Touko - kesäkuu 2012: Suomen-matka 10 vuoden tauon jälkeen

 Tämä tarina on kirjoitettu vuonna 2017 rekonstruktioksi siitä, miten sujui ensimmäinen Suomen-natkani liki 10 vuoden Australiassa asumisen jälkeen.  Kuvassa alla seison Helsinki-Vantaan lentoasemalla 23. kesäkuuta, juhannuksen aatonaattona, valmiina lentämään Hong kongiin. Minulla olisi ollut lippu Hong konngista Brisbaneen, mutta olin päättänyt jättää sen käyttämättä, menettää hieman rahaa ja ostaa toisen lipun Brisbaneen. 

 Minulle juoksi eläke Australiasta ja sen ehtoihin kuului, että minun on asuttava Australiassa saadakseni sitä. Yli kolmen kuukauden matka ulkomaille katsottiin liian pitkäksi maan asukkaalle. Kun tuli takaisin, piti ilmooittautua viranomaiselle, Centrelink-toimistoon, jossa kysyttiin aikooko enää matkustaa ulkomaille. Siihen oli standardivastaus, että ei.  Mitään sääntöä ei ollut siihen, että kuinka kauan piti olla maassa ennen kuin lähti taas pois maasta.  Jossain nettifoorumilla joku toinen tk-eläkettä saava  kertoi viipyvänsä vain pari tuntia, minkä aikana saapui virallisesti maahan, sitten soitti Centrelinkiin ja sitten lähti taas.  

Minä en ollut niin uhkarohkea, mielestäni, vaan olin maassa enemmän kuin mitä poissa sieltä. Vuoden 2009 lokakuussa olin lähtenyt kodistani Cairnsissa ja antanut avioliiton hävitä altani, suureksi osasksi työhän ja siihen liittyvien ongelmien ja erimielisyyksien  takia.  Yritin ensin asettua maan itärannikon keskiosiin: Kyogle, Findon greek, Brisbane, Aurinkorannikko sunnalle, löytää sieltä jonkun kasvissyöjäyhteisön ja elää siellä vaatimatonta, luonnonläheistä elämää. Siitä ei tullut mitään, ja jonkin aikaa kokeilin myös kimppakämppäelämää Brisbanessa.  Lokakkuussa 2010 poistuin ensi kertaa Australiasta, brisbanelaisesta kimppakämpästä, matkustin Thaimaahan, Chiang Maihin tarkoituksenai hoidattaa siellä hampaani. Lensin sinne Singaporen kautta. Singaporessa kävin myös liki 8 vuoden tauon jälkeen.  Olimme lentäneet sinne yhdessä Nancyn kanssa joulukuussa 2002. Thaimaasta palasin takaisin Singaporeen joulukuussa 2002.  Muutin Singapore Airlinesin myymää lentolippua niin, että paluu ei ollutkaan heti Brisbaneen vaan vasta tammikuussa ja silloin Perthiin maan länsirannikolle. 

Singaporesta käsin tein parin viikon kierroksen Indonesiassa Javan saarella: Jakarta, Yoogyakarta, Bandung, Bogor ... Bogorista löytyi eräältä kuntosalilta  suomalainen sauna, jossa sain oikeasti kuumat löylyt.  Vietin siellä uutta vuotta sohvasurrffareiden kanssa ja vuoden toisena päivänä, vai olisiko ollut kolmas lensin Perthiin.  Siellä tuttustuin kasvissyöjien deittisivustolla indonesialaiseen Swanniin, jonka kanssa juttu kulki. Helmikuussa sovimme, että elokuussa tulen Jakartaan tapaamaan häntä ja jos kaikki menee hyvin, avioidumme. Tein vapaaehtoistyötä, kävin Bikram-joogassa ja skypeilin Swannin kanssa. Silloin kävi mielessä, että olisi elämä niin helppoa, jos voisin saada Australian eläkkeeni ulkomaille. Indonesiassa niillä pärjäisi paremmin kuin hyvin.  

No, häistä ei tullut mitään Indoneiassa, tuli hänen veljentyttönsä hautajaiset, ja meidän suhde kariutui rankasti.  Netissä meilä meni hyvin, mutta käytännössä olimme monin tavoin yheensopimattomia. Ennen Indonesian-matkaani olin muuttanut Perthistä Kuogleen ystäväni Darrenin luon ja sinne oli takroitus palata, jos ei hääsuunnitelmist tulisi mitään. En kuitenkaan ihan heti palannutt vaan juuri ennen kolmen kuukauden määräajan umpetutumista.  Jakattasta olin lentänyt Singaporeen, sieltä Malesian Penangiin ja sitten Kuala Lumprista takaisin Australian Kultarannikolle, josta pääsin autokyydillä Darrenin maatilalle. Sieltä kuitenkin muutin Brisbaneen melko heti eli marraskuun alussa 2011.  Asuin jonkin aikaa Ananda Marga-uhteisön vegetalossa Moorookassa. Sieltä lähdin yrittämään pitkää pyöräretkeä, joka tyssäsi heti alkuunsa. Byron Baysta olin palannut akaisin Brisbaneen, jossa muutin tuonne vegaaniseen kimppakämppään Danielin kanssa. Piti ihan luntata, se oli Bilyana street 25, Balmoral, se osoite.  Se oli lähellä jokea ja kaupunkiin pääsi city cat-pikaveneellä, joka oli vähän niin kuin Suomenlinnan lautta vähän pienempänä ja äreämmällä moottorilla vasrustettuna. 

Takana siis monta epäonnistumista viimeisen noin puolen vuoden ajalta: ihmissuhde, pyöräretki, maalla asuminen, kaupungin asuntoon asettuminen .... olin ihan varma, että Suomen-matka tulisi asettumaan tämän surkean luettelon jatkoksi.  Vielä ennen lähtöä olivat ystäväni Steven hautajaiset Brisbanessa.


Olin ostanut liput kahta kuukautta aikaisemmin. Ostin ne zuji.com -nettipalvelun kautta. Maksoin edestakaisesta matkasta n. 1600 Australian dollaria, siihen meni noin kuukauden tulot.  Olin vuonna 2002 Helsingistä Bangkokin kautta Singaporeen tapahtuneen lennon jälkeen päättänyt, etten enää koskaan lennä Finnairilla, lentävällä sikalalla, jossa suomalaiset kaukomatkaajat ryömivät pitkin lattioita ja penkkejä, niin minulle oli käynyt. Mutta nyt halvimmaksi lennoksi osoittautui Finnair. Tai halvimmaksi mitä minä löysin. En vielä silloin tajnnut että olisin voinut itse ostaa lipun Airasialla kultarannikota Kuala lumpuriin tai Bangkokiin ja sieltä sitten lentää Helsinkiin tai johonkin lähistölle.  Tai mait minä tajusin, koska olin tullut Airasialla edellisessä lolkakuussa, mutta jostain syystä ... Ehkä tämä lippu oli paras hinta-vaiva-suhteessa.   Minulta oli jäänyt käyttämättä paluulippu Singaporesta Helsinkiin, joka oli työnanajni Openmobile Corporation, minulle hankkima. Jäin avioitumisen takia maahan työsuhteen päätyttyä ja Suomeen suntautuneen häämatkamme olimme tehneet toisella lentoyhtiöllä. 

Lähtö Brisbanesta tapahtu 26. huhtikuuta 2012 klo 13:40 ja saapuminen Singaporeen klo 19:30 paikallista ikaa.

 Lentokentällä pakkasin viime hetkellä lentolippni ja passini matkatavaroihin, ja sain ne takaisin vasta monimutkaisten turvallisuusjärjestelyjen kautta.  Matkan ensimmäisen osuuden Brisbanesta Singaporeen hoiti Qantas, australialainen yhtiö, jostga minulla oli hyuonoja kokemuksia. vuonna 2005 Carinsista Townsvilleen lentäesääni niiden puhelinpalvelu ei ollut rekisteröinyt puhelimitse tehtyä muutosta paluulentoon ja kielis jälkeen päin minun edes koskaan soittaneen. Josain vaiheessa minulle vain lyötiin luuri korvaan.  Tuohon aikaan Australiassa oli puheiden mukaan  kaksi suurta paskaa: mlmemmat entisiä valtionyhtiöitä, joista oli tullut rahanahneita rosvoja, ja joiden asiakspalvelu oli jäänyt ylimieliselle ja epäystävälliselle tasolle. Minun kokemukseni näistä kahdesta kakkafirmasta Qantas ja Telstra olivat vaihvistaneet huhut.

Singaporessa oli kolme-neljä tuntia vaihtoaikaa. En mennyt transit-alueelle vaan maahantulon läpi. tiesin, miten singaporelaisiin vedotaan: se tapahtuu ruuan välityksellä. Sanoin, että minun on pakko päästä testaamaan uutta ruokapaikkaa, josta olin lukenut. Se toimi. Minulle oltiin hyvin ystävällisiä, mutta sanottiin, että minun pitää olla takaisin tuntia ennen lentoa.  Ei ollut aikaa ajaa metrolla eunosiin ja taksiain, tai olisi ehkä ollut, mutta en halunnut ottaa riskiä. Niinpä sikäläinen ystäväni Minami ajoi lentoasemlle ja toi Veganburgin burgereita ja muuta hyvää roskaruokaa. 

Sittten Singaporessa  26.4.2012  klo  23:35  oli aika astua Finnairin koneeseen ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen.  Se oli Airbus A340 eli vanhempi kone kuin ne monet pitkän matkan koneet, joilla olin llentänyt. Edellisen penkin selkänojassa ei ollut kuvaruutua eikä siihen liittyvää viihdekeskusta.  Lentoreittiä ei voinut seruata kartalta eikä tietnkään ollut mitään koneen alle sijoitettua laskeutumiskameraa niin kuin oli ollut esim. siinä Cathay Pacificin koneessa, jolla olin lentänyt Singaporesta Australiaan vuonna 2002.  Mutta ei se mitään.  Oli yö ja minulla oli muita suunnitelmia. Minulla ei ole juiri koskaan ollut antoisaa juttuseuraa lentokoneessa eikä ollut nytkään, joten vielä parempi. Olin säästänyt tätä hetkeä muutaman viikon.

Se, että Celia-kirjasto tuottaa kirjoja lukemisesteisille tapahtuu ilmeisesti ohi kirjan kustantajien ja tekijänoikeuksien haltoijoiden tekijänoikeuslain 17. pykälän nojalla. Se sallii kirjojen muutamisen näkövammaisille ja muille soveltuvaan muotoon.   Näitä kirjoa voi lainata vain lääkärintodistuksen esittänyt henkilö, sikäli kuin ymmärrän. tosin Suomen kirjastojärjestlmä on muuttunut sitten minun päivieni niin valtavasti joka osalta, etten ole ihan varma, miten muut kirjastot voivat lainata Celiasta. 

 'Vanhan kaverin kirjoittama kirja ääniversiona. Jarno Mällinen, Kieroonkasvukertomus. Sen olin päättänyt jättää matkalukemisiksi eli matkakuuntelemisiksi.   Olen jo 1980-lvulta lähtien ollut näkövammaisten kirjaston asiakas, sittemmin Celia-kirjaston, joka palvelee lukemisesteisiä, joihin voivat kuulua muutkin kuin näkövammaiset, esim. lukihäiriöiset. Aikaisemmin, silloin kun asuin Suomessa, Oulussa ja Jyväskylässä, Helsingin Vuosaaressa, olin saanut niiltä kirjoja C-kaseteilla, muutaman myös Australiaan. Sitten ne siirtyivät Daisy-formaattiin, joka on käytännössä mp3-äänitiedostoja ja niihin liittyviä ohjaustiedostoja, joiden sisältö minulle näyttäytyy XML-ohjauskielisenä sikäli kuin joskus olen vilkaissut.  Vielä tuolloin vuonna 2012 ne joutui tilaamaan kijraston nettisivujen kautta CD-levyinä, mikä oli suuri parannus. CD-levy oli halvempi kuin läheettäminen postissa, joten niitä ei tarvinnut palauttaa. Lisäksi ne kkulkivat tavallisina kirjeinä. C-kasetteja oli tunnut aikanaan jopa monen kilon painoisina paketteina, ja vaikkesi olisi kuulunut, joskus ne piti hakea itse postista, koska sisällöksi oli posti merkannut "filmejä". Näin muistan käyneen Jyväskylässä. Australiaan ei posti kulkenut kovin lutettavasti. Mutta olipahan tämä Mällisen kirja kulkenut Brisbaneen viidessä päivässä.

Tätä kirjoittaessani nuo levyt pystyy lataamaan celialib.fi -sivuilta zip-paketteina. Sieltä kopioin ne puhelimelle ja kuuntelen mp3-äänikirjasoitttimella. Se on ohjelma, joka muistaa useammassa kirjassa paikan, mihin olen jäänyt kuuntelemisessani ja sallii myös säätää äänen nopeuden. Sen nimi on Smart Audiobook Reader.  Halpa älypuhelin ja tuo ohjelma ovat huomattavasti edullisempi ratkaisu kuin erilliset Daisy-soittimet.  Minä kun kuitenkin näen käyttää älypuhelinta suurennuslasille, ja joskus ilmankin, joten puhelin on minulle paras ratkaisu.

Silloin minulla oli pieni mp3-soitin. Kaunis ja kätevä sellainen: Creative labsin valmistama Zen Mosaic, 2 tai 4 gigatavun muistilla. Minulla oli ollut niitä ennenkin, hyvin ahkerassa käytössä mm. pitkien pyöräretkien aikana. Niissä oli kirjanmerkit ja soitin muisti täsmällisen paikan, johon oli edellisellä kerralla jääty.  Minulla oli tuota ennen ja tuon jälkeenkin monia erilaisia soittimia, ja on vieläkin mm. bluetooth-kaiuttimet, joihin sisältyy mp3-soitin.  

Viimeisen Zen Mosaic-soittimeni, vaika arvokas peli, unohdin Airasian lentokoneeseen matkalla Intian Chennaista Thaimaan Bangkokiin. Asia harmitti minua muutaman viikon kunnes saman yhtiön koneö putosi mereen ei nyt kovin kaukana, jos lentoteitse mitataan, Singaporen ja Indonesian seutuvilla. Oli syytä olla iloinen, että minulta jäi vain soitin lennolle , mutta henki säästyi.



Nyt siis kuuntelin nappikuulokkett korvilla  piemeässä lentokoneessa Finnairin lennolla AY0082  Singaporesta Helsinkiin, välillä puolitorkuksissa.  Tällä kertaa koneessa ei kukaan muistaakensi metelöinyt  Häiriötä tuli vain siitä kun minull ekäytiin tarjoamassa kasvisruoka-annokseni, VGML, ja kahvia ja ehkä jokin virvoitusjomakin, ja sitten ennen Helsinkiin laskeutumista aamupala.  En muista mitä söin. Vegaanista se ruoka oli, mutta eihän lentokoneessa mitään gourmet-annoksia yleensä saa. 

Jarno Mällisen kanssa aloitimme yhtä aikaa opinnot Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa Kulttuurin tutkimuksen koulutusohjelmassa syksyllä 1984.  Koulutusohjelmaan kuului oppiaineita sekä kirjallisuuden että historaian laitokselta: kotimainen kirjallisuus, yleinen kirjallisuustiede, aate- ja oppihistoria, taidehistoria, myös elokuvahistoriaa jonkin verran. . Professoreina olivat tuolloin Pertti Karkama (saijisenaan Liisi Huhtala) ja Juha Manninen. Myöhemmin tuli mukaan myös kulttuuriantropologia. Minä en valmistunut koskaan, mutta Jarno niin teki ja taisi työskennelläkin jossain vaiheessa hsitorian laitoksella, sitten sanomalehti Kalevassa. 

Tunsin kirjailijan tyyliä ja aika paljon, eikä teos ollut sinänsä yllättävä. Lukukokemuksen absurdiutta lisäsi oma mielentilani ja ympäristö.  Lento lienee kestänyt kahdeksan-yhdeksän tuntia. Sinä aikana ehdin kuunnella koko kirjan ja torkahtamisellekin lienee jäänyt aikaa. 

helsinkiin laskeuduttiin aikataulun mukaan puoli seitsemältä aamulla. Minun muistikuvissani se olisi ollut myöhemmin. Tiedän miksi. Siksi, että joka paikassa, missä olin asunut viimeisen kymmen vuoden aikana valoisa tulee aamulla kuudean ja seitsemän maissa ja pimeä siitä noin 12 tunnin päästä. tokihan minä teoriassa tiesin, että Suomessa huhtikuussa on jo varsin valoisaa jopa etelässäkin. Kaverini R oli luvannut tulla minua vastaan lentokentälle. Häntä en kuitenkaan heti löytänyt, mutta löysin yllättäin veljeni, joka oli tullut sinne matkallaan töihin.  Sitten R:kin löytyi, tai hän löysi minut sen jälkeen kun olin ostanut R-kioskista SIM-kortin (ja tietysti Turkinpippuri-karamelleja) ja asentanut sen puhelimeeni.
 

Otettiin R:n kanssa bussi, muistaakseni suoraan Herttoniemeen eikä Rautatientrorin kautta. Ihan varma en asiasta ole, mutta Hertsikaan kuitenkin päädyttiin hänen asunnolleen.  Muuttaessani pois Suomesta tammikuun 27. päivä vuonna 2002  R jäi asumaan kämppääni Vuosaaren Meri-Rastilassa. Se oli asumisoikeusasunto, josta halusin luopua, mutta jota minun ei tarvtinnut heti myydä takaisin SATO-yhtiölle, koska R halusi jäädä sinne asumaan.  Se sitten myytiin muistaakseni puolenn vuoden kulttua, vai olisiko vuuden, tai R osti sen itselleen ja minä maksoin pankille takaisin asumisoikeuden ostamiseen taannoin ottamani lainan. 

Herttonimei oli minulle jo tuttu paikka. Olin asunut siellä liki vuoden päivät, Kettutiellä, vuonna 1998 kun muutin Espoosta Kilon opiskelijaparakeista Helsinkiin ystäväni asuntoon siksi aikaa kun hän oli ulkomailla. Opiskelija-asumiseni oli venähtänyt pitkäksi, koska nuo Kilonkallion parakit olivat niin hirveitä, että kukaan ei seillä pidempää aikaa viihtynyt ellei ollut pakko. Siksi HOAS ei välittänyt trakistaa asukkaiden opiskeluoikeuksia ja minäkin olin siellä monta vuotta yli ajan. En sitä kämppää juuri muuhun tarvinnut kuin nukkumiseen ja tietokoneenromujen säilytykseen. 

  Tämä kuva (yllä) on otettu Helsingin Rautatientorille vastapäisen Makkaratalon parevekkeelta vuonna 1997 tai 1998. Niihin aikoihin kun muutin Espoon Kilosta Helsinkiin. Tuossa oikealla näkyvässä rakennuksessa, Mikonkatu 4, Nokian entinen pääkonttori, olin töissä ennen kuin muutin typaikkani mukana Singaporeen. 

Helsinki city run, puolimaraton toukokuussa 2012. Ensimmäinen näin pitkä juoksu. Jaksoin sentään loppuun asti edes hölkätä, paitsi, etteä viimeiset kaksi kilometriä piti osa matkasta kävellä. Olin sentään aika hyvässä kunnossa, koska olin harrastanut kuntosalia, bikram-joogaa ja pyöräilyä. Olin myös juoksennellut Australiassa parina edellisenä vuonna, yleensä 10 km tai alle.  

Nurmijärrvellä on veljeni ja hänen perheensä talo. Siellä oleskelin mielelläni, mm. nukuin asuntovaunussa.