Joulukuu 2007 - lasivillainen Tapani

Huomautus 2017:  Tämä kirjoitus sain tunnisteen ääniblogi, kun lisäsin siihen 25.12.2007 tekemäni videon. Lisäsin siihen myös suomenkielistä puhetta.



Vetämätön olo katosi hyvin nukutun yön myötä, kokonaista yhdeksän tuntia unta kunnes Misu kävi herättämässä kuuden jälkeen. Noin pitkään tulee harvoin nukuttua. Nancykin oli jo noussut ja käynyt päästämässä kanat ja ankat ulkoilemaan.  Yleensä minä teen sen siinä kuuden ja seitsemän välissä samalla kun kastelen puutarhan. Niinpä kävin kastelemassa nytkin, koska en silloin vielä tiennyt, että iltapäivällä sataisi vettä.



Banaanipuiden alta kävin kaivamassa ylös taas muutaman pensaan, jotka olivat puskeneet uutta versoa vanhoista juurista. Kuvassa keskellä banaanitertun alla on karrilehtipuu (Murraya Koenigii), jonka lehdet ovat todellakin herkullisia erilaisissa karriruuissa.  Se kasvaa täällä aika hitaasti eikä ole kovinkaan helppohoitoinen, joten tätä yksilöä pitää vaalia raivaamalla sen edestä pois muita kasveja, jotta se saisi valoa. Jatkossa ei parane kasvattaa banaania näin lähellä sitä.  Noita muita kasveja sen sijaan siirtelen pois banaanien alta. Tuo on kuitenkin hyvä paikka banaaneille, sillä niiden takana olevan ankkalammikon ylijäämävesi valuu banaanien juurille.





Tuonne aitojen vierustoille niitä siirtelen, ja aitojen vierustoja nimenomaan kastelen ja lannoitan. Kuvassa vasemmalla näkyy myös verkko, jolle ovat parin kuukauden kuluttua jo leivttäytyneet laajentuneet kärsimyshedelmäviljelmäni.  Ja sitten oikealla on taas niitä kukkia, joita tuon aamuisen puutarhtyötunnin aikan myöskin haistelen ja hypistelen.

Sitten aamiaisten ja muiden aamutoimien jälkeen lähdettiin sinne isoon rautakauppaan Bunningsille hakemaan eristetarpeita välikaton eristyksen parantamiseksi. Kaupassa yritin kysyä neuvoja myyjiltä, mutta eipä sieltä muuta tullut kyin myöntelyä arveluilleni. Niinpä sitten valittiin se, minkä arvelin parhaimmaksi eli paksuun alumiinifolioon kiinnitettyä lasivillaa.  Sitä otettiin noin 50 neliömetrin peittämiseksi eli niin paljon kun autoon sopi. Yksi rulla sidottiin kattotelineelle, ja kaksi mahtui tavaratilaan.



Toki minä tiesin, että meidän välikattomme on hyvin ahdas, korkeutta vain parhaimmillaan noin 60 senttiä, useimmiten vain 40. Sinne ei noin suuria rullia saa millään mahtumaan, vaan ne pitää leikata pienemmiksi. Niinpä minä sitten leikkelin kun Nancy pienempänä ryömi sisälle ja asetteli levyjä paikoilleen. Onneksi tosiaankin alkoi sataa niin, että kattopellit eivät olleet kuumia kuten aurinkoisena päivänä olisi ollut.



Mutta vaikeampaa se oli kuin arvelin, paljon vaikeampaa. Aluksi ajattelin, että ei levitetä levyjä lattialle vaan pannaan ylös kattopeltejä vasten, ja lattialle laitettaisiin villat ja niiden päälle levyt, jotta Lolitalla olisi valtakunnassan paremmat oltavat. Tämä nimittäin on juuri sitä Lolitan valtakuntaa, jonne hän saa paetaan rauhaan Misun hyökkäyksiltä.  Nykyisellään tuo lattia on vain pelkkää pehmeää cyproc-levyä.



Niin, kovin se on pehmeää se levy. Huoltoluukku tuli tällä kertaa alas kokonaan. Sähkömies oli nimittäin sen ympärystän murtanut alkuvuodesta käydessään laittamassa sinne sähköpistokkeen liesituuletinta varten.  Tuo potkurituuletin tuossa kylpyhuoneen seinässä puhaltaa kohti pikku ikkunaa, joka on aina auki. Sen tarkoitus on puhaltaa höyryt ulos eikä päästää niitä käytävään (joka näkyy tuossa alakuvassa), jossa ne kulkeutuisivat palovaroittimeen aiheuttaen hälytyksen.

Nyt meillä siis on välikatossa kaksi isoa reikää, jotka vaativat molemmat luukkua suojakseen, tai oikeastaan on yksi iso ja yksi pieni reikä. Suurin ongelma asian korjaamisessa on löytää sille tekijä. Jos se hoituisikin niin helpolla, että soittaisi jollekin, joka sitten parin viikon tai kuukauden kuluttua sovittuna päivänä kävisi tekemässä urakan ja laskuttaisi siitä niin kuin on sovittu, silloin oltaisi tämäkin eristys annettu suosiolla heti kättelyssä ammattilaisen tehtäväksi.  Mutta niin se ei hoidu. Se, jolle soitat, lupaa tulla ensi viikolla, muttei tulekaan. Sitten hän tulee kolmen kuukauden päästä ja lupaa laittaa tarjouksen ensi viikolla. Tarjousta ei koskaan kuulu ilman muutamaa patistelusoittoa. Sitten on vielä samanlainen tappelu ennen kuin tarjous muuttuu toteutukseksi. Ainoastaan lasku tulee nopeammin kuin on sovittu ja se on aika usein myös suurempi kuin on sovittu (vaikka itse laskussa onkin mainittu että se perustuu sopimukseemme).  Mutta toteutukseen saakka ei läheskään aina tosiaankaan päästä.



Se toinen reikä on siis tämä Lolita-kissan sisäänkäynti.  Se on käytävässä vessan oven yläpuolella. Tuo äsken esitelty päähuoltoluukku jää oikealle kylpyhuoneeseen.  Tuo reiän alapuolella oleva tasanne on minun värkkäämäni samoin kuin tuo edempänä oleva liikuteltava tasanne (siksi se on vinossa kun se antaa periksi, ja Misu tietää, että sen). Tuo puunvärinen seinä tasanteen etuosassa on tarkoitettu estämään Misun pääsy Lolitan alueeseelle.  Mainittu palovaroitin muuten näkyy seinän edessä.  Oikealla näkyy vaate- ja siivouskaappi, joka on varustettu liukuovilla. Liukuovet laitetaan tiettyyn asentoon niin, että Lolita pääsee kulkemaan alueelleen kiertäen kaapin ylähyllyn kautta. Sitten ne suljetaan. Hätäpoistumista varten alueen keskiosa on avoin, niin että kissa pääsee tarvittaessa hyppäämään alas, tai useimmiten kun hän on diivamaisella päällä, hän voi viestittää minullle, että tulepa ja nosta minut alas täältä kun on nälkä ja vessaankin tarvitsisi päästä.  Monimutkainen systeemi, mutta toimii aika hyvin. Ja ihan itse olen sen kehittänyt. Nyt vain on vielä kehitysen alla avattava ja suljettava luukku tuonne katolle. Lolitha kun tosiaan mielellään oleskelee siellä, koska hän nauttii useimmiten omassa rauhassaan olosta.

Nyt meitä sitten kutisee joka paikasta kun ollaan käsitelty lasivillaa paljain käsin ja ilman paksuja suojavaatteita. Vain osa sisäkatosta on eristetty, osaan ei pääse kerta kaikkiaan millään käsiksi. Nyt pitää kuitenkin tutkia muita mahdollisuuksia, jospa sittenkin saisi jonkun levittämään puhallusvillaa, polyuretaania tai sitten vain ottamaan kattopellit irti niin, että päästään levittämään eristeet yläkautta. Kattopellit pitäisi ottaa irti myös tehostettua termiittitarkastusta varten. Samoin pitäisi saada joku tulemaan ja tekemään niihin reiät, että saataisiin pyörivät turbiinituulettimet asennettua.

Että tämmöistä Tepon päivää meillä tänä vuonna.





Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo ekotrillerit elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho Halong bay halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hirviöt hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Mekong-joen suisto Melbourne melu menetys meribiologia metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus Risto Isomäki rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vietnamin kielinen kirjallisuus vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.