Marraskuu 2007 - Iso paska lähti pois

Kyllä, otsikko on nyt tarkoituksella raflaava. Vielä raflaavampi siitä tulee englanniksi eli "Hi ho, The Big Shit is Gone!".   Sellaista varmaan osa opposition kannattajista loilotteli eilen illalla vaalituloksen alettua selvitä, niin kävi myös meidän valvojaisissamme. Vieläkin ollaan alustavissa tuloksissa niin, että vasta reilut 70% äänistä on laskettu, joten tässä esitetty ei välttämättä kaikilta osiltaan päde enää 25.11.2007 jälkeen.

Mutta nyt siis puhutaan suolitukoksesta. Olin perjantai-iltana saanut ankarin ponnisteluin (ihan kirjaimellisesti ottaen) tukosta mielestäni vähän liikkeelle ja uloskin pienen sulamattoman tempenpalasen, joka ilmeisesti on koko tragedian syntipukki. Tempe ( tai tempeh) on käyneistä soijapavuista puristettua tofun kaltaista ruokaa, jota paistetaankin tofun tapaan.  Erona on se, että tempessä pavut ovat liki kokonaisina. Näyttää siltä, että vatsassa tai suolistossa, jos ruuansulatus ei toimi, nuo pavut imevät itseensä vettä ja turpoavat.

Pieni riemu siitä edistysaskeleesta repesi, mutta ei sen enempää. Edelleen maha oli turvonnut ja kipeä. Otin yöllä runsaasti ruuansultusentsymikapseleita ja särkylääkkeitä sekä laksatiiveja.



Aasinsilta kun ei ole sopivampia kuvia:  Mitenköhän paljon kipeämpi olisin, jos olisin syönyt näitä pihallamme kasvavia sieniä? Tunteeko kukaan?

Lauantaina olo vain paheni. Kahdelta oli määrä mennä vaalityöhön. Vielä puolen päivän aikaan oli korkea kuume ja ja vatsa turvotuksesta kipeä.  Tunti ennen lähtöä sanoin jo Nancylle, etten voi tulla. Kohta kuitenkin pyörsin puheeni ja päätin koota itseni ja keskittää kaiken tahdonvoimani tähän tehtävään.  Päätöstä auttoi ibuprofeeni, jota otin reippaan annoksen. Sitten puimme yllemme vihreiden t-paidat ja vanhat olkihattumme, joihin oli kiinnitetty merkkejä. Lähdimme matkaan, ja olimme paikallisella koululla kahden maissa.

Vapautimme edelliset vuoroistaan. Nancy meni koulun ensimmäiselle portille ja minä toiselle.  Äänestäjiä lappasi melko tiuhaan tahtiin ja käännyttäjät tyrkyttivät äänestysohjelappujaan. Me liityimme kukin omaan joukkoonme.  Kumpikin otettiin vastaan asiallisen ystävällisesti. Mitään tönimistä tai solvaamista ei esiintynyt.  Erityisesti minulla kun naapureina oli iso joukko työväenpuolueen kannattajia (sekä ay-siipi että muut). Heillä ei ollut paljoa syytä räyhätäkään, kun suurin osa vihreistä äänistä päätyy lopulta heille, koska on hyvin epätodennäköistä, että  vihreät saisivat murskavoiton eli voittaisivat tuon ainoan edustajapaikan.  Eipä sieltä kauempaakaan eli hallituspuoleilta tai pieniltä oikestopuoleilta mitään epäystävällisyyttä tullut. Välillä juteltiin hieman, mutta enimmäkseen jokainen vain teki omaa työtään.

Kun ihmiset astuivat koulun portista polulle, minä olin ensimmäisenä ojentamassa lappua heille. Seisoin asennossa ja hymyilin, tervehdin ja sanoin "Greens please" tai jotain yhtä lyhyttä.  Oli vilpoinen ilma ja navakka tuuli, joten oloni ei ollut hikinen tai tukala. Vatsakin näytti rauhoittuneen. Välillä saatoin jopa unohtaa olevani sairas. Tosin kun kaksi tuntia oli kulunut, oli pakko kieltäytyä jatkovuorosta, koska alkoi jo ibuprofeenien vaikutus lakata. Sitten kotiin ja ottamaan pienet tirsat ennen vaalivaljovaisten alkua. Sitten yhtäkkiä havahduin siihen, että tuli vessahätä. Ihan reilu annos sieltä tuli, juuri sitä, mistä tuo otsikko puhuu. Ja sitten tuntui, että lisääkin olisi tarjolla. Siinä odotellessa seurasin Nancyn kanssa tuloslaskentaa, joka oli alkanut jo.  Me kun olemme etelän valtioita ajassa tunnin jäljessä.  Ensimmäiset viitteet olivat jo ilmassa siitä, että Pääministeri John Howard menettää henkilökohtaisen edustajanpaikkansa ja hänen puolueensa hallitusaseman.  Minä siis tunsin kohtalon yhteyttä Australian kanssa: meillä molemmilla on sisällämme hmmm... epämiellyttävä juttu ..., josta on nyt päästävä eroon.  Niinpä aloitin uudet  sulkeiset ja sain tulostakin aikaan. Nyt olivat asiat jo paremmin, mutteivät vielä hyvin. Uusi satsi piti tabletteja napsia, etten olisi kuukahtanut edessä olevissa vaalivalvojaisissa. Sinne piti päästä, jotta tulisi katsottua tämä juttu nyt kunnolla loppuun. Lähdettiin vähän eitsemän jälkeen. Vartin automatkan aikana iltapimeässä auton radio kertoi toinen toistaan iloisempia uutisia, ei mistään vihreiden rökälevoitosta vaan lähinnä siitä, miten suuri Howardin tappio olisi.  Vaalin totaaliseen voittoon eivät ALP:n äänet vielä kuitenkaan riittäneet.


Tässä kuvassa yllä ele meneillään vaalivalvojaiset, vaan kyseessä on toinen tilaisuus viikon takaa.
Se on ainoa itse ottamani kuva ehdokkaastamme Suesta. Myöhemmin vaalivalvojaisissa opimme myös, että tuo raitapaitainen tyttö, jolla on rintamerkki on Suen tytär. Molemmat tapasimme vaalivalvojaisissa. Minun puhettani Suen oli vaikea ymmärtää. Johtuneekohan siitä, että ääneni ei kanna melussa juurikaan. Epäviralliset, vain tukiryhmälle suunnatut, valvojaiset pidettiin eräässä yksityisasunnossa melko lailla kaupungin keskustassa. Isäntäväki olivat iäkäs Englantilais- ja Irlantilaisperäinen pariskunta.  Siellä syötiin pitsaa ja sipsejä, juotiin olutta ja katsottiin tuloslaskentaa tv:stä. Mylvintä oli niin kova, ettei tv:n äänestä juuri saanut selvää.   Minä pystyin juomaan vettä jo aika reippaasti. Se kuume nimittäin saattaa johtua elimistön kuivumisesta.


Lähdimme reilun tunnin kuluttua kotiin, ja minä heittäydyin sairaaksi jälleen. Sunnuntai on kulunut sairastaessa. Vaikka tukos on poissa, ovat oireet silti vielä läsnä, mm. se korkea kuume ja osa turvotuksesta.

Lopullisia vaalituloksia ei ole vielä tullut, mutta tästä, uuteen ikkunaan aukeavasta, linkistä voi nähdä, että suht varmaltahan se näyttää, että tämän jutun otsikko sopii myös päivän politiikkaan.
On se kiva tuntea uudenlaista yhteyttä uuden kotimaansa kanssa!



 
 


Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.