2023 11 - marraskuu - puhumaton poika



Aiemmin halusin kiihkeästi järjestää englanninkielisiä kavereita ja kaikkea muuta kivaa ohjelmaa Erikille.Maaliskuusta lähtien olemme käyneet ostoskeskusten ja kahviloiden leikkitiloissa. Siellä voi parin euron maksua vastaan leikkiä neljä tuntia tai vaikka koko päivän: on pallomeriä, likumäkiä, lumituiskuhuonteita ja vaikka mitä.


Siellä tapaamme jonkin verran muita lapsia, enimmäkseen paikallisia, jotka osaavat parhaimmillaan muutaman sanan englantia. .

Heinäkuussa löysimme pari kaveria, jotka osaavat englantia lähes yhtä hyvin kuin Erik. Heidän luonaan kävimme pari kertaa 12 kilometrin päässä olevalla sotilaskasarmilla, jossa heidän isänsä on  joku korkeampi upseeri. 

Ongelmana oli siellä se, että Erik pelkäsi tuota kasarmiympäristöä: hän mykistyi ja sulki silmänsä kun vein hänet sinne. Hänestä näki, että hän olisi todella halunnut leikkiä siellä, mutta ei voin pystynyt. Noin viidentoista minuutin päästä hän oli jo vähän rohkeampi, mutta silti edelleen herkkä: hän suuttui helpolla, jopa niin, että halusi lähteä kotiin sen jälkeen kun kaverit olviat suututtaneet hänet pelaamalla jalkapalloa "väärin" eli kun eivät antaneet hänen voittaa.

 Kuukausien myötä havaitsin, että aina tulee hankaluuksia muiden lasten kanssa eikä hän edes tahdo lähteä pois kotoa niin usein kuin minä haluaisian häntä viedä.


Kavereiden isä oli jo aiemmin pyytänyt minua kumppanikseen perustamaan yritystä kanssaan, ensin se oli leikkitila ja myöhemmin kahvila, jonka yhtedessä opetettaisiin myös englantia. Kieltäydyin vedoten siihen, että olen lähivuosina muuttamassa pois alueelta viileämpään ilmastoon.

Marraskuun alussa se kahvila sitten avattiin. Oltiin jo lokakuussa käyty siellä juhlimassa Erikin syntymäpäivää.  Nyt olin innoissani siitä, että hänelle olisi tarjolla aktiviteetteja muiden englantia puhuvien lasten kanssa, ja aikuistenkin. 

Niitä kyllä oli, mutta hän oli liian ujo liittyäkseen muiden seuraan. Aluksi yritin viedä häntä puoliväkisin, mutta hän oli äärimmäisen ujo. Kuun lpussa hän sentään suostui tulemaan ja hänellä oli ilmeisen hauskaa.



Hän kuitenkin lakkasi kuukauden aikana puhumasta minulle tai muille englantia.  Aluksi sekä minä että hän olimme hämmentyneitä tilanteesta. Epäilin jo, että hänelle olisi tulossa aivovaurio tai jokin vakava psyykkinen häiriö. Hän itsekin hämmentyy välillä puhumattomuudestaan ja yrittää purkaa hämmennystään lyömällä muita.    Kuvasta ylläkin näkyy, että hän yrittää ottaa kontaktia, mutta sanoja ei vain tule.

Kuvassa Erik kommunikoi Amerikansuomalaisen äidin jälkeläisen kanssa. John osaa muutaman sanan suomea. Pieni pätkä hänestä on kuukauden koostevideolla.


 


Minullekin tuo kahvilan ja lasten kielikerhon ympäristö on epämiellyttävä: liian kuuma ulkona ja sisällä luokkahuoneissa on niin hrivittävä kaiku, ettei siellä voi olla.

Minusta on kuitenkin mukava olla lasten kanssa ja mielelläni jakaisin sen ilon myös poikani kanssa. En minä kuitenkaan voi pakottaa ja määrätä häntä, siitä on tämä mykkyys vakavana varoituksena.
Yritän kuitenkin käydä siellä ainakin kerran viikoa ja sen jälkeen viedä Erikin haluamiinsa leikkihuoneisiin, ostaa hänelle jotain kivaa, tehdä yhteisestä ajastamme mahdollsiimman miellyttävän.

Pojan mutismi  ei ole täyttä puhumattomuutta vaan selektiivistä mutismia, joka kohdistuu kommunikoitiin englanniksi. Vietnamia hän puhuu ihan normaalisti, jopa entistä paremmin, äitinsä ja muiden sukulaisten kanssa.


Alkukuusta englannin kieli palasi, kun me olimme kahdestaan tai muiden englanninkielisten kanssa lähikaupungeissa. Kuun viimeisellä viikolla englanti katosi kokonaan. Hän kyllä yrittää kommunikoida sanattomasti: ilmein, käsimerkein ja mumisemalla, mutta sanoja ei vain tule vaikka hän selvästikin yrittää parhaansa.

Minä yritän puhua hänelle normaalisti ikään kuin mitään ei olisi vinossa. Hän kuuntelee innoissaan ja selvästikin ymmärtää sanomani. Kun hänen äitinsä on paikalla hän puhuu tälle vietnamia, jossa on englanninkielisiä sanoja. Se näkyy mm. tuolla 26.11. otetulla videolla.



Se video tehtiin autossa ja lossilla sekä vaimon ison äidin kotona, jossa oli tämän herttaisen mummon kuoleman vuosipäivä.



Kahdestaan pyöräillessämme  kertoilen ja muistelen sekä kommentoin näkemäämme.



Välillä teemme popcorneja. Teimme niitä kerran myös siellä kielikerhossa.

Kuva hammaslääkärin odotustiloista. Alkukuusta yritettiin saada sopivaa kruunua titaani-implantin päälle. Kaksi ensimmäistä yritystä epäonnistuivat, mutta kolmannella tuli hyvä ja sopiva.
Nyt on homma  seurantakuvauksia vailla valmis.  Voin siis lähteä joulukuussa suunitellulle matkalleni ylänköalueelle etsimään uutta asuinpaikkaa.

Jonkin verran laittelen paikkoja edelleen paremmiksi sekä kotona että takapihalla. Ilmastoituun huoneeseen värkään enemmän raakalaudoista ja rimoista hyllytilaa, jotta voin säilyttää siellä pavut, jauhot, ryynit, hiutaleet, mausteet ja muut elintarvikkeet niin, etteivät ne mene lämpimässä piloille.

Sadekausi  alkaa olemaan taas oi, mutta vielä tulee vettä jonkin verran. Pelloille pystytään jo paikoin kylvämään riisiä. Minun takapihatonttinikin on siinä kunnossa, että pystyn kahlaamaan mutaisessa vedessä jatkamassa pengerrystä. Se ei näyt kuvassa vaan maisema pyöräreittmimme varrelta.


Joulukuun puolivälissä aion repiä itseni irti tästä ympäristöstä ja matkata ylänköalueelle etsimään spivampaa asuin- tai ainakin lomapaikkaa n. 600 - 1100 metrin korkeudesta metsien ja järvien luota viileämmästä ilmastosta.




Samoille suunnille olisi tarkoitus lähteä kuin viisi vuotta sitten, ja josta tultiin takaisin ennen Erikin syntymää. Kuitenkin vähän metsäisemmälle alueelle. 


Tarkoitus olisi lähteä matkaan 15. joulukuuta. Ensin matkata n. 30 kilometriä suomalais-vietnamilaisen pariskunnan pitämään majataloon ja sieltä sitten yhdessä ainakin rouvan ja tyttären sekä vaimon ja Erikin kanssa Saigoniin laulamaan joululauluja ja kuulemaan matkapapin terveiset. Vaimo ja poika sitten palaavat kotiin ja minä jatkan matkaani yksin. Ainkin näin olen olen suunnitellut.














asdfasfasdfasdfasd


Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.