Ehkä nämäkin kiinnostavat



x

Silmäleikkaus Jakartassa - ollaan taas Tropiikissa - elo-syyskuu 2011




Lensin tänne elokuun alussa (2011) talvisesta Brisbanesta talvisen Perthin kautta. Siitä on jo seitsemän viikkoa aikka, ja toiset seitsemän vielä jäljellä Indonesiassa.
Tänne tulolleini oli yksi pääsyy, tammikuussa alkanut ja toukokuussa leimahtanut nettiromanssi. Siitä kerroin jotakin pari kirjoitusta sitten ja palaan asiaan hieman tarkemmin myöhemmin, mm. pohditaan asiasta aikaisemmin kirjoittamaani hyvin positiivista kannanottoa. Nyt kuitenkin vain todetaan se, että ollan vietetty seitsemän viikkoa arkitodellisuudessa ja se on antanut asioille uutta perspektiiviä. Näissä minulle varsin karuissa olosuhteissa se on ollut raskas ja opettava kokemus. Katsotaan miten tästä eteen päin.


Myös muita elämää suurempia kokemuksia on ollut, merkittävimpänä niistä silmäleikkaus. Käytettyäni paksuja silmälaseja noin 45 vuotta kirjotan tätä nyt ilman laseja. No, ne paksut linssit ovat nyt pienemmässä koossa silmän sisällä. Eli minulle laitettiin keinomykiöt.



Vasen silmä leikattiin heti toisena päivänä saapumiseni jälkeen. Keinomykiö kiinnitettiin iirikseen, koska mykiökapselia ei silmässä ole ollut vuoden 1964 leiakkauksen jälkeen. Vasen silmä parani nopeasti ja se on nyt parempi silmäni.  Näön paraneminen ei ollut kuitenkaan mikään realistinen tavoite leikkaukselle, vaan ainoa tavoite oli siirtää ne paksut linssit silmän sisälle. Siinä on sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Varmasti ei voida vielä sanoa mikä on sitten lopputulos. Se vaatii aikaa.




Oikeaan silmään laitettiin ensin mykiö normaalisti mykiökapselin sisään. Siellä kun oli noin puolet kapselista jäljellä. Parin viikon kuluttua huomattiin, ettei se siellä pysy vaan linssin siivekkeet tulivat näkökenttään. Siksi se piti sitten poistaa korjausleikkauksessa ja myös oikeaan silmään laitettiin keinomykiö kiinni iirikseen. Se oli erittäin vaikea ja kivulloinen operaatio. Silmä oli melkein sokea muutaman päivän ja sen jälkeen näkö on palaillut hiljalleen. Olen edelleenkin puolisokea, mutta maailma näyttää toki kirkkaammalta kun sitä ei tarvitse kastoa paksujen, likaisten ja naarmuisten linssien läpi.






Yllä olevat kuvat ovat minun leikkaukstani. Ne on otettu lasin läpi. Yleisö nimittäin sai seurata leikkausta ja sitä jopa selostettiin heille. Oikean silmän leikkauksesta on jopa videota youtube-kanavallani.  (Toim huom 2015: video näkyy tämän artikkelin lopussa).



(kuva yllä on vuodelta 1989.  Minulla on ollut aina vahvat lasit:  yli +10 diopteria.

Tässä kuvassa vuodelta 1969  kohta kuusivuotias Timo kavereineen. Silloin rillipää oli harvinaisuus.

Ennen minulla oli vähän vahvemmat kuin plus kymmenen linssit, nyt pärjään ilman laseja, mutta tarkkaan kaukonäköön vaaditaan miinus kolmosen linssit.



 Tämä on esnimmäinen yritys, melkein halvimmat mahdolliset kehtyksessä johon kuuluu
aurinkolaist. Tämä kuva kertoo myös siitä, miten naama on alkanut pyöristyä muutaman kuukauden joogatauon ja tyyppillisen indonesialaisen ruuan syömisen jälkeen. Vaikka syön kasvisruokaa (vegaaniruokaa), sekin voi olla hyvinkin epäterveellistä kun se koostuu pääasiassa rasvassa paistetuista hiilihydraatista. Myös terveellisemmät tofu ja tempe on useimmiten paistettu rasvassa. Lisäksi kultaseni pitää minusta liian hyvää huolta, syöttää varmuuden vuoksi vaikkei olisi nälkäkään. Hupisyöminenhän on kivaa, ja se tulee tavaksi ennen kuin huomaammekaan.


Pempek on perinneruoka Palembangista, Sumatran saarelta. Siellä vietimme liki kaksi viikkoa rakkaani perheen parissa. Minua arvoitiin siellä mahdollisena vävykandidaattina. Erittäin mukavaa ja ystävällistä väkeä sain tavata joka päivä. Yhteistä kieltä ei monien kanssa ollut kovin pitkälle, mutta parhaamme yritettiin puolin ja toisin. Hääjuhlan sijasta saimme kuitenkin hautajaiset kun 28-vuotias siskontyttö kuoli yllättäen hotellin kylpyhuoneeseen.  Tarkkaa kuolinsyytä ei saatu tietää, koska omaiset eivät suostuneet ruumiinavaukseen eikä poliisi sitä vaatinut. Epävirallinen selitys on hegityksen pysähtyminen johtuen lämminvesivaraajan kaasuvuodosta. Tosin tuota kaasuvuotoa ei kukaan pystynyt todentamaan. Muista selityksistä ei ääneen puhuttu, vaikka kaikki tiesivät tytön olevan hyvin onneton jouduttuaan perheen painostuksesta epätyydyttävään avioliittoon pari kuukautta sitten.


Noiden neljän päivän aikana kuolinuutisesta ruumiinvalvojaisten kautta hautajaisiin sain nähdä ja kuulla jotakin hyvin oleellista paikalliseta kulttuurista, tässä tapauksessa se on Indonesian kiinalaisvähemmistön kaulttuuri ja tavat. Hyvin samanlaisia piirteitä kuin oli Nancyn singaporenkiinalaisessa kulttuurissa.



Tapasin tämän kuolleen tytön vain kerran muutama päivä ennen hänen kuolemaansa. Jo aiemmin meistä oli tullut Facebook-kavereita, ja tarkoitus oli keskustella hänen kanssaan Australiasta ja muutenkin puhua englantia. Toisin kuitenkin kävi.  Tässä tapauksessa muuten Facebookilla oli varsin tärkeä rooli kuolinuutisen kertomisessa ja myös surun käsittelyssä. Tytön profiiliin jopa laitettiin kuvia hänestä kuolleena. Arkku nimittäin oli auki kolme päivää ennen hautajaisia ja sen äärellä valvoivat ystävät ja omaiset sekä monet kävivät jättämässä hänelle jäähyväiset. Olen aiemminkin kertonut siitä, miten minusta avonainen arkku ja vainajan näkeminen tuntuu hyvältä tavalta. Näin myös tässä tapauksessa. Ihan uteliaisuuttani myös kosketin kuollutta, jalkaa valkoisen lakanan läpi. En ole aikaisemmin kuolleeseen ihmiseen koskenutkaan.



Hautajaiset ja ruumiin valvojaiset eivät ihan kiinalaisen perinteen mukaan menneet johtuen siitä, että ennen naimisiinmenoaan tyttö kääntyi mihensä uskoon eli vaihtoi buddhalaisuuden kristinuskoon. Niinpä suurin osa menoista oli kristillisiä, vaikka tytön perhe on edelleen buddhalainen. Se ilmiselvästi teki asian heille vieläkin vaikeammaksi. Indonesian lain mukaan aviopuolisoiden täytyy edustaa samaa uskontoa. Suurin osa täkäläisistä on muslimeja (87%), loput ovat sitten hinduja, kristittyjä tai buddhalaisia (tässä järjestyksessä).



Palembangista ajoimme 22 tuntia takaisin Jakrtaan. Täältä minun on tarkoitus lentää loppuviikosta Balille joogaamaan ja viettämään terveempää elämää kuin mitä tämä saasteinen, likainen ja savuinen suurkaupunki voi tarjota. Balilta käyn Singaporessa uusimassa viisumin ja hakemassa näön apuvälineitä. Siten vielä jokunen viikko Balilla ja/tai uudelleen Jakartassa. Lokakuun viime päivinä olisi tarkoitus palata Australiaan, minne siellä, siitä ei vielä ole täyttä selvyyttä. Brisbane houkuttelee eniten, koska parhaat ystäväni asvuat siellä, mutta toisaalta houkuttelisi tutustua myös johonkin uuteen kaupunkiin, vaikkapa Melbourneen. Niin, ja Cairnsissakin pitäisi piipahtaa tervehtimässä Nancya ja eläimiä. . Perthiin en enää halua palata.


Tässä video oikean silmän ensimmäisestä leikkauksesta. Tämä linssi ei pysynyt paikallaan ja se korvattiin kahden viikon kuluttua iirikseen kiinnitetyllä linssillä:



Tässä sitten ensimmäisen oikean silmän leikkauksen jälkeen:







































Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh PhuQuoc Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.