Toukokuu 2008 - se meni!

Sepä tosiaan meni niin, ettei paljoa ole sanomista. Sellainen työntäyteinen mitätön kuukausi. Säästä tietysti pitää sellaisen kuukauden jorinat aloittaa: Huhtikuu oli ennätyskuiva, mutta toukokuussa sentään pari kertaa satoikin.


No, enpä ole tainnut näyttää puutarhaa pitkiin aikoihin. Enkä ole näyttänyt sitäkään, että olen maalannut kana- ja ankkatalon aika suomalaistyylisesti.  Tuon pienen kanan Nancy nimesi Ameliaksi. Hän on ruvennut karkailemaan tarhasta ja viettämään aikaansa ankkojen ja muiden eläinten kanssa. Eivät uskalla muut koskea häneen eivätkä edes lähelle mennä kun on tyttö aika taitava ja halukas käyttämään nokkaansa. Eläinten takan näkyvät reilun kuukauden ikäiset maniokin taimet. Niiden juuret olisi tarkoitus syödä ehkä tuossa marras-joulukuussa, riippuen sateista ja talven kylmyydestä.


Kuva melkein meidän kadultamme, yhden sivukadun päästä. Sen verran on kuivuus karsinut lehvästöä, että ylhäällä vuorilla kulkeva Kurandan-juna näkyy paremmin tänne alas.


Ja tänne se juna näkyy myös. Meidän talomme on tuolla oikealla toisen ja kolmannen sähköpylvään välissä rinnettä alas. Tälle alueelle uskaltauduimme ensi kertaa toukokuun alussa. Kysessä on yksityisen yrityksen soranottoalue. Sille johtavalla portilla on runsaasti kieltotauluja, mm. vahtikoiran kuvia. Kuitenkin joku oli selvästi tehnyt kulkuaukon portin pieleen ja aukostä lähtivät alueelle jonkun kävelijän ja koiran jäljet. Niinpä mekin uskaltauduimme kokeilemaan. Kuvassa näkyy vedellä täytetty soranottomonttu. Joki jää vasemmalle.

Edellisestä kuvanottopaikasta hieman takavasemmalle kuvaajan silmin katsottuna.



Siellä on joki ja joen ylittävä yksityinen rautatiesilta.  Tuolta talon ja joen välistä olen aikaisemmin pyöräillyt työmatkoilla oikopolkua puiston halki.  Mietinkin usein, että matka olisi ollut lyhyempi, jos olisi voinut käyttää tuota rautatiesiltaa.

Kivahan tuonne olisi pulahtaa uimaan, mutta ...



Tämän joen ja soranottamon välissä on kapea kaistale, jota uudelleen metsitetään. Suomessa siihen rakennettaisiin kevyenliikenteen väylä, jota pitkin pääsisi pyöräilemään kaupunkiin. Täällä sitä ei kuitenkaan ehkä heti tapahdu, vaikka siihen suuntaan viittaavaa kansalaisaktiivisuutta onkin jonkin verran näkynyt.



Taitaapa olla Sony Ericsson-puhelimen kameran linssissä tahra tai jotain muuta hämärää. Kuvasta kuitenkin näkyy se, että en minä nyt ihan laakereillani ole toukokuussa levännyt.  Kissojen Kitti, Lolita ja Spartacus, makuuhuone on ikkunan takana. Korvasin siinä vuosikausia olleet tikkaat hyllyillä, niin että Kittinkin on helpompi ulkoilla. Hän pääsee hyllyjä pitkin aina ulkovaraston katolle saakka. Siellä näkyvä viritys muuten on Misun kissatarhan laajentuma. Ja kissatarhan laajentuma on myös tässä edessä. Tarhasta pääsee vajaan, ja vajasta pääsee tähän juoksutarhaan nurkassa olevan reiän kautta. Tarhassa on verkko ympärillä, sellainen ohut muovitettu metallinen. Se kyllä näkyy kun tarkkaan katsoo.  Nyt Misulla on "normaalin" sisäkissan mittapuun mukaan ruhtinaalliset tilat, mutta eivät ne näy ihan riittävän. Edelleenkin hän mankuu ulos jatkuvasti.



Kahtena aamuna Spartacus-kissa on tullut kotiin häntä kipeänä.  Toisella kerralla hännän puolivälistä tyveen päin  oli selvä ruhje. Ei se kyllä miltään puremalta näyttänyt, vaikka karvaa oli lähtenyt alueelta. Olisiko häntä takertunut johonkin vai sittenkin joku yrittänyt purra.  Nyt kun Misu ei pääse ulos, on joku muu kissa ottanut naapurustossa pomon paikan, ja joskus saattaa kuulla kun muut kissat parkuvat.  Vaurio kuitenkin parani niin nopeasti, että päätettiin olla turvautumatta eläinlääkäriin. Olisi ehkä pitänyt, niin ei tarvitsisi täällä arvuutella aiheuttajaa.



Siinä on juustoa ja makkaraa, jota Nancy toi minulle Sydneystä saakka. Siellä hän kävi työhön liittyvässä koulutuksessa. Makkara on pepperonia jäljittelevää lihatonta, ja juusto maidotonta, Englannista saakka jäädytettynä rahdattua. Erikoista siitä tekee sen, että se on ainoa kasvisjuusto, joka todella sulaa uunissa. Tuli siis tehtyä muutama pepperonipitsa. Hinnaltaan nuo tuotteet ovat noin puolet kalliimpia kuin vastaavat eläinperäiset.  Noin 190 gramman paketti Cheezlyä maksaa AUD 7.20 eli 4,4 euroa.  Suomestakin sitä kuulemma saa, mutta hintaa en netistä löytänyt.



Ja kuva autosta. Joku ohi kulkiessaan teki siihen lommon parkkipaikalla. Muutenkin siinä on ollut remontoimista viime aikoina, mm. pakoputken uusiminen.



Laitanpa tähän vielä iloisen kuvan vajaan kuuden vuoden takaa Singaporesta: Seitsemän veljestä. Silloin elämä hymyili.




Ja vielä lopuksi lämpimät terveiset Vuosaareen ja menestyksen toivotukset Uutelaan Miina Äkkijyrkän kyytöille. Toivottavasti tuo vanha suomalainen karja saa jäädä asuinsijoilleen.

Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.