Lviv[2] (ukr. kyrill. Львів, puol. Lwów, ven. Львов, Lvov, saks. Lemberg, armeniaksi Լվով, Lvov, jiddišiksi לעמבערג Lemberg tai לעמבעריק Lemberik) on vanha kaupunki ja läntisen Ukrainan kultturellinen, poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus.[3] Se on myös Lvivin alueen hallintokeskus. Ukrainan tilastokeskuksen arvio kaupungin väkiluvuksi on 730 272 (2013 alku).[1] Lvivin kantakaupunkia. Lvivissä on tärkeää kone-, auto- ja tekstiiliteollisuutta. Se on tärkeä rautatien ja valtateiden risteyspaikkakunta.[4][5] Lvivin yliopisto on maan vanhin yliopisto. Se on perustettu vuonna 1661,[3] ja sen lisäksi Lvivissä on muun muassa teknillinen korkeakoulu (Lvivin polytekninen yliopisto) ja lääketieteellinen yliopisto.Näin sanoo wikipedia tästä paikkakunnasta.
Minulle Lviv oli ensimmäinen käyntikohteeni Ukrainassa. Piipahdin vain pikaisesti huhtikuussa 2015 matkallani Istanbulista Helsinkiin. Nyt kun saavuin toiselle reissulle Odessa, Dnepropetrovskin ja Harkovan kautta, minulla on jo vertailukohtaa ja näkökulmaa tähänkin kaupunkiin. Suurista kaupungeista tämä on eniten ukrainalaismielisin, ja täällä puhutaan paljon enemmän ukrainaa kuin muualla. Odessassa, Dnepropetrovskissa ja Harkovassa oli helppoa kun pysytin elämään kuin paikallinen siksi, että osaan venäjää. Tääälläkin venäjää ymmärtävät kaikki, mutta minä en useinkaan ymmärrä mitä he puhuvat. He puhuvat ukrainaa tai sitten venäjää niin nopeasti ja epäselvästi, etten minä edes osaa sanoa, mitä slaavilaista kieltä se on.
Eli minä olen nyt tavallani venäjänkielisen housuissa. Olen tai en. Venäjänkieliset ovat yeensä asuneet maassa joko vuosikymmeniä tai ainakin koko ikänsä. He ovat eläneet ympäristössä, jsssa tänä kieli on kuulunu, joskus se on voinut olla tukahdutettuna tai typistettynä niin kuin ukrainan kieli neuvostoliiton aikana. Venäjänkieliset eivät ole katsoneet tarpeelliseksi opetella sitä, ovat jopa ylenkatsoneet ja halveksineet sitä. Näinhän oli tilanne myös Virossa. Etenkin täällä Lvivissä, mutta myös koko maassa halutaan korvata venäjän kieli ukrainan kielellä. Ne ovat sukulaiskieliä, mutteivät sama kieli. Venäjän ja ukrainan puhujien on ilman opiskelua yhtä hankalaa ymmärtää toisiaan kuin suomen ja viron kielten puhujien toisiaan.
tokihan minä ymmärrän ja kannatan ukrainalaisten pyrkimyksiä lujittaa kansallista identiteettiään ja tehdä olemassaolossa ero Venäjään. Vain käytäntö esittää vastalauseen: juuri kun olen päässyt riemuistemasta siitä, miten helppoa on ollut elää venäjäksi Odessassa, Denporossa ja Harkovassa, niin nyt tulenkin Lviviin, jossa kieli on taas minulle vierasta. Miten pystyisin oppimaan sitä. Ihan totta on se, että vanha aivo ei uuteen kieleen niin helpolla taivu kun taipui aivo joskus peruskojlu- ja lukioiässä.
Venäjä anasti itselleen Krimin niemimaan tyypillisin keinoinsa: väittämällä, että he tulivat vain totetuttamaan ukrainalaisten tahdon. Totta kai moni sielläkin olisi halukas liittymään Venäjään, mutta tokkopa sentään kaikki. Samoin Harkovassa oli paljon venäläismielisiä, mikä näkyi tietysti myös kielessä. Mutta silti ei voi pitää reiluna sitä, että yksi valtio kyttää kieli pitkällä naapuriaan ja yrittää käyttää kaiken separatistihengen omaksi hyväkseen, jopa luoda ja ylläpitää sitä. Toivoa vain soppii, että Itä-Suomi, esim. Savonlinna ei koskaan päätä anoa liittämistä Venäjän valtakuntaan.
Nämä kansalliset jännitteet ovat hyvin näkyvissä täällä. tosin monet eivät halua puhua niistä, koska ovat jo väsyneitä politikointiin. Toiset jaksavat vielä riemuita siitä, miten pari päivää sitten Jamala voitti Eurovision laulukilpailun Krimin tataarien sorrosta kertovalla kappaleellaan 1944.
Minä olen paljon tekemisissä paikallisten nuorten ja lastenkin kanssa. Minun opiskelijani haluavat oppia englantia, eli ovat jollain tasolla jo valintansa tehneet ja katsovat länteen suuntautumisen ja kansainväliset kontaktit hyödyllisiksi. He haluavat oppia kieliä ja matkustaa oman maansa ulkopuolelle: osa jopa haluaisi muuttaa pois maasta, jossa he eivät näe mahdolliseksi rakentaa tulevaisuuttaan. Toiset näkevät ja haluavat palata parantamaan maansa oloja sen jälkeen kun ovat opiskelleet ja hankkineet kokemusta ulkomailla.
Olen ollut maassa jo kaksi kuukautta. OLen opettanut englantia vapaaehtoisena, ottamatta siitä palkkaa. Tarkoitus olisi viipyä vielä kuukausi ja sitten lentää Suomeen.
Matkustelun ja omalle itselleen elämisen sijasta on tyydyttävää tehdä jotakin järkevää ja hyödyllistä, auttaa ja olla mukana jossain itseä isommassa hankkeessa.
Nyt tekee myös mieli leikkiä kotia: asua pari-kolme viikkoa kodinomaisissa olosuhteissa, vuokra-asunnossa lyhytaikaisella sopimuksella.
Tuntuu tarpeelliselta saada tilaa ympärilleen, myös rauhaa ja hiljaisuutta, myös keittiöä, missä voi kokata vegaanista ruokaa.
Kuumaa vettä riittävällä paineella, sitä oli Aasiassa ikävä. Nyt sitä saa. Ja kaiken tämän asumisen noin 10 euron vuorokausihintaan. Nautin siitä.
Paitsi Uriah Heep-yhtyeen konsertissa Dnepropetrovskissa, olen käynyt myös oopperassa ja simfoniakonsertissa. Aion vielä käydä Nightwish-yhtyeen konsertissa Kiovassa.
AMMA on perheitä tukeva vapaaehtoinen organisaatio Harkovassa. Heidän kanssaan minulla oli mahtavia tuokioita englannin opetuksen ja muun hauskan merkeissä.
Ystävystyin monien opiskelijoitteni kanssa.
Vegaaniruokailun tekee helpommaksi Freshline-ketju, joka myy voileipiä, joihin asiakas saa itse valita täytteensä. Itse asiassa se on kopio Subway-konseptista. Subwayt ovat olleet suosiossani matkaillessa. Täällä ovat nyt freshlinet. Siellä käyminen on hyvä tapa saada kerta-annos tuoreita vihanneksia. Aterian hinta on siinä 2 - 4 euron välillä. Eläminen täällä ei todellakaan ole kallista.
Minua aina ilahduttaa nähdä kevään puhkeaminen. Kevät on suosikkivuodenaikani. Toukokuun ensimmäisellä vikkolla tosin oli jo täysi kesä Harkovassa, jos Suomen mittapuilla mittaa.
Suomessa on tullut markkinoille nyhtökaura juuri äskettäin. Siellä ovat tavalliset päivittäistavarakaupat alkaneet panostaa vegaanituotteisiin. Niitä on tullut paljon lisää sitten viime käyntini viime elokuussa. Vihikset, Violife-juustot, Taimsed Viinerid. Niiden kimppuun pääsemsitä täytyy odotella vielä kuukausi.
Harkovassa oli vegekauppa, Odessassa pari, Lvivissäkin yksi ravintolan yhteydessä. Violifea ei sieltä ssanut, Harkovasta vain Cheezlyä, joka on juuston korvikkeeksi aika ontto esitys. Soijanakkeja ja salami-tyylistä makkaraakin sieltä sai.
Harkovassa juhlittiin myös voiton päivää, suuren voiton päivää kuten Neusvostolitossa tehtiin, fasismista saavutetun voiton muistopäivää. Ollaan iloisis, että Stalin voitti julman Hitlerin. Siitä ei puhuta, että Stalin todennäköisesti tappoi paljon enemmän ihmisiä kuin Hitler, ja hän usein vielä tappoi omiaan. Voiton päivä on yhdeksäntenä toukokuuta. Se päivä on myös Timon päivä. Se on ainoita juhlia, jolloin en halua osallistua menoihin paikallisten kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti