Tässä jälkeen päin konstruoitu katsaus vuoteen 2010.
Tammikuu
Edellisen vuoden, 2009 lokakuussa olin lähtenyt Cairnsista etsimään uutta elämää osavaltiomme Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin raja-alueelta tehden vapaaehtoistyötä maatiloilla. Eugnella, Findon creek, Ninmbin ja ympäristö olivat aluetta joulukuussa. Siellä kuljin polkupyörineni tilalta toiselle.
Ensimmäistä kertaa ikinä olin ollut yötä teltassa metsässä joulukuun 27. päivä, jolloin olin saanut kyydin autolla Nimbinistä, oikeastaan Lilian rock siinä liepeillä. Minut jätettiin johonkin Caboolturen liepeille. Emäntäni oli lähdössä Woodfordin folk-festivaalille, mutta minä lähdin kohti Bribie-saarta etsimään majapaikkaa. Sitä ei löytynyt, joten yövyin metsikössä. Se oli istutettua trooppista mäntyä.
Yöllä satoi, eikä telttani pitänyt vettä. Kaikki tavarani kastuivat märiksi. Seuraavana päivänä poljin noin 100 kilometriä ja yövyin taas tien poskessa. Olin erehtynyt kiipeämään ylös vuorta Malenyn kylään. Monta tuntia meni enimmäkseen pyörää taluttaen ylös jyrkkää, mutkaista tietä.
Vuoden kolmanneksi viimeisenä päivänä saavuin Belli park-nimiselle paikkakunnalle Australian aurinkorannikon takamailla. Siellä oli kavissyöjien asuinyhteisö nimeltään Bellbunya, jonne olin päässyt vapaaehtoiseksi WWOOF-järjestön kautta. Samassa asemassa olin ollut edellisen vuoden marras-joulukuussa monessa paikassa. Sain työtä vastaan ruuan ja asunnon, matkat taittuivat enimääkseen polkupyörällä, joten rahaa ei juurikaan kulunut.
Minulla oli oma huone siinä "kommuunissa". Ateriat olivat yhteisiä: ne syötiin ja valmistettiin yhdessä. Paikan varsinaiset asukkaat olivat eri ikäisiä yhteisöasumisesta kiinnostuneita enemmän tai vähemmän vaihtoehtoihmisiä, juuri sellaisia, joita olin etsimässäkin.
Kolme ja puoli viikkoa meni yhteisössä sen tapoja ja käytäntöjä opetellen. Tein vain kevyttä työtä. En pystynyt paljoa taitoa vaativiin hommiin vaan enemmänkin se oli puutarhahommia, pihan putsausta ja kanojen ruokkimista sekä keittiövuoroja.
Vapaapäivinä tein pyöräretkiä lähiseudulle. Yövyin usein pari yötä psukoissa ja metsissä. Nyt olin ostanut uuden vedenpitävän teltan. En halunnut kuluttaa paljon Nancyn ja minun yhteisiä rahoja, vaikka hän ei koskaan valittanut siitä. Vaikutti siltä, että en halunnut palata Cairnsiin ja Nancy ei halunnut lähteä sieltä mihinkään. Erosta ei vielä puhuttu, mutta molemmat kait aavistivat, että se olisi edessä.
Finnish Memorial Part, Finland road. Bli Bli Queensland, Australia.
Kävin yhtenä viikonloppuna Bli Bli-nimisellä paikkakunnalla, jossa oli Australian suomalaissiirtolaisten muistomerkki ja Finlandia road-niminen tie. Mietin, että kävisinkö koputtamassa läheisen talon ovella, talon, jonka mailla tuo muistomerkki on. Siellä olisi ollut varmastikin suomalaistaustainen perhe ja olisin saanut yösijan. Kommuunielämän jälkeen en kaivannut seuraa, joten en mennyt, vaan nukuin yöni lähistöllä metsässä.
Vapaaehtoisena lopetin kolmen ja puolen viikon jälkeen tammikuun 24. päivänä. Pyöräilin pari päivää Childersiin, jossa minulle oli tarjottu talovahdin ja koiranruokkijan paikka eräällä puutarhatilalla. Minun ei tarvinnuttehdä paljoa muuta kuin lukea sademittari aamuisin ja merkitä tulos kirjaan. Talon omistajapariskunta lähti lomalle johonkin. He olivat seitsemännen päivän adventisteja eli kasvissyöjiä, hartaita uskovaisia. Harras uskovainen olisi ollut myös Voitto Pokela, joka asuin Gympie-nimisellä paikkakunnalla. Kulin siitäkin ohi matkalla Childersiin.
Kävin Bundabergissä uimarannallakin ja lähetin terveisiä Suomen pakkasiin.
Helmikuu
Se alkoi Childersissä, jossa olin reilun viikon yksinäni pitämässä taloa koira seuranani, vai oliko niitä useampi, en muista. Olin asioita miettiessäni päättänyt käydä Cairnsissa hakemassa lisää tavaraa ja jättämässä jonkinlaiset jäähyväiset sinne. Olin ottanut yhteyttä paikallista Kelaa vastaavaan viranomaiseen ja pannut alulle työkyvyttömyyseläkehakemuksen. Odotusajalta minulle maksettiin tyttömyyskorvausta, jonka ensimmäinen erä tuli tilille noin kuukauden kuluttua. Käytin sen aikaa Nancyn ja minun yhteisiä rahoja, joilla myös ostin lentolipun Cairnsiin ja takaisin. toki piti sitten käydä varmistamassa asiat heidän toimistossaan ja käydä myös lääkärillä hakemasssa lähete silmälääkäriltä. Sen todistamisksi, että olimme asumuserossa, minua pyydettiin antamaan luotettavien ystävien puhelinnumero, samoin viimeisimmän WWOOF-paikan numero. Myös nykyisestä kommuunista piti antaa yhteyshenkilön puhelinnumero. Tyypillistä Australiaa.
Childersistä lähdin 10.2. pyöräilemään takaisin kohti Aurinkorannikkoa. Siellä olin pari yötä, kerroin, että haluan yhteisön koejäseneksi, joka työvelvoitteiden lisäksi maksaa jonkin verran vuokraa huoneestaan. Jätin pyöräni ja muut tavarani sinne säilytykseen.
Kitti juoksi minua karkuun, kun astuin hänen huoneeseensa. Asetuin sinne nukkumaan, ja Kitti tuli viereeni kun kutsuin sitä. Meillä oli kylässä myös Nancyn sisko Doris.
Tuo aika nukuttiin eri huoneissa, ei riidelty eikä paljoa puhuttu asioista. Sen sijaan minä pakkasin tavaroitani. Käytiin yhdessä kävelyillä ja syömässä. Minä en enää tehnyt mitään uutta puutarhassa, vain yksi iso puu kaadatettiin. Nancy oli siistityttänyt pihan minun poissa ollessani. Tajusin, että se ei enää ole minun pihani ja puutarhani. Minulla ei ole enää oikeutta sotkea sitä.
En ihan tarkasti muista kaikkea sitä, mitä tuolloin tapahtui, enkä halua sitä kovin tarkkaan kaivellakaan, esimerkiksi lukea kaikkia sen ajan sähköposteja. Sen mitä muistan ja olen sähköpostetista tarkistanut, ei mitään isoja riitoja todellakaan ollut vaan kaikki sujui sopuisasti. Kiitos ja kunnia siitä kuuluu Nancylle, joka osoitti taaskin erittäin suurta ymmärrystä minua kohtaan. Jälkeen päin sain tietää, että hän kärsi lähdöstäni paljon enemmän kuin koskaan on minulle näyttänyt.
Facebook-päivitysten ja Googleen tallettuneiden kuvien päiväysten perusteella voin sanoa, että työskentelin paljon vanhojen kuvien ja videoiden parissa. Kirjoitin myös blogia. Myös äänikirjoja tui kuuneltua, mm. Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi.
Tottahan vietin aikaa eläinten kanssa kotona sillä aikaa kun Nancy kävi töissä. Kun ei käynyt, me kävimme ravintoloissa, kaupassa, ja elämä näytti jatkuvan kuten ennenkin.
Tuolta ajalta ei ole paljoa kuvia. Tiais olla niin, että minulla ei ollut kunnon kameraa, ja puhelimenikin oli kastunut ja mennyt rikki. Sillä otin joitakin kuvia, mutta niihin kaikkiin on tullut koneelle siirtäessä sama päiväys samoin kuin tuolloin siirrettyihin vanhoihinkin kuviaan, joten jälkeen päin on vaikea enää erottaa, mikä kuva oikeasti kuuluu millekin päivälle.
Helmikuun viimeisenä päivänä olin taas aurinkorannikolla mukanani tietokoneeni ja paljon muuta tavaraa, ja loput tulivat perässä kuljetusfirman mukana noin kuukauden päästä, osa vesivahinkoja kärsineinä, koska tuolloin oli pohjoisessa Queenslandissa sateet ja tulvat.
Iloittsin etelään paluusta: pääsin taas pyöräilemään ja viilentämään kehoani tropiikin kuumuuden jälkeen.
Yllä ilmakuvaa tuosta paikasta. Siihen kuului ueampia rakennuksia, ja lisää oli suunnitteilla.
Maaliskuu ja huhtikuu
Maaliskuu kului enimmäkseen siellä kommuunissa lukuun ottamatta pyöräretkiä ympäristöön, mutta en enää montaakaan yön yli retkeä. Nancyn kanssa vaihdoimme sähköposteja, joissa keskustelimme jopa hänen ja koirien mahdoliiseta vierailusta kommuunissamme. Ongelmana olivat koirat. Periaatteessa koiria ei hyväksytty sinne lainkaan, mutta käytännössä siellä oli kahden asukkaan koirat, jotka silloin tällöin tappelivat keskenään. Myös molemmat yrittivät koiriensa kautta etsiä minun sympatiaani. Toisen koiran hoitajaksikin lupauduin viikoksi.
Nyt ymmärrän varsin hyvin lemmikkien aseman yhteisöissä. Niiden kautta on helppo kanavoida omat negatiiviset tunteet ja niiden suojeleminen saattaa aiheuttaa skismaa ihmisten välillä. Niin kävi tuollakin.
Korallisammakko oli myös osa paikan eläimistöä, samoin kuin käärmeet. Siellä oli myös tappavan myrkyllisiä ruskeita käärmeitä. Tappavan myrkylliset käärmeet ovat osa Australiaa ja elämää siellä. Niistä ei ole kovin suurta vaaraa. Noin yksi ihminen vuodessa kuolee niiden puremaan. Ampiaisen pistoon kuolee huomattavasti useampi ihminen.
Maaliskuusta alkaen olimme aina silloin tällöin keskutelleet kasvissyönnistä. Muutama yhteisön jäsen asetti sen avoimesti kyseenalaiseksi ja ehdotti sen poistamista yhteisön periaatteista ja jättämistä kunkin henkilökohtaisen valinnan varaan. Nyt oli sääntönä se, että yhteisillä aterioilla ruoka oli aina kasvisruokaa. Tosin sitä näyttiin rikottavan aina silloin tällöin. Esimerkiksi Karen, toinen yhteisön perustaista, valmisti kerran jotakin thaimaalaista herkkuaan, jossa oli kalakastiketta. Hän ei kertonut siitä asiasta kuin vasta erikseen kysyttäessä, että onko siinä kalakastiketta. Kun minä olin kysynyt, onko se vegaanista, hän oli vastannut, että on.
Suurin osa jäsenistä oli kysymyksen suhteen neutraaleja. Minä ja eräs Boris Grebenschikovin kanssa samaa mestaria kumartava muusikko, Shayak, puhuimme kasvissyönnin puolesta. Pari muuta puhui sitä vastaan, Karen yksi heistä. Hän kertoi tarvitsevnsa lihaa, koska hän menstruoi.
Huhtikuun lopulla, sen jälkeen kun oli ollut se viikonloppuseminaari, olin sitä mieltä, että haluan jättää yhteisön nyt kun olen vielä koeajalla jäseneksi. Muutamia muitakin konflikteja kuin kasvissyönti oli esiintynyt, ja yhteisöstä saamani kiiltokuva oli alkanut monilla tavoilla murenemaan.
Maaliskuussa jouduin käymään hammaslääkärissä uusimassa paikan. Samalla tuli puheeksi amalgamien korvaaminen keraamisilla tai muovipaikoilla. Kommunnin vaihtoehtoihmiset olivat oitis suosittelemassa sitä, mutta neuvoivat minua matkustamaan Thaimaahan teettämään sen. Siellä on kuulemma korkealaatuiset hammaslääkärit ja hinnat huomattavasti edullisemmat. Tästä sain kipinän passin hankkimiseen, ja toukokuussa minulla sitten oli ensimmäinen Australian passini.
Kävin myös yleislääkärillä verikokeissa. Se sisältyi ilmaiseen terveydenhoitoon.
Nancyn kanssa asista keskustellessani, hän suositteli minulle Suomeen matkustamista. Myöhemminkin häneltä tuli usein ajatus, että minun pitäisi muuttaa takaisin Suomeen. Ajatus meni jotensakin niin, että kun hän oli minut houkutellut pois äitini helmoista, hänen tehtävänsä olisi nyt eron tullessa lähettäää minut takaisin sinne mistä olin tullutkin. Hän tiesyti koki, että hänellä on jonkinlainen vastuu minusta.
Maaliskuun 29. päivä oli meidän tapaamisemme 8-vuotispäivä. Me onnittelimme toisiamme sen johdosta. Vielä huhtikuussa puhuimme minun kotiinpaluustani, mm. sen takia, että Nancy tarvitsi jonkun pitämään huolta eläimistä kun hän lähti työmatkalle.
Kuvia ei ole säilynyt edes tuon ajan pyörämatkoilta. Sähköpostissa kerron Nancylle kuitenkin tekemistäni, ja mm. 11.4. olin tehnyt 135 kilometrin pyöräretken Aurinkorannikolle. Tarkoitus oli mennä erääseen rannikon puistoon kasvissyöjien tapaamiseen, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, etten löytänyt koko tilaisuutta. Olin lukenut siitä paikalliselta kasvissyöjien foorumilta.
Olin jo vuonna 2002 liittynyt Queenslandin kasvissyöjien yhdistyksen nettifoorumille ja osallistunut siloin tällöin siellä käytävään keskusteluun. Nyt etsiskeliin kontakteja paikallisiin vegaaneihin ja muhin kasvissyöjiin. Siihen liittyen näin myös ilmoituksen, jossa eräs nainen etsi vuokralaisia isoon taloonsa kaupungin liepeillä perustaakseen vegaaniutopian. Lähetin hänelle sähköpostia ja kerroin tilanteestani. Hän vastasi pitkällä viestillä, jonka sanoma oli se, että kohtaamaani ongelmaa ei voi siellä yhteisössä ratkaista minua tyydyttävällä tavalla.
Halusin käydä siellä vierailulla ennen päätöstä. Niinpä pyöräilin Brisbaneen, olin ykden yön puistossa teltassani ja toisen yhdessä Amandan vuokrahuoneista.
Amanda oli minua viitisen vuotta vanhempi bisnesnainen. Hän oli pitänyt majapaikkaa (Bed & Breakfast) talossaan, mutta nyttemmin perustanut Green Edge -nimisen kaupan, jossa myytiin kaikkia vegaanisia elintarvikkeita.
Palattuani takaisin kommuuniin olin tehnyt päätökseni lähteä. Kerrroin asiasta siellä joillekin, eivätkä he olleet kovin hämmästyneitä. Harmitti, että Mal McKennan kanssa aloitettu projekti luonnonmukaisen rakentamiseen savi, hiekkasäkit yms. kurssin järjestelyt jäivät minun osaltani kesken.
Niinpä toukokuun 7. päivä aamulla pääsin Brisbaneen Malin kyydissä. Edellisenä iltana oli järjestetty jokin trivia-tilaisuus yhteisössä. Odotin, että siellä olisi minun läksiäiseni, mutta kutsussa ei mainittu siitä, joten jätin tilaisuuden väliiin ja pyöräilin Noosaan ja takaisin.
Tammikuu
Edellisen vuoden, 2009 lokakuussa olin lähtenyt Cairnsista etsimään uutta elämää osavaltiomme Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin raja-alueelta tehden vapaaehtoistyötä maatiloilla. Eugnella, Findon creek, Ninmbin ja ympäristö olivat aluetta joulukuussa. Siellä kuljin polkupyörineni tilalta toiselle.
Ensimmäistä kertaa ikinä olin ollut yötä teltassa metsässä joulukuun 27. päivä, jolloin olin saanut kyydin autolla Nimbinistä, oikeastaan Lilian rock siinä liepeillä. Minut jätettiin johonkin Caboolturen liepeille. Emäntäni oli lähdössä Woodfordin folk-festivaalille, mutta minä lähdin kohti Bribie-saarta etsimään majapaikkaa. Sitä ei löytynyt, joten yövyin metsikössä. Se oli istutettua trooppista mäntyä.
Yöllä satoi, eikä telttani pitänyt vettä. Kaikki tavarani kastuivat märiksi. Seuraavana päivänä poljin noin 100 kilometriä ja yövyin taas tien poskessa. Olin erehtynyt kiipeämään ylös vuorta Malenyn kylään. Monta tuntia meni enimmäkseen pyörää taluttaen ylös jyrkkää, mutkaista tietä.
Vuoden kolmanneksi viimeisenä päivänä saavuin Belli park-nimiselle paikkakunnalle Australian aurinkorannikon takamailla. Siellä oli kavissyöjien asuinyhteisö nimeltään Bellbunya, jonne olin päässyt vapaaehtoiseksi WWOOF-järjestön kautta. Samassa asemassa olin ollut edellisen vuoden marras-joulukuussa monessa paikassa. Sain työtä vastaan ruuan ja asunnon, matkat taittuivat enimääkseen polkupyörällä, joten rahaa ei juurikaan kulunut.
Minulla oli oma huone siinä "kommuunissa". Ateriat olivat yhteisiä: ne syötiin ja valmistettiin yhdessä. Paikan varsinaiset asukkaat olivat eri ikäisiä yhteisöasumisesta kiinnostuneita enemmän tai vähemmän vaihtoehtoihmisiä, juuri sellaisia, joita olin etsimässäkin.
Kolme ja puoli viikkoa meni yhteisössä sen tapoja ja käytäntöjä opetellen. Tein vain kevyttä työtä. En pystynyt paljoa taitoa vaativiin hommiin vaan enemmänkin se oli puutarhahommia, pihan putsausta ja kanojen ruokkimista sekä keittiövuoroja.
Vapaapäivinä tein pyöräretkiä lähiseudulle. Yövyin usein pari yötä psukoissa ja metsissä. Nyt olin ostanut uuden vedenpitävän teltan. En halunnut kuluttaa paljon Nancyn ja minun yhteisiä rahoja, vaikka hän ei koskaan valittanut siitä. Vaikutti siltä, että en halunnut palata Cairnsiin ja Nancy ei halunnut lähteä sieltä mihinkään. Erosta ei vielä puhuttu, mutta molemmat kait aavistivat, että se olisi edessä.
Kävin yhtenä viikonloppuna Bli Bli-nimisellä paikkakunnalla, jossa oli Australian suomalaissiirtolaisten muistomerkki ja Finlandia road-niminen tie. Mietin, että kävisinkö koputtamassa läheisen talon ovella, talon, jonka mailla tuo muistomerkki on. Siellä olisi ollut varmastikin suomalaistaustainen perhe ja olisin saanut yösijan. Kommuunielämän jälkeen en kaivannut seuraa, joten en mennyt, vaan nukuin yöni lähistöllä metsässä.
Vapaaehtoisena lopetin kolmen ja puolen viikon jälkeen tammikuun 24. päivänä. Pyöräilin pari päivää Childersiin, jossa minulle oli tarjottu talovahdin ja koiranruokkijan paikka eräällä puutarhatilalla. Minun ei tarvinnuttehdä paljoa muuta kuin lukea sademittari aamuisin ja merkitä tulos kirjaan. Talon omistajapariskunta lähti lomalle johonkin. He olivat seitsemännen päivän adventisteja eli kasvissyöjiä, hartaita uskovaisia. Harras uskovainen olisi ollut myös Voitto Pokela, joka asuin Gympie-nimisellä paikkakunnalla. Kulin siitäkin ohi matkalla Childersiin.
Kävin Bundabergissä uimarannallakin ja lähetin terveisiä Suomen pakkasiin.
Helmikuu
Childersistä lähdin 10.2. pyöräilemään takaisin kohti Aurinkorannikkoa. Siellä olin pari yötä, kerroin, että haluan yhteisön koejäseneksi, joka työvelvoitteiden lisäksi maksaa jonkin verran vuokraa huoneestaan. Jätin pyöräni ja muut tavarani sinne säilytykseen.
Helmikuun 13. päivä sain kyydin Nambouriin, josta otin junan Brisbaneen. Nyt minulla oli jo eläkeläisen alennuskortti. Tämä oli toinen kertani Brisbanessa. Ensimmäinen oli ollut reilua vuotta aikaisemmin kun minut oli lähetetty sinne silmälääkärille arvioitavaksi, voidaanko minulle asentaa keinomykiöt. Minulla oli muutama tunti aikaa. Käytin sen käymällä Kiinakaupungissa katsomassa Kiinalaisen Uuden Vuoden juhlaa. Sitten otin junan lentoasemalle, jossa tapasin vanhan Dundervnews-kaverini Eeviksen pikaisesti ennen lentoa Cairnsiin. Melkein myöhästyin lennolta. Minut vietiin koneeseen juuri ennen kuin sen ovet suljettiin. Vieressäni sattui istumaan tuttu mies joogatunneilta. Nancy ja koirat olivat minua vastassa lentokentällä. Spartacus oli vastassa alhaalla kadulla ja antoi minun kantaa itsensä ylös ajotietä talolle ja ohi koirien keittiöön.
Kitti juoksi minua karkuun, kun astuin hänen huoneeseensa. Asetuin sinne nukkumaan, ja Kitti tuli viereeni kun kutsuin sitä. Meillä oli kylässä myös Nancyn sisko Doris.
Tuo aika nukuttiin eri huoneissa, ei riidelty eikä paljoa puhuttu asioista. Sen sijaan minä pakkasin tavaroitani. Käytiin yhdessä kävelyillä ja syömässä. Minä en enää tehnyt mitään uutta puutarhassa, vain yksi iso puu kaadatettiin. Nancy oli siistityttänyt pihan minun poissa ollessani. Tajusin, että se ei enää ole minun pihani ja puutarhani. Minulla ei ole enää oikeutta sotkea sitä.
En ihan tarkasti muista kaikkea sitä, mitä tuolloin tapahtui, enkä halua sitä kovin tarkkaan kaivellakaan, esimerkiksi lukea kaikkia sen ajan sähköposteja. Sen mitä muistan ja olen sähköpostetista tarkistanut, ei mitään isoja riitoja todellakaan ollut vaan kaikki sujui sopuisasti. Kiitos ja kunnia siitä kuuluu Nancylle, joka osoitti taaskin erittäin suurta ymmärrystä minua kohtaan. Jälkeen päin sain tietää, että hän kärsi lähdöstäni paljon enemmän kuin koskaan on minulle näyttänyt.
Facebook-päivitysten ja Googleen tallettuneiden kuvien päiväysten perusteella voin sanoa, että työskentelin paljon vanhojen kuvien ja videoiden parissa. Kirjoitin myös blogia. Myös äänikirjoja tui kuuneltua, mm. Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomi.
Tuolta ajalta ei ole paljoa kuvia. Tiais olla niin, että minulla ei ollut kunnon kameraa, ja puhelimenikin oli kastunut ja mennyt rikki. Sillä otin joitakin kuvia, mutta niihin kaikkiin on tullut koneelle siirtäessä sama päiväys samoin kuin tuolloin siirrettyihin vanhoihinkin kuviaan, joten jälkeen päin on vaikea enää erottaa, mikä kuva oikeasti kuuluu millekin päivälle.
Iloittsin etelään paluusta: pääsin taas pyöräilemään ja viilentämään kehoani tropiikin kuumuuden jälkeen.
Yllä ilmakuvaa tuosta paikasta. Siihen kuului ueampia rakennuksia, ja lisää oli suunnitteilla.
Maaliskuu ja huhtikuu
Maaliskuu kului enimmäkseen siellä kommuunissa lukuun ottamatta pyöräretkiä ympäristöön, mutta en enää montaakaan yön yli retkeä. Nancyn kanssa vaihdoimme sähköposteja, joissa keskustelimme jopa hänen ja koirien mahdoliiseta vierailusta kommuunissamme. Ongelmana olivat koirat. Periaatteessa koiria ei hyväksytty sinne lainkaan, mutta käytännössä siellä oli kahden asukkaan koirat, jotka silloin tällöin tappelivat keskenään. Myös molemmat yrittivät koiriensa kautta etsiä minun sympatiaani. Toisen koiran hoitajaksikin lupauduin viikoksi.
Nyt ymmärrän varsin hyvin lemmikkien aseman yhteisöissä. Niiden kautta on helppo kanavoida omat negatiiviset tunteet ja niiden suojeleminen saattaa aiheuttaa skismaa ihmisten välillä. Niin kävi tuollakin.
Korallisammakko oli myös osa paikan eläimistöä, samoin kuin käärmeet. Siellä oli myös tappavan myrkyllisiä ruskeita käärmeitä. Tappavan myrkylliset käärmeet ovat osa Australiaa ja elämää siellä. Niistä ei ole kovin suurta vaaraa. Noin yksi ihminen vuodessa kuolee niiden puremaan. Ampiaisen pistoon kuolee huomattavasti useampi ihminen.
Yhteisössä nähtiin paljon vaivaa yhteenkuuluvuuden vahvistamisen sekä ongelmien ennaltaehkäisyn eteen. Muutaman kerran viikossa oli erilaisia kokouksia, jossa kukin sai haluttessaan puhua suunsa puhtaaksi. Huhtikuussa järjestettiin myös viikonloppuseminaari, jota tuli vetämään toisen kommuunin edustaja. Hän vahvisti sen, että lemmikit ovat yksi suuri kompastuskivi yhteisöissä.
Maaliskuusta alkaen olimme aina silloin tällöin keskutelleet kasvissyönnistä. Muutama yhteisön jäsen asetti sen avoimesti kyseenalaiseksi ja ehdotti sen poistamista yhteisön periaatteista ja jättämistä kunkin henkilökohtaisen valinnan varaan. Nyt oli sääntönä se, että yhteisillä aterioilla ruoka oli aina kasvisruokaa. Tosin sitä näyttiin rikottavan aina silloin tällöin. Esimerkiksi Karen, toinen yhteisön perustaista, valmisti kerran jotakin thaimaalaista herkkuaan, jossa oli kalakastiketta. Hän ei kertonut siitä asiasta kuin vasta erikseen kysyttäessä, että onko siinä kalakastiketta. Kun minä olin kysynyt, onko se vegaanista, hän oli vastannut, että on.
Suurin osa jäsenistä oli kysymyksen suhteen neutraaleja. Minä ja eräs Boris Grebenschikovin kanssa samaa mestaria kumartava muusikko, Shayak, puhuimme kasvissyönnin puolesta. Pari muuta puhui sitä vastaan, Karen yksi heistä. Hän kertoi tarvitsevnsa lihaa, koska hän menstruoi.
Kävin myös yleislääkärillä verikokeissa. Se sisältyi ilmaiseen terveydenhoitoon.
Nancyn kanssa asista keskustellessani, hän suositteli minulle Suomeen matkustamista. Myöhemminkin häneltä tuli usein ajatus, että minun pitäisi muuttaa takaisin Suomeen. Ajatus meni jotensakin niin, että kun hän oli minut houkutellut pois äitini helmoista, hänen tehtävänsä olisi nyt eron tullessa lähettäää minut takaisin sinne mistä olin tullutkin. Hän tiesyti koki, että hänellä on jonkinlainen vastuu minusta.
Maaliskuun 29. päivä oli meidän tapaamisemme 8-vuotispäivä. Me onnittelimme toisiamme sen johdosta. Vielä huhtikuussa puhuimme minun kotiinpaluustani, mm. sen takia, että Nancy tarvitsi jonkun pitämään huolta eläimistä kun hän lähti työmatkalle.
Kuvia ei ole säilynyt edes tuon ajan pyörämatkoilta. Sähköpostissa kerron Nancylle kuitenkin tekemistäni, ja mm. 11.4. olin tehnyt 135 kilometrin pyöräretken Aurinkorannikolle. Tarkoitus oli mennä erääseen rannikon puistoon kasvissyöjien tapaamiseen, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, etten löytänyt koko tilaisuutta. Olin lukenut siitä paikalliselta kasvissyöjien foorumilta.
Olin jo vuonna 2002 liittynyt Queenslandin kasvissyöjien yhdistyksen nettifoorumille ja osallistunut siloin tällöin siellä käytävään keskusteluun. Nyt etsiskeliin kontakteja paikallisiin vegaaneihin ja muhin kasvissyöjiin. Siihen liittyen näin myös ilmoituksen, jossa eräs nainen etsi vuokralaisia isoon taloonsa kaupungin liepeillä perustaakseen vegaaniutopian. Lähetin hänelle sähköpostia ja kerroin tilanteestani. Hän vastasi pitkällä viestillä, jonka sanoma oli se, että kohtaamaani ongelmaa ei voi siellä yhteisössä ratkaista minua tyydyttävällä tavalla.
Halusin käydä siellä vierailulla ennen päätöstä. Niinpä pyöräilin Brisbaneen, olin ykden yön puistossa teltassani ja toisen yhdessä Amandan vuokrahuoneista.
Amanda oli minua viitisen vuotta vanhempi bisnesnainen. Hän oli pitänyt majapaikkaa (Bed & Breakfast) talossaan, mutta nyttemmin perustanut Green Edge -nimisen kaupan, jossa myytiin kaikkia vegaanisia elintarvikkeita.
Palattuani takaisin kommuuniin olin tehnyt päätökseni lähteä. Kerrroin asiasta siellä joillekin, eivätkä he olleet kovin hämmästyneitä. Harmitti, että Mal McKennan kanssa aloitettu projekti luonnonmukaisen rakentamiseen savi, hiekkasäkit yms. kurssin järjestelyt jäivät minun osaltani kesken.
Niinpä toukokuun 7. päivä aamulla pääsin Brisbaneen Malin kyydissä. Edellisenä iltana oli järjestetty jokin trivia-tilaisuus yhteisössä. Odotin, että siellä olisi minun läksiäiseni, mutta kutsussa ei mainittu siitä, joten jätin tilaisuuden väliiin ja pyöräilin Noosaan ja takaisin.
Kommentit
Lähetä kommentti