2023 10 Lokakuu - Gaza,, Israel, Shani Louk ja kotona nelivuotias

 

Kuun puolivälin teinoilla vietettiin nelivuotispäivää.  Ensin sitä vietettiin serkkupoik9ien kanssa ja seuraavana viikonloppuna kaverisynttäreitä aikuisten ja lapsikavereiden kanssa.


Alkuvuodesta pojan Uuden vuoden lahjaksi saamista kahdesta kaniinista toinen kuoli jo kuukauden kuluttua. Jäljelle jäänyt yksikseen isossa häkissä kökötellyt kuoli pihahäkkinsä kuun puolivälissä. Viimeisinä päivinään se tuskin jaksoi syödä. Olin rakentanut sille koppinsä sateelta suojatun alueen, mutta usein se kökötti sateessa ja työnsi päänsä likaaantuneisiihn kuvikkeisiin. Siksi se näyttää niin pahalta tässä kuvassa. 
ss
Myös kavereiden kaneista moni on kuollut. Olisiko niin, ettei tämä ilmasto ole sopiva kaneille: trooppinen lämpö ja korkea ilman kosteus ovat niille liikaa?


 Sisätiloissa toimivia leikkipaikkoja, joissa on kaikenlaisia virikkeitä, on pyörämatkan ulottuvilla peräti neljä kappaletta: yksi neljän kilometrin, yksi yhdeksän, yksi kahdentoista ja yksi viidentoista kilometrin päässä. Minä olisin valmis käymään niissä vaikka joka päivä ja viettämään sillä reissulla valmistelut mukaan lukien vaikka koko päivän, mutta Erik haluaa enimmäkseen pysyä kotona. Häntä täytyy houkutella ja maanitella, että päästää käymään niissä edes kerran-kaksi viikossa.  Olen hieman huolisaani siitä, että poika on liian kiinnostunut sähköisestä viihteestä: käänykkäpeleistä ja Youtube-videoista eikä ole halukas käymään kavereita tapaamassa tai leikkimässä muilla kuin sähköisillä leluilla. Toki silloin kun ollaan leikkpaikoilla tai kavereiden luona, hän pystyy voittamaan ujoutensa ja innostumaan myös muista leikeistä.

Esikouluja tai päiväkoteja, joita ainakin englanniksi kutsutaan kouluiksi, olisi tuon ikäisillekin tarjolla, mutta hän on vieläkin järkyttynyt alkuvuoden "Halloween school"-kokemuksista. Kahdessa viikossa hän ei tottunut koulunkäyntiin vaan itki aina sinne mennessän ja siellä ollessaankin ainakin silloin kun kävin häntä hakemassa kotiin.

Poika haluaa pysyä kotona perheensä kanssa. Se on yhteneväinen ajatus ainakin hänen äitinsä ja tämän perheen kanssa.  Minä haluaisin tehdä hänestä menevämmän, sellaisen, joka viihtyisi myös pidemmillä matkoilla poissa kotoa, jopa Suomeen asti ulottuvilla reissuilla.


Englantia osaavia kavereita, ja myös vain vietnaminkielisiä, olisi tarjolla enemmän kuin hän haluaa käyttää hyväkseen.  Välillä myös hänen sosiaalsiet taitonsa tai niiden puute, liika aggressiivisuus ja kilpailuhenkisyys, huolestuttavat minua.  Pelit näyttävät muovanneen hänen maailmankuvaansa suuntaan, jota en toivoisi: hän haluaa olla voittaja ja välillä hän puhuu jopa muiden ihmisten tuhoamisesta samaan tyyliin kuin peleissä tuhotaan vastustajia. 

"Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi". Se siis tarkoittaa myös sitä, että minulla ei ole henkistä yliotetta, omistusta poikaani. Voin vain yrittää tarjota parasta, yirttää rakastaa hänä silloinkin kun hän kertoo vihaavansa minua. Niin hän on jo sanonut mm. siinä tilanteessa, että söin loput viinirypäleistä ennen kuin en menivät pilalle.  Hän ei ole enää niin riippuvainen minusta kuin aikaisemmin. Se merkitsee myös sitä, että voin paremmalla omallatunnolla lähteä matkalle myös ilman häntä, jopa Suomeen saakka, tai sitten sinne vuoristoalueelle, jolta olen harkinnut maapalan ostamista ilmastopakolaisuutta ajatellen. Siellä 700 - 1000 metrin korkeudessa olisi myös suomalisempi ilmasto minulle, sellainen ikuinen Suomen kesä.

Näiden englantia osaavien kavereiden isä, paikallinen korkea-arvoinen armeijan upseeri, jonka lapset osaavat puhua englantia, toteutti haaveensa, vaikka kieltäydyinkin sen rahoittamsiesta. Hän perusti kahvilan, jonka yhdessä pystyy myös pyörittämään englannin kielikerhoa. Tuo on juuri se paikka, jossa järjestettin kaverisynttärit.  Siellä on monta huonetta sekä iso piha, joka sopii mm. rullaluisteluun ja rullalautailuun. Olen lupautunut auttamaan häntä silloin tällöin, myös yrittämällä hankkia hänelle ulkomaalaisia vieraita mm. sohvasurffauksen kautta.  Tällä miehellä on sen verran suhteita paikallisiin viranomaisiin, että hän pystyy myös majoittamaan vieraita. Jopa minulle hän on tarjonnut huonetta ilmaiseksi.

Marraskuun toisena päivänä ovat paikan avajaiset. Odotettavissa on siis muutoksia elämämme piiriin.


 Minulla itsellänikin on viime kuukausina kulunut paljon aikaa sähköisen viihteen tai puuhastelun parissa. Paitsi, että vietän aikaa netissä ja somessa kavereiden kuulumisia ja yleisempiä uutisia seuraten ja kommentoiden, olen myös viirtellyt teknistä välineistöäni. Olen vuoden aikan hankkinut kaksi minitietokonetta, joissa on reilusti prosessoritilaa, muistia ja tallennuskapasiteettia sekä omia puuhiani että pojan pelejä varten. Aika vähän hän enää haluaa pelata tietokoneella vaan tekee sen mieluummin äitinsä puhelimilla, joita on nyt kaksi kappaletta.

Lokakuun uutuuksiin kuuluu uusi näyttölaite eli korkeataajuuksinen pelimonitori, joka on silmille parempi myös tavanomaisessa nettikäyössä.  Alkukuusta käytin n. 16 euroa hyvän sellaisen hankkimiseen (Gigabyte G24F2). Asentaessani sitä telineeseen tulin jättäneeksis en hetkeksi aikaa kuvapuoli alaspäin pöydälle. Siitä meni led-paneeli pilalle. Sitä ei kannattanut korjauttaa, koska uusi osa olisi maksanut yhtä paljon kuin uusi laite. En halunnut ostaa tuota samaa ruutua toista kertaa vaan hieman halvemman mallin, ViewSonic vx2428, niinikään 24-tuumaisen 165 hertsisen laitteen. Se on ominaisuuksiltaan jopa edellistä parempi. 

Nyt on tämän vuoden tekniikkabudjetti jo käytetty. Näillä kahdella titetokoneella ja kunnon ruudulla pitäisi pärjätä muutama vuosi.



Sisätiloissa on täytnyt viettää hieman entistä enemmän aikaa, koska puutarhassa on sateiden takia tulvinut.  En ole muutenkaan halunnut möyriä vedessä ja mullassa, koska viime kuussa jalassani oli hitaasti paraneva palovamma ja tässä kuussa vastaava vamma oli sormessa.


Suusa luutunut hammasimplantti on jo parantunut niin, että siihen alettiin kuun viime päivinä jo valaa uutta kruunua. Ensimmäinen versio meni pieleen, joten projekti hieman viivästyi. Marraskuun aikana lienee kruunu jo paikallaan.


Vegaaniruokaa, tempeä teen muutaman kerran kuukaudessa. Raaka-aineina erilaisia palkokasveja, joskus jopa kauraryynejä ja porkkanaa. Välillä satsi onnistuu erittäin hyvin, välillä vähän heikommin. Tulos on aina kuitenkin syötävää. Ne heikommin onnistuneet satsit sekoitan gram-jauhoihin ja teen nisitä falafel-pyöryköitä.




Venäjä jatkaa sotaansa ja kansmurhaansa Ukrainassa. Tässä kuussa on uutiskynnyksen ylittänyt myös toinen sota: se kun palestiinalainen Hamas-järjestö hyökkäsi Israeliin surmaten satoja siviilejä ja ottaen muita panttivangeiksi. Sen yhteydessä on uutisoitu monista inhimillissistä tragedioista. Yksi koskettavimmista saksalais-israelilaisen Shani Loukin tapaus, joka nyt näyttää murhalta ja ruumiin häpäisyltä internetissä.


Shani Louk in a post from her Instagram. Music festival goers heard rockets, then Gaza militants fired on them and took hostages.
Shani Louk. Kuva hänen Instagram-tililtään.


Ukrainan "konfliktissa" on helppo osotitaa sormella yhtä syyllistä Palestiinan-Israelin tapauksessa kuvi on vähän monimutkaisempi. Suomikin äänesti YK:ssa tyhjää esityksessä alueen tulitauosta.

Sofi Oksanen tuorein teos Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan on äänikirja, jonka ostin Elisa-kirjasta sen sijaan, että olisin odottanut sen saapumista lukemisesteisten Celia-kirjastoon. Ja kyllä kannatti. Erittäin hvyin esitetty ja jäsennetty esseekokoelma. Russofobiaa? Jos se on russofobiaa, niin russofobia on järkevin ja realistisin lähestymistapa Venäjään.

Ukrainan tilanne on minulle muutakin kuin uutisotsikko: tuttuja paikkoja, tuttuja ihmisiä, hyökääjän kieli ja kulttuuri aiempi harrastukseni ja opiskelun kohde, myös monia entisiä ystäviä Venäjällä ja muiden maiden venäläisten joukossa, myös Suomessa.  Nyt tuo kaikki on mennyttä, sielussa syvät haavat, jotka eivät ehkä ksokaan parane.

 

 

Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.