Tammikuu 2009 - Kiinalaiset hautajaiset

 Tämä kirjoitus liittyy anopin kuolemaan. Aihetta on aiemmin käsitelty tässä ja tässä.  Juttu on pari kuukautta myöhässä, koska oli tarkoitus kerätä tietoa ennen sen kirjoittamista. Sitä tietoa seremoniasta ja kaikista sen osien merkityksistä ei kuitenkaan löytynyt tähän hätään sen enempää, joten laitetaan nyt hieman vähemmillä tiedoilla sen mukaan, mitä olen Nancyltä kuullut kommentteja ja muuten tiedän asioista, tai sitten arvailen. Joten ihan luotettavana tietona ei kaikkea alla olevaa pidä ottaa.

---

---

Tuossa yllä jälleen ääntä, on jos toimii. Jos ei toimi, on äänitiedosto  ladattavissa  tästä. Voit vaikka kuunnella sitä tekstiä lukiessasi ja kuvia katsellessasi.  Tilaisuudesta on myös video, joka on katsottavissa

Olenk kiitollinen sille vainajan lapsenlapsen miehelle, joka käytti kameraa. Ohjeeksi hänelle oli annettu, että itse vainajaa ei saa kuvata eikä mielellään edes arkkua.

Alla olevan kuvat on kaapattu videolta.

Tässä aluksi vielä se kuolinilmoitus, jonka jo aiemminkin näytin.

sfdsaf
sdfdsfadsfdsafds

Anoppi, Madam Chia, vuonna 1925 syntynyt nuoruudessaan Singaporeen muuttanut kiinalaisnainen siis kuoli 8.11 illalla kotonaan Singaporessa. Lääkäri kävi toteamassa tapahtuneen ja kirjoitti kuolintodistuksen. Hänen jälkeensä saapui hautausurakoitsija, joka on erikoistunut nimenomaan vainajan uskonnon, tässä tapauksessa  taolaisuuden mukaisten hautausseremonoiden järjestämiseen. Sunnuntai-iltapäivänä ruumis oli jo balsamoitu, ja se tuotiin ruumiinvalvojaispaikalle. Ruumiin valvojaiset kuten hautajaisetkin pidetään yleensä asuinalueen julkisessa tilassa, joka on katettu alue pihalla. Kiinalaiset pitävät siellä hautajaisiaan ja muslimit häitään. Me vietimme omien häittemme kakkososan tuossa samassa tilassa.  Nyt se oli koristettu perinteiden mukaisesti hautajaisia varten.



Oli siis paljon kukkia...



ja oli myös ... peittoja



Peittoja tuodaan ikään kuin suruadressin asemesta. Kuvasta saattaa joku hoksata, että niissä on saajayrityksen sekä antajayrityksen nimi. Myös monet kukista olivat yrityksiltä. Tässä siis selitys sille, miksi kuolinilmoituksessa ensimmäisenä on mainittu vainajan vanhimman pojan yrityksen nimi. Vanhin poika on perinteen mukaan vastuussa hautajaisten järjestämisestä, mm. kuolemasta ilmoittamisesta ja pääosaltaan hautajaisten maksamisesta. Ja paikalliseen yrityskulttuuriin kuuluu se, että liikekumppanit auttavat tekemään hautajaisista komeat lähettämällä peittoja ja kukkia. Hautajaispeitot ostetaan tietysti niihin erikoistuneista kaupoista. Peittojen merkitys on auttaa vainajaa pysymään lämpimänä tuonpuoleisessa, tai jossain välitilassa, johon hän menee odotelemaan uutta jälleensyntymää.  Helvettikin on tuon uskonnon mukaan olemassa, mutta sinne ei jouduta ikuisesti vaan siellä käydään sovittamassa pahat teot ennen seuraavaa maailmaan syntymistä.  Singaporessa on turistinähtävyys nimeltä Haw Par Villa, jossa on esillä maalauksia kymmenestä helvetin esikartanosta, joissa kidutetaan ihmisiä eri tavoilla. Kuvia löytyy googlen kuvahaulla ja videota youtubesta.



Seremoniat siis alkoivat kun balsamoitu ruumis tuotiin paikalle. Se asetettiin näkyville avoimessa arkussa. Tosin ilmastosta johtuen oli tehty kompromissi ja asetettu lasilevy arkun päälle.  Muuten kait haju olisi balsamoinnista huolimatta kohonnut  liian voimakkaaksi tuon yli kolmen vuorokauden aikana, jotka arkku paikalla oli.  Arkun ääressä valvoivat omaiset koko ajan, tosin eivät kaikki kerralla, vaan vuoroissa.

Tuona aikana saivat ystävät käydä jättämässä vainajalle jäähyväiset ja omaisille surunvalittelut. Seremonioita järjestettiin ainakin vainajan saapuessa ja sitten kun valvojaiset muuttuivat kuolinilmoituksessa mainituiksi  hautajaisiksi.



Hautaustoimiston ja vainajan temppelin (kirkkokunnan tms.) puolesta oli paikalla seremonian ohjaaja, joka kertoi omaisille ja hautajaisvieraille, miten piti toimia. Vaatteetkin ja kaikki muu rekvisiitta oli myös järjestäjän puolesta.  Kuvissa näkyy mm. se, buddhalaisuuden surun väri valkoinen, joka tässä tapauksessa ei ole puhtaan vaan hieman kerman värinen - erotuksena mm. hääjuhlien valkoisesta. Omaiset käyttivät erityisiä päähineitä, joiden malli osoitti sen, missä suhteessa he olivat vainajaan.


Seremonioiden aikana, kuten yllä ääniraidalta kuuluu, soi joko musiikki tai sitten kovaääninen rummutus.


Eli tuollaiseen "tuhkakuppiin" lyödään metallipuikolla. Ja kuvassa näkyy myös kiinalaisen kielisoittimen kaulaa. Paikalla oli, tuskin koko aikaa, mutta kävi ainakin, myös kiinalainen orkesteri.

Vainajalle annettiin erilaisia lahjoja mukaan otettavaksi.


Hänelle oli mm. rakennettu kokonainen talo, varsinainen palatsi palveluskuntineen.  Talo oli tietysti tehty pienoiskokoon pahvista ja muovista. Arvelisin, että sitä ei oikeasti annettu vainajalle eli poltettu hänen mukanaan, vaan se niin kuin muukin rekvisiitta kiertää hautajaisista toisiin.


Ja pitäähän se mersukin tietysti olla. Tämä pahvinen Mercedes Benz ja sen kuljettaja annettiin myöskin vainajan käyttöön. Jälleen mainio esimerkki siitä, miten länsimaiden ihailu on aasialaisessa kulttuurissa siirtynyt myös osaksi uskontoa. Singaporelaisia elämänarvoja, tai Singaporen kiinalaisia, hautajaisseremonia toki edustaa erittäin hyvin. Kaikki ihmiselle tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen annetaan vainajalle.  En kuitenkaan usko, että mitään kovin yksilöllisiä valintoja voi tehdä, vaan lahjat ovat sitä, mitä yleisesti pidetään hyvänä eivätkä vainajalle henkilökohtaisesti tärkeitä. En tiedä, voiko hän edes toiveita esittää. No, ainakin tupakkaa hänelle annettiin mukaan, koska hän oli innokas tupakoitsija. En oikein usko, että sitä annettaisiin myös tupakoimattomille. Enkä ole varma annettaisiinko minulle  oikea  pappa-Tunturi tai vanha polkupyörä vai olisiko pakko tyytyä Mersuun. Kiinalainen kulttuuri ei ole yksilökeskeinen kuten länsimainen, mutta singaporelaisessa ovat molemmat mukana, joten kait se riippuu eniten omaisten tahdosta, miten asiat järjestetään, ja heidän varallisuudestaan tietysti myös.



Raha on yksi näistä tärkeistä asioista singaporelaisessa kulttuurissa. Jonkinlainen kolikkoseremonia oli myös hautajaisissa. Minusta tuo muistuttaa uhkapelipöytää ilman kortteja. Voisin jopa kuvitella, että siinä vainajan annettaisiin voittaa pelissä koko potti.

Arkun viereen oli myös rakennettu silta, jonka yli omaiset kävelivät saattaen vainajaa "kuoleman virran" yli.  Joka kerta kävelleessään he myös heittivät kolikon virtaan.

korjaus myöhemmin:  Nuo kolikot kuvassa yllä liittyvät nimenomaan tuohon sillan ylitykseen. Lopuksi kolikot jaettiin tasan kaikkien osallistujien kesken, eli niitä ei saanutkaan vainaja vaan osallistujat saivat omansa takaisin.



Myös ruokaa tietysti annettiin sekä vainajalle että käsittääkseni myös omaisille ja myöhemmin hautajaisvieraille. Ainakin pääasiassa se oli kasvisruokaa, ellei jopa kokonaan.  Ruoka-aineista esillä olivat erityisesti hedelmät. Myös kotona pidettiin koko suruajan, eli sen noin 47 päivän aikana, jonka vainajan henki harhailee maan päällä, pidettiin häntä varten esillä kuivattuja hedelmiä. Appelsiinilla on kiinalaisessa kulttuurissa erityinen asema. Niitä mm. annetaan lahjaksi Uutena Vuotena ja muutenkin tuottamaan onnea ja menestystä.  Itse olen ollut paikalla hyväntekeväisyyshuutokaupassa, jossa myytiin yksi appelsiini paria tuhatta euroa vastaavaan hintaan.


Päähineiden lisäksi omaisilla oli myös hihamerkki, joka ilmaisi heidän sukulaisuussuhdettaan vainajaan.

Ja sitten varsinainen hautajaistilaisuus eli ruumiinvalvojaispaikalla pidetty viimeinen seremonia. Siitä tuossa ääniraidalla joku muistuttaakin kuvaajalle, että "huomenna siellä soittaa valkolaisbändi eli ang mo band.  Tuo ang mo on kiinalainen nimitys valkoihoiselle, lähinnä kait eurooppalaiselle.

Tilaisuus alkoi siten, että ympäri salia kannettiin kylttiä, jossa mainostettiin minua!


Kyltissä kerrotaan, että minä olen kustantanut tämän bändin paikalle. orkesteri soitti duurivoittoista, nopeatempoista länsimaista musiikkia. Minä luonnehtisin sitä lähinnä yökerhomusiikiksi vai olisiko se peräti sirkusmusiikkia.  Huomaa kuvassa henkilöiden asut: länsimaistyylinen puku yllä ja päässä baseball-lippis.

Joudin tosiaankin maksamaan siitä (Nancyn edustamana) 350 paikallista dollaria.  Tuo velvollisuus ei langennut minulle siksi, että olen valkoihoinen, vaan pelkästään asemani perusteella eli vanhimpana vävynä, ja tässä tapauksessa myös ainoana.



Sitä en kyllä osaa sanoa, olisiko minulla ollut sananvaltaa myös musiikin suhteen, jos olisin ollut paikalla. Jääköön siis vain minun ja minut hyvin tuntevien mielikuvituksen varaan se, mitä olisin voinut määrätä orkesterin soittamaan.


Samalla kun hautaustoimiston mies koristeli arkkua kukin lauloivat omaiset sen äärellä vainajan lempilaulun.


Ja vainajalle tarjottiin taas kaikenlaista syötävää ja esineitä. Myös hautajaisvieraat ruokittiin.



Ja sitten oli taas minun velvollisuuteni panna orkesterini soittamaan surumarsseja ja johtaa ruumissaatto krematorioon.

Arkun kansi oli jo suljettu ja valkoinen ruumisauto lähti viemään sitä kohti krematoriota. Perinteen mukaan vanhin poika joutui aina risteyksissä näyttämään sille tietä.



Ja sitten krematoriossa. Tuosta äänikuvasta voi kuulla sen lohduttoman itkun, joka seurasi kun arkku alkoi liikkua hihnalla kohti polttopesää. Luulin aluksi, että se tapahtui hautajaisten ohjaajan kehotuksesta, mutta näin ei kuulemma ollut, vaan tytöt aloittivat ulinan ihan spontaanisti.  Tuhkaus tapahtui illan aikana jälleen uskonnon sääntöjen mukaisesti. Se ei ollut aivan täydellinen tuhkaus, vaan joitakin isompia luita jätettiin jäljelle. Näin oli tarkoitus. Lähimmät omaiset käyvivät seuraavana päivänä krematoriossa, jossa tuhka ja luut pantiin uurnaan tietyssä järjestyksessä.  Sitten uurna vietiin temppeliin säilytettäväksi. Se näköjään pantiin hyllylle tuhansien muiden uurnien joukkoon.



Temppelissä omaiset käyvät sitten muistamassa ja rukoilemassa eli suorittamassa tiettyjä rituaaleja ainakin määrättyinä muistopäivinä. Myöskin lehteen pannaan uusia kuolinilmoituksia uudestaan myös kuoleman  muistopäivinä.

Tässä tapauksessa suruaika, eli se aika, jonka vainajan sielu viettää maan päällä ennen täältä poistumistaan, päättyi tapaninpäivänä eli 48 vuorokauden kuluttua kuolemasta. En ole varma oliko se luku 47 vai 48, mutta jotain tuota luokkaa. Aika monissa uskonnoissahan on tai on ollut käsitys siitä, että vainajan henki jää joksikin aikaa maan päälle. Tämä on kuulemma ollut myös kristinuskon käsitys, mitä heijastaa mm. kertomus Kristuksen astumiisesta taivaaseen n. 40 päivää (?) kuolemansa (ja ylösnousemuksensa) jälkeen.  Tällaista kuulin eräältä buddhalaismunkilta enkä tiedä siitä tämän tarkemmin.

Tuona aikana joka tapauksessa kotona on vainajan muistopiste, jossa on kuvan lisäksi tarjolla ruokaa, kuivattuja hedelmiä, nuo alla olevan kuvan etualan ruuat eivät liity asiaan. Myös kynttilää ja suitsukkeita poltetaan. Myös jonkinlaisia rukouksia Nancy kävi tekemässä paikallisten Tiibetin buddhalaisten opastamana, koska täällä ei ole taolaista temppeliä.