2022 03 maaliskuu - Ukraina ei luovuta - en minäkään!

  • Maaliskuun 2022 kuvat Googlen kuvapalvelussa 
  • Video: Maaliskuun 2022 kuulumiset takapihalta
  • Video 29.3. näyttää kuinka kävelemme takapihalta etupihalle. Poika puhuu kerrankin samalla lailla kuin hän puhuu silloin kun kamera on kiinni.  

Heti kuun alussa puitiin joulukuussa istutettu riisi. Täällä eteläisessä Vietnamissa tulee kolme riisisatoa. Täällä riisipellot ovat tasamaata eivätkä porrastettuja kuiten pohjoisen vuoristossa. 


Samoihin aikoihin riisi kypsymisen kanssa pellon toisella laidalla työskenteli myös kaivuri, oranssin värinen, samanlainen kuin Erikin pikkukaivuri.  Sitä käytiin katsomassa usein. 



Sitten tuli puimuri ihan lähelle

 

Tämä riemu oli ohi muutamassa päivässä. Jyvät kuivattiin ja vietiin pois. 

 
Kohta pumpattiin pelloille uutta vettä ja kylvettiin uudet riisit. 




Loppukuusta pellossa oli jo pitkät vihreät oraat.   Sateetkin tulivat tänä vuonna aikaisin. Kuun viimeisinä päivinä sateli niin, että paikat alkoivat vihertämään ilman kasteluakin. 
Kesä-heinäkuun vaihteessa on sitten odotettavissa seuraava riisin puinti.



Kuun viimeisinä päivinä päästiin  katsomaan kaivuria ihan läheltä, jopa koskettamaan. Kylätietä pienen jokemme toisella puolella levennetään ja päällystetään.  Näyttää siltä, että ihan tehdään viemäröinti ja vesijohtokin uusiksi. Nyt viemärit menevät suoraan jokeen. 




Nähtiin myös pienempi kaivuri reittimme varrella. 

Useampana aamuna käytiin sitä katsomassa ja myös koskemassa. Lisää kuvia tästäkin on tämän kuun Google-albumissa. 





Tein päätöksen hylätä tämän viime vuonna rakennuttamani mökin. Se ja sen sijaintipaikka eivät herätä mitään positiivisia värinöitä minussa. Näin on ollut jo alusta lähtien. En saa olla siellä rauhassa, vaan vaimon äiti ja muu suku on hääräämässä siellä päällimmäisenä. En halua asua heidän kanssaan vaan yksinäni. Kuitenkaan en halua lähteä kauas vaan haluan olla lähellä poikaani.  Siksi annan vaimon ja hänen äitinsä, sukunsa pitää tuon paikan, tehdä siellä mitä haluavat.  Vaimo saa myydä siitä osan siskolleen ja asua hänen perheensä kanssa samassa pihapiirissä. Sitähän he ovat jo aiemminkin kaavailleet. 





Minä sen sijaan aion keskittyä parantelemaan edelleen tätä takapihan paratiisiani, joka on n. 50 metrin päässä vaimon suvun nykyisestä paikasta ja puolentoista kilometrin päässä tuosta uudesta paikasta. 



Tuon olemassaolevan puu- ja peltihökkelin eteen, sen ja riisipellon väliin  ajattelin  laittaa pylvään ja anturat penkereeseen ja niiden varaan sitten talon, tai pienen huoneen, kevytrakenteisen, peltikattoisen, laudasta, pellistä ja muovista tehdyn.  Vain yksi huone pitää rakentaa, samanlainen ilmastoitu huone kuin tämä nykyinen. 


Keittiön ja muut tilat voi tehdä tuohon vanhaan röttelöön aluksi.  Nyt siellä on taimikasvattamo. Tuon seinässä olevan aukon olen tehnyt veden ottamista varten ja siksi, että siitä laskeutuvat tikapuut veteen. 


Olen istuttanut penkereille kaksi duriopuuta sekä kolme sitruspuuta.  



Ulos päin talon ei tarvitse näyttää juuri miltään, sillä suunnittelen peittäväni sen kasvustolla.  Se tulisi olemaan tuolla taustalla näkyvin puiden ja banaanikasvien alla, josta näkyy jo tuon olemassa olevan hökkelin kattoa.  Tärkeintä on tehdä katosta vedenpitävä ja sellainen, etteivät hiiret pääse välikatolle mekastamaan. Tietysti lämpöeristeet pitää laittaa sekä kattoon, seiniin, että lattiaan. 



Tällainenhan se voisi olla ulkoa päin: vain vahvemmat pylväät ja syvemmällä, niissä anturat ja korkeammalla.  Tämä kuva on elokuulta, jolloin hökkeli oli juuri valmistunut. Sen jälkeen mökin ympäristö on pengerrytty jo lattiatasoa korkeammalle.  Tulvavedet yltävät syys-lokakuussa pari senttiä lattian yläpuolelle.  Tähän eteen, kuvaajan ja mäkin väliin tulisi siis se uusi huone. Sen lattia olisi noin metrin tuota korkemmalla, katto myös.  Tänne katsojan suuntaan olisi ikkuna, josta voisin katsella riisipellolle päin: nähdä kauas pellon toiseen laitaan.  Sieltä tuulikin pääsisi puhaltamaan talolle viilentämään sitä. Kuva on otettu pohjoisesta päin, joten aurinko paistaa talon takaa, iltapäivän tunteina tuolta oikealta, mutta koskaan se ei paistaisi ikkunaan.  Sisäänkäynti tulisi tuosta vanhasta hökkelistä, jossa siis olisi kiettiötilat. 

Aiemmasta rakennusprojektista opin sen, että täällä osataan tehdä vain tietynlaisia taloja. Ei kannata poiketa liikaa kaavasta. 



Pengerryksen tukirakenteen mallin näin matkallani ottamaan kolmatta koronarokotetta. Astraa se oli taas, adenovirusektoria.  Heti huhtikuun alussa minun pitää lentää Hanoihin uusimaan Suomen passini. Kolme viikkoa ennen matkaa saatu rokote toivottavasti suojaa minua koronatartunnalta. 



Tulevalle talolleni johtaa ojan yli pienenpieni silta. Sivun alussa linkitetyllä videolla näkyy miten Erik osaa jo ylittää sen pitämällä kaiteesta kiinni. 


Siinä videossa näkyy myös, miten kävelemme kohti päärakennusta.  Harvoin saan videolle pojan puhetta. Nyt hän ei kiinnittänyt huomiota kameraan, joten ujouskin unohtui. 


Tässä Facebookin ja VK:n profiilikuvani. Se on muokattu kiertävästä meemistä, jossa Ukrainan presidentti Zelenskyi ottaa selfieta Venäjän presidentti Putinin arkun äärellä. Sijoitin itseni siihen ja latsin profiilikuvaksi. Rankkaa huumoria todella surullsiessa ja ikävässä tilanteessa, jossa Venäjän natsit murhaavat ukrainalaisia. 

En osta enää mitään venäläisiä tuotteita. Tähän asti olen ostanut siperialaista Altain tattaria. En ole löytänyt sille ukrainalaista korviketta. Ainoa mitä olen löytänyt Ukrainasta tuotuna, ovat spelttijauhot ja auringonkukansiemenet.  
Etenkin heti hyökkäyksen jälkeen sanottiin suomalaisessa mediassa, että siitä ei saa syyttää tavallisia venäläisiä vaan että hyökkäys on pelkästään Putinin projekti. En ole lainkaan samaa mieltä. Putinilla on kansan laaja tuki eikä sitä tukea mitenkään pehmennä se, että se kansa on aivopestyä. Olen törmännyt somessa moniin venäläisiin, jopa Suomessa suviin kaksoiskansalaisiiin, joiden puheet ovat vielä räikeämpiä kuin Putinin. He ovat ukrainalaisia vastaan, käyttävät heistä haukkumasanoja. He myös halveuksevat tai jopa vihaavat Suomea. On äärimmäisen surullista tietää, että Suomessa asuu paljon venäläisiä, jotka eivät olisi ansainneet kansalaisuutta tai oleskelulupaa. Minä olisin valmis heittämään kaikki suomen ja venäjän kaksoiskanslaiset ulos Suomesta elleivät he esitä painavaa syytä jäädä esimerksiki osoittamalla lojaalisuutensa.  Tämä ajatus ei ole syntynyt nyt sodan aikana vaan sen suuntaisi ajatuksia tuli jo 1990-luvulla kun avustin Suomeen tulleita paluumuuttajia. 

RuFi-yhdistys, Johan Bäckman, Darja Skippari-Smirnova ja muut terroristien tukijat pitäisi asettaa syytteeseen valtiopetoksesta. 


Tietysti Venäjän demokraattiset voimat, se pieni vähemmistö, joka kannattaa demokratiaa ja vaputta, ansaitsee kaiken sympatian ja tuen.  Toivottavasti joku siellä onnistuu syrjäyttämään Putinin ja panemaan toimeen vallankumouksen. 


Kiovan lähellä sijaitseva Makarivin kaupunki oli venäläisten hallussa vähän aikaa sen jälkeen kun se oli pommitettu hajalle.  Kuun lopulla se oli jälleen ukrainalaisilla. Kesäkuussa 2016 kävin siellä ystäväni Olegin kotona. Meillä oli hauskat syntymäpäiväjuhlat joen rannalla. Olegin kanssa olemme olleet yhteydessä Telegram-puhelinsovelluksen välityksellä. 


Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Boney M Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliisikuulustelu poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöränkorjaus pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samantha Fox Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli venäläiset verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.