2022 08 elokuu - Tuliko korona takaisin?

  •  Kuvat elokuulta 2022 Googlen palvelussa 
  • Videota enimmäkseen pojan leikeistä 
    • 19.8.2022 pojan kanssa takapihalla. Puhumme englantia kuten aina
    • 7.8.202  poika leikkii 
    • Ikimuistoinen syntymäpäivä 13.8.2013 . Jiri Nikkinen lauloi minulle ystäväni puhelimen välityksellä
    • 31.8.2022  Pojan leikkejä tänään 


Viikkoa ennen kuun loppua se iski taas: heikotus ja joukko muita omituisia oireita: lämpöhalvaus sen jälkeen kun oli raatanut parina iltapäivänä kuumassa auringonpaisteessa kanniskellen hiekkaa ja puutavaraa. Olin viimeinkin saanut vaimon ostamaan niitä minulle. Hänen äitinsä oli ottanut parhaat päältä ja minulle jäivät nämä epämääräisemmät palat. Ne ovat kosteita, osa tuoreita, osa lionneita paloja. Kelpaavat kyllä käytettäviksi takapihalla saveen upotettuina tai säiden armoille. Osa niistä käy orkideoiden kasvualustaksi.  Siitä se alkoi, muttei jatkunut pelkkänäe elimistön kuivumisena, ainakaan koskaan aiemmin ei edes pitkä pyörälenkki tai itsensä hikeen raataminen ottanut näin kunnon päälle. Tuli pientä kuumeilua: kuumia ja kylmiä aaltoja vuorotellen, vatsakin meni yhtenä päivänä sekaisi, ruoka lakkasi maistumasta, vesi meni sekin alas töin-tuskin. 


Orkideoiden valmistelua puun kylkeen istutusta varten. Takapihan mökissä on paljon mutaa ja multaa myös lattioilla. Se on osittaint arkoituksellista: pitää muut poissa alueelta.   Pitkästä aikaa Erik on suostunut tulemaan sinne kanssani. Syyskuun kirjoituksessa voin toivottavasti esitellä kasvuun lähteneitä orkideoita. 



Tein päätöksen hankkia sähköpyörä, tai oikeammin sähköavusteinen polkupyörä, jota voisin sekä polkea että käyttää apumoottoria. Aloitin sellaisen etsinnän. Paikalliset pyörät ovat leluja, joissa on epästandardi rengaskoko sekä nikkeli-kadmium-akku, joka on suuri ja painava, muttei kestää riittävän montaa kilometriä tarvitsemiani kaupunkimatkoja varten. Lisäksi niitä ei käytännössä voi polkea kuin muutamia metrejä väsymättä totaalisesti. 

Oli vaikea löytää kunnollista sähköavusteista pyörää tai edes muunnossarjaa, jolla vanhasta pyörästä saa tehtyä sehköisen. Sehän sujuu periaattessa takapyörä vaihtamalla ja kaapelien sekä ohjausjärjestelmämän sekä akun kiinnittämällä  Toki en ole varma, miten hyvin pystyn siihen hommaan, enkä siitäkään, että paikalliset polkupyörän korjaajat olisivat kykeneviä tai halukkaita auttamaan projektissa. 


Kannattaa kuitenkin odotella asian kanssa lokakuulle, jolloin sadekauden pahin vaihe on ohi ja minäkin olen saanut tietää, kuinka pitkän viisumin voin saada tänne. Siinä on ollut viime kuukausina vaikeuksia, joten olen joutunut olemaan kolmen kuukauden viisumeilla kerrallaan.  Kolmen vuoden tilapäisen olekeluluvan saan käytännössä vain agentin kautta, ja siitä saatu viimeisin tarjous on noin 600 euroa. 

Jos saan pitkän viisumin, voin taas elää huolettomammin ja suunnitella elämään ainakin kolmen vuoden päähän, aikaan, jolloin poikani olisi jo alakoululainen tai ainekin esikoululainen,. 

Silloin voin myös tehdä päätöksen siitä, ostanko muuntosarjan vai kokonaisen pyörän. Vanhan pyörän puolesta puhuu se, että se on jo muuten tuunattu sopivaksi ja se, että ihmiset täällä ovat tottuneet siihen. Jos laitan sähkösarjan ja piilotan Li-Ion akut sivulaukkujen alle, ei moni edes huomaa sen olevan sähköpyörä. Se ei siis houkuttelisi varkaita.   


Kirjeen postituksessa on suuria vaikeuksia. Jo kuukausia sitten tilasin jo toisen DNA-näyttenottopakkauksen ja saimme otettua posken sylkinäytteet pojalta. Hänellä on jo profiili ja tulos FTDNA-palvelussa sekä Gedcomissa. Halusin kuitenkin ottaa näytteen myös MyHeritage-palveluun: osittain siksi, että muutaman sukulaisen suulla on kuultu, ettei Erik ole minun poikani, siksi, etteivät he näe häntä geenisukulaisena MyHeritage-sivustolla. Eivät näe, koska hänellä ei ole siellä profiilia. Päätin luoda sellaisen ja otattaa hänestä uuden näytteen. Samalla voisi olla paremmat mahdollisuudet löytää uusia vienamilaisjuurisia sukulaisia hänelle.  Paikallinen posti kuitenkin kieltäytyi lähettämästä näytettä takaisin Yhdysvaltoihin, luultavasti vain siksi, etteivät ymmärrä mikä se on. Täytyy siis yrittää uudelleen isommasta kaupungista.   

Venäjän raukkamaisesta ja barbaarisesta hyökkäyksestä Ukrainaan tuli 24.8. kuluneeksi puoli vuotta. Tietysti Putler kuvitteli helmikuussa vain marssivansa Kiovaan ja saavansa koko maan polvilleen. Onneksi olivat väärässä samoin kuin Suomen suhteen Talvisodassa.  Täytyy vain toivoa, että Ukraina eijoudu taipumaan häpeärauhaan vaan sota päättyy Venäjän murskatappioon ja nykyisen johdon tuhoon.  Se ei näytä nykyisessä valossa lainkaan mahdottomalta, sillä Ukraina saa länsimailta entistä enemmän apua taistelussaan oikeuden puolesta. 


Orkideoiden lisäksi olen tässä kuussa idättänyt ja istuttanut myös lootuksia. Suomalaisille tutummista kasveista se muistuttaa lähinnä lummetta. Samoin kuin lumme, lootus kasvattaa juurensa veisstön mutaisessa pohjassa ja työntää varren pinnalle, jossa sen lehjdet ja kukat sijaitsevat. Lootuksen siemeniä myydään elintarvikkeeksi. Minäkin käytän niitä joskus.  Nämä siemenet on ostettu ihan kasvatettaviksi. Netistä piti näitäkin varten katsoa kasvatusohjeet: ensin kova siemenkuori rikotaan esimerkiksi kolmikulmaisella viilalla niin, että valkea sisus tulee juuri ja juuri näkyviin. Sitten siemenet upotetaan puhtaaseen veteen, joka vaihdetaan pari kertaa päivässä. Minä käytän tankista otettua sadevettä.  Sitten kun siemenet ovat alkaneet itämään ja työntämään vartta, ne istutetaan ämpärin pohjalle laitettuun puhdistettuun savi-hiekka-seokseen. Kun varret ovat veden pinnassa, n. 40-50 cm korkeydella, ämpäri upotetaan vesistön pohjaan.  Yhtää isoa lehteä tai kukkaa en ole vielän nähnyt. Kukkia nyt ei voi odottaakaan aikoihin. 

Takapihan mökki ni kulmalle hankitutin vaimolla sadevesitankin. Itseasiassa se on vain muovitynnyti, jossa on aiemmin ollut liiman tyyppistä kemikaalia. Jouduin hieman putsaamaan ja tuunaamaan sitä samoin kuin tietysti laittamaan räystäskourut.  Tynnyrin alle tein savesta ja hiekasta alustan niin, että se on mahdollisimman korkealla lähellä räystästä. Tynnyrin alaosasta menee putki mökin sisälle, jossa sadevettä voi sitten käyttää vaikkapa taimien kasteluun.  Etualalla näkyy pieniä ruohotupsuja. Ne ovat vetiveriheinää,  joka kasvattaa jopa puolitoista metriä syvän pystysuoran juuriston. Siksi se sopii hyvin eroosion torjuntaan eli sen avulla pystyisin estämään maitteni valumisen takaisin veteen.  Itse ruoho eli maanpäälline osa saattaa kasvaa jopa 5 metrin korkeuteen. Se olisi siis mainio näkösuoja. 


Kuvan keskiosassa, hyvin kaukana, n. 50 - 60 metriä kuvaajasta näkyy valkoinen läikkä. Se on vuoviseinä, joka kuuluu kakkakalavessaan eli vesistön päälle rakennettuun ulkovessaan, jossa ulostetaan eräänlaiselta sillalta veteen, jossa kissakalansukiset kalat käyvät syömässä tuotokset. Toimiessaan vessan on hygieeninen. Paska ei haise, joskus kyllä kusi, koka vessan raknteaja ei ole osannut viritellä bambutukkeja niin, ettei kakalla kykkijän pissa osu puuraknteisiin. Sateella vesi tietysti pitää ne puhtaana, koska vessassa ei ole kattoa. Sateen sattuessa paskotaan sateessa!  Minä itse ehdotin vessan rakentamista tuonne sen sijaan, että se tehtäisiin mökistä katsoen toiseen suuntaan.  Kuvassa näkyy myös kaksi patoa. Niiden tarkoitus on pudhistaa mahdolliset kakkajäämät ja muut epäpuhtaudet vedestä kasvien avulla: mm. banaani, mainittu vetiveriaheinä ja moringa-puu ovat siihen tarkoitukseen hyviä, mutta mikä tahansa elvä kasvillisuus kelpaa. Suomessa on käytetty vastaavaan tarkoitukseen mm. pajua, joka on siellä nopeakasvuisin puulaji. Täällä nopeasti kasvavia on useita, banaani tuottaa heyvinkin paljon uutta biomassaa jopa päivittäin.  Tätä järjestelmää olen kehittämässä. Noiden kahden padon väliltä olen ruopannut satoja kiloja mutaa ja lahoavia kasvinossia oikealle näkyvälle alueelle, josta tulee uusi kävelypolku majalleni. Taaempaa patoa on käytetty kävelysiltana, mutta minä aion pyhittääs en erilaisille ruohoille ja tehdä kävelylankun siihen viereen. 

Ihan etuvasemmalla näkyy aluetta, joka on romahtanut veteen. Sitä olen nyt kolmen vuoden aikana pengertänyt, niin että penger on yli metrin korkeammalla kuin se oli elokuussa 2019 tuon mökin ollessa uusi. 

Aina isojen sateiden jälkeen osa pengerrystyöstäni valuu takaisin veteeen. Sinne valuvat myös istutetut vetiveriaheinät. Jos heinää isuttaa kuivana aikana joulukuusta heinäkuuhun, silloin se ei lähde kunnolla kasvamaan. Ensi vuoden projektiksi täytyy ottaa penkereiden tukeminen vaikkapa puurakenteilla tai betonipylväillä ja metalliverkollaa. 

xxx
Tukirakenteita olen halunnut tehdä myös tälle alueelle mökin toiselle puolelle, johon olen onnistunut istuttamaan vetiveriaakin. Tähän olisi tarkoitus rakentaa pylväillä siesova talo: korkea ja ilmatiivis, mutta kevytraknteinen. Sellainen, että itikat pysyvt poissa sisältä, hiiret eivät melskaa ulkona eikä anoppi saa päähänsä yrittää vallata sitä itselleen.  

Tuolla ihan äärimmäisenä vasemmalla, veden toisella rannalla näkyy juuri ja juuri duriopuu (durian), joka seuraavan 20 vuoden aikana saattaa kasvaa jopa 10-metriseksi ja tuottaa makoisaa hedelmää. Muualla kuvassa näkyvät 3 vuotta vanha mangopuu sekä runsaan vuoden ikäinen jakkihedelmäpuu. 


  Pandanus amaryllifolius tuoksuu murskatessa jasmiiniriisiltä. Yksi minulle nostalgisista tuoksuista ja kasveista, joihin tutustuin Singaporessa 20 vuotta sitten.  Sitä kasvaa useissa paikoissa, mutta rehottamaan se ei ole päässyt niin, että sitä voisi isommalla kädellä käyttää ruuanlaitossa, mm. kookosmaidon mausteena jälkiruuissa.  Intianjasmikki (Murraya koenigii) on kasvanut isoksi yhdessä paikassa, mutta uusin paikkoihin istutetut pistokkaat eivät ole lähteneet kasvamaan. Haluaisin sitä olevan vähän siellä sun täällä tuomassa mukavaa tuoksua. Jasminipuita olen ostanut taimina netistä ja niitä on kaksi kasvamassa mökin kulmilla. Isoksi kasvettuaan ne ainakin luovat huumaavaa tuoksua. 

Talossa ja puutarhassa, molemmissa teen uudistuksia ja puuhailen kykyjeni ja voimieni mukaan. Tässä kuvassa näkyy ensimmäisenä pienenpinei mp3-soitin, jossa ovat haluamni toiminnot: toistonopeuden säätö ja viimeisimmän soittokohdan muisti niin, että seuraavalla kerralla toisto jatkuu siitä. Tämä on ensiarvoisen tärkeää äänikirjoja kuunellessa.  Toistoaikaa on yhdellä latauksella 80 tuntia. Parhaimmillaan olen kuunnellut 10 tuntia kerrallaan ja silloin akkua on ollut yli 80% jäljellä.  Tähän asti olen kuunnellut Celian äänikijoja puhelinsovelluksella Smart Audiobook Player pienen bluetooth-kuulokkeen kautta. Bluetooth signaali tuppaa katkeilemaan aina välillä sen mukaan kun liikun työmaillani. Tämä laite menee ison lierihatun sisään ja vain kuuloke roikkuu ulkona. Jos kuuloke menee pilale kastuttuaan, se on helpp ja edullinen korvata. Soitinkin on parempi vaihtoehto mutaisissa ja kosteissa olosuhteissa kuin puhelin. Nyt puhelin saa jäädä suosiolla kotiin, kun en ota puhluita vastaan kuitenkaan. 

Seinien hyllykköjä olen vahvistellut erilaisilla pysty- ja vaakasuorilla tukipuilla. Uui tuuletin puhaltaa uudesta paikasta. Nyt se on helpompi puhaltaa suoraan ovesta ulos tilaan, jossa minulla on ruokapöytä ja kokkaustilat. Sen saa myös puhaltamaan suoraan sivusta kohti sängyn jalkopäätä. Sieltä ilma ottaa kimmokkeen seinästä ja viilentää koko makuutilaa ilman, että puhaltaa suoraan naamalle. Samaan pylvääseen on viritetty myös koukku, johon saa kiinni riippumaton toisen pään. Näin poika voi lkkoia riippumatossa tuttipulloa imien ja videoita katselleen silloin kun siltä tuntuu. 

Terveys

Minulla todellakin iskivät jälkikoronan kaltaiset oireet. Myös sappikivet ovat vaivanneet entistä useammin. Sisätautilääkärillä oli tarkoitus käydä keskustelemassa 30.8.  Hän oli kuitenkin sairaana, joten käyn ensi viikolla.  Hän puhuu hyvää englantia, joten odotettavissa on asiallinen käynti: Listalla minulla on kolme asiaa:  1. Antihistamiinit ja melatoniini unilääkkeinä. Onko parempaa vaihtoehtoa. Mitkä ovat niiden terveysvaikutukset?  2.  Sappikivien liotus tai sappirakon poisto avaimenreikäkirurgialla  3. Koronan kaltaiset oireet ja yleiskunto.      

Kuolleita 

Kuun viimeisenä päivänä menehtyi Mihail Gorbachov   Hän asuti valtaan Neuvostoliitossa sen jälkeen kun kaksi Brezhnevin seuraajaa Andropov ajd Chernenko olivat kuolleet hyvin nopeasti valintansa jälkeen. Alle 60-vuotias Gorbachev oli poikekus, nuorukainen vanhan ukkokkaartin keskellä. Minä muistan nuo ajat, vaikka maailmanpolitiikan sijasta päähuomioni vei oma sekainen elämäni Oulussa. Keväällä 1986 tapahtui Chernobylin ydinonnettomuus, joka oli yksi nauloista Neuvostoliiton arkkuun. Vuonna 1989 hän vieraili Oulussa, mutta minä olin tuolloin jo muuttanut Jyväskylään.
Maailmalla ja Suomessakin riehunut Gorba-huuma tavoitti minua vain osin. Olin jättänyt taakseni hulivilivuodet ja minusta oli tullut kunnon opiskelija, joka uusien apuvälineiden avulla yritti parhaansa. Kävin myös venäjän kursseilla Jyväskylän yliopiston kielikeskuksessa ja myöhemmin laitoksenkin puolella. 

1989 Oulussa entisen tyttöystäväni kuvaamana hänen luonaan Välkkylässä. Kävin Oulussa hammashoidossa, vaikka asuinkin jo Jyväskylässä. 



 Elokuun vallankaappaus vuonna 1991 oli vanhoillisten voimien viimeinen rypistys komennon palauttamiseksi maahan. Minulle asialla oli henkilökohtaista merkitystä, sillä viikkoa aiemmin oli asunnoltani Jyväskylässä poistunut kaverini sukulainen Ljuba Leningradista/Pietarista. Hän oli kosinut minua paperiasvioliittoon päästäkseen Suomen sosiaalitoimen asiakkaaksi saadaksen rahaa, jolla "auta minun omaisille".  Kieltäydyin, mutta hänen kauttaan minulle avautui oliv Pietariin , joten minulle oli paikka minne mennä seuraavien vuosien kesämatkalla. 

Pietari 1992 ja Moskova 1993. 

Ei onna istunut valloittaa tämänkään dievushkan sydäntä. Jos niin olisi käynyt, olisi elämäni polku ollut ehkä hieman toinen. Ajan kanssa olemme edelleenkin yhteyksissä. Hän asuu edelleen vahempiensa luona naimattomana ja hänellä on nyt alakouluikäinen adoptiotytär. 


Myös Vesa-Matti Loiri kuoli tässä kuussa. Hänen uraansa kiintopisteitä on tullut vastaan tuolloin tällöin. En ole mikään suuri Uuno Turhapuron ja muiden Spede-elokuvien ystävä. Toki muiston Uunon jo lapsuuden Spede Show-ohjelmista, joissa hän esiintyi ennen elokuvia. Eino Leinon runojen laulutlkinnat olisivat sellaista Loiria, jota kestäisin pisimpään kuunnella. Toki mieleen ovat jääneet monet hänen laulunsa radiosta, mm. Nasse-sedän ruuminavauksesta kertova laulu, Roudari-Roope ja Hengari-Hertta, Kohtalokas samba.  Viime vuonna tai edellisenä luin Jari Tervon kirjan Loirin elämästä ja urasta. Hyvin vaikuttava elämäntyö. 

Muita elokuussa 2022 kuolleita oli mm. Jussi Hakulinen, Yö-yhtyeeb akjyaujiheb toinen voimahahmo. Hänenkin lauluistaan jotkut ovat tuttuja, mutteivät sen enempää ole koskettaneet elämääni. 

Kirjallisuutta

Monta äänikirjaa on kuunneltu tässäkin kuussa. 
Suosituksena voisi poimia vaikka Jan Salon ja Ilkka Kariston vuonna 2018 ilmestynen dokumentin: Vankina Venäjällä, Suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina.  Mies kävin läpåi venäläisten tutkintavankeuden, oikeudenkäynnin ja leirituomion vosina 2013 - 2017 ennen kuin hänet päästettiin jatkamaan tuomiotaan Suomessa. Kariston haastattelema ja kirjoittama kertomus on todella selkeä ja valaiseva. Se valaisee minulle myös niitä mahdollisuuksia ja uhkia joita Aleksei Navalnyilla on edessään. Jatkamme edelleen Päivin kanssa Navalnyin kirjoitusten kääntämistä ja julkaisua eri some-alustoilla, mm. www.navalnyi.fi





  




Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.