Jotenkin hävettää se, että olen minäkin tällaisessa post-sovieettisessa tilassa, jossa pärjään vain venäjän kielellä maassa, jossa olisi luontevinta puhua sen omaa kieltä eli ukrainaa. Tuossa yllä on siihen liittyvä äänibloggaus.
Voitonpäivä, 9 toukokuuta, myös Timon päivä, on harvoja tilaisuuksia, jolloin en halua juhlia paikallisten kanssa. Minulle, niin kuin varmaan monelle muullekin suomalaiselle, se on stalinistisen sotahulluuden juhla. Venäläisille se saattaa olla sitäkin, mutta tuossa juhlassa on varmasti muitakin ulottuvuuksia. Entinen työtoverini ja Facebook-kaverini Jussi juuri kertoi olleensa Pietarissa ja huusi huraata isossa väkijoukossa. Ehkä minäkin voivin kokeilla sitä joskus?
Mutten kuitenkaan halua omaksua aika yleistä venäläistä käsitystä siitä, että sota olisi ihmiskuntaa eteen päin vievä voima, ongelmia ratkaiseva ja sinällään myönteinen asia.
Kommentit
Lähetä kommentti