Energiankulutuksen seurantaa
Climatesmart on hallituksemme ohjelma, jossa koteja rohkaistaan järkevään energian kulutukseen. Maksamalla n. 30 euron suuruisen summan saa kotiinsa käymään asiantuntijan, joka kartoittaa energiankulutuksen, antaa sitä koskevia säästövihjeitä ja auttaa niiden toteuttamisessa. Nancy tilasi meille sellaisen ja hän kävi elokuun lopulla.
Ensimmäiseksi hän kävi mittaritaululla ja asensi sinne lähettimen, joka kertoo kulloiseknkin sähkönkulutuksen langattomasti vastaanottimelle, joka sijaitsee sisällä talossa. Sitä voi kanniskella sinne, minne huvittaa. Laite näyttää kulloisenkin kulutuksen sekä kilowatteina että sentteinä. Kuvassa kun vedenkeitin on päällä, on kulutus 2.182 kilowattia, ja se maksaa 41 centtiä tunnissa. Noin korkea kulutus meillä ei kuitenkaan jatkuasti ole, vaan tyhjä talo kuluttaa 0.2 kilowattia ja 4 senttiä tunnissa.
Se näyttää tulevan kahdesta jääkaapista sekä tietokoneesta, joka on aina päällä. Ilman lämmitystä tai jäähdystystähän meillä ei normaalisti käytetä. Ensimmäinen säästövinkki meille olikin, että vedenkeittimellä tulee lämmittää vettä vain sen verran kuin kulloinkin tarvitsee eikä kuumentaa koko pannullista varmuuden vuoksi. Mittari jäi taloon ja siitä voi laitekohtaisesti seurata, paljonko minkäkin päälle laittaminen lisää energian kulutusta.
Tässä kuva mittaritaulusta. Kun ostettiin talo, ei ollut asennettuna vikavirtasuojaa eikä automaattisulakkeita, vaan sulakkeet olivat lankoja, joita piti pingottaa posliiniseen kehykseen. Meillä on kaksi mittaria. Tosin yötariffia ei oikeastaan tarvita. Sillä lämmitetään vesi yön aikana sikäli kuin aurinko ei ole päivällä tehnyt tehtäviään. Laskua se ei tee kuin muutaman dollarin kuukaudessa. Sen sijaan haittapuolena on joskus se, että lämmin vesi loppuu illalla, koska yötariffi kytkeytyy vasta kymmenen jälkeen. Mittaritaulun päällä yleensä makoilee Spartacus-kissa. Niin oli nytkin kuvaa ottaessani. Hän väin väistyi sivummalle, kun avasin kaapin ovea.
Seuraavaksi sitten vaihdettiin perinteiset hehkulamput energiansäästölamppuihin. Meillä niitä vanhanaikaisia ei paljoa ollutkaan, mutta hyvitykseksi hän jätti tusinan verran varalamppuja. Jo ne pelkästään maksavat kaupasta ostettuna enemmän kuin hänen perimänsä 50 dollaria. Vielä vaihdettiin suihkuun uusi letku ja vettä säästävä suutin, joka ei kuitenkaan pienennä veden painetta.
Ja toiset meistä pitävät energiankulutuksen minimissä välttämällä turhaa liikkumista: makuupaikalta ruokakupille ja takaisin on riittävästi. Tosin makuupaikkaakin pitää vaihtaa aina välillä. Kitti-kissa on jo puolta vuotta vaille kahdeksanvuotias. Ylipainoa hänellä on runsaasti, ja siitä johtuen ilmeisesti ummetusta. Sen takia hän käyttääkin silloin tällöin sänkyäni vessana. Niitä kivikovia kakkaroita ei ilmeisesti ole niin helppo tehdä hiekkalaatikkoon.
Kontti banaaninlehdistä
Niin, eihän se tuohikontti ole vaan banaaninlehtikontti, jonka Nancy on tehnyt punontakursseilla. Hän on ahkerasti osallistunut kursseille, joilla tehdään punontatöitä luonnonmateriaaleista: mm. palmun ja banaanikasvin osista. Vasemmalla näkyvää, ihan oikeaa tuohitorvea hän ei ole tehnyt, vaan se on perintö Mesiäisen Kaijalta, vieläkin korjaamatta.
Kuivuutta ja savihiekkasäkkejä
Elokuu ja syyskuun alkupuolisko ovat olleet liki rutikuivat. Tällainen sateettomuus on hyvin harvinaista täällä päin Australiaa.
Vanhojen projektien parissa olen työskennellyt. Erityisen runsaasti on mennyt aikaa hiekka-savimaalla täytetyillä säkeillä rakentamiseen. Niillä olen pengertänyt taka-aidan vierustaa, että multa siellä pysyisi paremmin paikallaan ja samalla tulisi lisäaitaa mm. melun torjumiseksi.
Tarkoitus on siis antaa säkkien ensin asettua paikoilleen ja sitten peittää se saven ja sememtin seoksella tms. Säkit aikanaan maatuvat, mihin mennessä niiden sisältö on tamppautunut kovaksi niin, ettei se enää liiku kovienkaan sateiden vaikutuksesta. Näin uskon ja toivon. Kokeilematta sitä ei voi tietää.
Kaikenlaisia kokeiluja siis tehdään. Rinteeseen, banaanikasvien alle, olen tehnyt samoista savisäkeistä sekä betonista ja kivistä pienen luolan, ikään kuin maakellarin. Sitä voi käyttää säilytystilana tai sitten sinne voi siirtää matoviljelmän, joka nykyään liikaa auringolle alttiina talon seinän vieressä.
Piha on tosiaan kuin pommituksen jäljiltä kun melkein kaikki vihreä pintakasvillisuus on kadonnut. Tosin kyllä lohduttaa se, että tarvitaan vain päivä-kaksi kunnon sadetta ja kaikki roina taas peittyy ruohon alle. Tuossa etupihan sisääntulorinteessä olen nyt myös alkanut käyttää noita savisäkkejä. Alhaalla näkyy myös yksi luolaprojektini: puuaidan ja multarinteen välissä on noin puolentoista neliömetrin kokoinen luola, josta on tarkoitus tulla pyörävarasto. Sen peltikatto on tarkoitus peittää mullalla ja päästää kasvamaan runsasjuurisia pensaita ja muita kasveja.
Myös Misun kissatarhan ja puutarhavajan yhdistelmää olen parannellut tekemällä peltisen vanhan vajan katon ylle uuden katon, niin, että tuuli pääsee puhaltamaan niiden välistä samalla kun alue toimii myös Misun näköalatasanteena. Rakennelma on parantanut huomattavasti sekä puutarhavajan että toimistohuoneen ilmastointia. Violettien kissanhyllyjen eteen on tarkoitus laajentaa kissatarhaa niin, että myös Spartacus ja Lolita voisivat viettää omassa tarhassaan. Niin, se on taas Spartacus, joka nukkuu hyllyllään. Kaikki muut kissat paitsi hän pidetäänkin nykyään sisällä.
Kaupungin juhlaviikot
Jälleen oli kolmen viikon ajan kaikenlaista tapahtumaa kaupungissa. Me osallistuimme varsin vähän, ainoastaan viimeisen päivän toritapahtumaan kasvitieteellisen puutarhan ympäristössä. Se oli lähinnä tungoksessa kulkemista, tuttujen tapaamista ...
ruokailua ... ja erilaisten musiikki- ja taide-eistysten seuraamista.
Itse pidin kovasti Kamerunga-nimisestä yhtyeestä, joka yhdistelee kaikenlaista Australiasta löytyvää musiikkia, mm. alkuasukkaiden didgeridoon soittoa. Kiinnostuneet löytävät aiheesta lisää youtubesta.
Ja muiden jooganharrastajien kanssa ollaan aloitettu kuukausittaisten eväsretkien järjestäminen.
Siellä ovat myös koirat mukana
Lisää kuvia tilaisuudesta löyty Facebook-albumistani
Tilaisuudesta on myös videota (kuvattuna yksikätisesti kun toinen käsi piteli koiraa hihnassa). Opettajamme James on suuri herkkujen ystävä ja hänen puheessaan on vielä jäljellä amerikkalainen korostus, vaikka hän on asunut suurimman osan elämästään muualla.
Climatesmart on hallituksemme ohjelma, jossa koteja rohkaistaan järkevään energian kulutukseen. Maksamalla n. 30 euron suuruisen summan saa kotiinsa käymään asiantuntijan, joka kartoittaa energiankulutuksen, antaa sitä koskevia säästövihjeitä ja auttaa niiden toteuttamisessa. Nancy tilasi meille sellaisen ja hän kävi elokuun lopulla.
Ensimmäiseksi hän kävi mittaritaululla ja asensi sinne lähettimen, joka kertoo kulloiseknkin sähkönkulutuksen langattomasti vastaanottimelle, joka sijaitsee sisällä talossa. Sitä voi kanniskella sinne, minne huvittaa. Laite näyttää kulloisenkin kulutuksen sekä kilowatteina että sentteinä. Kuvassa kun vedenkeitin on päällä, on kulutus 2.182 kilowattia, ja se maksaa 41 centtiä tunnissa. Noin korkea kulutus meillä ei kuitenkaan jatkuasti ole, vaan tyhjä talo kuluttaa 0.2 kilowattia ja 4 senttiä tunnissa.
Se näyttää tulevan kahdesta jääkaapista sekä tietokoneesta, joka on aina päällä. Ilman lämmitystä tai jäähdystystähän meillä ei normaalisti käytetä. Ensimmäinen säästövinkki meille olikin, että vedenkeittimellä tulee lämmittää vettä vain sen verran kuin kulloinkin tarvitsee eikä kuumentaa koko pannullista varmuuden vuoksi. Mittari jäi taloon ja siitä voi laitekohtaisesti seurata, paljonko minkäkin päälle laittaminen lisää energian kulutusta.
Tässä kuva mittaritaulusta. Kun ostettiin talo, ei ollut asennettuna vikavirtasuojaa eikä automaattisulakkeita, vaan sulakkeet olivat lankoja, joita piti pingottaa posliiniseen kehykseen. Meillä on kaksi mittaria. Tosin yötariffia ei oikeastaan tarvita. Sillä lämmitetään vesi yön aikana sikäli kuin aurinko ei ole päivällä tehnyt tehtäviään. Laskua se ei tee kuin muutaman dollarin kuukaudessa. Sen sijaan haittapuolena on joskus se, että lämmin vesi loppuu illalla, koska yötariffi kytkeytyy vasta kymmenen jälkeen. Mittaritaulun päällä yleensä makoilee Spartacus-kissa. Niin oli nytkin kuvaa ottaessani. Hän väin väistyi sivummalle, kun avasin kaapin ovea.
Seuraavaksi sitten vaihdettiin perinteiset hehkulamput energiansäästölamppuihin. Meillä niitä vanhanaikaisia ei paljoa ollutkaan, mutta hyvitykseksi hän jätti tusinan verran varalamppuja. Jo ne pelkästään maksavat kaupasta ostettuna enemmän kuin hänen perimänsä 50 dollaria. Vielä vaihdettiin suihkuun uusi letku ja vettä säästävä suutin, joka ei kuitenkaan pienennä veden painetta.
Ja toiset meistä pitävät energiankulutuksen minimissä välttämällä turhaa liikkumista: makuupaikalta ruokakupille ja takaisin on riittävästi. Tosin makuupaikkaakin pitää vaihtaa aina välillä. Kitti-kissa on jo puolta vuotta vaille kahdeksanvuotias. Ylipainoa hänellä on runsaasti, ja siitä johtuen ilmeisesti ummetusta. Sen takia hän käyttääkin silloin tällöin sänkyäni vessana. Niitä kivikovia kakkaroita ei ilmeisesti ole niin helppo tehdä hiekkalaatikkoon.
Kontti banaaninlehdistä
Niin, eihän se tuohikontti ole vaan banaaninlehtikontti, jonka Nancy on tehnyt punontakursseilla. Hän on ahkerasti osallistunut kursseille, joilla tehdään punontatöitä luonnonmateriaaleista: mm. palmun ja banaanikasvin osista. Vasemmalla näkyvää, ihan oikeaa tuohitorvea hän ei ole tehnyt, vaan se on perintö Mesiäisen Kaijalta, vieläkin korjaamatta.
Kuivuutta ja savihiekkasäkkejä
Elokuu ja syyskuun alkupuolisko ovat olleet liki rutikuivat. Tällainen sateettomuus on hyvin harvinaista täällä päin Australiaa.
Vanhojen projektien parissa olen työskennellyt. Erityisen runsaasti on mennyt aikaa hiekka-savimaalla täytetyillä säkeillä rakentamiseen. Niillä olen pengertänyt taka-aidan vierustaa, että multa siellä pysyisi paremmin paikallaan ja samalla tulisi lisäaitaa mm. melun torjumiseksi.
Tarkoitus on siis antaa säkkien ensin asettua paikoilleen ja sitten peittää se saven ja sememtin seoksella tms. Säkit aikanaan maatuvat, mihin mennessä niiden sisältö on tamppautunut kovaksi niin, ettei se enää liiku kovienkaan sateiden vaikutuksesta. Näin uskon ja toivon. Kokeilematta sitä ei voi tietää.
Kaikenlaisia kokeiluja siis tehdään. Rinteeseen, banaanikasvien alle, olen tehnyt samoista savisäkeistä sekä betonista ja kivistä pienen luolan, ikään kuin maakellarin. Sitä voi käyttää säilytystilana tai sitten sinne voi siirtää matoviljelmän, joka nykyään liikaa auringolle alttiina talon seinän vieressä.
Piha on tosiaan kuin pommituksen jäljiltä kun melkein kaikki vihreä pintakasvillisuus on kadonnut. Tosin kyllä lohduttaa se, että tarvitaan vain päivä-kaksi kunnon sadetta ja kaikki roina taas peittyy ruohon alle. Tuossa etupihan sisääntulorinteessä olen nyt myös alkanut käyttää noita savisäkkejä. Alhaalla näkyy myös yksi luolaprojektini: puuaidan ja multarinteen välissä on noin puolentoista neliömetrin kokoinen luola, josta on tarkoitus tulla pyörävarasto. Sen peltikatto on tarkoitus peittää mullalla ja päästää kasvamaan runsasjuurisia pensaita ja muita kasveja.
Myös Misun kissatarhan ja puutarhavajan yhdistelmää olen parannellut tekemällä peltisen vanhan vajan katon ylle uuden katon, niin, että tuuli pääsee puhaltamaan niiden välistä samalla kun alue toimii myös Misun näköalatasanteena. Rakennelma on parantanut huomattavasti sekä puutarhavajan että toimistohuoneen ilmastointia. Violettien kissanhyllyjen eteen on tarkoitus laajentaa kissatarhaa niin, että myös Spartacus ja Lolita voisivat viettää omassa tarhassaan. Niin, se on taas Spartacus, joka nukkuu hyllyllään. Kaikki muut kissat paitsi hän pidetäänkin nykyään sisällä.
Kaupungin juhlaviikot
Jälleen oli kolmen viikon ajan kaikenlaista tapahtumaa kaupungissa. Me osallistuimme varsin vähän, ainoastaan viimeisen päivän toritapahtumaan kasvitieteellisen puutarhan ympäristössä. Se oli lähinnä tungoksessa kulkemista, tuttujen tapaamista ...
ruokailua ... ja erilaisten musiikki- ja taide-eistysten seuraamista.
Itse pidin kovasti Kamerunga-nimisestä yhtyeestä, joka yhdistelee kaikenlaista Australiasta löytyvää musiikkia, mm. alkuasukkaiden didgeridoon soittoa. Kiinnostuneet löytävät aiheesta lisää youtubesta.
Ja muiden jooganharrastajien kanssa ollaan aloitettu kuukausittaisten eväsretkien järjestäminen.
Siellä ovat myös koirat mukana
Lisää kuvia tilaisuudesta löyty Facebook-albumistani
Tilaisuudesta on myös videota (kuvattuna yksikätisesti kun toinen käsi piteli koiraa hihnassa). Opettajamme James on suuri herkkujen ystävä ja hänen puheessaan on vielä jäljellä amerikkalainen korostus, vaikka hän on asunut suurimman osan elämästään muualla.
Kommentit
Lähetä kommentti