"Nipsu muumeista tuli käymään ... ". Näin taisin kirjoittaa Facebookissa, kun olin ottanut kännykän käyttöön noin viikon tauon jälkeen. En ollut puhunut reiluun viikkoon muuta kuin pari sanaa. Se tuntui todella hyvätä. Myös kännykkä ja sosiaalinen media olivat pysyneet kiinni kahdeksan päivää, vaikka eräs ystäväni sanoikin nähneensä minun olevan jatkuvasti online-tilassa.
Tässä ääntä, eli tarinaa ääniblogi-kategoriassa.
Lokakuussa 2012 osallistuin Vipassana-meditaatioon / hiljaisuusretriittiin. Siellä oltiin hiljaa ja enimmäkseen paikallaan 9 päivää, myös ilman internettiä ja puhelimia. Se oli upea kokemus. Tosin kun näitä veitikoita näki siellä pihalla, teki mieli hakea puhelin ja avata kamera. Tein sen vasta kun hiljaisuus oli ohi. Kengrutut, linnut ja käärmeet tulivat lähelle ihmisiä, koska kaikki liikkuivat hitaasti ja ääneti. Myös yksi punkki hakeutui kaulalleni ja porautui sisään. Melkein astuin myös myrkkykäärmeen päälle. Siinä tilanteessa sanoin huh!
Punkin leikkasin irti mukanani olevalla kynsileikkurilla. En kertonut asiasta kenellekään. Vasta jälkeen päin tajusin siihen liittyvän riskin. Seuraavana vuonna vähän etelämpänä sain kymmenkunta punkkia ihooni leirintäalueella. Silloin ne poistettiin lääkärissä. Sairaanhoitaja kertoi minulle epävirallisen niksin punkin poistamiseen omin avuin: apteekista voi ostaa voidetta, joka on tarkoitettu satiaisten ja muiden syöpäläisten häätämiseen. Sitä voi levittää punkin ja pureman päälle, jolloin punkki kuolee ilman, että levittää enempää myrkkyä ihmiseen. Jos sen puristaa kuoliaaksi ja vetää ulos, silloin merkkyä voi päästä kehoon.
Paikallaan oleminen ei ollut helppoa. Erityisesti kun piti yrittää istua tunti täysin liikumatta, sain paniikkikohtauksen enkä sen jälkeen enää pystynyt keskittymään meditointiin. Kävin seuraavana päivänä kysymässä leirin pääohaajalta ja hän neuvoi vastaavassa tilanteessa kuvittelemaan, että paniikki poistuu jalkapohjien ja kämmenten kautta ja sen jälkeen pystyy taas neutraalisti tutkimaan kehonsa tuntemuksia.
Nuoremmat osallistujat asuivat asuntolassa, mutta me vanhat saimme hotellitasoiset yksityishuoneet.
Tarjolla oli kasvisruokaa, josta suurin osa vegaanista. Söimme hiljaisuuden vallitessa ruokailutilassa, joka oli suojattu verkolla siksi, että varislinnut tulivat kärkkymään lähelle ja olisivat ilman verkkoa tulleet syömään lautasiltamme. Niiden ruokkiminen verkon läpi oli kiellettyä.
Pidin kokemuksesta, mutta tuo vaatimus paikallaan olosta estää minua osallistumasta jatkokursseille. Niillä syötäisiin vain kerran päivässä ja nukuttaisiin kovalla alustalla. Peruskurssilla olivat vuoteet mukavat ja lounaan lisäksi oli kello viideltä tarjolla kevyttä välipalaa. Se järjestely oli minulle sopiva. Jotkut sanoivat jälkeen päin, että kasvisruoka jätti nälkäiseksi. Minulle vegaanille niin ei käynyt.
Vipassana centre, Pomona, Queensland, Australia.
