ÄÄniblogi, eli ääni ja joitakin asiaan löyhästi liittyviä kuvia on tässä:
Jos video ei näy, voit katsoa sen suoraan Youtubesta. Ääntä ja kuvia ei ole synkronoitu keskenään.
Ruokaa, vegaaniruokaa. Sitä saan kotona, herkullista ja terveellistä, niin vain matkustaessa tulee syötyä ulkona. Tämä taisi olla jossain Thaimaassa elokuun lopulla, kun kävin siellä viisuminhakumatkalla.
Saman matkan alussa ja lopussa kävin Sainogissa, Ho Chi Minh City viralliselta nimeltään. Sohvasurffasin erään sveitsiläisen vegaanipariskunnan luona, ja heidän kanssaan kävin mm. tässä Loving Hut -nimisessä ravintolassa. Loving Hut on erään uskonnollisen yhdyskunnan ylläpitämä ravintolaketju. Niillä on ravintoloita Taiwanin lisäksi muualla Kaakkois-Aasiassa, jopa Indonesiassa, Australiassa, Puolassa, Venäjälläkin taitaa oll yksi. Suomessakn heillä on kaksi ravintolaa Helsingin Kalliossa, tosin ei tuolla nimellä. Loving Hutin tunnistaa siitä, että siellä on yleensä seinällä mestarin, Supreme master, Shing Hain kuva.
Järjestin myös Facebook-ryhmän kautta vegaanitapaamisen, jossa oli enimmäkseen länsimaalaisia, mm. pari Australialaista. Heidän kanssaan tuli myös testattua vegaaninen suklaapirtelö ja durian-jäätelö.
Bangkokissa oli sitten vuorossa lisää, Veganeria on suosikkipaikkani siellä, ja ollaan kavereita myös omistajan kanssa. Viime vuonna käydessäni ilmoitin hänelle tulevani kaupunkiin ja kävyäni heidän kakkosravintolassaan. En saanut vastausta, ja käydessäni ravintola oli kiinni. Jälkeen päin hän pahoitteli asiaa. Tällä resissulla en ilmoittanut tulostani, van ex tempore kävin paikalla, kun oli nälkä siinä lähettyvillä ja vähän aikaa ennen Vietnamin konsulaatissa käyntiä. Siellä piti käydä kaikkiaan kolme kertaa: enin hakemassa hakemuskaavake ja saamassa ohjeet, sitten seuraavana päivänä jättämässä hakemus ja vielä kerran siitä kahden päivän päästä noutamassa viisumi. Prosessin olisi voinut jättää lentokentälle saapumiseen, mutta en halunnut ottaa sitä riskilä, koska nyt oli ensimmäinen kerta kun hain vuoden liiketoimintaviisumia.
Facebookista olin katsovinani, että omistaja on Amerikassa. Mutta eipä ollut enää, vaan hän tupsahti kimppuuni tehdessäni tiskillä tilausta: soijalattea ja korvapuustia. Hän ilostui vilpittömästi ja tarjosi nyt ruuat ja jälkiruuat hyvitykseksi siitä, ettei ollut paikalla kun viimeksi kävin. Olen vieraillut Bangkokissa melkein pari kertaa vuodessa, aina lentäessäni Eurooppaan tai tullessani sieltä. Ainoastaan viime kerralla en saapunut Bangkokiin vaan Hanoihin. Kokeilin Aeroflotia ensimmäistä kertaa elämässäni, ja myös viimeistä ellei nyt ihan pakottavaa syytä ilmaannut.
Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli lokakuussa vuonna 2016, Hänet haudataan tämän vuoden lokakuussa suureen mausoleumiin. Hänestä kertova näyttely, tai useita näyttelyitä oli ilmaiseksi avoinna Bangkokin keskustassa sijaitsevassa taide- ja kulttuurikeksuksessa. En olisi itse sinne hokannut mennä, mutta Sampo-serkku vei. Siellä tuli nähtyä kuningasta monenlaisissa kuvissa ja toimissa, myös hänen perhettään. Tarinan mukaan tuo viisas mies osasi tehdä jopa sadetta.
Sampo on töissä muutaman muun suomalaisen kanssa Pattayalaisessa yrityksessä. Hänen asunnollaan kävin ensi kertaa tämän vuoden maaliskuussa matkallani Kazakstanin kautta Ukrainaan ja edlleen Suomeen (ja sieltä sitten Moskovan kautta Hanoihin): Hän asuu condominium-asunnossa eli vartioidulla asuinalueella, jossa asukkaiden käytössä ovat uima-altaat, höyrysauna, kuntosali ja muita yhtieisiä tiloja. Yksi uima-allas on alhaalla ja toinen katolla.
Pattaya on suosittu kohde myös venäläisten keskuudessa, ja seksituristien. Mutta se ei ole kaikki. Sieltä kyllä löytää paljon muutakin. Sieltä löytyy myös Turkinpippureita, Fazerin salmiakkikaramelleja, jotka liki jokainen suomalainen tuntee.
Tuli siinä verrattua asumistani Vietnamissa tähän ja mietittyä, miten hienoa olisi, jos olisi uima-allas käytettävissä. Tuli googletettua ja totesin, että jonkinlainen uimala on myös lähikaupunki Sa Decissa. Nyttemmin olen käynyt siellä myös tiedostuleretkellä. Uimassa käyn - joskus myöhemmin.
Tykkään pullikoida altaassa, tehdä venytys- ja joogaliikkeitä ja juosta vedessä. Uiminenkin kyllä sujuu, mutta siitä en niin pidä. Kattoaltaalla oli hieno uiskennella illansuussa ja ihailla vastapäisen talon sulkisivun led-ilotulitusta.
Verrattuna Vietnamiin, Thaimaa on edistyksellisempi ja turistiystävälisempi, ja myös hieman kalliimpi. Englantia puhutaan ainakin Bangkokissa ja Pattayalla liki kaikkialla.
Mutta minä olen valinnut Vietnamin. Niinpä lensin reilun viikon päästä takaisin Saigoniin ja sieltä otin Phuong Trang eli FuTa-bussin Lai Vungiin. Noin kolme ja puoli tuntia se matka kestää, ja sen aikana tehdään yksi isompi pysähdys yhtiön taukopaikkaan, jossa bussia huolletaan ja jossa matkustajat voivat syödä ja ostaa evästä matkalle. Löysin sieltä myös kasvisravintolan.
Noissa busseissa on sekä istuma- että makuupaikkoja. Itse suosin istumapaikkoja. Molemmat tyypit ovat ilmastoituja,, ja matkustaja voi säätää omalle paikalleen tulevaa ilmavirtaa.
Syyskuun puolivälissä tein myös toisen reissun Saigoniin. Kävin siellä vain päiväseltään hakemassa kannettavan tietokoneeni takuuhuollosta. Siihen oli heinäkuussa tullut vika, jota en itse saanut korjatuksi, en edes määritettyä kunnolla. Olin jo luopunut toivosta sen suhteen ja ostanut korvaavan käytetyn koneen. Nyt minulla siis on kaksi kannettavaa.
Oli hienoa palata kotiin kukkaloiston ja vihreyden keskelle. Joki ja riisipellot viilentävät ilmaa, joten täällä ei ole niin kuuma kuin suurkaupungissa.
Ja tietysti Kito-koiran kanssa tehtävät aamukävelyt sekä omat pyöräretket ovat jotakin, mikä korvaa ne uima-altaat omalla pihalla.
Kito oli pienenpieni kun kesäkuun alussa palasin Vietnamiin. Nyr se on iso ja tanakka. Tulee mieleen, että ehkä sen rotu on jalostettu lihantuotantoa varten. Vietnamissahan syödään koiria, ei ihan yleisesti, eivätkä nuormmat useinkaan enää kannata moista ajatusta, mutta kyllä koiranlihaa on tarjolla, jos sitä haluaa. Minulle on liki yhtä kamalaa nähdä sikoja, kanoja ja ankkoja kasvatettavan ja myytävän syötäväksi. Pihallamme myös haisee sialle. Takapihalla kun on sikoja, joita serkku pitää. Myös kanoja ja ankkoja on paljon. Olen siitä asiasta yrittänyt napista, mutta eihän tämä ole minun taloni. Minä olen täällä vieraana siitäkin huolimatta, että maksan oleskelustani ja ruuastani. Olen itse päättänyt niin ja määritellyt hinnan. Osa rahoista menee meidän yhteisen tulevaisuutemme hyväksi: häät, oma talo, mahdollisen lapsen ylläpito ...
Osittain tuon sikalanhajunkin takia päätimme remontoida makuuhuoneeni ja minä olin valmis sijoittamaan siihen. Tehtiin muovista sienät ja asennettiin ilmastointilaite. Myös metalliovi on. Sen voi sulkea kun haluaa olla viileässä ja rauhassa hajuilta.
Ainahan sitä tietysti pääsee myös ulos eli pois pihapiiristä, vaikka ilman syytä kylillä kuljeskelu ei kuulu täällä hyviin tapoihin ja minua on yritetty estää tekemästä sitä vedoten turvallisuuteeni. Olen kuitenkin itsepintaisessti jatkanut reissujani, ja muut ovat tottuneet siihen, että lähden Kiton kanssa johonkin pari kertaa päivässä. Joskus lähdemme pyörällä: Koira istuu korissa pyörän takana ja katselee ympärilleen, välillä vingahtelee näkemilleen koirille ja tökkii minun selkääni kuonollaan pyytäen pysähtymään haistelutuokion ajaksi.
Olen etsinyt hiljaisempia ja syrjäisempiä paikkoja: tiloille vievien teiden varsia vettä lainehtivien riisipeltojen laidoilla. Nyt on sadekausi ja vettä riittää.
Vettä on myös tuossa Joessa, joka ei kuitenkaan tulvi yli äyräittensä. Tästä kohtaa purettiin silta. Olisikohan se vahingoittunut sateissa ja tulvissa vai rakennetaankohan siihen uutta.
Kesäkuussa valmistui tuo ohitsemme menevän tien osittainen uudelleenrakennus. Se tehtiin raudoitetusta betonista. Nyt siinä on hyvä kävellä.
Tervehdittäviä koiria on lenkin varrella useita. Osa on muodostunut melkein ystäviksi, vaikka Kito ei muista koirista sitten suuremmin välitäkään. Leikkikaveria se on yrittänyt saada, mutta ei ole ihan kunnolla vielä onnistunut. Aika harvassa täällä ovat vihaiset koirat. Joku on kyllä puraissut tai muuten saanut Kiton vinkumaan, tai melkein kirkumaan surkealla äänellän. Siihen on riittänyt pelkkä kumoon tönäisykin. Joskus Kito kääntyy takaisin ja juoksee kotiin, jos ei halua kohdata toista koiraa.
Jokia täällä on, Mekong joki kaikkine sivuhaaroineen. Nyt sadekautena myös pellot lainehtivat vedestä. Niitä varten tarvitaan veneitä. Tuollainen vene ei kovin paljoa maksa, alle 50 euroa. Olen miettinyt sellaisen hankkimista ja soutuharrastuksen aloittamista.
Myös sähköavusteinen polkupyörä tai sähkömopo on toivelistalla, vaikka en ole ihan varma, tavitsenko sellaista, koska näillä tasaisilla mailla ei ole kovin raskasta polkeakaan.
Sitä muoviseinistä uutta huonetta olen sisustanut Kiinasta tilatuilla sisustustarroilla ja led-valoilla. Olkoon tämä ensimmäinen huoneemme täällä omistettu muoville, metallille ja kaikelle epäaidolle. Myös kasvit ovat movia, koska tässä ei ole ikkunaa. Katossa ei ole myöskään lämpöeristeitä, joten se kuumentaa huonetta päivän aikana huomattavasti. Enkä viel tiedä, paljonko sen jäähdyttäminen tulee maksamaan.
Yllä olevassa kuvassa Asus-tietokoneeni pöydällä sille rakentamassani telineessä. Käytän kannettavaa niin, että se on n. 45-asteen kulmassa, tai jopa 60:n. Tässä taas se korvikkeeksi ostettu HP kiinnitettynä seinälle pöydänkulmaan tarkoitetun telineen avulla.
Tuosta muoviympäirstö ei ole kuin muutama askel tähän aitoon kukkaloistoon. Toki nämä ovat ihmisen istuttamia ja ylläpitämiä, mutei se himmennä niiden loistoa silmissäni.
Herään yleensä aamulla viiden maissa, joskus aikaisemminkin. Lähdemme Kiton kanssa lenkille n. 5:20, jolloin alkaa tulla valoisaa.
Kävelemme tunnin-pari kunnes seitsemän maissa on jo aika kuuma, joten on aika palata kotiin aamiaiselle. Toki bambut ja banaanikasvit viilentävät ilmaa siinä missä joki ja riisipelloilta puhaltava tuulikin.
Myös uimista ja veneilyä olemme alkaneet harrastamaan.
Jos video ei näy, voit katsoa sen suoraan Youtubesta. Ääntä ja kuvia ei ole synkronoitu keskenään.
Ruokaa, vegaaniruokaa. Sitä saan kotona, herkullista ja terveellistä, niin vain matkustaessa tulee syötyä ulkona. Tämä taisi olla jossain Thaimaassa elokuun lopulla, kun kävin siellä viisuminhakumatkalla.
Saman matkan alussa ja lopussa kävin Sainogissa, Ho Chi Minh City viralliselta nimeltään. Sohvasurffasin erään sveitsiläisen vegaanipariskunnan luona, ja heidän kanssaan kävin mm. tässä Loving Hut -nimisessä ravintolassa. Loving Hut on erään uskonnollisen yhdyskunnan ylläpitämä ravintolaketju. Niillä on ravintoloita Taiwanin lisäksi muualla Kaakkois-Aasiassa, jopa Indonesiassa, Australiassa, Puolassa, Venäjälläkin taitaa oll yksi. Suomessakn heillä on kaksi ravintolaa Helsingin Kalliossa, tosin ei tuolla nimellä. Loving Hutin tunnistaa siitä, että siellä on yleensä seinällä mestarin, Supreme master, Shing Hain kuva.
Järjestin myös Facebook-ryhmän kautta vegaanitapaamisen, jossa oli enimmäkseen länsimaalaisia, mm. pari Australialaista. Heidän kanssaan tuli myös testattua vegaaninen suklaapirtelö ja durian-jäätelö.
Bangkokissa oli sitten vuorossa lisää, Veganeria on suosikkipaikkani siellä, ja ollaan kavereita myös omistajan kanssa. Viime vuonna käydessäni ilmoitin hänelle tulevani kaupunkiin ja kävyäni heidän kakkosravintolassaan. En saanut vastausta, ja käydessäni ravintola oli kiinni. Jälkeen päin hän pahoitteli asiaa. Tällä resissulla en ilmoittanut tulostani, van ex tempore kävin paikalla, kun oli nälkä siinä lähettyvillä ja vähän aikaa ennen Vietnamin konsulaatissa käyntiä. Siellä piti käydä kaikkiaan kolme kertaa: enin hakemassa hakemuskaavake ja saamassa ohjeet, sitten seuraavana päivänä jättämässä hakemus ja vielä kerran siitä kahden päivän päästä noutamassa viisumi. Prosessin olisi voinut jättää lentokentälle saapumiseen, mutta en halunnut ottaa sitä riskilä, koska nyt oli ensimmäinen kerta kun hain vuoden liiketoimintaviisumia.
Facebookista olin katsovinani, että omistaja on Amerikassa. Mutta eipä ollut enää, vaan hän tupsahti kimppuuni tehdessäni tiskillä tilausta: soijalattea ja korvapuustia. Hän ilostui vilpittömästi ja tarjosi nyt ruuat ja jälkiruuat hyvitykseksi siitä, ettei ollut paikalla kun viimeksi kävin. Olen vieraillut Bangkokissa melkein pari kertaa vuodessa, aina lentäessäni Eurooppaan tai tullessani sieltä. Ainoastaan viime kerralla en saapunut Bangkokiin vaan Hanoihin. Kokeilin Aeroflotia ensimmäistä kertaa elämässäni, ja myös viimeistä ellei nyt ihan pakottavaa syytä ilmaannut.
Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli lokakuussa vuonna 2016, Hänet haudataan tämän vuoden lokakuussa suureen mausoleumiin. Hänestä kertova näyttely, tai useita näyttelyitä oli ilmaiseksi avoinna Bangkokin keskustassa sijaitsevassa taide- ja kulttuurikeksuksessa. En olisi itse sinne hokannut mennä, mutta Sampo-serkku vei. Siellä tuli nähtyä kuningasta monenlaisissa kuvissa ja toimissa, myös hänen perhettään. Tarinan mukaan tuo viisas mies osasi tehdä jopa sadetta.
Sampo on töissä muutaman muun suomalaisen kanssa Pattayalaisessa yrityksessä. Hänen asunnollaan kävin ensi kertaa tämän vuoden maaliskuussa matkallani Kazakstanin kautta Ukrainaan ja edlleen Suomeen (ja sieltä sitten Moskovan kautta Hanoihin): Hän asuu condominium-asunnossa eli vartioidulla asuinalueella, jossa asukkaiden käytössä ovat uima-altaat, höyrysauna, kuntosali ja muita yhtieisiä tiloja. Yksi uima-allas on alhaalla ja toinen katolla.
Pattaya on suosittu kohde myös venäläisten keskuudessa, ja seksituristien. Mutta se ei ole kaikki. Sieltä kyllä löytää paljon muutakin. Sieltä löytyy myös Turkinpippureita, Fazerin salmiakkikaramelleja, jotka liki jokainen suomalainen tuntee.
Tuli siinä verrattua asumistani Vietnamissa tähän ja mietittyä, miten hienoa olisi, jos olisi uima-allas käytettävissä. Tuli googletettua ja totesin, että jonkinlainen uimala on myös lähikaupunki Sa Decissa. Nyttemmin olen käynyt siellä myös tiedostuleretkellä. Uimassa käyn - joskus myöhemmin.
Tykkään pullikoida altaassa, tehdä venytys- ja joogaliikkeitä ja juosta vedessä. Uiminenkin kyllä sujuu, mutta siitä en niin pidä. Kattoaltaalla oli hieno uiskennella illansuussa ja ihailla vastapäisen talon sulkisivun led-ilotulitusta.
Verrattuna Vietnamiin, Thaimaa on edistyksellisempi ja turistiystävälisempi, ja myös hieman kalliimpi. Englantia puhutaan ainakin Bangkokissa ja Pattayalla liki kaikkialla.
Mutta minä olen valinnut Vietnamin. Niinpä lensin reilun viikon päästä takaisin Saigoniin ja sieltä otin Phuong Trang eli FuTa-bussin Lai Vungiin. Noin kolme ja puoli tuntia se matka kestää, ja sen aikana tehdään yksi isompi pysähdys yhtiön taukopaikkaan, jossa bussia huolletaan ja jossa matkustajat voivat syödä ja ostaa evästä matkalle. Löysin sieltä myös kasvisravintolan.
Noissa busseissa on sekä istuma- että makuupaikkoja. Itse suosin istumapaikkoja. Molemmat tyypit ovat ilmastoituja,, ja matkustaja voi säätää omalle paikalleen tulevaa ilmavirtaa.
Syyskuun puolivälissä tein myös toisen reissun Saigoniin. Kävin siellä vain päiväseltään hakemassa kannettavan tietokoneeni takuuhuollosta. Siihen oli heinäkuussa tullut vika, jota en itse saanut korjatuksi, en edes määritettyä kunnolla. Olin jo luopunut toivosta sen suhteen ja ostanut korvaavan käytetyn koneen. Nyt minulla siis on kaksi kannettavaa.
Oli hienoa palata kotiin kukkaloiston ja vihreyden keskelle. Joki ja riisipellot viilentävät ilmaa, joten täällä ei ole niin kuuma kuin suurkaupungissa.
Ja tietysti Kito-koiran kanssa tehtävät aamukävelyt sekä omat pyöräretket ovat jotakin, mikä korvaa ne uima-altaat omalla pihalla.
Kito oli pienenpieni kun kesäkuun alussa palasin Vietnamiin. Nyr se on iso ja tanakka. Tulee mieleen, että ehkä sen rotu on jalostettu lihantuotantoa varten. Vietnamissahan syödään koiria, ei ihan yleisesti, eivätkä nuormmat useinkaan enää kannata moista ajatusta, mutta kyllä koiranlihaa on tarjolla, jos sitä haluaa. Minulle on liki yhtä kamalaa nähdä sikoja, kanoja ja ankkoja kasvatettavan ja myytävän syötäväksi. Pihallamme myös haisee sialle. Takapihalla kun on sikoja, joita serkku pitää. Myös kanoja ja ankkoja on paljon. Olen siitä asiasta yrittänyt napista, mutta eihän tämä ole minun taloni. Minä olen täällä vieraana siitäkin huolimatta, että maksan oleskelustani ja ruuastani. Olen itse päättänyt niin ja määritellyt hinnan. Osa rahoista menee meidän yhteisen tulevaisuutemme hyväksi: häät, oma talo, mahdollisen lapsen ylläpito ...
Osittain tuon sikalanhajunkin takia päätimme remontoida makuuhuoneeni ja minä olin valmis sijoittamaan siihen. Tehtiin muovista sienät ja asennettiin ilmastointilaite. Myös metalliovi on. Sen voi sulkea kun haluaa olla viileässä ja rauhassa hajuilta.
Ainahan sitä tietysti pääsee myös ulos eli pois pihapiiristä, vaikka ilman syytä kylillä kuljeskelu ei kuulu täällä hyviin tapoihin ja minua on yritetty estää tekemästä sitä vedoten turvallisuuteeni. Olen kuitenkin itsepintaisessti jatkanut reissujani, ja muut ovat tottuneet siihen, että lähden Kiton kanssa johonkin pari kertaa päivässä. Joskus lähdemme pyörällä: Koira istuu korissa pyörän takana ja katselee ympärilleen, välillä vingahtelee näkemilleen koirille ja tökkii minun selkääni kuonollaan pyytäen pysähtymään haistelutuokion ajaksi.
Olen etsinyt hiljaisempia ja syrjäisempiä paikkoja: tiloille vievien teiden varsia vettä lainehtivien riisipeltojen laidoilla. Nyt on sadekausi ja vettä riittää.
Vettä on myös tuossa Joessa, joka ei kuitenkaan tulvi yli äyräittensä. Tästä kohtaa purettiin silta. Olisikohan se vahingoittunut sateissa ja tulvissa vai rakennetaankohan siihen uutta.
Kesäkuussa valmistui tuo ohitsemme menevän tien osittainen uudelleenrakennus. Se tehtiin raudoitetusta betonista. Nyt siinä on hyvä kävellä.
Tervehdittäviä koiria on lenkin varrella useita. Osa on muodostunut melkein ystäviksi, vaikka Kito ei muista koirista sitten suuremmin välitäkään. Leikkikaveria se on yrittänyt saada, mutta ei ole ihan kunnolla vielä onnistunut. Aika harvassa täällä ovat vihaiset koirat. Joku on kyllä puraissut tai muuten saanut Kiton vinkumaan, tai melkein kirkumaan surkealla äänellän. Siihen on riittänyt pelkkä kumoon tönäisykin. Joskus Kito kääntyy takaisin ja juoksee kotiin, jos ei halua kohdata toista koiraa.
Jokia täällä on, Mekong joki kaikkine sivuhaaroineen. Nyt sadekautena myös pellot lainehtivat vedestä. Niitä varten tarvitaan veneitä. Tuollainen vene ei kovin paljoa maksa, alle 50 euroa. Olen miettinyt sellaisen hankkimista ja soutuharrastuksen aloittamista.
Myös sähköavusteinen polkupyörä tai sähkömopo on toivelistalla, vaikka en ole ihan varma, tavitsenko sellaista, koska näillä tasaisilla mailla ei ole kovin raskasta polkeakaan.
Sitä muoviseinistä uutta huonetta olen sisustanut Kiinasta tilatuilla sisustustarroilla ja led-valoilla. Olkoon tämä ensimmäinen huoneemme täällä omistettu muoville, metallille ja kaikelle epäaidolle. Myös kasvit ovat movia, koska tässä ei ole ikkunaa. Katossa ei ole myöskään lämpöeristeitä, joten se kuumentaa huonetta päivän aikana huomattavasti. Enkä viel tiedä, paljonko sen jäähdyttäminen tulee maksamaan.
Yllä olevassa kuvassa Asus-tietokoneeni pöydällä sille rakentamassani telineessä. Käytän kannettavaa niin, että se on n. 45-asteen kulmassa, tai jopa 60:n. Tässä taas se korvikkeeksi ostettu HP kiinnitettynä seinälle pöydänkulmaan tarkoitetun telineen avulla.
Tuosta muoviympäirstö ei ole kuin muutama askel tähän aitoon kukkaloistoon. Toki nämä ovat ihmisen istuttamia ja ylläpitämiä, mutei se himmennä niiden loistoa silmissäni.
Herään yleensä aamulla viiden maissa, joskus aikaisemminkin. Lähdemme Kiton kanssa lenkille n. 5:20, jolloin alkaa tulla valoisaa.
Kävelemme tunnin-pari kunnes seitsemän maissa on jo aika kuuma, joten on aika palata kotiin aamiaiselle. Toki bambut ja banaanikasvit viilentävät ilmaa siinä missä joki ja riisipelloilta puhaltava tuulikin.
Myös uimista ja veneilyä olemme alkaneet harrastamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti