Aloitetaanpa kuvasarjalla, jonka nappasin eräänä iltapäivänä ottamastani videosta. Juoksin kameroineni paikalle kun kanakopilta kuului meteliä, jotain muuta kuin sitä normaalia munimiseen liittyvää kiekumista ja kaakatusta.
Tässä siitä jälkeen päin lisätty video.
Kanatarhaan oli tunkeutunut kanahaukka. Se oli jotenkin päässyt sisälle osittain katettuun tarhaan, mutta ulos se ei omin avuin osannutkaan. Reunoilta se yritti, mutta molemmat tarhan päädyt ovat katetut. Ankka ja kaksi kukkoa olivat aluksi haukan kimpussa. Sitten johtajakukko hätisteli nekin sisälle tarhan pienempään osioon, jossa on koppi, ja joka on suojattu joka puolelta verkolla. Jo aikaisemmin se oli hätistellyt kaikki kanat sinne turvaan. Tuossa yllä olevan kuvan toisen rivin vasemmanpuoleisessa ruudussa näkyykin, miten johtajakukko antaa kyytiä haukalle. Bluey- ja Maxi-koirat seurasivat tilannetta tarhan ulkopuolelta aidan takaa. Bluey ei uskaltanut mennä kovin lähelle, mutta Maxi olisi varmasti mielellään repinyt haukan kappaleiksi, ellei olisi ollut verkkoa välissä. Haukka oli ihan hädissään, mutta sattumalta löysikin katosta ukon ja lensi sen kautta tiehensä. Jäimme ihailemaan sitä, miten fiksuja eläimiä kanatkin ovat. Olen jo aiemminkin tullut siihen johtopäätökseen seurattuani niiden elämää, esimerkiksi nukkumaanmenorituaaleja. Jälkeen päin minulta kysyttiin, sainko kanahaukan tapettua. Kerroin, etten edes yrittänyt, vaan pelkästään kuvasin sitä. Olisi kuulemma pitänyt yrittää saada se hengiltä.
Elokuun 13. juhlimme syntymäpäivääni leikkimällä turistia. Nousimme Townsvillen keskustassa vesibussiin ja ajoimme parikymmentä minuuttia 8 kilometrin päähän läheiselle Magneettisaarelle (Magnetic Island), joka on yksi suosituimmista turistikohteista alueella. Eipä siellä paljoa muuta kuitenkaan ole kuin vehreätä luontoa, kansallispuisto ja jonkin verran loma- ja pysyvää asutusta sekä tietysti runsaasti palveluja turisteille, mm. retkeilymajoja nuorille reppuselkämatkaajille. Ja tottahan toki siellä on myös hiekkarantoja lukuisten pienten lahtien poukamassa ja niiden tuntumassa kaikenlaisia vesiurheiluun erikoistuneita yrityksiä. Viidakossa risteilee vaelluspolkuja. Kerrotaan, että eukalyptuspuissa voi nähdä jopa luonnonvaraisia koala-karhuja.
Magneettisaaren nimellä on tarinansa Australian historiassa, ajalla, jolloin kapteeni James Cook oli löytänyt mantereen ja teki tutkimusretkiä sen rannikolla. Seilatessaan Endeavur-laivallaan pohjoisen Queenslandin rannikkoa, Cook huomasi laivansa kompassin käyttäytyän omituisesti erästä saarta lähestyttäessä. Niinpä hän nimesi saaren Mangeettisaareksi.
Me vietimme saarella n. 8 tuntia. Kävimme syömässä ja sen jälkeen kävelimme yli kolme tuntia kallioista maastoa. Emme nähneet yhtään koalaa. Sen sijaan tapasimme muutaman koalojen perään kyselevän matkailijan. Illalla tulimme takaisin kotiin tyytyväisinä. Nyt ei tarvitse enää tuolle saarelle mennä kun se on jo nähty. Lokakuussa, Nancyn syntymäpäivänä ajattelimme katsastaa seudun toisen turistinähtävyyden eli suuren valliriutan. Tarkemmin sanoen katsastamme vain pienen palasen riuttaa tässä Townsvillen edustalla.
Kuivaa on edelleenkin. Ei ole satanut kuin muutama tippa kohta viiteen kuukauteen. Päivittäisellä kastelulla saa tomaatit ja muut puutarhan kasvit hädin tuskin säilymään hengissä. Alakuvan ruusu on noin kymmenen sentin korkuinen. Tomaatti kuitenkin antaa jonkinlaista satoa, erituisesti minitomaatti. Lehmät ja kengurut ovat syöneet aidan läpi kaikki auringonkukat. Intian currypuun luulin saaneeni vihdoinkin kasvamaan, mutta sekin oli liian lähellä aitaa ja joku kävi nyppäämässä molemmat juurtuneet pistokkaat.
Olen asentanut aidan viereen yksinkertaisen kastelujärjestelmän: 11 millin musta muoviputki, josta haarautuu siellä täällä 4 millin pikku putkia, joiden päässä on sumutin. Järjestelmään kuuluu useampi sisääntulopaikka puutarhaletkulle sekä hanoja, joilla vain osa yli 50 metrisestä letkustosta on käytössä.
Ilmat ovat olleet elokuussa lähes yhtä viileät kuin heinäkuussa. Tämä vuosi on kuulemma ollut poikkeuksellisen kylmä. Minusta "kylmä" eli lämpötilat 10 - 20 asteen välillä on alkanut tuntua mukavalta. Pilvinen päivä, jolloin ei aurinko porota, on täällä niin harvinaista herkkua, että sitä odottaa kuin Suomessa odottaisi hellettä. Ainoastaan sadetta odottaa vieläkin enemmän. On alkanut tehdä mieli asumaan jonnekin hieman viileämpään ja vihreämpään. Toki tässä kuivuudessa on hyvätkin puolensa, esimerkiksi se, että metsässä kävellessään ei tarvitse kahlata ruohikossa vaan kuivuneella maalla näkee hyvin eteensä ja kauemmaksikin - ettei eksy.
Näin elokuun viimeisenä päivänä ihka elävän tappavan myrkyllisen käärmeen läheltä. Itse asiassa olin astua sen päälle rynnätessäni keittiön ovesta puutarhaan. En huomannut käärmettä mennessäni mutta viiden sekunnin päästä palattuani näin maassa jotakin ruskeaa. Luulin sitä kissojen tai koirien paikalle retuuttamaksi oksaksi tai matonriekaleeksi. Katsoessani tarkemmin huomasin, että tuolla oksalla oli pää pystyssä ja päässä silmät, jotka katselivat minua. Kiersin toista kautta sisälle hakemaan kameraa. Palatessani sisäkautta keittiön ovelle näin käärmeen hännän luikertelevan nurkan taakse, ja kohta kuulin Bluey-koiran haukkuvan sitä. Aikaisemminkin olen nähnyt koiran haukkuvan käärmettä tai jopa pientä myrkyllistä tuhatjalkaista, mutta en ole ehtynyt nähdä itse eläintä kunnolla. Nyt näin. Muistin kuulemaani, että ruskean käärmeen purema tappaa kolmessa minuutissa niin ettei sairaalaan edes ehdi. Tarkistin asian myöhemmin internetistä ja huomasin, ettei tieto pidä paikkaansa. Saman vahvisti tilan omistaja. Jopa Taipan-käärmeen puremasta voi selvitä hengissä. Pitkänkin sairaalaanpääsyn odottelun kestää kun pureman päälle ja ympärille laittaa puristussiteet ja pitää pureman saaneen ruumiin osan liikkumattomana. Sen jo tiesinkin, että veren päästäminen purema-alueelta ei auta vaan se pahentaa tilannetta. Olipa hyvä kuitenkin, ettei tuo käärme sattunut olemaan puremapäällä. Olisin hyvinkin saattanut uskoa paikallista asukasta ja heittäytynyt pureman saatuani maahan odottamaan noutajaa. Ja olisihan se noutaja sitten lopulta tullutkin kun olisin pyörtynyt auringon paahteessa ja menehtynyt parin tunnin kuluttua lämpöhalvaukseen. Niinpä tästä lähin en ota vastaan elämänohjeita paikallisilta asukkailta - en etenkään itlaialais-sukuisilta!
Sauvakävelemään lähden toki edelleenkin shortseissa enkä pitkissä housuissa. Sandaalit laitan edelleenkin jalkaani - ilman sukkia tietysti. Mitään kyypakkaukseen verrattavaa ei täällä voi ottaa mukaan sillä täällä myrkyllisiä käärmeitä on kymmeniä lajeja - tappaviakin 16. Eikä ole olemassa mitään yleistä vastamyrkkyä vaan vastamyrkyn voi saada vasta sairaalassa kun on ensin selvitetty mikä käärme on purrut. Siihen kait niillä on testit ilman että täytyy itse tunnistaa. Niin, ja hyvin tärkeä varokeino on olla yrittämättä tappaa käärmettä. Suuri osa puremista kun syntyy siinä vaiheessa. Parempi vain että lähtee eri suuntaan mahdollisimman nopeasti. Enpä taida tulevaisuudessa yrittää edes saada kunnon lähikuvaa käärmeestä näille sivuille.
Olemme ihmetelleet, kuinka kissamme kulkevat päivä- ja yökaudet ympräi pusikoita joutumatta kärmeen puremiksi. Omistaja muistutti meitä, että kissa pystyy "hypnotisoimaan" käärmeen olemaan purematta ja sitten tappamaan sen. Totta, olemme nähneet Kitti-kissan leikkivän käärmeellä hyvin uhkarohkean näköisesti, heittelevän sitä ilmaan käpälillään.
Meidän keittiömme on astumassa nykyaikaan. Meille tulevat läpinäkyvät lasiset ikkunat. Ensimmäinen niistä jo laitettiin paikalleen. Kuvassa vasemmalla näkyvät vanhat ikkunat. Ne ovat joko paksua, röpöläistä vihreää tai harmaata lasia tai sitten vain puiset "klyyverit", jotka voi vivusta kääntää joko pysty- tai vaaka-asentoon kuin sälekaihtimet ikään. Klyyverit suojaavat valolta mutta niiden läpi tuuli pääsee puhaltamaan mukavasti. Tuo syrjään liukuva lasi-ikkuna tekee huoneen valoisammaksi mutta se myös päästää auringon kuumentamaan huonetta. Kuvassa ikkuna on auki, oikeanpuleinen ruutu liu'utettu vasemmalle. Oikealla on ainoastaan ohut hyttysverkko. Verkko kyllä läpäisee tuulen, mutta ei sen läpi tuuli puhalla lainkaan yhtä voimakkaasti kuin noiden puukaihtimien. Ikkunan edessä näkyy puinen astiankuivausteline, jonka olen nikkaroinut astiakaapin korvikkeeksi.
Syyskuu. Alkaa kevät. Ilmat alkavat lämmetä, ja öisin alkaa tarvita tuuletinta. Saapa nähdä joudutaanko sateita odottamaan tammikuulle saakka vai tulevatko ne tänä vuonna aikaisemmin.
Kommentit
Lähetä kommentti