2023 02 helmikuu - ei kouluun vaan uimaan

  •  Kuvat helmikuulta 2023 Googlen palvelusta
  • Videota: 

Koulunkäynti ei sujunut




Onko se nyt esikoulu, lastentarha vai koulu suomalaisittain, mutta koulu se on täkäläisille ja kouluna me siitä puhumme. Ajatus laittaa hänet sinne tuli tammikuun alussa Uuden vuoden juhlassa ranskalaiselta kaveriltani, jonka molemmat lapset käyvät tätä koulua. Käytiin tutustumassa siihen ja sitten päätettiin laittaa hänet sinne helmikuussa kunhan tet-juhlan eli kuukalenterin mukaisen Uuden vuoden juhlinta on ohi.  

Ostoskeskuksen leikkihuoneella on kaikenlaista tekemistä. 


Niin sitten koitti ensimmäinen koulupäivä maanantaina 13.2. Ätinsä ja isoäitinsä veivät hänet sähköpyörällään sinne 12 kilometrin päähän. Minä sitten hain hänet moottoripyörällä Tero-serkkuni kanssa. Tero oli tullut käymään luonamme Thaimaasta ja viipyi vajaan viikon.  Saman viikon perjantaina veimme hänet lentokentälle Ho Chi Minh Cityyn. Torstaina oli siis sen viikon viimeinen koulupäivä. Silloin minä hain hänet juuri kuntoon saamallani sähköavusteisella pyörällä.  Phaksi onneksi ollessamme koululla, alkoi satamaan, mikä ei ole lainkaan tavallista tähän aikaan vuodesta. Mukanani ei ollut sadevarusteita, joten odottelimme koululla pitkään ja sitten kun sade vähän taukosi, ajoimme kolmisensataa metriä Co-opmart-ostoskekukseen ja kävimme ostoksilla sekä yläkerran leikkipaikalla.  Se on maksullinen leikkitila on kaikenlaista puuhaa lapsille: palikoita, kirjoja, liukumäkiä, pallomeri.  Minä tein seillä virheen jättämällä hänet hetkeksi yksin paikan hoitajan huomaan käydessäni alakerran pankkiautomaatilla. Siellä venähti pidempään, koska jostain syystä tunnuslukuni ei kelvannut ja kortti lukkiutui. Takaisin palatessani Erik oli kauhuissan ja itkua pidätellen, ihan samoin kuin hän oli silloin kun hait hänet koulusta. Toki hän sitten asettui heti ja iloitsi siitä, että pääsi leikkimään seurassanil. Piti soittaa vaimolle ja neuvotella tilanteesta. En halunnut jättää pyörääni kaupunkiin ja mennä kotiin taksilla vaan pyysin vaimoa tulemaan hakemaan hänet taksilla. Niin ei käynyt vaan pojan isovanhemmat tulivat hakemaan hänet moottoripyörällä, joka oli näinä päivinä ollut serkun käytössä hänen ajaessaan hotellille 4 km päähän ja kierrellessä ympäriinsä. 

 
Tuon kokemuksen jälkeen poika selvästi sanoi, ettei halua mennä kouluun. Seuraava päivä perjantai oli vapaapäivä koulusta, koska lähdimme saattamaan Teroa lentokentälle. Kuten tavallista taitoimme matkan taksilla. Koko päivä siihen meni, mutta auto ja kuljettava kustansivat alle 100 euroa. 

Koulun pihalla Erikin suosikkipaikkoja oli liukumäki. Niitä on siellä useitakin, myös yksi pidempi spiraalimainen. 

Seuraaavana maanantaina ja tiistaina käytiin edelleen koululla, mutta nyt teimme lyhennettyä päivää: hänet vietiin sinne aamulla yhdeksän jälkeen ja minä hain hänet jo kolmen jälkeen iltapäivällä. Leikimme vähän aikaa pihalla, kävimme ostoskeskuksessa jäätelöllä ja ajoimme sähköpyörälläni kotiin. Hän oli edelleen sitä mieltä, että koulussa on muuten kivaa, mutta hän ei halua jäädä yksin opettajan ja kavereiden kanssa. Opettajan mukaan hän oli iloinen ja sosiaalinen, itki vain kun näki äitinsä lähtevän. Kuitenkin kun minä hain hänet, hän näytti kaikelta muulta kuin iloiselta: hyvin järkyttyneeltä. 



Niinpä lupasin hänelle, että keskiviikkona menemme koululel bussilla  eikä hänen tarvitse jäädä sinne yksin ellei halua.  Lähdimme sähköpyörillä neljän kilometrin päähän kaupunkiin odottamaan bussia. Jätin pyöräni sairaalan parkkipaikalle, josta jattelin sen hakea kun olimme tulleet takaisin bussilla. Erikin äiti ei ollut innoistaan bussimatkailusta, koska ei tiennyt milloin bussi kulkee eikä siitä saanut kysymällä selkoa. Tyypillistä täällä.  Bussi tuli vasta sitten kun minä olin jo mennyt takaisin hakemaan pyörääni. Siihen ei noussut meistä kukaan vaan vaimo lähti omallaan kotiin ja minä omalla pyörälläni viemään poikaa kouulle tuo n. 10 km matkan. 

Saavuimme sinne reilusti myöhässä, lähempänä yhtätoista. Leikimme jonkin aikaa pihalla ja tapasimme mm. muutamia neljäsluokkalaisia, jotka tulivat juttelemaan. Eräs pojista osasi hyvin englantia ja halusi jutella kanssani. Hän kertoi osaavansa myös kiinaa. 

Erik ei halunnut jäädä koululle, joten lupasin, että lähdemme ostoskekuksen kautta kotiin kun ensin sanomme heipat opettajalle.Lähetin kanslistille asiasta viestin ja kohta sekä englanninopettaja että Erikin oma opettaja/hoitaja tulivat paikalle. Poika piiloutui selkäni taakse eikä halunut edes nähdä heitä.  Hän itku kurkussa kertoi, että koulu on Halloween-koulu ja opettajakin on Halloween-opettja. Se oli selvä viesti. Välttääkseni enemmän sielullisen vahingon, päätin, että hän saa lopettaa täällä seuraavan viikon alusta jos vielä niin haluaa. 

Jälleen tein virheen kun lähdimme pyöräilemään kohti kotia iltapäivän kuumuudessa. Minä paloin auringossa, mutta yritin suojata poikaani siltä mahdollisimman tarkkaan vaatteilla, kätkemällä hänet pyyhkeen alle. 


Hän sariastaui siitä tai jostakin muusta: sai kuumeen ja ystkän  Siksi hän sai olla poissa koulusta torstain ja perjantain. Ilmoitin siitä koululle samoin kuin kerroin, että jos hän ei maanantai-aamuna halua tulla sinne, pidämme ainakin muutaman kuukauden mittaisen tauon. 

Koulun uima-allasta emme siis päässset käytäämään kertaakaan, koska uintipäivä oli perjantai.  Olin jo päättänyt tehdä kotiin uima-altaan: olin alkanut kaivamaan sitä omalle tontilleni, mutta sitten sainkin idean, että muunnetaan vanha sikolätti uima-altaaksi. Niin sitten tapahtui ja se oli jo melkein valmis, mutta käyttö lykkääntyi pojan osalta sairauden vuoksi. 



 
Maanantaina poika oli edelleen sitä mieltä, ettei halua mennä kouluun, joten päätimme pitää sen tauon. 




Jo vähän ennen koulun aloittamista huomasin selvästi, että hän on kiinnostunut toisista lapsista, lähinnä havainnoimaan heitä ja leikkimään lähellä, mutta ei samoja leikkejä. Hän myös haluaa tervehtiä muita lapsia ja joitakin koululaisia, mutta aikuisten seurassa hän on ujo. 

Yllä oleva kuva on Vung Taun kuapungista, jonne Erik ja äitinsä ajoivat taksilla sunnuntaina 12.2. hakemaan Tero-serkun ja minut kotin.  Olin perjantaina ajanut bussilla Saigoniin ja siellä tavannut Teron, joka oli saapunut sinne edellisenä päivänä. Lauantai-aamuna olimme ajaneet bussilla Vung Tauhun, jossa osallistuimme suomalaisten saunailtaan. 


Suomalaisten sosiaalinen elämä siellä on elpynyt koronakauden jälkeen ja lauantaisin siellä on taas saunailloissa väkeä. Sauna on todella hyvä: jättimäinen kiuas, joka tuntikausien lämmityksen jälkeen antaa todella makoisat löylyt. Valitettavasti vain lauantai on huon päivä käydä siellä, koska hotellien hinnat ovat korkeimmillaan. Tuo pieni merenrantakaupunki kun on viikonloppuisin erityisesti saigonilaisten suosima lomailukohde. 

  
Minä olin käynyt siellä edellisen kerran joulukuussa 2020 eli rielut kaksi vuotta aiemmin. Kovin usein en aio käydäkään myös vastaisuudessa johtuen välimatkoista ja lauantaista


Sähköpyörä 


Jo viime vuoden puolella aloin valmistelemaan polkupyöräni sähköistämistä, varustamaan sen sähkömoottorilla niin, ettei tarvitse kuumassa pelkällä lihasvoimalla polkea, vaan voi välillä vaihtaa "vapaalle" ja antaa tuulenvireen viilentää ihoa.  Helmikuun aikana tämä haave sitten toteutui, kun olin tammikusssa päättänyt ostaa muuntoon tarvittavat välineet: moottorin, sen ohjaimet ja akun, naapurimaasta Kambodzhasta. Vietnamilainen myyjä kun ei saanut aikaiseksi myydä minulle sellaista.  






Phnom Penhissä asuva kaverini kävi ostamassa osat minulle, kuljetti ne moottoripyörällään rajan yli ja lähetti kuriirilla kotiimme. Paketin hinnaksi tuli n. 400 euroa. 




Olin päätynyt tilaamaan moottorilla varustetun etupyörän. Aluksi sen asentaminen tuotti hankaluuksia johtuen siitä, että myyjä oli antanut mukaan ylimääräisen ohjausyksikön eikä kunnon ohjeita. Saimme sen Teron kanssa kuitenkin ajokuntoon. Sitten minulle jäi vielä paranneltavaa.  Siinä asiassa auttoi paikallinen pyöräliike, jonka vakioasikkaisiin olen kuulunut muutaman vuoden. Seiltä tuo pyörä onkin aikanaan ostettu: jo heti saavuttuani joulukuussa 2017.  

  
Päätin vaihdataa koko etuhaarukan, koska sen jousitus ei toiminut ja lisäksi ohjaustanko antoi periksi, niin että se kääntyi myös väärällä tavalla. Huomasin, että takarengas on epätasiannen aiheuttaen pomppimista. Niimpä vaihdatin senkin. Sitten huomasin, että pyörä on liian kevyt polkea kun käyttää moottoria apuna. Olisi parempi silloin voida käyttää raskaampaa vaihdetta. Niinpä asetnnutin kuusi vaihdetta takapyörään.  Sillä tavalla pyörästä tuli kevyempi polkea niin, että en tarvitse muuta kuin isoimman vaihteen eikä se ole riittävän raskas kun käyttää moottira. Siksi pitää seuraavaksi vaihtaa isompi eturatas. 



Unta ja liikuntaa mittaan edelleen älyrannekkella. Tosin se ranneke toimii myös rannekellona. Sitä on paljon kätevämpi vilkaista yöllä kun puhelinta. Ei synny kiusautsta lukea vietejä eikä sanoa mitään tärkeää, vaan pelkkä ajan vilkaisu riittää ja seuaavassa silmänräpäykseswsä olen taas unten mailla. 



>



















Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.