin talous kasvaa. Hinnatkin toki siinä samalla nousevat, mutta ei varmaankaan pitkään aikaan olla Singaporen tasolla.
Otettiin siis mopotaki, mutta ei ihan päiväkodin portille vaan 900 metrin päähän ison tien varteen. Sieltä sitten käveltiin samalla katsellen ympäristöä ja miettien ääneen, missä meidän olisi parasta asua "kodissa numero kolme". Olen pikku hiljaa aloittanut valmistelemaan hänen mieltään siihen, että johonkin lähemmäs muutetaan, mutta se merkitse vanhasta luopumista vaan siihen lisäämistä. Sen periaatteen havaitsin hyväksi, kun joulukuussa 2023 muutettiin sielä mummolasta tänne vuoristoalueelle. Mummola on edelleen hänen mielessään koti numero yksi ja tämä nykyinen paikka koti numero kaksi. Olen jo kertonut ja hän on sisäistänyt sen, että tämä kakkoskoti on jo hiin vanha, että tämä täytyy kohta pistää matalaksi, joten meidän täytyy etsiä uusi sen tilalle. Kuitenkin tämä paikka säilyy ja hänen serkkunsa asvuat edelleenkin naapurissa ja me voimme tulla tänne bussilla tervehtimään heitä ja vaikka olla yötä, jos hän niin haluaa.
Koulun portilla tapasin sieltä poistuvan argentiinalaisen isän, joka oli tuonut poikansa sinne. Tämän pojankin tapasin myöhemmin ja hän tuntui pitävän siitä, että puhun englantia, vaikkei hän itse juurikaan vastaillut.
Erik kätki kasvonsa apinareppunsa taakse ja halusi pysytellä jonkin matkan päässä muista lapsista.
En yritä painostaa häneä luopumaan siitä enkä muista hänen keinoistaan käsitellä ujouttaan ja pelkojaan. Yirtän antaa hänelle aikaa tottua ja seopeutua, ja jos ei niin käy, niin sitten kokeillaan jotakin muuta.
Otettiin siis mopotaki, mutta ei ihan päiväkodin portille vaan 900 metrin päähän ison tien varteen. Sieltä sitten käveltiin samalla katsellen ympäristöä ja miettien ääneen, missä meidän olisi parasta asua "kodissa numero kolme". Olen pikku hiljaa aloittanut valmistelemaan hänen mieltään siihen, että johonkin lähemmäs muutetaan, mutta se merkitse vanhasta luopumista vaan siihen lisäämistä. Sen periaatteen havaitsin hyväksi, kun joulukuussa 2023 muutettiin sielä mummolasta tänne vuoristoalueelle. Mummola on edelleen hänen mielessään koti numero yksi ja tämä nykyinen paikka koti numero kaksi. Olen jo kertonut ja hän on sisäistänyt sen, että tämä kakkoskoti on jo hiin vanha, että tämä täytyy kohta pistää matalaksi, joten meidän täytyy etsiä uusi sen tilalle. Kuitenkin tämä paikka säilyy ja hänen serkkunsa asvuat edelleenkin naapurissa ja me voimme tulla tänne bussilla tervehtimään heitä ja vaikka olla yötä, jos hän niin haluaa.
Koulun portilla tapasin sieltä poistuvan argentiinalaisen isän, joka oli tuonut poikansa sinne. Tämän pojankin tapasin myöhemmin ja hän tuntui pitävän siitä, että puhun englantia, vaikkei hän itse juurikaan vastaillut.
Erik kätki kasvonsa apinareppunsa taakse ja halusi pysytellä jonkin matkan päässä muista lapsista.
En yritä painostaa häneä luopumaan siitä enkä muista hänen keinoistaan käsitellä ujouttaan ja pelkojaan. Yirtän antaa hänelle aikaa tottua ja seopeutua, ja jos ei niin käy, niin sitten kokeillaan jotakin muuta.
Taidan olla kaikessa salliva ja pehmeä isä, enemmän sellainen isoisämäinen jo ikänikin puolesta. En halua kurittaa enkä pakottaa häntä, toki en myöskään olla mikään kaveri-isä, vaikka kyllä se kaverielementti saa olla mukana isyydessä, erityisesti, os se merkitsee ihailtavaa esikuvaa. Toki Erik myös saa kritisoida minua ja sen hän tekeekin, joskus aika jyrkinkin sanoin. Yirtän silloin olla ottamatta asiaa itseeni vaan pikemminkin katsoa asiaa hänen näkökulmastaan. Usein hän on oppinut ne ilmaisut (englanniksi) Youtube-videoista ja pelimaailmasta. Siinä kohtaa tarvitaan opastavia neuoja siitä, mitä on soveliasta sanoa toiselle ihmiselle ja mitä ei.
Pikkuhiljaa sai apinareppua siirtyä kainaloon ja parin tunnin päästä se jo laitettiin isoon reppuuni odottamaan kotiinlähtöä.
Tutkiskeltiin kasveja puutarhassa.
Kiikuttiin, vaikka välillä satoi tihkuttamalla niin, että leikkivälineet ja ruoho olivat märkiä.
Vanhasta auton tai traktorin renkaasta tehty keinu oli mieluisa. Iso mangopuu tarjosi vähän suojaakin.
Lapset saivat aika vapaasti touhuta mitä haluavat joko sisällä tai ulkona. Välillä he tulivat luoksemme ja toisinaan minä kävin jututtamassa heitä. Puhuin jopa saksaa pienelle vaaleatukkaiselle Pinja-tytölle. Hän näytti pitävän siitä, mutta ei itse puhunut mitään. Muistin kertoa Erikille, että hänen Suomen-serkkunsa ovat juuri tuollaisia pellavapäitä.
Pienessä bambu-olkimajassa kasvatettiin sieniä. Erikille se oli mieluisa sateensuoja.
Välillä poika sai naarmuja käsiinsä. Yksi opettajatädeistä laittoi niiden päälle tamariiniöljyä, jotakin yrttejä ja lastarin. Se oli asia, joka teki Erikiin suuren vaikutuksen, myös lievitti hänen ujouttaan entisestään.
Tutkittiin myös sisätiloja, mm. istuttiin ringissä toisten kanssa tutkimassa ja haistelemassa männynoksia, joita opettaja oli tuonut jostain. Välillä syötiin myös hedelmiä ja niistä kerrottiin vietnamiksi. Erik vetäytyivälillä yksikseen pimeämpään huoneeseen ja lepäili patjalla, toisinaan hän tuli luokseni ja kerjäsi huomiota, kun pelleilin toisen lasten kanssa. Välillä he riehaatuivat ja kerääntyivät ympärilleni haluten syöttää minulle männynoksiaan. Minä menin mukaan leikkiin ja sain monta uutta ystävää.
Näistä rinki-istunnoista en ottanut kuvia.
Meitä kutstuttiin jäämään iltapäiväksi, jolloin siellä olisi ollut tilaisuus vanhemmille ja muille läheisille. Oli kuulemma jokin juhlapäivä, "hedelmien päivä", kuten hieman puutteelista englantia puhuva henkilökunta minulle kertoi.
Melkein kaikki kommunikaatio siellät apahtui vietnamiksi. Lempeät nuoret naiset myös lauloivat sillä kielellä lapsille. Yksi opettaja kertoi, että omistaja halusi hänen puhuvan lapsille englantia. Se oli juuri tuo naarmuja lääkitsevä nainen. Hän näytti silmin nähden iloiselta, kun minä hoidin englannin puhumisen hänen puolestaan. Teenkin sen kovin mielelläni jo pelkästään siitä ilosta, että saan olla paikalla Erikin seurana.
Hyvin rauhoittava ja miellyttävä ympäristö: ei liikenteen melua, paljon luonnonmateriaaleja sisustuksessa, kasveja ulkona. Tämä tuntuu juuri siltä, mitä olemme vailla.
Aluksi meidän oli määrä olla paikalla vain kaksi tuntia, mutta sain venytettyä aikaa pidemmäksi vetoamalla taivaalla näkyviin sadepilviin.
Sitten yhtätoista lähetyttäessä lupasin, että nyt lähdetään kotiin, jos hän ei halua jäädä syömään ja päivänokosille ja sen jälkeen iltapäiväleikkeihin. Hän sanoi haluavansa kotiin kaupan kautta ostamaan rullaluistimet. Hän oli nähnyt erään tytön rullaluistelevan pihalla ja halusi ostaa itselleenkin luistimet. Niistä on puhuttu aiemminkin, joten lupasin ne hänelle nyt.
Ei ollut kuitenkaan helppo lähetä, kun nyt jouden hälvettyä hän löysi aina uutta tutkittavaa, esimerkiksi puisen katapultin ja helikopterin.
Ei ollut kuitenkaan helppo lähetä, kun nyt jouden hälvettyä hän löysi aina uutta tutkittavaa, esimerkiksi puisen katapultin ja helikopterin.
Kuitenkin sitten kun muut kokoontuivat syömään, me olimme valmiit lähtemään.
Erik olisi halunnut tilata mopotaksin koulun portille, mutta minä puhuin hänet ympäri kävelemään toiseen suuntaan kuin tallessa ja tutkimaan, josko siellä olisi meille kiva talo vuokrattavaksi.
Siellä oli iso alamäki ja tien varrella muutama hotelli ja kukka- tai mansikkafarmi.
Siellä oli iso alamäki ja tien varrella muutama hotelli ja kukka- tai mansikkafarmi.
Mäen alapuolella kulki rautatie. Juuri sitä ylittäessämme kuulimme kauempaa junan pillin soivan. Siirryimme kiireesti syrjään odottamaan ohi kulkevaa junaa. Se tuli aika isolla metelillä, mutta lahaisella vauhdilla. Jälkeen päin näin netistä, että se oli seitsemän kilometrin mitaainan turistirata. Sitä kyytiä voisimmekin joku päivä kokeilla.
Junan mentyä otettiin jälleen euron hintainen mopotaksi aika lähelle paikkaa, josta olimme aamulla ottaneet sen ensimmäisen. Nyt pysähdyimme Go Dalat! -osotoskekuksessa rullaluistinkaupoilla ja muilla ostoksilla.
Junan mentyä otettiin jälleen euron hintainen mopotaksi aika lähelle paikkaa, josta olimme aamulla ottaneet sen ensimmäisen. Nyt pysähdyimme Go Dalat! -osotoskekuksessa rullaluistinkaupoilla ja muilla ostoksilla.
Luistimet löytyivät yläkerran lelukaupasta noin 50 eurolla, kokoa 30 - 33.
Ostosten jälkeen minun oli pakko käydä syömässä. Tuoosa ostoskekuksen ravintolassa on herkullinen vegaaninen riisi-tofu-vihannesannos valurautapannussa tiristettynä. Vähän alle kolme euroa tuli siihen törsättyä.
Eri ei halunnut muuta kuin kokista ostettujen suklaapatukoiden seuraksi.
Bussimatkalla kotiin mäkeä alas poika ihaili luistinten laatikkoa, mutta nukahti kohta. Hän heräsi ilman isoja ongelmia lähellä kotia.
Ostosten jälkeen minun oli pakko käydä syömässä. Tuoosa ostoskekuksen ravintolassa on herkullinen vegaaninen riisi-tofu-vihannesannos valurautapannussa tiristettynä. Vähän alle kolme euroa tuli siihen törsättyä.
Eri ei halunnut muuta kuin kokista ostettujen suklaapatukoiden seuraksi.
Bussimatkalla kotiin mäkeä alas poika ihaili luistinten laatikkoa, mutta nukahti kohta. Hän heräsi ilman isoja ongelmia lähellä kotia.
Siellä pojan sedän vaimon kioskilla olikin oma äiti odottamassa. Hänen johdollaan otettiin ensiaskeleet rullaluistimilla.
Kaikki toukokuun 2025 kirjoitukset