Jatketaan tässä blogissa kuitenkin, ihan syytä syystä, että en juuri tällä hetkellä jaksa alkaa väkertämään uusia sivupohjia. Ja kaikesta huolimatta minusta on asianmukaisempaa pysyä yhdessä blogissa...
No niin, Timo kommuunista on historiaa, ainakin toistaiseksi. Oikeastaan se on ollut historiaa ja toukokuun puolivälistä lähtien. Siitä kerroinkin tuon mainitun blogin viimeisessä kirjoituksessa. Nyt siis olen asunut jo yli neljä kuukautta osavaltiomme Queenslandin pääkaupungissa Brisbanessa. Brisbane on kahden miljoonan asukkaan kaupunki korallimeren rannalla, subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä. Kävin täällä ensi kertaa lokakuussa 2008, enkä ollut kovin ihastunut paikkaan. Vielä viime joulukuussa halusinkin kiertää tämän kaukaa, mutta huhtikuussa jos suunnittelinkin muuttoa tänne, lähinnä sosiaalisista ja ammatillisista syistä.
Brisbane ei todellakaan sijaitse tropiikissa, vaan subtropiikissa. Se merkitsee sitä, että ilmasto on huomattavasti viileämpi kuin Cairnsissa, kuitenkin lämpimämpi kuin Suomessa. Talvella se on ehkä liian kylmä minulle ottaen huomioon, että täällä ei useinkaan taloja lämmitetä, niinpä minäkin yritän mennä mukana ja sopeutua luomuilmastoon sen sijaan, että haluaisin jatkuvasti käyttää sähkölämmitintä, jonka tuottamasta lämmöstä vähintäänkin puolet menee harakoille.
Talviaamuina makuuhuoneen lämpötila laskee alle kymmenen asteen. Minä kestin sitä pari kuukautta, mutta sitten rikoin yllä esitetyn periaatteeni ja ostin sähkölämmittimen, jota sain luvan myös käyttää.
Heinäkuun lopulla muuttokuormani pihalla odotti noutajaansa Samfordista Coopers plainsiin. Muutin vuokrahuoneesta eräänlaiseen kommuuniin. Siellä tosin viihdyin vain kaksi viikkoa kunnes muutin taas vuokrapaikkaan. Jo muuttaessani tiesin, etten tuossa paikassa ehkä tule kovin kauaa viihtymään, vaan käytin sitä härskisti astinlautana päästäkseni lähemmäksi kaupunkia. Paikka oli ulkoiselta olemukseltaan jotakin, mitä näimme Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä, eli teollisuus/varastoalue, jossa asuttiin konteissa. Minäkin asuin metallikontin puolikkaasta tehdyssä mökissä.
2017: Tämä uusi paikka on edelleen olemassa: http://www.cdiq.org.au/lifestyle.html
Kyseessä oli pieni asuin- ja työyhteisö, joka asui teollisuusalueella ja samalla vartoi aluetta. Muutenhan siellä ei edes saisi asua. Yhteisö keräsi yrityksestä talteen käyttökelpoista ja kierrätettäväksi kelpaavaa tavaraa ja toimitti sitä eteen päin Myös muita suunnitelmia oli, esimerkiksi vähäosaisten ruokkiminen elintarvikeliikkeiden ylijäämäruuilla. Hyviä tavoitteita ja kannatettavaa toimintaa, mutta en halunnut lähteä siihen mukaan siksi, että toimintaa johtava eukko oli minusta liian pomotteleva ja halusi työntää nokkansa joka paikkaan, myös ihmisten yksityisasioihin. Se ärsytti minua sen verran, että päätin jatkaa eteen päin siitäkin huolimatta, että hänen runsas paikallistietämyksensä ja kokemuksensa vaihtehtoisista elämäntavoista myös hyödyttivät paljon.ossain toisessa tilanteessa olisin ehkä jäänyt, mutta nyt halusin pitää uudelleen saavutetun vapauteni vielä jonkin aikaa!
2017: kuva yllä on otettu paikan nettisuvista. Siinä näkyy, miten siitä on yritetty jätteellä ja vanhalla romulla tehdä asuttava.
Eipä tullut tuosta konttikommuunista edes kuvia napattua. Sen sijaan alueelta otin muutaman. Paikka oli tosiaankin teollisuusalue radan varressa. Puita ja luontoakin kuitenkin oli jonkin verran. (2017: kuvassa aiemmin tuo tyhjä tontti keskellä teollisuusaluetta).
Verrattuna aiempaan paikkaan, liikkuminen pyörällä ja kävellen sekä junalla tai bussilla oli nyt todella helppoa. Niinpä kaupungin tutkiskeluun kuluikin runsaasti aikaa.
Asunnon etsiminen on erittäin hyvä ja tehokas tapa tutustua kaupunkiin. Siinä joutuu etsimään osoitteita kartalta, ottamaan selvää asuinalueen luonteesta, ympäristöstä ja erityisesti kevyen liikenteen väylistä.
Erityiesti pikateiden reunoille piilotetut pyörätiet olivat miellyttävä löytö. Tosin ne ovat ikävä kyllä hieman keskentekoisia. Kuten täällä muuallakin, voi usein käydä niin, että tie yhtäkkiä loppuu kesken tai katoaa, eikä millään merkillä ole osoitettu, mihin suuntaan se jatkuu. Se asia täytyy vain tietää, mikä ei ole kovin ystävällinen järjestely kaupungissa vierailijoille eikä uudisasukkaille.
Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan paremmaksi, ilmeisesti stiä mukaa kuin liikenneväyliä korjataan ja parannellaan. Monin paikoin on to tällaisa kartoin varutettuja opastetauluja. Tämä pyörätie sijaitsee lähellä paikkaa, josta vuokrasin huoneen heinäkuun lopulla. Siellä asun vielä tätä kirjoittaessakin. Lokakuun puolivälissä olen kuitenkin jo muualla.
Tässä nykyinen asumukseni Sunnybank-nimisessä kaupunginosassa kaupungin eteläpuolella. Tämä alue on toistaikseksi mukavin, mitä olen Brisbanessa nähnyt. Tämä on tunnettu kiinalaiskaupunginosa. Minä todellakin asun tietynlaisessa kommuunissa vieläkin, tällä hetkellä kahden intialaisen kanssa. Toinen heistä on vuokrannut talon, asuu itse yhdessä sen makuuhuoneista ja pitää alivuokralaisa kahdessa muussa. Keittiö ja olohuone sekä wc ja kylpyhone ovat yhtieskäytössä. Tallainen on hyvin yleinen asumismuoto täällä, erityiesti opiskelijoiden ja nuorten keskuudessa, mutta myös muiden. Vuokrat tällaisissa "mörskissä" ovat yleensä 110 - 160 dollaria viikossa.
Brisbanen keskusta, se varsinainen liikekeskusta, on varsin pieni. Se sijaitsee joen rannalla kauniiden puistojen lähettyvillä.
Vanha ja uusi rakennustyyli sulassa sovussa ... vai? Joka tapauksessa täällä ei turhan paljoa tilaa jätetä vanhojen rakennusten ympärille, vaan ihan viereen saatetaan pykätä pilvenpiirtäjä.
Tämä katolinen kirkko on keskellä pukumiesten ja -naisten toimistoaluetta. Nykyinen joogakoulunikin on samalla alueella.
Kuva vilkkaasta sosiaalisesta elämästäni suurkaupungissa. Tässä juodaan kahvia! Ei mitään sen vahvempaa todellakaan. Kahvin juontia suurempi päämäärä ryhmällämme on auttaa tänne tulevia aasialaisia opiskelijoita ja muita nuoria oppimaan englantia. Kuvassa näkyy vain osa ryhmästä. Niin, kuten olen jo sanonut, minun Australiani on edelleenkin varsin aasialainen, Kiinalainen erityisesti. Ja sillä tavalla haluankin asain olevan. Tuolla maaseudulla tuntui varsin ontolta kun elämässä oli enimmäkseen vain valkolaisia, no, joitakin intialaisia oli myös ja japanilaisia välillä myös.
Intialaisiin minulla on täällä kaupungissa kosketusta mm. kasvisruokakurssien kautta. Tässä kuvassa Hare Krishna-liikkeen ravintolan pääkokki näyttää, miten se tehdään. En nyt muista, mikä ruokalaji oli työn alla.
Ja toisinaan ruokaan litttyvää matkailua tulee harrastettua myös oman kaupungin ulkopuolelle. Eräänä sunnuntaina matkustimme n. 60 km päähän Kultarannikolle tutustumaan paikalliseen kasvisravintolaan.
Omankin kaupungin syrjäkulmilta toki vielä löytyy uusia paikkoja. Tämä Pu Kwong on jälleen kerran kiinalainen paikka, jonka erikoisuutena on vehnägluteenista maustamalla tehty "valeliha". Siitähän se yksi kommentoija tuolla kommuuniblogissa hiiltyi, että miksi pitää syödä valelihaa: "syö lihaa, jos sen makua kaipaat". Vastasin, että en kaipaa, mutta ihan mielenkiinnolla syön tuota valelihaa. Kerroin, että eräät aasialaiset, lähinnä kiinalaisperäiset, uskonnot eivät suosittele lihan tai muiden eläintuotteiden nauttimista ravinnoksi, mutta haluavat tarjota kasvissyöjille samanlaisia makuelämyksiä kuin lihansyöjille, ja siksi ovat kehittäneet nämä valelihat. Ihan hyvä ja kannatettava ajatus minusta. Sen, että ei syö lihaa, ei tosiaankaan tarvitse merkitä mistään makunautinnoista luopumista. Useille kasvissyöjllehän perusteluina sille, ettei syö lihaa on halu olla tappamatta ja tuottamatta kärsimystä eläimille. Valeliha sopii tässä mielessä ihan hyvin kasvissyöjälle. Samoin se sopii moniin muhin kasvissyönnin perusteluihin, kuten mm. siihen, että lihan tuotanto kuluttaa kasvisruokaan verrattuna runsaasti maapallon resursseja ja myöskin siihen, että ihmisen pitkä suolisto on soveltuvampi kasvisruuan kuin lihan sulattamiseen. Eli kyllä se keinolha on kasvisruokaa ihan siinä missä salaatinlehdet, peruna ja leipäkin.
Kuan Yin keskustan kiinakaupungissa on suosikkipaikkani mitä tulee yllä mainittuihin valelihallisiin nautintoihin. Alakuvassa riisikanaa, (johon siis ei ole käytetty oikeaa kanaa tai muuta lihaa vaan vehnägluteenia).
Venäläinen kirkko Brisbanessa. Yksi asia, joka on vielä jäänyt hoitamatta on tutustuminen paikallisiin venäläisiin. Olen aikonut käydä tuolla kirkolla palveluksen jälkeen juttelemassa paikallisten venäläisten kanssa, mutta koska kirkko on minusta kaukana vähän hankalien liikenneyhteyksien päässä, en ole koskaan saanut aikaiseksi lähteä sinne saakka. Se asia täytynee korjata joku päivä.
Tässä kuvassa tuo sama kirkko sen jälkeen kun se oli maalattu.
Sen sijaan suomalaia on tullut tavattua kerran-pari, niitä nuorempia epävirallisissa yhteyksissä. Vanhusten lepokodilla en ole vielä käynyt enkä virallisissa Suomi-seuran tilaisuuksissa. Mitään Suomi-aktiivia minusta tuskin saa, enkä esimerkiksi voisi kuvitella asuvani suomalaisten kanssa, mutta onhan se ihan eksoottista nähdä silloin tällöin, ja erityiesti auttaa kiinnostuneita ei-suomalaisa tutustumaan suomalaisuuteen ja suomen kieleen. Tuota toimintaa harrastan kuitenkin mieluummin ja enimmäkseen netissä ( samoin kuin ja tuohon liittyen venäläisten kanssa).
2017: - Olin akttiivinen australiansuomalaisten dundernews-sivustolla vuosina 2003 - 2017, ja se sivusto oli todella avuksi maahan integroitumisessa. Kiitos Jouko saitin ylläpidosta. Silloin sosiaalisena mediana toimivat nettifoorumit. Facebookiin liityin minäkin vasta vuonna 2007. Tuossa Brisbanen suomalaisten tapaamisessa tapasin muutaman foorumilta tutun henkilön. Heillä oli aiemmin, vai oliko se myöhemmin puistojamit-niminen tapahtuma, ja radiossa Ola Rinta-koski juonsi Sademetsäradio-ohjelmaa paria vuotta aiemmin. Nyt hän oli muuttanut sieltä johonkin, ehkä Suomeen.
Syyskuussa kävin juoksemassa puolimaratonin Aurinkorannikolla, vähän niillä seuduilla, jossa se pidempi kommuunikokemukseni alkuvuodesta tapahtui. Yövyin suomalaisen pariskunnan pitämässä majoitusliikkeessä nimeltään Ellin Boksi. Ensi kertaa kahdeksaan vuoteen nautin kunnon saunasta. Uima-altaan kylmä tuntui suloiselta kuuman saunan jälkeen. Niille, jotka matkustaessaan Australiaan haluavat asua suomalaisessa ympäristössä ja saada palvelun suomeksi, voin suositella Ellin boksia. Lisää tietoa löytyy Googlella. Kuten kuvasta näkyy, ympäristö on todella vaikuttava ja isäntäväki ystävällnen. Minä tosin kävin vain pikavisiitillä, kun piti juoksun jälkeen lähteä äkkiä pyöräilemään kotia kohti ennen kuin jalat kipeytyvät. Kävi sitten kuitenkin niin, että ne eivät kipeytyneetkään tämän juoksun jälkeen.
Naisten perässä juokseminen on kivaa!
Aikani 21 kilometrillä oli tunti 54 minuuttiajotain. Se on erittäin hyvä aika tällaiselle vanhalle räähkälle ja aloittelevalle juoksijalle! Elokuussa juoksin ensimmäisen virallisen juoksuni, 10 kilometriä aikaan 55 minuuttia. Se oli iso tapahtuma, johon osallistuin n. 50 000 juoksijaa. Kävi sitten niin, että siitä ei tullutkaan minulle virallista juoksua, koska unohdin ajanottosirun kotiin. Kuitenkin hauskaa se oli.
Enemmän vielä pitäisi kyllä juosta, että pysyvät nuo "keinolihallisten nautintojen" seuraukset poissa!
2017: - Olin vuonna 2010 fyysisesti todella hyvässä kunnossa: harrastin joogaa aktiivisesti ja kävin myös kuntosalilla. Samfordissa asuessani ostin elämäni ensimmäisen kuntosalijäsenyyden. Olin aloittanut runsaan pyöräilyn jo vuonna 2009 lähdettyäni Cairnsista. Nyt pyöräilin heti aamusta kuntosalille, jossa kävin jooga- ja muilla tunneilla sekä rehkin laitteissa kaksi-kolme-neljä tuntia melkein joka päivä. Sitten pyöräilin viitisen kilometriä mäkistä maastoa Ferny groven juna-asemalle, josta otin junan Brisbaneen, jossa kävin vielä joogatunneilla Brisbane City Yoga -nimisellä studiolla.
Niin, siellä aurinkorannikolla voi juoksun ja rantaelämän lisäksi vaikka riippuliidellä. Näissä maisemissa se juoksukin tapahtui.
Lisää kaupunkinäkymiä:
kuva: minä ja kaksi passiani. Olen vuodesta 2007 lähtien ollut Suomen ja Australian kaksoiskansalainen.
Tässä välissä mainittakoon, että tällä viikolla tuli kuluneeksi 8 vuotta siitä kun viimeksi kävin Suomessa. Uusi käynti ei ole ihan heti suunnitelmissa. Sen sijaan olen ihan kohta melkein puolimatkassa takaisin eli Thaimassa. Sinnehän on Suomesta yhtä lyhyt matka kuin Australiastakin, ainakin matka-ajassa mitaten. Taitaa matkan hintakin jäädä huomattavasti halvemmaksi. Vahinko vain, että en ole onnistunut houkuttelemaan ketään kaveria tai sukulaista Suomesta tulemaan Thaimaahan samaan aikaan. Olen siis lähdössä Chiang Mai -nimiseen kaupunkiin maan pohjoisosaan. Olen siellä lokakuun puolivälistä eteen päin kuukauden tai pari.
Huom, 2017: video korvattu animoidulla kuvssarjalla.
Video: Siellä kommuunissa (Bellbunya, Belly park, Sunshine coast) oli useimmiten todella mukavaa. Avoimia ja sydämellisiä ihmisiä, paljon musiikkia ja yhteistä kivaa. Tässä videossa soitetaan äitienpäiväpuhelu leikkauksesta toipuvalle Roselle.
Ja tässä toinen. MArras-joulukuussa 2009 vietin 6 viikkoa maatilalla. Siitä kerron aiemmissa kirjoituksissani. Tilan omistajat ovat edelleen ystäviäni ja pidämme yhteyttä säännöllisesti. Heitä on tehty nyt myös nettivideo, joka näkyy alla.
No niin, Timo kommuunista on historiaa, ainakin toistaiseksi. Oikeastaan se on ollut historiaa ja toukokuun puolivälistä lähtien. Siitä kerroinkin tuon mainitun blogin viimeisessä kirjoituksessa. Nyt siis olen asunut jo yli neljä kuukautta osavaltiomme Queenslandin pääkaupungissa Brisbanessa. Brisbane on kahden miljoonan asukkaan kaupunki korallimeren rannalla, subtrooppisella ilmastovyöhykkeellä. Kävin täällä ensi kertaa lokakuussa 2008, enkä ollut kovin ihastunut paikkaan. Vielä viime joulukuussa halusinkin kiertää tämän kaukaa, mutta huhtikuussa jos suunnittelinkin muuttoa tänne, lähinnä sosiaalisista ja ammatillisista syistä.
Brisbane ei todellakaan sijaitse tropiikissa, vaan subtropiikissa. Se merkitsee sitä, että ilmasto on huomattavasti viileämpi kuin Cairnsissa, kuitenkin lämpimämpi kuin Suomessa. Talvella se on ehkä liian kylmä minulle ottaen huomioon, että täällä ei useinkaan taloja lämmitetä, niinpä minäkin yritän mennä mukana ja sopeutua luomuilmastoon sen sijaan, että haluaisin jatkuvasti käyttää sähkölämmitintä, jonka tuottamasta lämmöstä vähintäänkin puolet menee harakoille.
Talviaamuina makuuhuoneen lämpötila laskee alle kymmenen asteen. Minä kestin sitä pari kuukautta, mutta sitten rikoin yllä esitetyn periaatteeni ja ostin sähkölämmittimen, jota sain luvan myös käyttää.
2017 postitusta siirellessä ja kuvia paikalleen laittaessa, alkuperäiset ovat hävinneet vuodatus.net-palvelusta. Samfordin paikka oli sinänsä upea. Tosin siellä oli liian kylmä, koska lämmitystä ei ollut talossa minun puolellani. Uima-allaskin oli. Sitä käytin vain kerran. Talon omistaja oli vegaani, tunnettu kaupan ja ravintolan pitäjänä, myös tunnettu varsin hankalasta luonteestaan. Verrattuna siihen Belli Parkissa sijainneeseen kommuuniin oli tunnelma täällä varsin kylmäkiskoinen.
Heinäkuun lopulla muuttokuormani pihalla odotti noutajaansa Samfordista Coopers plainsiin. Muutin vuokrahuoneesta eräänlaiseen kommuuniin. Siellä tosin viihdyin vain kaksi viikkoa kunnes muutin taas vuokrapaikkaan. Jo muuttaessani tiesin, etten tuossa paikassa ehkä tule kovin kauaa viihtymään, vaan käytin sitä härskisti astinlautana päästäkseni lähemmäksi kaupunkia. Paikka oli ulkoiselta olemukseltaan jotakin, mitä näimme Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä, eli teollisuus/varastoalue, jossa asuttiin konteissa. Minäkin asuin metallikontin puolikkaasta tehdyssä mökissä.
2017: Tämä uusi paikka on edelleen olemassa: http://www.cdiq.org.au/lifestyle.html
Kyseessä oli pieni asuin- ja työyhteisö, joka asui teollisuusalueella ja samalla vartoi aluetta. Muutenhan siellä ei edes saisi asua. Yhteisö keräsi yrityksestä talteen käyttökelpoista ja kierrätettäväksi kelpaavaa tavaraa ja toimitti sitä eteen päin Myös muita suunnitelmia oli, esimerkiksi vähäosaisten ruokkiminen elintarvikeliikkeiden ylijäämäruuilla. Hyviä tavoitteita ja kannatettavaa toimintaa, mutta en halunnut lähteä siihen mukaan siksi, että toimintaa johtava eukko oli minusta liian pomotteleva ja halusi työntää nokkansa joka paikkaan, myös ihmisten yksityisasioihin. Se ärsytti minua sen verran, että päätin jatkaa eteen päin siitäkin huolimatta, että hänen runsas paikallistietämyksensä ja kokemuksensa vaihtehtoisista elämäntavoista myös hyödyttivät paljon.ossain toisessa tilanteessa olisin ehkä jäänyt, mutta nyt halusin pitää uudelleen saavutetun vapauteni vielä jonkin aikaa!
2017: kuva yllä on otettu paikan nettisuvista. Siinä näkyy, miten siitä on yritetty jätteellä ja vanhalla romulla tehdä asuttava.
Eipä tullut tuosta konttikommuunista edes kuvia napattua. Sen sijaan alueelta otin muutaman. Paikka oli tosiaankin teollisuusalue radan varressa. Puita ja luontoakin kuitenkin oli jonkin verran. (2017: kuvassa aiemmin tuo tyhjä tontti keskellä teollisuusaluetta).
Verrattuna aiempaan paikkaan, liikkuminen pyörällä ja kävellen sekä junalla tai bussilla oli nyt todella helppoa. Niinpä kaupungin tutkiskeluun kuluikin runsaasti aikaa.
Erityiesti pikateiden reunoille piilotetut pyörätiet olivat miellyttävä löytö. Tosin ne ovat ikävä kyllä hieman keskentekoisia. Kuten täällä muuallakin, voi usein käydä niin, että tie yhtäkkiä loppuu kesken tai katoaa, eikä millään merkillä ole osoitettu, mihin suuntaan se jatkuu. Se asia täytyy vain tietää, mikä ei ole kovin ystävällinen järjestely kaupungissa vierailijoille eikä uudisasukkaille.
Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan paremmaksi, ilmeisesti stiä mukaa kuin liikenneväyliä korjataan ja parannellaan. Monin paikoin on to tällaisa kartoin varutettuja opastetauluja. Tämä pyörätie sijaitsee lähellä paikkaa, josta vuokrasin huoneen heinäkuun lopulla. Siellä asun vielä tätä kirjoittaessakin. Lokakuun puolivälissä olen kuitenkin jo muualla.
Brisbanen keskusta, se varsinainen liikekeskusta, on varsin pieni. Se sijaitsee joen rannalla kauniiden puistojen lähettyvillä.
Vanha ja uusi rakennustyyli sulassa sovussa ... vai? Joka tapauksessa täällä ei turhan paljoa tilaa jätetä vanhojen rakennusten ympärille, vaan ihan viereen saatetaan pykätä pilvenpiirtäjä.
Tämä katolinen kirkko on keskellä pukumiesten ja -naisten toimistoaluetta. Nykyinen joogakoulunikin on samalla alueella.
Kuva vilkkaasta sosiaalisesta elämästäni suurkaupungissa. Tässä juodaan kahvia! Ei mitään sen vahvempaa todellakaan. Kahvin juontia suurempi päämäärä ryhmällämme on auttaa tänne tulevia aasialaisia opiskelijoita ja muita nuoria oppimaan englantia. Kuvassa näkyy vain osa ryhmästä. Niin, kuten olen jo sanonut, minun Australiani on edelleenkin varsin aasialainen, Kiinalainen erityisesti. Ja sillä tavalla haluankin asain olevan. Tuolla maaseudulla tuntui varsin ontolta kun elämässä oli enimmäkseen vain valkolaisia, no, joitakin intialaisia oli myös ja japanilaisia välillä myös.
Intialaisiin minulla on täällä kaupungissa kosketusta mm. kasvisruokakurssien kautta. Tässä kuvassa Hare Krishna-liikkeen ravintolan pääkokki näyttää, miten se tehdään. En nyt muista, mikä ruokalaji oli työn alla.
Ja toisinaan ruokaan litttyvää matkailua tulee harrastettua myös oman kaupungin ulkopuolelle. Eräänä sunnuntaina matkustimme n. 60 km päähän Kultarannikolle tutustumaan paikalliseen kasvisravintolaan.
Omankin kaupungin syrjäkulmilta toki vielä löytyy uusia paikkoja. Tämä Pu Kwong on jälleen kerran kiinalainen paikka, jonka erikoisuutena on vehnägluteenista maustamalla tehty "valeliha". Siitähän se yksi kommentoija tuolla kommuuniblogissa hiiltyi, että miksi pitää syödä valelihaa: "syö lihaa, jos sen makua kaipaat". Vastasin, että en kaipaa, mutta ihan mielenkiinnolla syön tuota valelihaa. Kerroin, että eräät aasialaiset, lähinnä kiinalaisperäiset, uskonnot eivät suosittele lihan tai muiden eläintuotteiden nauttimista ravinnoksi, mutta haluavat tarjota kasvissyöjille samanlaisia makuelämyksiä kuin lihansyöjille, ja siksi ovat kehittäneet nämä valelihat. Ihan hyvä ja kannatettava ajatus minusta. Sen, että ei syö lihaa, ei tosiaankaan tarvitse merkitä mistään makunautinnoista luopumista. Useille kasvissyöjllehän perusteluina sille, ettei syö lihaa on halu olla tappamatta ja tuottamatta kärsimystä eläimille. Valeliha sopii tässä mielessä ihan hyvin kasvissyöjälle. Samoin se sopii moniin muhin kasvissyönnin perusteluihin, kuten mm. siihen, että lihan tuotanto kuluttaa kasvisruokaan verrattuna runsaasti maapallon resursseja ja myöskin siihen, että ihmisen pitkä suolisto on soveltuvampi kasvisruuan kuin lihan sulattamiseen. Eli kyllä se keinolha on kasvisruokaa ihan siinä missä salaatinlehdet, peruna ja leipäkin.
Kuan Yin keskustan kiinakaupungissa on suosikkipaikkani mitä tulee yllä mainittuihin valelihallisiin nautintoihin. Alakuvassa riisikanaa, (johon siis ei ole käytetty oikeaa kanaa tai muuta lihaa vaan vehnägluteenia).
Venäläinen kirkko Brisbanessa. Yksi asia, joka on vielä jäänyt hoitamatta on tutustuminen paikallisiin venäläisiin. Olen aikonut käydä tuolla kirkolla palveluksen jälkeen juttelemassa paikallisten venäläisten kanssa, mutta koska kirkko on minusta kaukana vähän hankalien liikenneyhteyksien päässä, en ole koskaan saanut aikaiseksi lähteä sinne saakka. Se asia täytynee korjata joku päivä.
Tässä kuvassa tuo sama kirkko sen jälkeen kun se oli maalattu.
Sen sijaan suomalaia on tullut tavattua kerran-pari, niitä nuorempia epävirallisissa yhteyksissä. Vanhusten lepokodilla en ole vielä käynyt enkä virallisissa Suomi-seuran tilaisuuksissa. Mitään Suomi-aktiivia minusta tuskin saa, enkä esimerkiksi voisi kuvitella asuvani suomalaisten kanssa, mutta onhan se ihan eksoottista nähdä silloin tällöin, ja erityiesti auttaa kiinnostuneita ei-suomalaisa tutustumaan suomalaisuuteen ja suomen kieleen. Tuota toimintaa harrastan kuitenkin mieluummin ja enimmäkseen netissä ( samoin kuin ja tuohon liittyen venäläisten kanssa).
2017: - Olin akttiivinen australiansuomalaisten dundernews-sivustolla vuosina 2003 - 2017, ja se sivusto oli todella avuksi maahan integroitumisessa. Kiitos Jouko saitin ylläpidosta. Silloin sosiaalisena mediana toimivat nettifoorumit. Facebookiin liityin minäkin vasta vuonna 2007. Tuossa Brisbanen suomalaisten tapaamisessa tapasin muutaman foorumilta tutun henkilön. Heillä oli aiemmin, vai oliko se myöhemmin puistojamit-niminen tapahtuma, ja radiossa Ola Rinta-koski juonsi Sademetsäradio-ohjelmaa paria vuotta aiemmin. Nyt hän oli muuttanut sieltä johonkin, ehkä Suomeen.
Syyskuussa kävin juoksemassa puolimaratonin Aurinkorannikolla, vähän niillä seuduilla, jossa se pidempi kommuunikokemukseni alkuvuodesta tapahtui. Yövyin suomalaisen pariskunnan pitämässä majoitusliikkeessä nimeltään Ellin Boksi. Ensi kertaa kahdeksaan vuoteen nautin kunnon saunasta. Uima-altaan kylmä tuntui suloiselta kuuman saunan jälkeen. Niille, jotka matkustaessaan Australiaan haluavat asua suomalaisessa ympäristössä ja saada palvelun suomeksi, voin suositella Ellin boksia. Lisää tietoa löytyy Googlella. Kuten kuvasta näkyy, ympäristö on todella vaikuttava ja isäntäväki ystävällnen. Minä tosin kävin vain pikavisiitillä, kun piti juoksun jälkeen lähteä äkkiä pyöräilemään kotia kohti ennen kuin jalat kipeytyvät. Kävi sitten kuitenkin niin, että ne eivät kipeytyneetkään tämän juoksun jälkeen.
Naisten perässä juokseminen on kivaa!
Aikani 21 kilometrillä oli tunti 54 minuuttiajotain. Se on erittäin hyvä aika tällaiselle vanhalle räähkälle ja aloittelevalle juoksijalle! Elokuussa juoksin ensimmäisen virallisen juoksuni, 10 kilometriä aikaan 55 minuuttia. Se oli iso tapahtuma, johon osallistuin n. 50 000 juoksijaa. Kävi sitten niin, että siitä ei tullutkaan minulle virallista juoksua, koska unohdin ajanottosirun kotiin. Kuitenkin hauskaa se oli.
Enemmän vielä pitäisi kyllä juosta, että pysyvät nuo "keinolihallisten nautintojen" seuraukset poissa!
2017: - Olin vuonna 2010 fyysisesti todella hyvässä kunnossa: harrastin joogaa aktiivisesti ja kävin myös kuntosalilla. Samfordissa asuessani ostin elämäni ensimmäisen kuntosalijäsenyyden. Olin aloittanut runsaan pyöräilyn jo vuonna 2009 lähdettyäni Cairnsista. Nyt pyöräilin heti aamusta kuntosalille, jossa kävin jooga- ja muilla tunneilla sekä rehkin laitteissa kaksi-kolme-neljä tuntia melkein joka päivä. Sitten pyöräilin viitisen kilometriä mäkistä maastoa Ferny groven juna-asemalle, josta otin junan Brisbaneen, jossa kävin vielä joogatunneilla Brisbane City Yoga -nimisellä studiolla.
Niin, siellä aurinkorannikolla voi juoksun ja rantaelämän lisäksi vaikka riippuliidellä. Näissä maisemissa se juoksukin tapahtui.
Lisää kaupunkinäkymiä:
kuva: minä ja kaksi passiani. Olen vuodesta 2007 lähtien ollut Suomen ja Australian kaksoiskansalainen.
Tässä välissä mainittakoon, että tällä viikolla tuli kuluneeksi 8 vuotta siitä kun viimeksi kävin Suomessa. Uusi käynti ei ole ihan heti suunnitelmissa. Sen sijaan olen ihan kohta melkein puolimatkassa takaisin eli Thaimassa. Sinnehän on Suomesta yhtä lyhyt matka kuin Australiastakin, ainakin matka-ajassa mitaten. Taitaa matkan hintakin jäädä huomattavasti halvemmaksi. Vahinko vain, että en ole onnistunut houkuttelemaan ketään kaveria tai sukulaista Suomesta tulemaan Thaimaahan samaan aikaan. Olen siis lähdössä Chiang Mai -nimiseen kaupunkiin maan pohjoisosaan. Olen siellä lokakuun puolivälistä eteen päin kuukauden tai pari.
Huom, 2017: video korvattu animoidulla kuvssarjalla.
Video: Siellä kommuunissa (Bellbunya, Belly park, Sunshine coast) oli useimmiten todella mukavaa. Avoimia ja sydämellisiä ihmisiä, paljon musiikkia ja yhteistä kivaa. Tässä videossa soitetaan äitienpäiväpuhelu leikkauksesta toipuvalle Roselle.
Ja tässä toinen. MArras-joulukuussa 2009 vietin 6 viikkoa maatilalla. Siitä kerron aiemmissa kirjoituksissani. Tilan omistajat ovat edelleen ystäviäni ja pidämme yhteyttä säännöllisesti. Heitä on tehty nyt myös nettivideo, joka näkyy alla.
Kommentit
Lähetä kommentti