Ääniblogi ensimmäisenä, lisättynä nyt vuonna 2017 kun kopioin tämän tekstin vanhasta Vuodatus.netin blogista. Tässä Youtube-video ja siihen lisätty ääni. Jos ääni ei kuulu, sen voi kuunnella paremmin toisesta versiosta. Tässä alla tuo versio, jossa puheeni on enemmän taka-alalla siten antaen tilaa enemmän alkuperäisille ympäristön äänille. Puheen taustalta kuuluu kukkojen kiekunaa ja moottoripyörien ääniä, jotka ovat peräisin täältä Vietnamista eivätkä suinkaan Woodstockista.
Tästä reissusta oltiin sovittu jo joulukuussa. Teimme saman kuin viime vuonna eli pidensimme entisestään Australia-päivän pitkää viikonloppua niin, että saimme kaiken kaikkiaan viiden päivän loman.
Ennen matkaa piti järjestää hoitaja kissoille, ankoille ja kanoille. Siihen löytyi maksullinen palvelu. Hoitaja kävisi aamulla päästämässä kanat ja ankat ulos sekä ruokkimassa kissat. Illalla hän lukitsee kanat ja ankat häkkeihinsä. Kissat oli jaettu kahteen ryhmään: Misu ja Kitti lukitaan taloon sisälle, mutta niin, että ne pystyivät käyttämään uutta kissa-aitausta ulkoiluun. Ison makuuhuoneen ovi suljetaan, ja ikkunan kissanluukku pidetään auki niin, että Lolita ja Spartacus saattavat tulla ja mennä vapaasti sisään ja ulos. Hoitaja käy jättämässä ruuan ja veden molemmille kissaryhmille erikseen. Koirat tietysti lähtisivät meidän mukaamme, kuten aina ennenkin.
Lähdettiin siis matkaan kukka-autollamme torstai-aamuna 24.1. Alun perin tarkoitus oli seikkailla ja ajaa rantatien sijasta sisämaan kautta, mutta ajatuksesta luovuttiin, koska viime aikojen sateet olivat mahdollisesti aiheuttaneet ongelmia noille vähemmän kunnossa pidetyille teille. Ajettiin siis tuttua reittiä rannikon valtatietä pitkin. Tästä linkistä näkyy reitti Google-kartassa. Vaihtoehtoinen reitti kulkee runsaasti sisämaahan päin, suuren kansallispuiston länsipuolelta (tiet numero 1 ja 63 kartassa. Mareeba, Atherton jne.). Mutta nyt siis mentiin tuttua reittiä Cairnsista etelään: Edmonton, Gordonvale, Babinda, Mirriwinni, Innisfail, Mourilyan, Goolboo, Jaffa, El Arish, Tully, Silky Oak ... paljon paikan nimiä, muttei paljoa muuta kuin sokeriruoko- ja banaaniviljelyksiä alkumatkasta. Sitten ennen Cardwell-nimistä kaupunkia, jolloin ollaankin jo puolimatkassa, alkavat trooppiset mäntymetsät. Palanen sellaista näkyy kuvassa yllä. Metsän halki johtavan joen varrella on uima- ja levähdyspaikka. Siellä pysähdyttiin ulkoiluttamassa koiria.
Tämä paikka on nimeltään Viiden mailin puro. Siinä vesi on puhdasta ja raikasta. Se tulee vuorilta. Vahinko vain, että siellä oli niin paljon uimareita, ettei koirien kanssa päästy parhaille paikoille, enkä minä viitsinyt uida lainkaan. Eväitä kuitenkin syötiin, ja minä käytin koiria kävelylenkillä tuolla mainitussa mäntymetsässä.
Sitten ajettiin Inghamiin, jossa ei tällä kertaa pysähdytty, vaan jatkettiin kohti Townsvillea. Matkalla pysähdyttiin Rolling stone -nimisellä levähdyspaikalla ja uitettiin koirat jälleen raikkaassa purossa.
Townsvillessa Nancylla oli muutama asia hoidettavana, joten Woodstockissa oltiin vasta iltapäivällä neljän maissa. Kuvassa näkyy isäntäväkemme eli entisten vuokranantajiemme talo. Itse isäntäväkeä ei tullut tällä kertaa kuvattua, mutta heistä on kuvia viime elokuulta. Tässä osa niistä. Kerroinkin silloin, kuinka annoin kolmanneksen Kaijan jättämästä perinnöstä eli suomalaista kirkkoa esittävän ristipistotyön talon emännälle, joka vilpittömästi piti siitä. Nyt työ riippuu kunniapaikalla hänen seinällään juuri oikeanlaisen sisustuksen ympäröimänä.
Roy ja Joy ovat vanha pariskunta, molemmat hyvin sairaalloisia. Heidän poikansa Lindsay pitää tilaa, lehmiä lähinnä, mutta nyttemmin on siirtynyt osapäivätöihin kuorma-auton kuljettajaksi. Keskusteluissa kävi myös ilmi, että hänellä on enää noin 1200 eekkeriä maata jäljellä (n. 300 hehtaaria), sitä on joskus ollut viisi kertaa tuo määrä. Lehmiä hänellä on 350 kun laidunten kantokyky olisi vain 250.
Epäröimme, voimmeko mennä ollenkaan tälle matkalle näiden sairaiden ja kiireisten ihmisten ristiksi, mutta he toivottivat meidät jälleen tervetulleiksi. Mitään erikoista emme vierailun aikana suunnitelleet tekevämme, emme edes halunneet tavata muita ystäviä tai tuttuja kuin Cavillit. Heillä oli meille aikaa, vaikka heillä oli omat puuhansa: työnsä, lääkärikäyntinsä, lääkkeiden annostelunsa ja eritoten ruuanlaitto. Siinä toki pystyimme auttamaan. Joyn päivästä varsin suuri osa kuluu ruokaa valmistaessa ja siitä nauttiessa. Vaikka onkin diabeetikko, hän ei voi vastustaa edes makeita englantilaisia jälkiruokia. Talon ruokaperinne on enimmäkseen brittiläistä, mutta Joy ei vierasta myöskään aasialaista eikä kait mitään muutakaan. Minun soijatuotteitanikin hän mielellään kokeilee ja sanoo niistä mielipiteensä. Aika kului ruokaa laittaessa, ruokapöydässä keskustellessa, oleillessa. Minä kuljeskelin pihoilla ja pelloilla nauttien siitä, että ympärillä on runsaasti tilaa, avarat pellot ja niiden takana jylhät vuoret. Kokemuksesta jo tiedän, etten koskaan pitkästyisi näissä maisemissa.
Kuvailin myös itseäni vanhojen maatalouskoneiden ja lehmien kanssa. Laitetaan nyt malliksi yksi noista otoksista, vaikka tuo traktori onkin melko uusi ja käytössä. Minulla oli päässäni koko ajan vanha olkihattuni suojaamassa sekä päätä auringolta. Kävi sitten illalla ilmi, ettei se ollut riittävä suoja. Käräytin paitsi käsivarteni, myös hieman päänahkaa, koska aurinko oli päässyt tunkeutumaan hatun raoista. Tiedän, pitäisi olla vähän tarkempi auringon kanssa, sillä tämä meidän auringonpaiste on todella pistävää ja säteilypitoista. Meidän yläpuolellamme kun otsonikerros on hyvin ohut ja lähettyvillä taitaa olla se iso otsoniaukkokin.
Kävelin myös puron toiselle puolelle katsomaan sitä mökkiä, jossa käytännöllisesti katsoen vietin koko vuoden 2004. Nyt siellä ovat uudet asukkaat. Puutarhanikin on tuhottu jo aikoja sitten ja pihaa käytetään vain vuokralaisen yritystoiminnan varastona. Näissä kuvissa tienoot ovat vihreän ruohon peitossa. Ruoho alkoi kasvaa vasta pari viikkoa sitten runsaiden sateiden seurauksena. Alueen halki kulki myös pieni sykloni, joka toi valtavasti vettä yhden päivän aikana.
Burdekin
Burdekin on alue Townsvillesta etelään. Se näyttää vihreämmältä kuin Townsille, vaikka siellä ei paljoa enempää sada. Syynä on 1980-luvulla rakennettu pato, joka tarjoaa vettä sokeriruokoviljelmille ja muulle maataaloudelle. Se sijaitsee Ayrin ja Home Hillin kaupunkien länsipuolella. Sinne ajoimme lauantaina isäntäväen miesten kanssa. Vanha isäntä Roykin nimittäin halusi tulla mukaan, vaikka edellisenä päivänä oli ollut hyvin sairas. Niinpä sitten ajoimme padolle ja sen takana olevalle tekojärvelle, Dalrymple nimeltään. Sen kerrotaan olevan osavaltiomme suurin järvi. Siinä on parhaimmillaan vähän alle 2 miljoonaa megalitraa vettä. Nyt se taisi olla melko täysi.
Jävelle vei erittäin hyväkuntoinen asfalttitie, jolla ei ollut lainkaan liikennettä. Padon rakennusaikaan siellä oli kokonainen pieni kaupunki pubeineen ja hotelleineen, mutta elämä kaupungissa kuihtui sen jälkeen kun rakentajat olivat saaneet työnsä valmiiksi ja lähteneet muualle. Jonkin aikaa yritettiin elää turismilla, mutta pian lomakylätkin suljettiin ja mökit myytiin muualle. Joy tiesi kertoa, että niitä on mm. Mission Beach -nimisen kylän leirintä-alueella. Tuo paikka on puolimatkassa Cairnsiin. Padon ja järven sijainti näkyy tässä google-kartassa.
Ja tässä alla videota vierailusta
Lisää turismia harjoitimme kun kävimme katsomassa miljoonia vuosia sitten maan pinnalleen sylkemää kvarsikivilohkaretta
Erityisesti vanha Roy nautti tästä matkasta ja siitä, että sai esitellä paikat meille. Noin 300 kilometrin ja kahdeksan tunnin jälkeen oltiinkin jo illaksi takaisin kotona, jossa emäntä Joy sekä koirat olivat meitä odottamassa. Viimeinen ilta kului taas syödessä ja jutellessa. Minä tietysti taas kävin koirien kanssa kävelyllä ihastelemassa lehmiä.
Tilalle oli tuotu uusia lehmiä teurastettujen tilalle. Ne olivat vielä aika säikkyjä kun eivät olleet tottuneet uusiin laitumiinsa. Ne pysyttelivät tiiviinä ryhmänä ja lähtivät kaikki yhtä aikaa juoksuun ja pysähtyivät aitauksen toiseen päähän. Ainakin näillä on hyvä elämä ennen teurastusta, elleivät sitten joudu laivakuljetukseen elävältä. Australiasta nimittäin viedään eläviä eläimiä mm. lähi-idän maihin, jossa ne teurastetaan paikallisten tapojen eli Islaminuskon vaatimusten mukaan. Monia eläimiä kuolee matkalla, eikä teurastuskaan kait täytä länsimaisia normeja. Tuosta asiasta on enemmän tämän linkin takana englanniksi, jos joku haluaa lukea. Eläinsuojeluasioista oli muutakin puhetta. Joy kertoi lopettaneensa eläinsuojelujärjestö RSPCA:n tukemisen siksi, että se vaatii hänen mielestään kohtuutonta korvausta adoptoiduista eläimistä. Kissanpennusta pitää adoptoidessa maksaa 200 dollaria rokotus- ja hoitomaksuja. Tällä hinnalla niitä ei kukaan ota, vaan eläimet joutuvat lopetettaviksi. Erityisesti joulun ja uuden vuoden aikaan lopetetaan paljon löytöeläimiä, jotka ihmiset ovat hylänneet lähtiessään lomamatkalle. He kun eivät halua maksaa eläintensä lomahoidosta. Joy on sitä mieltä, että löytöeläimet pitäisi antaa ihmisille ilmaiseksi ja kerätä tulot voin lahjoituksilla tai ainakin antaa eläimet uusiin koteihin puolta nykyistä halvemmalla.
Woodstockissa on myös kameleita
Muutamalle maatilalle on hankittu kameleita lehmien kavereiksi laidunmaille, sillä ne syövät laitumella kasvavia piikkipensaita, jotka häiritsevät lehmiä. Vuohi olisi tähän tarkoitukseen vielä parempi, sillä ne syövät piikkipensaita jopa mieluummin kuin ruohoa. Vuohia on myös Woodstockissa muutamassa paikassa, mutta niitä pidetään mieluummin vähän syrjemmällä, sillä maanviljelysalueiden lähistöllä vuohille pitää rakentaa kunnon aidat, jotteivät ne karkaisi viljelyksille. Kamelit ovat siis kompromissi. Ne syövät piikkipensaita, mutta mieluummin ruohoa silloin kun se on vihreää. Näin kertoili Lindsay.
Pysähdyimme katsomaan kameleita ollessamme jo kotimatkalle sunnuntai-aamuna. Digitaalikamerassa oli jo kortti täynnä, joten sain niitä vain videolle. Laitan tässä videokameralta kaapatun kuvan.
Sunnuntaina olikin hieman viileämpi päivä. Emme pysähtyneet uimaan, vaan Inghamin italialaiskauppaan. Ostimme sieltä marinoituja sieniä, taateleita, viikunoita, paahdettuja kikherneitä ja jotakin muuta naposteltavaa. Kotona olimme ennen pimeän tuloa. Kaikki eläimet olivat hengissä ja hyvissä voimissa, vaikka eläintenhoitaja ei ollutkaan lukinnut ankkoja sisälle yöksi eikä ollut käynyt sunnuntai-aamuna, koska luuli meidän tulevan kotiin jo lauantaina. Se oli ainakin puolittain meidän vikamme, sillä emme olleet soittaneet hänelle lauantaina ilmoittaaksemme itsestämme, vaan jätimme paluuajan roikkumaan sopimatta täsmällisesti siitä, mitä tehdään. Ensi kerralla päätimme laatia täsmälliset kirjalliset ohjeet eläintenhoitajalle.
Tästä reissusta oltiin sovittu jo joulukuussa. Teimme saman kuin viime vuonna eli pidensimme entisestään Australia-päivän pitkää viikonloppua niin, että saimme kaiken kaikkiaan viiden päivän loman.
Ennen matkaa piti järjestää hoitaja kissoille, ankoille ja kanoille. Siihen löytyi maksullinen palvelu. Hoitaja kävisi aamulla päästämässä kanat ja ankat ulos sekä ruokkimassa kissat. Illalla hän lukitsee kanat ja ankat häkkeihinsä. Kissat oli jaettu kahteen ryhmään: Misu ja Kitti lukitaan taloon sisälle, mutta niin, että ne pystyivät käyttämään uutta kissa-aitausta ulkoiluun. Ison makuuhuoneen ovi suljetaan, ja ikkunan kissanluukku pidetään auki niin, että Lolita ja Spartacus saattavat tulla ja mennä vapaasti sisään ja ulos. Hoitaja käy jättämässä ruuan ja veden molemmille kissaryhmille erikseen. Koirat tietysti lähtisivät meidän mukaamme, kuten aina ennenkin.
Lähdettiin siis matkaan kukka-autollamme torstai-aamuna 24.1. Alun perin tarkoitus oli seikkailla ja ajaa rantatien sijasta sisämaan kautta, mutta ajatuksesta luovuttiin, koska viime aikojen sateet olivat mahdollisesti aiheuttaneet ongelmia noille vähemmän kunnossa pidetyille teille. Ajettiin siis tuttua reittiä rannikon valtatietä pitkin. Tästä linkistä näkyy reitti Google-kartassa. Vaihtoehtoinen reitti kulkee runsaasti sisämaahan päin, suuren kansallispuiston länsipuolelta (tiet numero 1 ja 63 kartassa. Mareeba, Atherton jne.). Mutta nyt siis mentiin tuttua reittiä Cairnsista etelään: Edmonton, Gordonvale, Babinda, Mirriwinni, Innisfail, Mourilyan, Goolboo, Jaffa, El Arish, Tully, Silky Oak ... paljon paikan nimiä, muttei paljoa muuta kuin sokeriruoko- ja banaaniviljelyksiä alkumatkasta. Sitten ennen Cardwell-nimistä kaupunkia, jolloin ollaankin jo puolimatkassa, alkavat trooppiset mäntymetsät. Palanen sellaista näkyy kuvassa yllä. Metsän halki johtavan joen varrella on uima- ja levähdyspaikka. Siellä pysähdyttiin ulkoiluttamassa koiria.
Tämä paikka on nimeltään Viiden mailin puro. Siinä vesi on puhdasta ja raikasta. Se tulee vuorilta. Vahinko vain, että siellä oli niin paljon uimareita, ettei koirien kanssa päästy parhaille paikoille, enkä minä viitsinyt uida lainkaan. Eväitä kuitenkin syötiin, ja minä käytin koiria kävelylenkillä tuolla mainitussa mäntymetsässä.
Sitten ajettiin Inghamiin, jossa ei tällä kertaa pysähdytty, vaan jatkettiin kohti Townsvillea. Matkalla pysähdyttiin Rolling stone -nimisellä levähdyspaikalla ja uitettiin koirat jälleen raikkaassa purossa.
Townsvillessa Nancylla oli muutama asia hoidettavana, joten Woodstockissa oltiin vasta iltapäivällä neljän maissa. Kuvassa näkyy isäntäväkemme eli entisten vuokranantajiemme talo. Itse isäntäväkeä ei tullut tällä kertaa kuvattua, mutta heistä on kuvia viime elokuulta. Tässä osa niistä. Kerroinkin silloin, kuinka annoin kolmanneksen Kaijan jättämästä perinnöstä eli suomalaista kirkkoa esittävän ristipistotyön talon emännälle, joka vilpittömästi piti siitä. Nyt työ riippuu kunniapaikalla hänen seinällään juuri oikeanlaisen sisustuksen ympäröimänä.
Roy ja Joy ovat vanha pariskunta, molemmat hyvin sairaalloisia. Heidän poikansa Lindsay pitää tilaa, lehmiä lähinnä, mutta nyttemmin on siirtynyt osapäivätöihin kuorma-auton kuljettajaksi. Keskusteluissa kävi myös ilmi, että hänellä on enää noin 1200 eekkeriä maata jäljellä (n. 300 hehtaaria), sitä on joskus ollut viisi kertaa tuo määrä. Lehmiä hänellä on 350 kun laidunten kantokyky olisi vain 250.
Epäröimme, voimmeko mennä ollenkaan tälle matkalle näiden sairaiden ja kiireisten ihmisten ristiksi, mutta he toivottivat meidät jälleen tervetulleiksi. Mitään erikoista emme vierailun aikana suunnitelleet tekevämme, emme edes halunneet tavata muita ystäviä tai tuttuja kuin Cavillit. Heillä oli meille aikaa, vaikka heillä oli omat puuhansa: työnsä, lääkärikäyntinsä, lääkkeiden annostelunsa ja eritoten ruuanlaitto. Siinä toki pystyimme auttamaan. Joyn päivästä varsin suuri osa kuluu ruokaa valmistaessa ja siitä nauttiessa. Vaikka onkin diabeetikko, hän ei voi vastustaa edes makeita englantilaisia jälkiruokia. Talon ruokaperinne on enimmäkseen brittiläistä, mutta Joy ei vierasta myöskään aasialaista eikä kait mitään muutakaan. Minun soijatuotteitanikin hän mielellään kokeilee ja sanoo niistä mielipiteensä. Aika kului ruokaa laittaessa, ruokapöydässä keskustellessa, oleillessa. Minä kuljeskelin pihoilla ja pelloilla nauttien siitä, että ympärillä on runsaasti tilaa, avarat pellot ja niiden takana jylhät vuoret. Kokemuksesta jo tiedän, etten koskaan pitkästyisi näissä maisemissa.
Kuvailin myös itseäni vanhojen maatalouskoneiden ja lehmien kanssa. Laitetaan nyt malliksi yksi noista otoksista, vaikka tuo traktori onkin melko uusi ja käytössä. Minulla oli päässäni koko ajan vanha olkihattuni suojaamassa sekä päätä auringolta. Kävi sitten illalla ilmi, ettei se ollut riittävä suoja. Käräytin paitsi käsivarteni, myös hieman päänahkaa, koska aurinko oli päässyt tunkeutumaan hatun raoista. Tiedän, pitäisi olla vähän tarkempi auringon kanssa, sillä tämä meidän auringonpaiste on todella pistävää ja säteilypitoista. Meidän yläpuolellamme kun otsonikerros on hyvin ohut ja lähettyvillä taitaa olla se iso otsoniaukkokin.
Kävelin myös puron toiselle puolelle katsomaan sitä mökkiä, jossa käytännöllisesti katsoen vietin koko vuoden 2004. Nyt siellä ovat uudet asukkaat. Puutarhanikin on tuhottu jo aikoja sitten ja pihaa käytetään vain vuokralaisen yritystoiminnan varastona. Näissä kuvissa tienoot ovat vihreän ruohon peitossa. Ruoho alkoi kasvaa vasta pari viikkoa sitten runsaiden sateiden seurauksena. Alueen halki kulki myös pieni sykloni, joka toi valtavasti vettä yhden päivän aikana.
Burdekin
Burdekin on alue Townsvillesta etelään. Se näyttää vihreämmältä kuin Townsille, vaikka siellä ei paljoa enempää sada. Syynä on 1980-luvulla rakennettu pato, joka tarjoaa vettä sokeriruokoviljelmille ja muulle maataaloudelle. Se sijaitsee Ayrin ja Home Hillin kaupunkien länsipuolella. Sinne ajoimme lauantaina isäntäväen miesten kanssa. Vanha isäntä Roykin nimittäin halusi tulla mukaan, vaikka edellisenä päivänä oli ollut hyvin sairas. Niinpä sitten ajoimme padolle ja sen takana olevalle tekojärvelle, Dalrymple nimeltään. Sen kerrotaan olevan osavaltiomme suurin järvi. Siinä on parhaimmillaan vähän alle 2 miljoonaa megalitraa vettä. Nyt se taisi olla melko täysi.
Jävelle vei erittäin hyväkuntoinen asfalttitie, jolla ei ollut lainkaan liikennettä. Padon rakennusaikaan siellä oli kokonainen pieni kaupunki pubeineen ja hotelleineen, mutta elämä kaupungissa kuihtui sen jälkeen kun rakentajat olivat saaneet työnsä valmiiksi ja lähteneet muualle. Jonkin aikaa yritettiin elää turismilla, mutta pian lomakylätkin suljettiin ja mökit myytiin muualle. Joy tiesi kertoa, että niitä on mm. Mission Beach -nimisen kylän leirintä-alueella. Tuo paikka on puolimatkassa Cairnsiin. Padon ja järven sijainti näkyy tässä google-kartassa.
Ja tässä alla videota vierailusta
Lisää turismia harjoitimme kun kävimme katsomassa miljoonia vuosia sitten maan pinnalleen sylkemää kvarsikivilohkaretta
Erityisesti vanha Roy nautti tästä matkasta ja siitä, että sai esitellä paikat meille. Noin 300 kilometrin ja kahdeksan tunnin jälkeen oltiinkin jo illaksi takaisin kotona, jossa emäntä Joy sekä koirat olivat meitä odottamassa. Viimeinen ilta kului taas syödessä ja jutellessa. Minä tietysti taas kävin koirien kanssa kävelyllä ihastelemassa lehmiä.
Tilalle oli tuotu uusia lehmiä teurastettujen tilalle. Ne olivat vielä aika säikkyjä kun eivät olleet tottuneet uusiin laitumiinsa. Ne pysyttelivät tiiviinä ryhmänä ja lähtivät kaikki yhtä aikaa juoksuun ja pysähtyivät aitauksen toiseen päähän. Ainakin näillä on hyvä elämä ennen teurastusta, elleivät sitten joudu laivakuljetukseen elävältä. Australiasta nimittäin viedään eläviä eläimiä mm. lähi-idän maihin, jossa ne teurastetaan paikallisten tapojen eli Islaminuskon vaatimusten mukaan. Monia eläimiä kuolee matkalla, eikä teurastuskaan kait täytä länsimaisia normeja. Tuosta asiasta on enemmän tämän linkin takana englanniksi, jos joku haluaa lukea. Eläinsuojeluasioista oli muutakin puhetta. Joy kertoi lopettaneensa eläinsuojelujärjestö RSPCA:n tukemisen siksi, että se vaatii hänen mielestään kohtuutonta korvausta adoptoiduista eläimistä. Kissanpennusta pitää adoptoidessa maksaa 200 dollaria rokotus- ja hoitomaksuja. Tällä hinnalla niitä ei kukaan ota, vaan eläimet joutuvat lopetettaviksi. Erityisesti joulun ja uuden vuoden aikaan lopetetaan paljon löytöeläimiä, jotka ihmiset ovat hylänneet lähtiessään lomamatkalle. He kun eivät halua maksaa eläintensä lomahoidosta. Joy on sitä mieltä, että löytöeläimet pitäisi antaa ihmisille ilmaiseksi ja kerätä tulot voin lahjoituksilla tai ainakin antaa eläimet uusiin koteihin puolta nykyistä halvemmalla.
Woodstockissa on myös kameleita
Muutamalle maatilalle on hankittu kameleita lehmien kavereiksi laidunmaille, sillä ne syövät laitumella kasvavia piikkipensaita, jotka häiritsevät lehmiä. Vuohi olisi tähän tarkoitukseen vielä parempi, sillä ne syövät piikkipensaita jopa mieluummin kuin ruohoa. Vuohia on myös Woodstockissa muutamassa paikassa, mutta niitä pidetään mieluummin vähän syrjemmällä, sillä maanviljelysalueiden lähistöllä vuohille pitää rakentaa kunnon aidat, jotteivät ne karkaisi viljelyksille. Kamelit ovat siis kompromissi. Ne syövät piikkipensaita, mutta mieluummin ruohoa silloin kun se on vihreää. Näin kertoili Lindsay.
Pysähdyimme katsomaan kameleita ollessamme jo kotimatkalle sunnuntai-aamuna. Digitaalikamerassa oli jo kortti täynnä, joten sain niitä vain videolle. Laitan tässä videokameralta kaapatun kuvan.
Sunnuntaina olikin hieman viileämpi päivä. Emme pysähtyneet uimaan, vaan Inghamin italialaiskauppaan. Ostimme sieltä marinoituja sieniä, taateleita, viikunoita, paahdettuja kikherneitä ja jotakin muuta naposteltavaa. Kotona olimme ennen pimeän tuloa. Kaikki eläimet olivat hengissä ja hyvissä voimissa, vaikka eläintenhoitaja ei ollutkaan lukinnut ankkoja sisälle yöksi eikä ollut käynyt sunnuntai-aamuna, koska luuli meidän tulevan kotiin jo lauantaina. Se oli ainakin puolittain meidän vikamme, sillä emme olleet soittaneet hänelle lauantaina ilmoittaaksemme itsestämme, vaan jätimme paluuajan roikkumaan sopimatta täsmällisesti siitä, mitä tehdään. Ensi kerralla päätimme laatia täsmälliset kirjalliset ohjeet eläintenhoitajalle.
Kommentit
Lähetä kommentti