Kommentti Joulukuussa 2017: Kuvat ovat alkuperäisestä vuodatus.net -postituksesta hävinneet. Laitoin nyt uudet, tuona aikana otetut, kun siirsin tätäkin artikkelia Bloggeriin. Tekstiin en ole kajonnut. Tämä oli käänteentekevä päätös elämässäni. En koskaan palannut tuolta reissulta, no, neljän kuukauden kuluttua kävin hakemassa lisää tavaraa mukaani.
Timo subtropiikista?
Ainakin joksikin aikaa olisi tarkoitus jättää tropiikki ja kotiosavaltio Queenslandkin ja suunnata vähän etelämmäksi. Matkan pituudesta ei ole vielä tietoa, sen näkee sitten ... Tarkoitus ei ole niinkään kierrellä pyörällä ympäriinsä vaan tutustua maaseutuun, sen pieniin tiloihin, vaihtoehtoisiin viljelymenetelmiin ja laajemminkin elämäntapohin, oppia uutta ja tehdä töitä ainakin henkensä pitimiksi.
Niin, Suomessa käyntiä mietin myös, mutta kustannussyistä, ja siksi, että loka-marraskuu olisi mahdollisimman huono aika tulla, matka taaskin jäi hamaan tulevaisuuteen.
Minä ostin edullisen lentolipun osavaltion eteläisimmälle lentokentälle, Kultarannikolle, ja sieltä sitten ylitän pyöräillen rajan Uuteen Etelä-Walesiin. Siellä on hauskan nimisiä paikkoja, kuten Murwillumbah ja Mullumbimby, joissa molemmissa on minulle suunniteltu käyntikohde. Kuitenkaan mitään tiukkoja suunnitelmia ei ole. Teltta ja makuupussikin ovat mukana, jos ei maatilamajoitusta ole saatavilla. Kaikkiaan yli kolmekymmentäkiloa on tavaraa, laatikkoon pakattu pyörä mukaan luettuna. Kymmenestä kilosta meni etukäteen ostettua ylikuormamaksua vain 50 dollaria, eli olisiko 30 euroa. Niin, ja sopiva matkavakuutus on tietysti myös otettu.
View Larger Map
Siitä onkin aikaa yli 6 vuotta, kun olen viimeksi tehnyt pyöräretken. Se oli kolmen päivän reissu Townsvillestä 50 kilometrin päähän Alligator Creek-nimiseen kansallispuistoon. Sitä edellinen retki olikin vielä Suomessa. Vuonna 2001 matkustin yöjunalla Kajaaniin ja sieltä sitten pyöräilin Paltamon Kivesjärvelle. Siellä vietetyn mökkiviikon jälkeen pyöräilin Ouluun, sieltä muutaman päivän kuluttua Raahen seudulle taas mökkeilemään ja tapaamaan sukulaisia. Alla oleva kuva on otettu Paltamossa vuonna 2001.
Ja tämä kuva sitten Lumijoelta matkalla Oulusta Raaheen. Tällä nykyiselläkin reissulla todennäköisesti näen lehmiä, mutta eivät ne ole näitä samoja kuin Lumijoen lehmät.
Raahessa asustelin pari päivää mummon luona. Lähtiessäni hän hyvästeli ja sanoi, että emme varmaan enää näe, koska hänen aikansa on kohta. Emme nähneetkään, vaikka hän elikin vielä viitisen vuotta. Tämä kuva taitaa olla Piehingin puolelta, uusi pyörätie, jota pitkin kävin Tyrnipysäkillä.
Tapailin seudulla asuvia sukulaisia, läheisempiä ja kaukaisempia, skannailin vanhoja kuvia ja asiakirjoja sukututkimusta varten ja muuten vain juttelin ja kyselin vanhoista asioista. Saloinen on äitini puolen suvun kotipaikka.
Kaiken kaikkiaan erittäin mukava ja monipuolisesti antoisa matka. Silloin en edes tiennyt, että vuoden kuluttua olisin jossain aivan muualla. Nyt jos olisin Suomessa tekisin ehkä pyöräretken Viroon.
Ankkauutisia
Tässä kuussa kuoli viimeinenkin kolmesta Woodstockin aikaisesta ankastamme. Elvis (oikealla kuvassa) joutui käärmeen kitaan pääsiäisenä. Vähän ajan kuluttua siitä kuoli suruun tai vain vanhuuteen Trudi (vasemmalla). Ja nyt sitten kuoli Mavis (keskellä), myskiankka, joka oli ollut meillä elokuusata 2004 saakka.
Ja kissojen kuulumisia
Misu-kissa on ainoana jäljellä Woodstockissa hankituista elämistämme. Tietysti ovat kissat Kitti, Lolita ja Spartacus, jotka meillä oli jo silloin, vielä elossa.
Yksi viime aikojen suurista projekteistani kotona onkin ollut kissatarhojen parannus, ja se on myös yksi niistä, joiden jääminen puolitiehen ennen matkaa vähän harmittaa. Esteettisesti vielä katastrofi, mutta toimiva kuitenkin. Lukuunottamatta sitä, että karkureikiä saattaa vielä olla ja ne pitää tukkia.
Nyt on siis Misulla oma tarhansa, puutarhavajan ympärillä ja katolla tuolla vasemmalla. Sinne hän pääsee kissanluukusta, joka on toimistohuoneen ikkunassa. Muut kissat pääsevät oman makuuhuoneensa ikkunasta sen edessä olevaan ulkoilutarhaan. Vvoivat viettää aikaansa orsilla ja hyllyillä kadulle ja puutarhaan katsellen.
Hökötyksen kulmalle on istutettu kyyhkyhernettä, jonka olisi tarkoitus lähteä rönsyilemään pitkin verkkoa ja peittää rakennusmiehen kömmähdykset ainakin osittain. Toinen tehtävä kyyhkyherneellä (Cajanus cajan) on sitoa ilmakehän typpeä lehtiinsä ja hedelmiinsä ja siten tuottaa vihreää lannoitetta muille kasveille. Pigeon pea on kasvin nimi englanniksi ja tässä siitä lisätietoa. Tuo on yksi viime aikojen kasvilöydyksistäni. Se on hyvin nopeakasvuinen ja se kelpaa paitsi lannoitteeksi myös kanojen ja ankkojen ruuaksi.
Ja yksi kesken jääneistä projekteista on aidan viereen rakentelemani pyörävaja, jonka on senkin tarkoitus ajan mittaa peittyä virhreän kasvuston alle. Nancy tosin otti sen jo uusiokäyttöön ja kantoi sinne kukkaruukkuja. Ovia kun siinä ei vielä ole, siellä voi kasvattaa varjoa vaativia kasveja. Rakennusmateriaalina käytetyt hiekka-multa-savisäkit tekevät vajasta viileän kuumallakin ilmalla. Muuallakin pihalla olen käyttänyt runsaasti tuota säkkitekniikkaa. Koko sen ajan, toukokuusta lähtien, on ollut poikkeuksellisen sateetonta. Vasta tällä viikolla on viiden kuukauden kuivuus hellittänyt ja ollaan saatu kunnon sateita useampanakin päivänä. Nyt sitten jännittää, miten rakennelmieni käy kun kunnon sateet alkavat ja maa niiden ympärillä voi muuttua savivelliksi. No, täytyy vain toivoa parasta, ja vaikka huonosti kävisikin, vahingot ovat lähinnä hukkaan mennyttä työaikaa.
En osaa sanoa, miten usein päivitän blogiani tulevina kuukausina. Minulla ei ole tietokonetta mukanani eikä paljoa muutakaan tekniikkaa, matkapuhelin toki ja siinä kamera. Ensi sijassa päivitän uutisiani Facebookin. Myös matkan kuvat ovat nähtävissä ensimmäisenä tässä Facebook-albumissa. Sitä pääsee katsomaan, vaikkei olisikaan liittynyt Facebookiin.
Tässä alla vielä lyhyt videon pätkä, joka esittelee yhden huomattavimmista ja hauskimmista kotipihan linnuista, isonaurajan eli kookaburran (tuo jälkimmäinen nimi, kuten aiemmin mainitut hauskat paikannimet ovat tietysti paikallista alkuasukaskieltä).
Ja tässä Nancyn syntymäpäivänä tehdyltä retkeltä otettua aamutunnelmaa. Tunnistakaa vaikka taustalla visertävä lintu.
Timo subtropiikista?
Ainakin joksikin aikaa olisi tarkoitus jättää tropiikki ja kotiosavaltio Queenslandkin ja suunnata vähän etelämmäksi. Matkan pituudesta ei ole vielä tietoa, sen näkee sitten ... Tarkoitus ei ole niinkään kierrellä pyörällä ympäriinsä vaan tutustua maaseutuun, sen pieniin tiloihin, vaihtoehtoisiin viljelymenetelmiin ja laajemminkin elämäntapohin, oppia uutta ja tehdä töitä ainakin henkensä pitimiksi.
Nancyn vuoro on jäädä kotiin hoitamaan taloa, puutarhaa ja eläimiä. Lähtiessäni hän lopettaakin juuri kuukauden mittaisen lomansa, josta osan käytti Singaporessa. Minä taas en ole matkustanut kolmea päivää pidemmille reissuille koko Australiassa-olon aikana. Miten se aika noin pääsikin lipsahtamaan.
 |
| Kookaburra meidän pyykkitelineellä |
Niin, Suomessa käyntiä mietin myös, mutta kustannussyistä, ja siksi, että loka-marraskuu olisi mahdollisimman huono aika tulla, matka taaskin jäi hamaan tulevaisuuteen.
Minä ostin edullisen lentolipun osavaltion eteläisimmälle lentokentälle, Kultarannikolle, ja sieltä sitten ylitän pyöräillen rajan Uuteen Etelä-Walesiin. Siellä on hauskan nimisiä paikkoja, kuten Murwillumbah ja Mullumbimby, joissa molemmissa on minulle suunniteltu käyntikohde. Kuitenkaan mitään tiukkoja suunnitelmia ei ole. Teltta ja makuupussikin ovat mukana, jos ei maatilamajoitusta ole saatavilla. Kaikkiaan yli kolmekymmentäkiloa on tavaraa, laatikkoon pakattu pyörä mukaan luettuna. Kymmenestä kilosta meni etukäteen ostettua ylikuormamaksua vain 50 dollaria, eli olisiko 30 euroa. Niin, ja sopiva matkavakuutus on tietysti myös otettu.
View Larger Map
Siitä onkin aikaa yli 6 vuotta, kun olen viimeksi tehnyt pyöräretken. Se oli kolmen päivän reissu Townsvillestä 50 kilometrin päähän Alligator Creek-nimiseen kansallispuistoon. Sitä edellinen retki olikin vielä Suomessa. Vuonna 2001 matkustin yöjunalla Kajaaniin ja sieltä sitten pyöräilin Paltamon Kivesjärvelle. Siellä vietetyn mökkiviikon jälkeen pyöräilin Ouluun, sieltä muutaman päivän kuluttua Raahen seudulle taas mökkeilemään ja tapaamaan sukulaisia. Alla oleva kuva on otettu Paltamossa vuonna 2001.
Ja tämä kuva sitten Lumijoelta matkalla Oulusta Raaheen. Tällä nykyiselläkin reissulla todennäköisesti näen lehmiä, mutta eivät ne ole näitä samoja kuin Lumijoen lehmät.
Raahessa asustelin pari päivää mummon luona. Lähtiessäni hän hyvästeli ja sanoi, että emme varmaan enää näe, koska hänen aikansa on kohta. Emme nähneetkään, vaikka hän elikin vielä viitisen vuotta. Tämä kuva taitaa olla Piehingin puolelta, uusi pyörätie, jota pitkin kävin Tyrnipysäkillä.
Tapailin seudulla asuvia sukulaisia, läheisempiä ja kaukaisempia, skannailin vanhoja kuvia ja asiakirjoja sukututkimusta varten ja muuten vain juttelin ja kyselin vanhoista asioista. Saloinen on äitini puolen suvun kotipaikka.
Kaiken kaikkiaan erittäin mukava ja monipuolisesti antoisa matka. Silloin en edes tiennyt, että vuoden kuluttua olisin jossain aivan muualla. Nyt jos olisin Suomessa tekisin ehkä pyöräretken Viroon.
Ankkauutisia
Tässä kuussa kuoli viimeinenkin kolmesta Woodstockin aikaisesta ankastamme. Elvis (oikealla kuvassa) joutui käärmeen kitaan pääsiäisenä. Vähän ajan kuluttua siitä kuoli suruun tai vain vanhuuteen Trudi (vasemmalla). Ja nyt sitten kuoli Mavis (keskellä), myskiankka, joka oli ollut meillä elokuusata 2004 saakka.
Ja kissojen kuulumisia
Misu-kissa on ainoana jäljellä Woodstockissa hankituista elämistämme. Tietysti ovat kissat Kitti, Lolita ja Spartacus, jotka meillä oli jo silloin, vielä elossa.
Yksi viime aikojen suurista projekteistani kotona onkin ollut kissatarhojen parannus, ja se on myös yksi niistä, joiden jääminen puolitiehen ennen matkaa vähän harmittaa. Esteettisesti vielä katastrofi, mutta toimiva kuitenkin. Lukuunottamatta sitä, että karkureikiä saattaa vielä olla ja ne pitää tukkia.
Nyt on siis Misulla oma tarhansa, puutarhavajan ympärillä ja katolla tuolla vasemmalla. Sinne hän pääsee kissanluukusta, joka on toimistohuoneen ikkunassa. Muut kissat pääsevät oman makuuhuoneensa ikkunasta sen edessä olevaan ulkoilutarhaan. Vvoivat viettää aikaansa orsilla ja hyllyillä kadulle ja puutarhaan katsellen.
Hökötyksen kulmalle on istutettu kyyhkyhernettä, jonka olisi tarkoitus lähteä rönsyilemään pitkin verkkoa ja peittää rakennusmiehen kömmähdykset ainakin osittain. Toinen tehtävä kyyhkyherneellä (Cajanus cajan) on sitoa ilmakehän typpeä lehtiinsä ja hedelmiinsä ja siten tuottaa vihreää lannoitetta muille kasveille. Pigeon pea on kasvin nimi englanniksi ja tässä siitä lisätietoa. Tuo on yksi viime aikojen kasvilöydyksistäni. Se on hyvin nopeakasvuinen ja se kelpaa paitsi lannoitteeksi myös kanojen ja ankkojen ruuaksi.
Ja yksi kesken jääneistä projekteista on aidan viereen rakentelemani pyörävaja, jonka on senkin tarkoitus ajan mittaa peittyä virhreän kasvuston alle. Nancy tosin otti sen jo uusiokäyttöön ja kantoi sinne kukkaruukkuja. Ovia kun siinä ei vielä ole, siellä voi kasvattaa varjoa vaativia kasveja. Rakennusmateriaalina käytetyt hiekka-multa-savisäkit tekevät vajasta viileän kuumallakin ilmalla. Muuallakin pihalla olen käyttänyt runsaasti tuota säkkitekniikkaa. Koko sen ajan, toukokuusta lähtien, on ollut poikkeuksellisen sateetonta. Vasta tällä viikolla on viiden kuukauden kuivuus hellittänyt ja ollaan saatu kunnon sateita useampanakin päivänä. Nyt sitten jännittää, miten rakennelmieni käy kun kunnon sateet alkavat ja maa niiden ympärillä voi muuttua savivelliksi. No, täytyy vain toivoa parasta, ja vaikka huonosti kävisikin, vahingot ovat lähinnä hukkaan mennyttä työaikaa.
En osaa sanoa, miten usein päivitän blogiani tulevina kuukausina. Minulla ei ole tietokonetta mukanani eikä paljoa muutakaan tekniikkaa, matkapuhelin toki ja siinä kamera. Ensi sijassa päivitän uutisiani Facebookin. Myös matkan kuvat ovat nähtävissä ensimmäisenä tässä Facebook-albumissa. Sitä pääsee katsomaan, vaikkei olisikaan liittynyt Facebookiin.
Tässä alla vielä lyhyt videon pätkä, joka esittelee yhden huomattavimmista ja hauskimmista kotipihan linnuista, isonaurajan eli kookaburran (tuo jälkimmäinen nimi, kuten aiemmin mainitut hauskat paikannimet ovat tietysti paikallista alkuasukaskieltä).
Ja tässä Nancyn syntymäpäivänä tehdyltä retkeltä otettua aamutunnelmaa. Tunnistakaa vaikka taustalla visertävä lintu.
Kommentit
Lähetä kommentti