Tammikuu 2008 - käärmeitä, sateita, helteitä

 Sitä vettä ei sitten luvatusti tullutkaan. Toista viikkoa säätiedotus aina lupasi parin päivän päästä rankkasateita. Niitä ei meille tullut, mutta muualle osavaltioon kylläkin. Jopa Woodstock on saanut runsaimmat sateet moniin vuosiin.  Meillä sen sijaan on ripsinyt pieniä kuuroja juuri sen verran, ettei ole puutarhaa tarvinnut kastella, mutta eipä paljoa sen enempää. Toki lammet ja joet ovat jo täyttyneet, joten eipä sitä välttämättä enempää tarvitakaan. Mutta mukavahan se vilvoittava sade on aina näiden helteiden keskellä.  Paremminhan puutarhakin kasvaa kun sataa välillä kunnolla. Tosin ei nyttkään ole ollut valittamista. Kyllä kaikki vihertää, kun välillä sataa ja välillä paistaa, ja aina on lämmin.




Mutta siis kuumaa ja kosteaa on. Minä jo joulukuussa ihmettelin, että mikä siinä on kun aikaisempina vuosina en ole kärsinyt kuumuudesta niin kuin tänä vuonna.  Nancy ei puolestaan tuntenut mitään eroa aikaisempiin vuosiin, niin kuin ei lämpömittarikaan. Sitten kuulin vanhojen paikkakuntalaisten valittaneen samaa, että on ollut poikkeuksellisen tukala kesä.  Minullakin pienikin ponnistuu saa vedet valumaan ja paidan märäksi.



Ihan täytyy häveten tunnustaa, että viikko sitten sorruimme sellaiseen, mitä emme ole muuten harrastaneet eli olemme nukkuneet ilmastoidussa makuuhuoneessa. Kannoimme patjat vanhaan makuuhuoneeseen, joka siis yleensä toimii vierashuoneena ja työhuoneena. Suljimme ikkunan, vain yhdenkertainen lasi tietysti, ja käynnistimme tuon ikkunan läpi työnnetyn kylmäkoneen.  Se siirtää ulos sekä lämpöä että kosteutta.  Täytyy nyt vain varoa, ettei tuollainen tule tavaksi. Edelleenkin kuitenkin haluamme nukkua enimmäkseen luomulämpötiloissa, mitä nyt tuuletuspotkurilla vähän viilennetyissä. Viikolla onkin tarkoitus hankkia tehokkaampi, seinälle asennettava potkuri ja sitten palata vanhaan järjestykseen.

Ja tässäpä sitten käärme:



Arviolta puolitoistametrinen nuori pyyttoni, jonka yhytimme puron rannasta. Koirat sen tietysti huomasivat. Se oli juuri syönyt jotakin, eikä vielä pystynyt liikkumaan paetakseen meitä. Kerrataan vielä siis, että pyyttoni on ihmiselle suht vaaraton. Sen purema ei ole myrkyllinen, vaan se tappaa saaliinsa kuristamalla. Meidän kanojemme ja muitten eläinten kimpussa ei käärmeitä ole vielä näkynyt. Naapurit ovat sen sijaan kyllä kertoneet niitä nähneensä.  Minä luulen onnistuneeni tekemään aitojen vierustoille sen verran hyvät kompostikasat ja pensaikkojen alut, että niissä käärmeet pysyvät piilossa häiritsemättä ketään. Ja ruuaksi ne löytänevät sieltä hiiriä.  Päivisinhän pyyttonit eivät saalista, joten kanat voivat ihan vapaasti kuljeskella noissa samoissa pensaikoissa.



Tässä yksi esimerkki, ei tosin paras, noista pensaikoista. Olen siis kasannut palmunlehviä ja muuta puutarhajätettä aitojen vierustoille ja peittänyt sen hakkeella ja turpeella sekä mullalla. Päälle olen sitten istuttanut pensaita, tai siirtänyt niitä muualta. Siellä alla luulisi käärmeitten ja muitten otusten viihtyvän. Yleensä ihmiset kuljetuttavat puutarhajätteen pois ja tuovat sitten valmiiksi tehtyä haketta tai multaa tilalle.  Kuvassa Sumi muuten yrittää leikkiä huomaamatonta välttääkseen viikottaisen kylvyn, jonka Nancy antaa puutarhaletkun avulla. Ei se vesi niin kammoksuta, mutta shampoo ja kirpuntappajakemikaalit.

Toki ollaan käyty myös uimassa luonnonvesissä, ja vielä useammin kastautumassa. Yleisiä uimapaikkoja ei juuri ole, ainakaan virallisia, epävirallisia jonkin verran. Ne ovat tietysti olleet täysiä lämpimän sään takia. Minä en ole niihin viitsinyt paljoa vaivautua, eikä sinne ole kovin mukava Nancynkään mennä koirien kanssa.  Sen sijaan ollaan sitten käyty vähemmän ruuhkaisissa puroissa uimassa. Yksi hyvä paikka on tästä noin kolmen kilometrin päässä.



Kuvan ruskea vesi johtuu siitä, että oli juuri tullut kova sadekuuro, joka liotti mutaa ympäristön pelloilta jokeen. Uimisen lisäksi tuon puron vartta on mukava kävellä. Se on periaatteessa yksityisaluetta eli sokeriruokopeltoa. Siksi siellä ei liiku ihmisiä, mutta toisaalta eipä ole kukaan tullut poiskaan ajamaan. Juuri tuolla me sen käärmeenkin näimme.
  

Näissä kuvissa näkyy  taas se sama vuoristo, jota pitkin myös Kurandan juna kipuaa ylös.  Kuvassa alla meidän talomme olisi jossain tuon keskellä olevan kaljun vuoren alapuolella. Jostain syystä vuoret ovat sävyttyneet violetimmaksi kuin mitä ne ovat. Tuolla oikealla näkyy rakennustyömaa, joka tekee meidän lähiulkoilualueestamme historiaa. Tuolta alueelta minulla on kuvia ainakin toukokuulta 2007.  Niin, ja noitten vuorten takana, tai huipulla, on se unelmieni Kuranda, ja Mareeba ja muut maalaiskylät.




Mutta onpa sitä maalaismaisuutta tässäkin puron varrella. Paitsi sokeriruokopeltoja ja linnunlaulua, on myöskin lehmiä.



Näitä samoja intialaisrotuisia, joita laidunsi myös Woodstockissa talomme ympärillä. Olemme muuten lähdössä Woodstockin matkalle 24. - 27.1. Siitä saatte toivon mukan lukea tarinan otsikolla "Kukka-autolla Woodstockiin".


<  Joulukuu 2007 |   Koko tammikuu |   Helmikuu >