2023 06 kesäkuu - tietokonepelejä ja Linuxia

  •  Kuvat kesäkuulta 2023 Googlen kuvapalvelusta
  • Videota: Kooste kesäkuun 2023 vidoista, jotka otin puhelimella. Muuta videota ei sitten tullutkaan.


Kuukausi on ollut kohtalaisen sateinen, kuten asiaan kuuluu. Toukokuun puolivälin tienoilla alkoi sadekausi, joka on tiennyt paria kolmea isompaa sadetta viikossa, joskus vähän enemmänkin. 

 
Tilastoissa sademäärä ja lämptila näyttävät tältä. Kuvan lähde  climatedata.org 



Uusi tietokone


Lapselle ei käy pelikoneeksi vanhempien vanha työkone tai se, jolla lorvitaan netissä ja katsellaan videoita.  Videoiden muokkaaminen ja tekeminen julkaisukuntaoon ovat raskain työ, mitä tavallinen vanhempi saattaa tarvita, ellei ole pelimaanikko tai muuten seuraa pelimaailman kehitystä. Koneen tehokäyttö, ohjelmointi, Linuxin virittely ovat myös asioita, jotka motivoivat hankkimaan tehokkaan koneen.  Minä ostin vuonna 2017 kaksi  konetta: kannettavan Suomesta ja käytetyn Saigonista kaverilta. Suomesta hankittu oli jo alkujaan hidas ja viallinen ja se sitten lopulta hajosi käyttökelvottomaksi. Tuo käytetty HP taas on edelleenkin käytössä, joskin aika tavalla rispaantuneena. Se ei sinänsä haittaa, mutta koneen ominaisuudet: hidas prosessori (i3-600U), perustason näytönohjain (Intel Mesa HD graphics 520ja) vähäinen muistimäärä  (4GT) tekevätt käytöstä hieman epämukavaa.  Siinä on ollut pääasiallisen käyttöjärjestelmänä MS Windows 10 Home edition, jonka siirsin siitä hajonnesta Asuksesta. Pieni osa levystä on ollut myös Lubuntu-linuxin käytössä. Ihan kuun viimeisenä iltana poistin vanhat Linux-asennukset ja asensin ihan puhtaan Ubuntu Mate-jakelun, joka on nimenomaan tarkoitettu vanhemmille koneille.  Sillä olen nyt jatkanut tämän kirjoittamista ja kieltämättä käytettävyys on parempi kuin Lubuntussa, jonka päälle ja kylkeen olin vuosien mittaan asennellut kaikenlaista. 

Tuon vanhan koneen (ks. kuva ala, pienempi ruutu oiealla) parnataa suora gigabitin verkkyhtys tuohon uuteen koneeseen, (juoksumaton takana), joka on kyllin vahva pyörittämään oikeaa Ubuntu Linuxia, viimeisintä jakelua 23.04 modernilla Gnome-työpöydällä. 



Pääasiassa tuo uusi kone on tarkoitettu videoiden katseluun ja Erikin pelikoneeksi. Se on myös nimetty hänen mukaansa.  Aiemmin tuohon näyttöön oli kytketty Android-TV, gigatavun muistilla varustettu halpis, joka ei ollut kyllkin vahva pyörittämään useimpia pelejä.

Ei tuo uusikaan mikään tehohirmu ole, mutta n. 170 euroa vastaavaan hintaan (pelkkä keskusyksikkö) se in ihan kelvollinen, hinta-laatusutheeltaan huippu. Vähän vanha malli ja ehkä käytettykin, mutta uudistettu: turore Windows 10 Pro -versio jota ei ollut rekisteröity muille ja ihan uuden veroiselta  ulospäin näyttävä kuori ja liitännät. BIOS vuoden 2020 mallia. Lenovo Thinkcentre Tini -65W teholla toimiva minitietokone. Prosessorina Intel Xeon E-2176M x 12, muistia 16 gigatavua .  Tuosta 256 gigatavaun NVME SSD-levystä lohkaisin 100 gigatavua Linux-asennusta varten.  Windowsin jätin paikalleen sen lisenssin vuoksi ja testikäyttöä varten. Ehkä Wondershare filmoraa tai muuta voimaa vaativaa Windows-sovellusta tulee tarve käyttää joskus.  Linuxille 100 gigatavaua on ihan riittävä varsinkin kun verkkokaapelin kautta voi käyttää vanhan koneen kiintovelyjä  (1.5 TB) ja sitten lukuisia USB-liintolevyjä, joille säännöllisesti varmuskopioin lähinnä kuvat ja videot. 


Uutta tekniikka siinä on minulle DP eli displayport-näyttöliittymät. Niitä on peräti kaksi kappaletta. Kummastakaan en saa ääntä ulos  HDMI:n tai muutakaan kautta, en Linux- enkä Windows-ympäristössä, vaikka grafiikkaohjaimen pitäisi tukea DisplayAudio-ominaisuutta.  Myös ethernet-liitännässä oli jokin fyysinen vika, mutta USB-verkkosovittimet eivät ole kovin kalliita. Ostin sellaisen molempiin koneisiin samanlaisen.

SSD-levy ei ole enää sata-väylässä vaan PCI-E:ssä. Ehkä vielä tämän vuoden puolella avaan koneen ja asennan siihen isomman SSD-levyn, tai ensi vuonna. Tai sitten poistan Windows-osion tai pienennän sitä.

Kiwi DAC-FX9 Lazada-verkkokaupasta n. 35 eurolla. Suunniteltu Veitnamissa, tehty Kiinassa.



USB-portin kautta saan riittävän äänen tällä Kiwi DAC-FX9-laitteella, jossa onoptisten sisääntulojen lisäksi USB-sisääntulo, mutta tietääkseni vain analoginen ulostulo.  Laitteessa on myös karaoke-toiminto eli mikrofoniliitäntä ja siinä säädettävä kaiku. Tuon laitteen ostin toukokuussa, kun Erik oli innostunut karaoken laulamisesta.

Musiikki, miten opettaa sitä hänelle? Miten opettaa hänet soittamaan kitaraa, saavuttamaan sen taidon, jota itse en koskaan haluista huolimatta ole onnistunut hankkimaan.  Sävelkorvaa ja laulutaitoa minulla on seiskan edestä. Toki nykyään netistä, mm. Youtubesta löytyy paljon ohjeita ja malleja siihen miten soitetaan ja lauletaan "oikein", mutta silti elävä opettaja olisi kaikista kivoin.

Tietysti voi tyytyä vain siihen, että nautitaan musiikista ja minä välitän hänelle kaiken sen minkä tiedän ja sitten koulu, netti, kaverit saavat hoitaa loput. 

Tuo leulsyntikka on itse asiassa aika pätevä soittopeli varsinkin kun sen ohjaa miserin kautta kunnon vahvistimeen ja kaiuttimiin. Lapselle ksokettimet ovat sopvian kokosiet, tai pienikokisille vietnamialaisille kuten hänen äitinsä, mutta minun sormillani ei niillä sointuja kovin jouhevasti luritella.

Uskon olevan hänelle muuten aika hyvä opettaja, olisko minusta js niistä resursseista, joita pysytn tarjoamaan, jopa korvaamaan koulun?

Kotikouluun?

Facebook-postauksesta se alkoi ja jatkui sillä kun kaverit Suomessa ja maailmalla kommentoivat postaustani. Jälleen kerran osoitti sosiaalinen media positiivisen voimansa. Terveysasioissa ja monissa muissa olen ennenkin saanut korvaamattomia mielipiteitä ja neuvoja kavereilta. Niin kävi nytkin. 


Kouluun Suomeen? (kuvituskuva hengitysliiton sivulta. Siinä voin kuvitella Erikin viittaamassa). Ei homekouluille eikä myöskään homekodeille, ei Vietnamin kaikuville luokkahuoneille, meluaville lapsilaumoille.

Ajatus siitä, että aloitettaisiin koulu mieluummin Suomessa kuin Vietnamissa (tai Australiassa) on voimistunut viime aikoina. Se merkitsisi sitä, että Erik ja minä muuttaisimme Suomeen vähintään vuodeksi. Asuttaisiin jollain pienemmällä paikkakunnalla, jossa on pienehkö koulu, mieluiten jossain eteläisessä Suomessa, jossa hänellä on runsaasti serkkuja ja pikkuserkkuja. Myös ukrainalaisia olisi kiva olla lähettyvillä, sillä he ovat hänellekin jonkin verran tuttuja netistä siinä missä suomalaisektin.
 
Asia riippuu monesta tekijästä, mm. siitä, miten Venäjän ja Euroopan käy.
Olemme monesti keskustelleet koulusta, jossa hän aloitti helmikuussa ja jonka hän lopetti kahden viikon jälkeen. Hän on niin selvästi ja vakuuttavasti kertonut, että opettajat eivät olleet kivoja hänelle ja että hän pelkäsi siellä. Kun tunnen vietnamialista tapaa suhtautua lapsiin, uskon häntä ja haluan kunnioittaa hänen mielipiteitään.

Suomalainen työkaveri vuosituhannen alusta, nyt fb-kaveri maailmalta sen aloitti kysymällä, etteikö kotikoulu ole mahdollinen. Aiemmin olin ajatellut sitä, mutta eräs kaveri täällä oli sanonut, ettei se ole Vietnamissa mahdollista. Olin uskonut sen tarinan enkä sitten ottanut asiasta sen enempää selvää. 

Nyt otin selvää ja yllätyksekseni havaitsin, että kotikoulu on realistinen vaihtoehto täällä, varsinkin niille, jotka ovat muuta kuin Vietnamin kansalaisia. Erik on sekä Suomen että Vietnamin. 

Kotikouluun tarvitaan opetuusuunnitelma. Niitä löytyy netistä, jopa Suomen oeptushallituksella on suosituksia sekä paikallisille että Suomi-kouluille maailmalla. Löytyy myös runsaasti kansainvälisiä kotkoulu- ja etäkoulu-suunnitelmia. 

Jos onnistun löytämään tai muokkaamaan hyvän ohjelman suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin juurruttamiseen, siitä olisi iso apu sitä ajatellen, että joskus päätyisimme tai poika päätyisi Suomeen.

Sitten tarvitaan kavereita, sosiaalisia suhteita, verkostoja ja tukea sekä hänelle että minulle. Niissäkin netti auttaa. Facebookissa on aprikin veitnamilaista kotikouluryhmää, joissa voi tutustua muihin vanhempiin. Jos saisi ystäviksi muita kotikouluperheitä, voisimme vierailla toistemme luona ja tehdä muuta yhteistyötä. Vielä kun saisi Suomesta ja muualta maailmalta säännöllisesti vieraita, niin kansainvälisyys tulisi "lihaksi" (sanoo vegaani).  Olisi tietysti myös hienoa, että koulun takia ei oltaisi sidoksissa vain yhteen asuinpaikkaan.
 

Kissanpoikia 

Lisää kuvia myös kissoista tämän kuun albumissa ja heinäkuussa niitä tulee lisää.
 

Taas on kissalla pentuja. Tuli raskaaksi heti kun edellisen pentueen viimeinen oli kuollut. En ehtinyt löytää keinoa kastroida häntä. Tämä on vaimon perhe kertoi että ei ole kiirettä koska kissa saa vain yhdet pennut vuodessa. Kemiallista kastraatiota ei täällä anneta kuin koirille. Pitää siis viedä kissa isoon kaupunkiin. En heti halunnut tehdä sitä koska pitkä matka ei ole mitenkään miellyttävä kissalle.
Nämä pennut ovat isokokoisia ja terveitä. Nyt kun vertaa edellistä pentuetta, huomaa selvästi etteivät ne olleet elinkykyisiä.
 
Saattaisi olla parempi lopettaa nämä pennut heti nyt, sillä jos ne antaa pois, olisi riski että ne joutuvat teuraaksi ja lihaamarkkinoille.



Siinä taas jotakin, mitä kerroin Facebookissa ja jhon sain kommentteja. Eräs kommentoija osasi antaa minulle vinkkejä siitä, mistä voi etsiä kastraatiota.  Toivon hartaasti, että jo heinäkuun postituksessa minulla olisi iloista kerrottavaa tästä asiasta.  Täällä Vietnamissa kissat eivät kyllä palellu ulkona, mutta ne saattavat joutua koirien hyökkäyksen kohteeksi tai sitten lihakauppiaiden alihankkijoiden pydystämiksi, kuten koirille usein käy.

Myös naapurin koiralla, vaimon serkuilla, jotka osvuat main parin metrin päässä meidän ulkoo-ovelta, on koira ja tällä koiralla taas poikaset. Tämänparempaa kuvaa en nsiitä ole kerinnyt ottamaan. KOlem poikasta, joista yksi on valkoinen.




Maaliskuussa kylvetty riisisato taas korjattiin. Siitä on videota tuolla koosteessa 15 minuutin kohdalla eli tässä.


Pelaaminen myös kehittää, varsinkin kun valitsee kehittäviä pelejä. Niitä on runsaasti myös Linux-ympäristössä. Nyt on selvästi edessä lukemaan oppiminen. Sen taidon myötä pystyy pelailemaan uusia pelejä, lukemaan ohjeita ja ruudulla näkyviä tekstejä.
 
Välillä katsellaan myös videoita, piirrellään paperille ja tehdään mahdollisimman monipuolisia juttuja.
 
Jossain vaiheessa ruvetaan tekemään niitä opetussuunnitelman mukaan, jolloin meillä onkin kasassa kotikoulu.
 

Tässä vähän toisenlaista kehittävää pelaamista. Käymme puistossa kerra-kaksi viikossa sen lisäksi, että sunnutaisin käymme ostoskekuksen leikkihuoneessa. 

Kuun alussa näimme perjantai-iltana kun perhe pelasi sulkapalloa. Erik oli todella innoissaan, juoksi siinä ympärillä ja aina kun peliväline putosi maahan, hän riensi sen luo, nosti ylös ja ojensi pelaajalle.

Seuraavalla viikolla ostin meille oman sulkapallosetin ja olemme siitä lähtien harjoitelleet sillä pelaamista.  Olen tehnyt isompia "häntäpalloja", jotka tuon pitäkän hännän ansiosta löytyvät helpommin myös pensaikosta.



Tosiaankin sen jälkeen kun autoin häntä alkuun sähköisten pelien parissa, hän on muutaman kerran halunnut puistostakin kotiin pelaamaan tunnin-parin siellä oleilun jälkeen. Erityisesti silloin kun ei ole mieluisia kavereita tai on leikitty tarpeeksi, hän nyt haluaa kotiin ajoissa, että kerkiää pelaamaan ennen nukkumaanmenoa. Myös ostoskekuksessa häntä on ollut joskus vaikea saada irti pelikoneelta hyppimään ja juoksemaan muiden lasten kanssa. 



Toki välillä pelataan yhdessä ja opitaan isoimmilta, katsellaan heidän pelaamistaan ihastuneena ja yritetään matkia.  En tietenkään halua hänestä peliriippuvaista, muteen myöskään täysin digitaalisesta maailmasta eristynyttä. Sosiaaline nörtti voisi kuvata niin häntä kuin minua itseänikin. Eli kyllä Linux ja koneiden syöverit pitää jollain tavalla hallita, muttei kuitenkaan täysin eristäytyä ruudun taakse.
 

Eikä hän niin teekään.  Kun löytyy kivoja kavereita, ei heidän tarvitse kauaakaan houkutella. Tämä tyttö ja hänen äitinsä saivat hänet mukaansa tabletin äärestä. Heistä tuli kaverit sekä tyttären että äidin kanssa. Myös muutaman muun sydämen hän on sulattanut hymyllään ja sosiaalisuudellaan.




Työtistä hän on omalla tavallaan kiinnostunut, nykyään erityisesti isoista vatsoista eli raskaana olevista naiaista. Näillekin nukeuille hän halusi laittaa pallon raskausvatsasksi.
Kymmenen vuotta sitten hankittu kävelykärry on edelleenkin käytössä. 100 ennen se toimi polkupyörän peräkärry nä-nä ja sitä ennen lasten rattaina. Aluksi se oli ahkerassa käytössä kävelyretkillä muunmuassa viisi kuukautta kestävällä kävelyreissulla Australiassa. Renkaat ja runko ovat edelleenkin alkuperäiset

Pelit ovat iso houkutus. tässä kuussa on ilmennyt vakeuksia saada hänet pois pelien äärestä leikkimään muiden lasten kanssa.
 





 Monet sillat ovat olleet poissa käytöstä yli puoli vuotta uudistustöiden takia. Niistä tehdään myös raskaan liikenteen kestäviä. Aiemmin monet sillat olivat liian kapeita jopa autoille.  Seuraamme niiden kehitystä kun pyöräilemme puistoihin ja leikkipaikoille.

Mustikkaa


Aina välillä tekee mieli suomalaista mustikkaa. Olen joskus ostanut sokeroitua hilloa jossa on aika paljon mustikkaa. Ehkä se on australialaista tai  eurooppalaista tarhamustikkaa.


Kuvassa näkyvää mustikka jauhetta löysin netistä. Hinta oli sitä luokkaa että ajattelin sen olevan metsämustikkaa. Ostin kokeeksi ja havaitsin värin olevan niin voimakas että se voi olla parempaa kuin edullisempi tarha-mustikka. Postikin asiasta Facebookiin ja sain kommentteja jotka rohkaisevat minua etsimään lisää tietoa asiasta. Minun ymmärrykseni mukaan tämä Kanadan mustikkaa on lähes yhtä hyvää ravintoa kuin suomalainen metsämustikka. 

Osana samoja Google tutkimuksia löysin myös linkin suomalaiselle Biokia-yrityksen sivustolle. Tuo yritys myy kuivattuja kainuulaisia metsämarjoja. Sellaisia olisi järkevämpää tuottaa ihmisillä Suomesta tänne kuin suklaata ja salmiakkia tai ruisleipää. Sää olisi poikkeuksellista erikois herkkua. Myös ruotsalaiset mustikat kävisivät yhtä hyvin. Toki nuo kanadalaisetkin ovat  ihan hyviä ja niitä voi lisätä esimerkiksi aamiaisjäätelöiden joukkoon

Kirjoitin:
From Canada they import wild forest blueberries into Vietnam and I can buy them online without having to worry about import fees.
Mustikkajauhe olisi yksi tuote jota haluaisin Suomesta säännöllisesti. Tietysti kokonaisina olisi vielä parempi mutta niiden tuonti olisi todella hankalaa ja kallista. Onneksi on sentään tätä kanadalaista mustikkajauhetta saatavissa paikallisesta verkkokaupasta. Kilohinta tulee halvemmaksi kuin Suomesta ostettuna tulisi ilman että rahtikustannuksiakaan laskettaisiin mukaan.

J vastasi: Mahtaakohan olla tismalleen sama marja kuin Suomessa? Blueberry = pensasmustikka, bilberry = se suomalainen lähellä maantasoa kasvava mustikka.

V: no nuo sanat menee kyllä usein kaikilla sekaisin mutta hyvä pointti - veikkaisin että purkista saattaa tosiaankin löytyä pensasmarjaa. Kanada tuottaa paljon sitä

J: Niinpä


Minä:
Purkki kertoo, että "Organic wild low-bush bluebery" ... "gown and harvested". Väri ainakin on syvempi kuin pensasmustikoissa, joita olen aiemmin käyttänyt. Toki asian voisi kysyä valmistuttajalta.


Vietnamissa myydään bilberry nimellä joko tabletteja tai sitten tätä Täkäläisissä tuotteissa ei voi muutenkaan luottaa nimiin eikä käännöksiin minkään kasvien tai kasituotteiden osalta.


Vaccinium myrtillus on Wikipedian mukaan tieteellinen nimi, jota käytetään sekä blueberry, että bilberry -kasville.


Vaccinium angustifolium on purkin mukaan tämä marja eli, kyllä, olit, Jouni oikeassa 🙂, ei ole sama marja kuin Suomen mustikka. Tämän lähemmäksi en kuitenkaan kohtuudella pääse. Terveysvaikutukset ja mielikuvat osuvat kuitenkin riittävän lähelle. Tulevaisuudessa täytyy kuitenkin tuoda tai tuottaa mustikkajuahetta Suomesta tai Ruotsista.


Lisähauilla löytyy jopa tieteellisiä artikkeleita siitä, miten tuon "Wildberryn" sisältämät polyfenolit edistävät terveyttä. Samoja sisältää myös suomalainen mustikka.

Suomeksi kanadanmustikka


Ruotsista saatava kuivattu mustikka voi siis olla kanadanmustikasta jalostettua Puttea, mikä nimi !

Suomalainen Biokia-mustikkajauhe taas on tehty suomalaisesta metsämustikasta. Hinta näkyy tulleen alas päin sitten viime kerran, joten hyvinkin tuota voisi tuottaa tänne tulevilla.


On niin kätevää kun on riittävän iso jääkaappi ja pakastin. Heti kun tulee isompi satsi hedelmiä tai vihanneksia niistä voi tehdä sopivaa pakastettavaa. Minulla on aina pakastettuna papumuhennosta intialaiseen tapaan. Myös avokadoa sitruunamehussa on muutama rasiallinen. Erilaisia jäätelöitä tai jäädykkeitä on useita. Toisessa kuvassa näkyy tekemäni suklaajäätelö ja sen alla lakritsi. Ne eivät näytä hyviltä koska en ole käyttänyt pursotinta tehdäkseni niistä miellyttävämmän muotoisia. Maku ja koostumus ovat juuri minun mieleeni. Lakritsissa on käytetty vain vähän lakritsijuurta mutta enemmän fenkolia ja runsaasti anista. Sokerina on käytetty ruskeaa palmusokeria. Rasvana käytän kaikkialla oliiviöljyä. Minua ei häiritse että se maistuu hieman jäätelöissä.
Myös mangoa ja jakkihedelmää on jäätelönä. Mausteina käytän durioesanssia (durian) ja vaniljaa.

Nyt kun tuli toukokuussa hankittua isompi jääkaappipakastin, voi tehdä kaikenlaisia pakastettavia ja jääkaapissa säilyviä ruokia aineksista joita tulee isompi määrä aina kerrallaan mutta sitten ei pitkään aikaan ole sesonkia. Avokadot ovat yksi esimerkki näistä.

Banaanejakin tulee yleensä iso kimppu kerrallaan eivätkä ne kypsyttyään säily kovin pitkään. Olen vain havainnut että banaanit eivät sovi minulle. Jopa yhden banaanin syöminen aiheuttaa poltetta rintakehässä Elise aktivoi sappikivet tai refluksitaudin. 

Tämän havainnon ansiosta en tee enää jäätelöä pelkästään banaanista vaan käytän enemmänkin mangoa ja jakkihedelmää sekä monia muita aineksia muun muassa porkkanaa. Rasvana käytän oliiviöljyä.. aiemmin tein pelkästään suklaa jäätelöitä mutta nykyisin teen myös muita. Niitä voisi kutsua myös sorbeteiksi tai jäädykkeiksi. Maitoa tai kananmunaa en niissä edelleenkään käytä vaan kaikki ruokani on vegaanista ja sellaisena se pysyy.
 
 
Aamiaisjäätelöä voisi kutsua myös sorbetiksi. Sitä on monelaista pakastimessa.  Sokeira ja rasvaa ei ole liikaa, joten ei tämä ihan epäterveellistä syötävää ole.

Myös oma lakritsia ja salmiakkia olen oppinut tekemään. Mauton helppo saada kohdalleen mutta rakenteissa on tekemistä. Se koskee erityisesti itse tehtyjä vegaanisia juustoja. Sulatejuuston kaltaisia pehmeitä juustoja on helppo tehdä ja saada niihin lakua misotahna star ja ravintohiivahiutaleita. Sellainen nederman tyyppinen rakenne on hieman haastavampaa varsinkin silloin kun yrittää käyttää muita aineksia kuin kookosöljyä.

Tietokoneella istuminen on rasittavaa. Vielä rasittavampaa olisi istua sohvalla ja tuijottaa ruutua vaikkakin kauempaa. Parempi olisi tuijottaa ruutua ja käyttää tietokonetta seisten tai kävellen. Ja vuosia sitten näin sellaisen ratkaisun Linux järjestelmän kehittäjän Linus Torvaldsin sivulla. Itsekin lähdin kehittelemään vastaavaa systeemiä sen jälkeen kun piti hankkia juoksumatto silloin tiukkojen koronarajoitusten aikana. Nyt tosin ei ole mikään pakko istua koneella joten vielä parempi vaihtoehto on lähteä pois ja tehdä jotain muuta. Mulle asiaa tuottaa lisähaasteita heikko näköni. Silti täytyy kehitellä systeemiä vaikkapa poikaani varten. Kuvassa näkyykin ruudun alla toinen näppäintaso jolta poika voi käyttää konetta tuolilla istuessaan.

Huhtikuusta lähtien olen nukkunut pidempään. En enää herää kahden kolmen aikaan yöllä vaan nukun kuuteen seitsemään. Se on merkinnyt aamuöiseen kävelyjeni loppumista. Olen yrittänyt korvata ne juoksumatolla juoksemisessa mutta se ei ole vielä muodostunut hyvin rutiiniksi kuten kävelylenkit pääsivät muodostumaan.


 


Venäjä jatkaa edelleenkin hyökkäys sotaansa ukrainaa ja koko sivistynyttä maailmaa vastaan. Sota on jatkunut kohta jo puolitoista vuotta. On järkyttävää havaita miten kukaan ei mahda mitään tuollaiselle röyhkeän avoimelle terrorismille. Ukraina saa aseapua ja Venäjää vastaan on lukuisia pakotteita, mutta toimet eivät näytä olevan riittäviä sodan lopettamiseksi.


Tässä kuussa Wagner-yksityisarmeijan johtaja Jevgeni Ptrigozhin nousi avaimeen kapinaan presidentti Vladimir Putinia vastaan ja oli jo ohjaamassa joukkojaan kohti Moskovaa. Se herätti runsaasti toivoa myös minussa siitä että venäläiset nousisivat kapinaan ja syrjäyttäisivät Putinin. Valitettavasti kapina kuivui kasaan jo ennen kuin oli päästy kunnolla vuodattamaan venäläistä verta. Täytyy vain toivoa että tämä oli ensimmäinen yritys ja seuraavat onnistuisivat paremmin.
Vladimir Putin ja kikki häntä kannattavat ja tukevat ympäri maailman ovat roistoja ja terroristeja, vastuussa satojen lasten murhasta, nuorten tyttöjen raskauksista, eri-ikäisten ihmisten kidutuksesta sekä Venäjällä, Ukrainassa että muualla. Venäjä on roistovaltio, jonka kanssa ei kenekään pitäisi olla missään yhteydessä. Suomessakin asuvat Venäjän kansalaiset pitäisi asettaa tiukkaan valvontaan, tutkia heidän taustansa ja todelliset syynsä oleskella Suomessa sekä karkottaa maasta, jos  osoittautuu, että he ovat päässeet valheilla Suomeen tai ovat Putinin hallinnon lähettämiä.


Pidän edelleenkin mahdollisena sitä pelottavaa vaihtoehtoa että Putin antaa siunauksensa ydinvoimalaonnettomuuden järjestämiseksi Ukrainassa. Siitä voisi olla seurauksena tuhansien tai miljoonien ihmisten kuolema pääasiassa Euroopassa, siis myös Suomessa. 


Jaoin tästä päivityksen facebookissa ja laitoin linkin kuvitteellisen videoon, jossa esitetään minkälainen ydinsodan alkaminen voisi olla tavallisen ihmisen näkökulmasta. Kohtaus on Terminator 2 -elokuvasta. Tässä Youtube-linkki siihen.
 

 

Huhtikuun eduskuntavaaleissa perussuomalaiset ja Kokoomus olivat selkeitä voittajia. Siitä syystä vihervasemmistolainen hallitus korvattiin porvarillisella. 

Ajattelin että voisi olla mahdollista että yksi perussuomalaisten ministereistä olisi Jussi Halla-aho, ihminen joka oli osa työympäristöä niin 1990-luvun jälkipuoliskolla. Hänestä ei kuitenkaan tullut ministeriä, ilmeisesti omasta tahdostaan vaan hän päätyi eduskunnan puhemieheksi. Voi olla hyvinkin mahdollista että hän on ehdokkaana ensi vuoden presidentinvaaleissa ja hänestä voisi tulla toinen 2 kierroksen ehdokkaista. Tuskin hänestä kuitenkaan presidentti ja tulee vaan ennakkosuosikki Pekka Haavisto saattaa saada sen pestin.

Uuden hallituksen alkutaivalta ja epäluottamuslause ehdotus sekä ministerin ero siksi että hänen yhteyksistään äärioikeistoon nousi kohu. Siinä yhteydessä ei ole puhuttu Venäjä yhteyksistä eikä positiivisista venäjänkielisistä lausunnoista. Pohdiskelen vain sitä että kuinkahan moni poliitikko joutui jättämään tehtävänsä kun hänen Venäjä kantojaan aletaan tutkimaan.

Luettua eli äänikirjoina kuunneltua

Hyvin vähän on tullut kuunneltua kuluneen kuun aikana johtuen siitä, että aika on enimmäkseen kulunut tietokoneen ääressä systeemejä viritellen tai sitten Erikin kanssa muuta puuhaten.




 
 Varamies on prinssi Harryn kirjan suomenkielinen nimi. Se on viimeksi kuuntelemani kirja. Sitä ennen oli vuorossa hänen äidistään prinsessa Dianasta kertova kirja. En ole mikään kuninkaallisten ihailija enkä seuraa heidän elämäänsä aktiivsesti. Toki heitä koskevia uutisia aina soljuu ohi uutisvirrrassa.

Tämä kirja oli mieluisa lukukokemus: ihmisen suorasukainen tilitys omasta elämästään ja vähän muidenkin. Kun olet kuninkaallinen, elämäsi ole omasi vaan perinteiden ja sääntöjen ohjaama ja muiden säätelemä. Erityshuomio kiinnittyy näissä molemmissa kirjoissa siihen, miten sekä Diana ja että Harry ovat olleet ravioissaan siihen, miten paparazzit ja muu julkisuus vainoavat heitä. Harry tietysti on kärmeissään myös siitä, että paparazzeja pakeneminen vei hänen äitinsä hengen. Hänen ja Meghanin rakkaustarina, välien kiristyminen isään ja veljeen, suhteet muihin kuninkaallisiin sekä ystäviin ovat myös kiinnostavaa luettavaa. 

 
Suomessa Helsingin Malmilla on avattu ukrainalainen ruokakauppa.

 
 









 
 
 
 
 

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka Abba abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Ahti Karjalainen Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat alkukesä amalgamipaikat Amerikansuomalaiset Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Chicago Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli ensisynnytys epäonnistuminen Erik Erika Erika Vikman eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja Estonia etäsuhde Eurooppa Europe Euroviisut eurytmia Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Harri Holkeri Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä Hurriganes huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa Ich komme ihmissuhteet Iisalmi ikämiehet ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itsetyydytys itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Jim Pembroke Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juha Vikatmaa Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvatus kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys kesäloma Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kokoomus kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen luonto luovuus Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsä metsälampi metsäpalot Michael Klaper Michigan Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus mummola munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias New York Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian Nuku pommiin nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti Oulu paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona populäärimusiikki Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punk punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak Reggae ok remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Riku Keski-Rauska Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä rullaluistimet ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus seksuaalisuus seksuaaliterveys Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steiner Steinerpäiväkoti Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuolivietti sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi Suomirock suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnyimää synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen turistijuna Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari Urho Kekkonen uriah heep urologia USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret Vuorikatu 5 vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Waldorf Wapit wheaty Wheelie Wigwam Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.



Blogitekstien arkisto



2025 - Matkailua pojan kanssa täällä Vietnamissa, pehmeä lasku kouluun Toukokuu, Huhtikuu Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2024 - Uusi elämä vuoristossa. Pari matkaa pojan kanssa. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2023 - Pojan huono koulukokemus, loppuvuodesta mykistyi kuukaudeksi. Ennen joulu pyörärekti vuoristossa ja sitten muutta vuoristoalueelle. Täytin 60 vuotta. Joulukuu, Marraskuu, Lokakuu, Syyskuu, Elokuu, Heinäkuu, Kesäkuu, Toukokuu, Huhtikuu, Maaliskuu, Helmikuu, Tammikuu
2022 - Korona-aika jatkuu: sairaana pari kertaa, passin ja oleskeluluvan uusinta. Matka Phnom Penhiin olsekelulupaa odottamaan. Suru Ukrainan puolesta Venäjän hyökättyä 24.2.2022, uniapnea todettiin ja kone hankittiin.  Tammikuussa tuli 20 vuotta Suomesta lähdöstä. 
Joulukuu,   MarraskuuLokakuuSyyskuuElokuuHeinäkuuKesäkuuToukokuuHuhtikuuMaaliskuuHelmikuuTammikuu
2021 - Eloa koronan varjossa, sisäinen verenvuoto, uusi mökki
2020 - Koronapandemia lukitsi elämän maalaiskylään. Matka Hanoihin rekisteröimään avioliitto ja lapsi. Nyt pojasta tuli Suomen kansalainen.
2019 - Ensimmäinen lapseni syntyi. Avioliitto virallistettiin molemmissa maissa.
2018 - Häät Vietnamissa, muutto vuoristoon opettajaksi ja koulun hylkääminen.
2017 - Vietnamista käynti Ukrainassa ja Suomessa. Paluu Vietnamiin ja päätös asettua.
2016 - Parisuhteen loppu. Poistuin Vietnamiin, sieltä Ukrainaan, jossa vietin puolet vuodesta. Välillä oleskelua Suomessa. Loppuvuodesta uusi parisuhde Vietnamissa.
2015 - Parisuhde Malesiassa. Opettajana Myammarin lapsille. Turkin, Bulgarian, Ukrainan ja Puolan kautta Suomeen. Loppuvuodesta takaisin Malesiaan.
2014 - Pois Australiasta: ensin Malesiaan, sitten Vietnamiin, Suomeen ja Espanjaan ja takaisin Vietnamiin ja Malesiaan. Uusi Parisuhde.
2013 - Taiwanista Singaporen kautta Australiaan. Pyöräretki Adelaideen ja sieltä Suomeen, Viron kautta Eurooppaan. Takaisin Australiaan ja päätös lähteä. Pitkä kävelyretki Cairnsista Melbourneen.
2012 - Brisbanesta Suomeen, sieltä Hongkogiin. Loppuvuodesta Japani, Taiwan.
2011 - Perth, Länsi-Australia. Uusi parisuhde Indonesiassa, tekomykilöleikkaus.
2010 - Elämää kommuunissa, Brisbane, avioero. Matka Thaimaahan, Singaporeen, Indonesiaan.
2009 - Opiskelua vanhustenhoitajaksi, lähdin kotoa etsimään uutta elämää. Huhtikuu: Elvis kuoli käärmeen kidassa. Lokakuussa lähdin omille teilleni.
2008 - Erosin työpaikasta ja yritin uutta uraa.
2007 - Australian kansalaisuus. Politiikkaa: vaalit ja vihreät naiset.
2006 - Ostimme oman talon Australiassa. Terveys reistailee.
2005 - Uusi työpaikka, muutto Cairnsiin. Machans beach, vanha hippikylä. Vegaaniksi.
2004 - Maalla Woodstockissa (Queensland, Australia), työharjoittelua, hautajaiset Syyskuu, Marraskuu.
2003 - Townsville, Queensland, Australia. Oleskeluluvan hakua.
2002 - Muutto Singaporeen, uusi parisuhde, avioliitto, joulukuussa muutto Australiaan.
2001 - Uuden edessä: Uusmediakupla puhkeaa, lomautus, painonpudotus, Singaporeen? Pyörilyä, matka Kainuuseen ja Ouluun.
2000
Uranvaihto: Valtiolta yritysmaailmaan: OpenMobile, asunto Meri-Rastilassa, matka Englantiin ja Irlantiin.
1999 - Helsinki, Läksiäiset yliopistolla. Nyt töissä Hakaniemen virastotalossa (CIMO)
1998 - Helsingissä töissä yliopistolla. Matka USA:han ja sieltä tuli mukana ensimmäinen videokamerani.
Ennen sitä elämää Suomessa: Pertteli, Salo, Kälviä, Oulu, Jyväskylä, Espoo, Helsinki. Opiskelua: tietokoneita, venäjän kieltä ja kulttuuria, kotimaista kirjallisuutta, aate- ja oppihistoriaa, filosofiaa.