Kesäkuu 2007 - tarvetta talvitakille pihahommissa


Aluksi tarjoilemme jälkiruuan.  Tehdään se vaikkapa kuningattaren syntymäpäivän kunniaksi kakun asemesta. Se kuningattaren syntymäpäivä  kun on kesäkuun ainoa yleinen vapaapäivä, siksi sitä kannattaa juhlia.  Tämä kuvan tarjoomus ei ole kermakakku eikä edes suklaakakku vaan malesialainen jälkiruoka nimeltään kuih kosui. Moni aasialainen jälkiruoka on minun mieleeni paitsi makunsa puolesta, myös siksi, että se on maidoton, munaton, vehnäjauhoton,  laktoositon, gluteiiniton ja vegaaninen. Sitä se on tämäkin  Nancyn tekemä. Itse kakku, tai vanukas, mikä lie, on tehty riisi- ja  maniokkitärkkelyksestä, papujauhoista sekä palmusokerista ja tummanruskeasta raakasokerista. Sitä voisi tehdä pieniin mukavanmuotoisiin muotteihin, mutta tämä versio on ajan säästämiseksi tehty vain yhdeksi isoksi klöntiksi, josta leikataan viipaleita kuin kakusta.



Tämä tarjoiluasetelma on ihan minun käsialaani. Ensin astian pohjalla on loraus kookoskermaa, sen päälle sitten asettelin nuo kakunpalat. Kakun päälle ripottelin rouhetta oman puun kookospähkinöistä. Sitten  kookoskerman sekaan vähän rukolaa eli sinappikaalia. Minusta rukola sopii erinomaisesti jälkiruokiin. Siinä on raikas kirpeä maku ja se antaa annoksille mukavasti vihreää väriä.  Väriä on haettu myös noilla oransseilla persimonin eli kakin viipaleilla.  Nyt sattuu olemaan torilla paljon halpaa persimonia tarjolla. Niitä kasvatetaan ympäristön kylissä.    Myöhempään tarjoiluversioon   käytin myös oman puutarhan tuottamaa passionhedelmää.   


Minä erittäin epätyypillisessä asussa. Takki on oikea mikrokuitutakki, saatu Singaporen AMD:lta  lahjana.  Pipo on  Nancyn aikanaan lahjoittama vietnamilainen kangaslakki, jonka etukuviointi on itse asiassa hyvin karjalaisen näköinen. Täytyy laittaa joskus lähikuva.

Talvi tuli ja holotnaa pukkasi oikein kunnolla kesäkuun toisena viikonloppuna. Lämpötila laski muutamana aamuna alle viidentoista asteen, 9.6. oli meillä aamulla neljältä 12, ja iltapäivälläkin 22.  Oululaiselle lukijalle varmasti hyvinkin huvittava juttu, mutta kyllä me kylmästä ihan tosissamme hytistiin varsinkin aamulla. Paksusti piti pukea. Sehän siinä juuri onkin, että kun meillä vaatteet eivät ole normaalisti kylmän kestäviä, eivätkä talot. Eli vilua pakoon ei pääse muualle kuin suihkun alle. Takkaa tai muutakaan tulisijaa kun ei taloissa ole.

 Talvivaatteet toki saattoi sitten riisua aamulla seitsemän jälkeen kun aurinko alkoi lämmittämään.  Myönnettäköön, että tässä kuvan varustuksessa on myös hitunen esittämistä. Noissa tamineissa tuli kuitenkin hiki heti kun alkoi talikko heilumaan, ja ne saattoi heittää pois ja palata normaaliin eli shortseihin ja hihattomaan paitaan. Tämä kuva on Tom-nimisen naapurin aitaa vasten. Taustalla on Tomin talo (josta sinkoilee niitä vaikenemiskäskyjä  koirille, kuten toukokuussa kerroin). Sitten on  vanha harva aita, jonka suojaksi minä viime vuonna laittelin kiinalaista risuaitaa. Risuaidan edessä näkyvät hallitsevina maniokit. Niiden seassa kasvaa ainakin inkivääriä, kurkkumaa, kahvipensas, passionhedelmää sekä melkein kuollut sokeriruoko. Oikealla näkyy myös melkein kuollut kaffir-limettipuu, jonka lehtien toivoin rikastuttavan maustevalikoimaamme. Niitä käytetään paljon thai-ruuassa.

Kuvaajasta vasemmalla on meidän talo, josta tähän aukeaa pienen makuuhuoneen ikkuna. Oikealle jäävät on banaanipuu ja ankkalammikko.  Tuo maahan valunut vesi on on peräisin ankkalammikosta.  Tuon vesilätäkön paikalta olen kaivanut ylös suuren kasan maata ja siirtänyt sen tuonne aidan viereen.  Juuri siksi lapioni on viime aikoina heilunut oikein urakalla, että olen päättänyt kaivaa pikku hiljaa tontin keskiosia matalammikksi ja kasata kaiken maan penkereiksi aitojen viereen. Näille penkereille sitten siirrän kaikki tontin keskiosan korkeat puut ja pensaat sekä istuttelen niiden sekaan kiipeilijöitä kuten luffaa ja passionhedelmää.



Varsin suuri projekti varsinkin kun maa on savimaata, joukossa kiviä ja runsaasti puiden juuria.  Tässä takanaapurin aidan luota. Vasemmalta, kanakopin edestä olen jo poistanut sen hirvittävän palmunjuurakon, ja nyt tuossa puun takana on iso kuoppa. Maata olen kasannut tuonne puuaidan viereen, ja sinne penkereelle olen istuttanut kaikenlaista, mistä toivon kasvavan vihreän muurin.  Tässä  lähempi kuva taka-aidan vierustasta.



Tuonne ylös olen pingottanut metalliverkon palasia, jotka ovat jääneet yli muista projekteista. Tarkoitus olisi, että alhalla aidan vieressä kasvavat kasvit kiipeäisivät ylös ja alkaisivat köynnöstää verkolla. Taustalla näkyvä isolehtinen bambu jo tukee verkkoa ja levittäytyy koko ajan.  Sen edessä muuten  kasvaa pienilehtinen bambu, jonka versoja voi syödä.  olen myös siirtänyt siihen pari papaijan tainta sekä nuo etualalla näkyvät saniaiset ja muut. Akubia sekä monia koristepensaiden pistokkaita olen sinne myös tökkinyt. Sitten siellä kasvaa luffaa ja tomaattia sekä passionhedelmää, jotka ovat niitä kiipeilijäkasveja.  Tarkoitus on siis saada nuo verkot peittymään vihreällä katolla, joka varjostaa sen alla olevaa kuoppaa.  Vielä en tiedä, mitkä kasvit lopulta sitten voittavat. Luffa ja tomaatti varmasti aloittavat ja kuolevat pikku hiljaa passionhedelmän sekä isompien puiden ja pensaiden tieltä.  Kuvassa vasemmalla on siis kanakoppi, jonka ympäristössä rönsyilevät jo passionhedelmät, sekä tuottavat myös satoa. Ylemmästä kuvasta voi erottaa raakoja hedelmiä ainakin.

Ja kuoppa koko ajan laajenee kuvaajaa kohti. Tuo keskellä oleva puunkanto on jo melkein irti.  Pikku hiljaa sitä kaivelen ja kasaan maata aidan viereen. Samaa olen tehnyt myös kana- ja ankkatarhassa.



Ja päinvastaista olen sitten tehnyt muualla. Tämä kuva on etupihalta kohti takapihan terassia. Siinä oli vielä viime vuonna tuota keltaista "reikäaitaa" lauta-aitaan saakka ja portit, jotka pitivät koirat takapihalla. Aidan vieressä oli korkea penger, jolla viime vuonna kasvoi mm. kannaa, tomaattia ja chilia.  Poistin portit sekä osan aitaa sekä aloin kaivamaan pengertä pois aidan vierestä. Tarkoitus olisi poistaa alueelta kaikki kasvit (termiittivaaran takia, ne ovat liian lähellä taloa) ja ottaa alue hyötykäyttöön, tehdä sille vaikkapa varastotilaa. Samalla tulisi parannettua yksityisyyttä. Tuossa ihan aidan takana istuskelee nimittäin krokotiilikuiskaaja joko musiikkia kuunnellen tai sitten puheluitaan suuriäänisesti soitellen: mm. pyytelee anteeksi edellisen viikonlopun kännisekoilujaan. Tai sitten hän tarjoilee muunlaisia kuulokuvia myrskyisästä suhteestaan. Varsin ailahtelevaa se on ollut. Poliisitkin kävivät ainakin kerran. Oli isäntä kuulemma alkanut riehumaan kännissä. Poliisien tullessa hän jo nukkui, joten eivät ne suostuneet häntä viemään pois Maryn pyynnöistä huolimatta. Eli vinkkinä kaikille Australiassa poliisia pakeneville: käy makuulle ja ala kuorsata, niin ne eivät voi sinuun koskea.  Niin siitä remontointisuunnitelmasta. Kaikista mieluimmin aloittaisin tuolta takaa katoksen nurkalta ja rakentaisin tiiliaidan tuon puuaidan sisäpuolelle ihan tänne etukulmaan asti. Sitten kattaisin aidan ja talon välisen alueen, rakentaisin sinne varastotilaa, suihkuhuoneen ja  pienen höyrysaunan. Myös muutama kapea ja korkea sadevesisäiliö voisi sopia sinne.  Katolla olevan auringolla toimivan lämminvesivaraajan putkisto kun kulkee tuosta läheltä, ja puutarhaa varten on vesiputkikin valmiina, että sauna ja suihku sopisivat sinne mainiosti.  No, resurssipulan takia jäävät nuo  haaveeksi, ja täytyy tyytyä johonkin halvempaan ja yksinkertaisempaan ratkaisuun.



Jatkanpa kuitenkin haaveilua ja visiointia.  Tässä kuvassa terassialue takapihalta kuvattuna. Eli nuo yllä haaveillut sauna ja varastotilat jäisivät tuonne vasemmalle terassin kylkeen.  Heti katoksen jälkeen tänne takapihalle tullessa alkaa penger. Se alkaa liian äkkiä, ja sillä on liikaa kasvustoa. Olen siirtänyt siitä monia kasveja pois ja kaatanut pari isompaa puuta ja pensasta.  Tarkoitus olisi pikku hiljaa lykätä tätäkin pengertä taaemmas ja saada näin vähän lisää alavaa tilaa talon ympärille.  Haaveisiin voisi kuulua pienen uima-altaan tai poreammeen rakentaminen syntyvään monttuun. Jos ei sitä niin sitten ainakin vihannesmaa rinteeseen.

Ja vielä yksi haave olisi iso jätevesien keruusäiliö kaivettuna maahan esimerkiksi siihen kulmaan, jossa yllä pitelen talikkoa.  Tankkiin menisivät suihkun vedet, eivät muut jätevedet, ehkä ankkalammikon vedet ja maata pitkin virtaavat sadevedet.  Oikeanlaisia saippuoita käyttämällä vesi pysyisi niin hyvälaatuisena, että sillä voisi kastella puutarhaa.  Sen mitä täällä nyt tarvitsee kastella, hyvin harvoin.   Tuollaisesta säiliöstä olen nähnyt jotain puhetta, mutta todennäköisesti sellainen ei vielä ole edes laillinen.



Ja sitten etupihalle.  Siellä näkyy melko uusi puutarhakeinu. Nancy osti sen toukokuun puolivälissä. Minäkin siinä olen muutaman minuutin istunut. Yleensä en istu muualla kuin ruokapöydässä ja tietokoneen ääressä. Sohva on minulle lähes tarpeeton. Kissoille se taas on mukava raapimisalusta.  Myös tuo kuistilla näkyvä patja on mukava raapimiseen. Tosin sitä ei ole raapimista varten tuonne tuotu vaan tuulettumaan. Yhtenä perjantaina Kitti otti ja pissasi valtavan lätäkön keskelle patjaa.  Olin sulkenut hänet vahingossa huoneeseen Lolithan kanssa noin tunniksi. Arvelen, että kyseessä siis oli protesti. Samoihin aikoihin löytyi  kissankakkaa vessan ja kylpyhuoneen matoilta sekä lattioilta oksennusta. Kissojen kanssa on ollut muutenkin vaikeuksia viime aikoina. Toukokuussa Misu puri Lolithaa selkään niin, että veri valui.  Siihen tuli paise, jota käytiin näyttämässä eläinlääkärille. Samalla havaittiin, että yksi hammas on mätä, ja se poistettiin seuraavalla käynnillä. Nyt Lolithalle syötetään antibiootteja jonkin aikaa.  Misusta valitti vastapäätä asuva naapuri. Hän luuli, että misu tappelee koirien kanssa, mutta me tiedämme, että se on ollut sitä, että Misu jahtaa Lolithaa ja Lolitha pitää tosi pahaa ääntä.  Olen pitkään miettinyt, että auttaisiko, jos hankkisi Misulle ja Lolithalle sähköpannat niin, että Misu saisi pienen sähköiskun aina kun menee liian lähelle Lolithaa. Nettihaun perusteella ei kuulemma auta.



Tässä maisema, valtatie ja pyörätie pohjoisesta meille tullessa.  Talomme jää tunne oikealle vuoren kupeeseen.  Aasinsiltana hampaasta vain kerrottakoon, että Lolithan lisäksi myös Nancy ja minä hoidatimme hampaamme. Minä kävin puolivuotistarkastuksessa suomalaissyntyisellä Ovaskan Lealla. Eipä ollut mitään hoidettavaa taaskaan vaan pelkkä puhdistus riitti. Nancy sen sijaan joutui ottamaan juurihoitoa.  Yksityinen sairasvakuutuksemme kattaa noin puolet kuluista.  Minä otin tämän kuvan pyöräillessäni hammaslääkäristä.  Minua vieläkin sykähdyttävät nämä meidän maisemat kun näen ne päivän valossa. Niin avaraa ja ilmavaa. Erityisesti vuoret kiehtovat minua, ja se, että näkee kauas. Merestä en ole niin innoissani, enkä rannoista ylipäätänsä, joista ja järvistä vähän enemmän jo.
  

Tässä kuva meren rannalta, joen suistosta meille päin. Kotimme on tuolla kuvan keskiosan vuorten juurella. Kävimme rannalla kävelyllä koirien kanssa eräänä sunnuntai-iltapäivänä.



Cairns on meren lahden poukamassa. Kaupungin keskusta on tuolla  oikealla. Lahden toisella puolella ovat Gordonvale, Edmonton ja alkuasukaskylä Yarrabah.  Vasemmalla kaukana ovat suuret valliriutat. Niiden takana valtava Tyyni valtameri. Tässä kun matkaisi 16-17 eteläistä leveyspiiriä pitkin suoraan itään, tultaisiin ensin Fijille ja muille Tyynenmeren saarille ja sitten tuhansien kilometrien merimatkan jälkeen Etelä-Amerikkaan, Peruun.



Kaiken tuon väljyyden, avaruuden ja kosmisten näkymien keskellä tämä meidän tontti tuntuu niin pieneltä ja ahtaalta.   Tässä kuva kadun varrelta, johon yritän kasvattaa kukkivaa aitaa.  Ruusu kukki komeasti kesäkuun alussa. Muut kasvit tulevat esiin pikku hiljaa.



Ja tässä sitten Tomin puolen aidan vierustalla kasvava Geishatyttö eli Duranta repens (?), joka kukki komeasti kesäkuun alussa.

Toukokuun viimeinen päivä ei ollut täällä monillekaan suuri juhla, mutta Aasiassa se oli. Silloin vietettiin Vesak-päivää. Eikä nyt puhuta mistään V Keskisen saamisten tai tulemisten juhlinnasta, vaan Vesak on merkitsee suomeksi viisi  eli kuukalenterin viidettä täysikuuta. Sitä juhlitaan Buddhan Siddharta Gautaman syntymäpäivänä. Nancy on tottunut viettämään päivää jollain tavalla perheensä, lähinnä äitinsä, kanssa. Minullekin sillä on joku merkitys, sillä siihen liittyy muistoja Singaporesta. Vuonna 2002 Nancy oli lähtenyt äitinsä kanssa Vietnamiin lomalle ja minä hoidin hänen kissaansa sekä häneltä kaksi kuukautta aiemmin adoptoimaani omaa Kittiäni ja niiden lisäksi  vielä kahta löytökissaa, jotka oli Nancyn päätöksellä sijoitettu asuntooni.



Chek Wee, joka on paikallinen eläinsuojelun puuhamies, oli tullut minulle tutuksi. Hän on myös innokas buddhalainen. Hän kutsui minut tuohon juhlaan. Eräs toinen ystävä, paikallinen kasvissyöjäaktiivi, oli myöskin kutsunut minut Vesak-juhlaan, Singaporen suurimpaan. Valitsin kuitenkin tämän pienemmän, koska se oli lähempänä kotiani ja olin lupautunut sinne ensin.  Tilaisuudesta on kuvien lisäksi myös videota tässä (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).  Tämä oli tiibetinbuddlhalaisten juhla. Ne ovat niitä johtajastaan  Dalai Lamasta parhaiten tunnettuja. Tuolla Singaporen juhlassakin oli paikalla lama, Dalaista seuraava. Sattui niin, että olin hänen kanssaan yhtä aikaa metroaseman vessassa. Näillä tiibetinbuddhalaisilla on paljon värikkäitä menoja, rukouksia ja pyhäinjäännösten palvontaa, rukouksia ja mantroja.  Samaa oli täällä Cairnsin juhlassa tänä vuonna. Vaikka se oli monen buddhalaisryhmän yhteinen, oli noita mantroja ja                             kynttiläkulkue.  Oli myös nyyttikestiperiaatteella toteutettu illallinen - valtaosaltaan kasvisruokaa tietysti.  Eräs Nancyn kollega oli hänet tuonne kutsunut, ja kutsun oli vahvistanut myös entinen naapuri: hippimäinen kuusikymppinen psykiatri Una, joka pitää kissoista, ja jonka talolle Lolitha usein pakeni turvaan sekä muita kissoja että meidän vieraitamme.  Vaikka itse oppi ei meitä kumpaakaan niin hirveästi sytytä, täytyy silti sanoa, että varsin mukavia ihmisiä olivat tuolla juhlassa olleet sekä muutkin tuntemamme buddhalaiset.  Jotkut tietysti, niin kuin kaikissa uskonnoissa(kin) liikkeissä, ovat niin täynnä omaa asiaansa, että heidän puheensa tuntuu ulkopuolisesta vähintääkin käännyttämiseltä.


Tässä kuvassa tuo ylempänä mainittu vietnamilainen hattu sekä granaattiomena, jotka varsin tuore tyttöystäväni Nancy toi minulle tulaisiksi Vietnamin-reissultaan. Oikealla vielä yksi kuva Singaporen Vesak-juhlasta, joka pidettiin Aljunied-metroaseman viereisellä kentällä.  Molemmat kuvat ovat siis kesäkuulta 2002.

Jo tuolla juhlassa Chek Wee ehdotti, että minä toisin Nancyn ja oman kissani buddhalaismunkin siunattavaksi. Hän oli saanut vähän aiemmin erään munkin tulemaan ylläpitämäänsä (tai tukemaansa) Mettacattery-nimiseen kissakotiin. Ajatus tuntui minusta varsin omituiselta ja yllättävältä, enkä halunnut sitä tehdä. Sen sijaan sanoin harkitsevani asiaa tulevaisuudessa yhdessä Nancyn kanssa. Asiaan sitten palattiinkin muutaman kuukauden kuluttua häittemme yhteydessä. Silloin olivat paikalla idean isän lisäksi  munkki  ja Mettacatteryn kissat. Siitä on kuvia kotisivuillani sekä myös tässä  blogissa.  Laitetaanpa tähänkin yksi kuva:


Tämä kuva on otettu 12.10.2002. Muutama tunti Myyrmannin pommiräjähdyksen jälkeen ja vähän ennen Balin pommi-iskua. Siinä välissä vietettin meidän häidemme kakkosvaihetta, jonka aloittivat munkki Geshela Chongyi sekä Mettacatteryn 70 kulkukissaa. Meidän omat kissamme olivat myös mukana, mutta turvallisuussyistä kyllä kuljetuslaatikoihin vangittuina.
 Kuvassa tuo vähemmän kalju ja iloisempi mies on se munkki. 


Niin, miksi valitsimme häittemme ainoaksi uskonnolliseksi (tai sinne päin) menoksi buddhalaisen? Aika paljon juuri siksi, että idea kuullosti niin hyvältä ja se sopi erinomaisesti juuri meidän tarinaamme. Mehän tutustuimme kulkukissan välityksellä ja suhteemme lujittui lukuisten muiden kulkukissojen säestyksellä.  Jos joku seremonia oli pakko valita kuvaamaan meidän juttuamme niin seli oli minusta juuri tuo munkki ja kissat. Erityisesti minua buddhalaisuudessa viehättääkin lempeä ja ymmärtävä suhtautuminen kaikkeen, mutta eritoten eläimiin. Niitä pidetään ihmisen kanssa tasa-arvoisempina kuin Kristinuskossa tai Islamissa. Muut uskonnot kait yleensä ajattelevät, että eläimet ovat ihmistä alempana ja ne on annettu meidän vapaaseen käyttöömme eli niitä voi sitten riistää ja rääkätä ihan mielin määrin minkäänlaisia tunnontuskia.  Buddhalaisuuden jälleensyntymisoppi taas uskoo, että me olemme saattaneet olla edellisessä elämässämme eläimiä ja saatamme päätyä sellaisiksi myös seuraavassa. Kadun kulkukissa saattaa seuraavassa elämässä syntyä ihmiseksi, joten sitä on parempi kohdella hyvin.



Tässä lähempi kuva meidän kärsimyshedelmästämme. Tämä on panamalainen lajike. Se hankittiin alle polvenkorkuisena lokakuussa 2006 ja pantiin kiipeämään kanakopin verkkoaitaa pitkin ylös. Helmikuussa 2007 se oli jo levittäytynyt ympäri kanatarhan ja alkoi tuottaa hedelmää. Hedelmiä on valmistunut harvakseltaan siitä lähtien koko ajan.  Passionhedelmän kuori on hyvin paksu.  Sitä ei syödä vaan pelkästään hedelmän juokseva sisäosa siemenineen. Tuon kuvassa näkyvän söin  soijakermajuuston kanssa  (Tofutti, Better than cream cheese -merkkisen, jos jotakuta kiinnostaa).  Olemme havainneet, että passionhedelmä ja papaija täydentävät mukavasti toistensa makuja.


Tässä kuva kodin ja rakentajan tavaralon, nimeltään Bunnings Warehouse edustalta eräänä kesäkuun alkupuolen lauantaina. Osavaltion terveystoimi sponsoroineen oli järjestänyt meille reiskoille erikoista ohjelmaa: katsastuspisteen, ei autolle tällä kertaa vaan ukolle itselleen.  Teema oli rakennettu autoanalogian ympärille eli tarkastettiin sytytykset, kaasutukset, polttoaineen syötöt ja pakoputkistot, otettiin selvää, oletko liikunnan harrastuksen näkökulmasta Porsche vai Lada. Minä en muuten tiennyt, että tässä maassa edes tiedetään Ladasta mitään.

Verenpaine siellä myös mitattiin, kolesterolia ei eikä muita kokeita. Lähinnä kyseltiin ja neuvottiin. Elämäntavoissa annettiin neuvoja: syö kaksi hedelmää ja viisi vihannesta päivässä, pidä viikossa kaksi alkoholitonta päivää (!) ja niinä viitenä ryyppypäivänäkin juo vähempialkoholista olutta. Ja totta kai täällä jättimäisen otsoniaukon alla muistutettiin auringon vaaroista ja kehotettiin tarkistuttamaan iho syöpäkasvainten varalta.  Eturauhasvaivoista muistutettiin ja pallejakin kehotettiin puristelemaan kerran kuussa. Se nainen siellä esittelyteltassa puristeli niitä opetuskäyttöön valmistettuja tekokulkusia kyllä tavattoman lujaa ja sanoi, että näin se pitää tehdä eikä sivelemällä. Minulla jäi kyllä hänen mieskuvastaan ja -tietämyksestään omat epäilykseni.

Paikalla ei ollut kovin paljoa kävijöitä silloin aamusella. Tiedotusvälineiden edustajia sen sijaan oli. Minuakin haastateltiin paikallisiin tv-uutisiin, kysäistiin vain pari yleisluonteista kysymystä. Sitä en tiedä, näytettiinkö sitä koskaan. En kerinnyt katsomaan.

Jokin aika tapahtuman jälkeen sain tiedon, että olin voittanut  järjestetyssä arvonnassa.  Kävimme hakemassa Bunningsilta kassillisen krääsää: auton mattoja, eväspakki, Bunnings-lippalakki, syö vihanneksia-kassi, kyniä ja jotain muuta pientä.

Mainitaan tässä välissä tuosta kuvasta sen verran, että vasemmalla, heti terveyspisteen jälkeen oli erään hyväntekeväisyysjärjestön piste, jossa tirisi rasva.  Ne tapansa mukaan myivät ohikulkijoille käristettyä makkaraa ja limsaa.  Sitä en edes jäänyt kyselemään, olivatko he terveyskampanjan kunniaksi vaihtaneet tervesmakkaroihin ja terveyslimsaan.  No, lihan- ja rasvansyöjien maahan tämä on. Viime vuonna tv:ssä pyöri usein mainos, joka kertoi, että meidät on tarkoitettu syömään lihaa (w
e were meant to eat meat tai Red meatasiaa tosin sen kummemmin perustelemaatta.  Australian  lihantuottajajärjestö oli tietysti asialla. Jättivät kertomatta, että jos kerran meidät on luotu syömään lihaa, niin miksi me emme ole syntyneet paistinpannu kädessämme tai miksi meissä ei herää lihahimo nähtyämme tienposkessa rotan tai hirven raadon tai miksi meille ei synny vastustamatonta halua juosta kiinni muhevaa jänistä ja pistää tätä poskeemme. No, tuo terveyskampanja ei kuitenkaan korostanut lihansyöntiä mitenkään erityisesti vaan kasvisten. Samoin kyllä myös maidon käyttöä suositeltiin erityisen painokkaasti, vähärasvaisen tai rasvattoman tietysti. No, minulta ne maidotkin ovat jääneet jo aikoja sitten juomatta.

Miehen terveysteema tuli minulle aika hyvään aikaan kun juuri pari viikkoa ennen tapahtumaa olin ottanut yhden lomapäivän ja käytin sen vuotuiseen terveystarkastukseen, tai johonkin sen tapaiseen. Kävin aamulla Ovaskan Lealla hammastarkastuksessa ja iltapäivällä optikolla näkötarkastuksessa. Silmälääkärille menen myöhemmin. Tarkoitus oli myös käydä lääkärissä otattamassa verikokeet, lähinnä B12-vitamiinin ja raudan, joista minulla oli viime vuonna puutetta.  Se sitten lykkäntyi kun ei  ollutkaan hammaslääkärimatkan varrella olevalla asemalla vapaita aikoja sille päivälle, enkä ollut varannut aikaisemmin. Sen sijaan kävin  vaihtoehtoisella terapeutilla. Käynnin jälkeen luokittelin hänet vain lisäravinnekauppiaaksi joten jätin asian siihen. Sen sijaan kävinkin sitten seuraavalla viikolla kiinalaisella naisella akupunktiossa ja yrttiterapiassa. Päätin jatkaa hänellä ja käydä muutaman viikon ainakin. Niin teinkin. Tätä kirjoittaessa hoito on vielä kesken, joten palaan siihen joskus myöhemmin.

Aikomukseni oli raataa kaikki vapaa-aikani puutarhassa hakaten ja kaivaen kovaa savimaata. Tai ei se maa aina niin kovaa ole, ei eritoten nyt kun melkein koko touko- ja kesäkuun on sadella ripsutellut niin, että maa on pysynyt melko pehmeänä, eikä ole tarvinnut uhrata ajatustakaan puutarhan kastelulle.  Eivät siihen raatamiseen voimat kuitenkaan riittäneet, eivät varsinkaan nyt kun leipätyökin  on vaatinut minulta aiempaa enemmän ponnistuksia: ei  enempää aikaa, mutta vähän enemmän puurtamista ja suorituspaineita työaikana.

Puutarhassa kaivelu siis pantiin vähäksi aikaa tauolle, tai ainakin huomattavasti vähemmälle, mitä nyt aina ohimennen vähän kupaistaan.  Sen sijaan on sitten tehtykin kevyempää sisätyötä, on etsitty ratkaisua perheessä vallitseviin sopuongelmiin. On mietitty, mitä tehtäisiin, että parannettaisiin sekä muita terrorisoivan perheenjäsenen että terrorin kohteena olevien oloja.  Molemmat mainitut näemme tässä kuvassa:





Niin, kissat voivat ilmiselvästi huonosti tässä talossa. Täällä taitaa olla liian vähän tilaa, ainakin verrattuna aiempaan, sinne Woodstockiin, jossa Misu vietti lapsuutensa ja muutkin kissat vuoden elämästään.

Näitä rakennustarpeita, mäntylautaa ja L:n muotoisia metallisia pidikkeitä, ruuveja ja muita tarpeita me kävimme sieltä Bunningsilta hakemassa silloin kun siellä pihalla oli tuo yllä mainittu terveyskampanja.

Tuo idea talon  muokkaamisesta kissojen tarpeisiin paremmin sopivaksi on kylläollut mielessäni jo pidempään. Sen toteuttamiseksi vain on odottanut parempia aikoja eli sitä meidän varsinaista omaa taloa. Tämä kun ei vielä tunnu siltä omalta vaan tässä on ikään kuin pankin ja rahan vankina. Ei viitsisi sotkea liikaa, koska taloa myydessä on kova työ purkaa viritykset. Sitäpaitsi minun remonttijälkeni on sitä luokkaa, että se alentaa talon myyntiarvoa.  No, eihän noin pidä ajatella. Parasta elää nyt eikä jatkuvasti "sitten kun"-vaihteella.  Niinpä sitten kun emäntäkin oli suosiollinen, jopa rohkaiseva, päätin aloittaa projektin: tutkimisen, kokeilun, opettelun, kissojen totuttelun sisällä kiipeilyyn.  Toki tuloksiinkin pyrittiin jo alkuvaiheessa eli tarjoamaan Lolithalle enemmän pako- ja piileskelypaikkoja. Lolitha kun on ketterämpi ja pienikokoisempi Misua, on hänellä paremmat mahdollisuudet pakoiluun yläilmoissa.  Hyvin se onnistuikin, varsinkin sen jälkeen kun olin puhkaissut sisäkattoon reiän, tuonne vasemman puoleisen kuvan parvelle, jokseenkin Lolithanpään kohdalle. Sinne puhkaisin kissan mentävän reiän tarkoituksena tehdä siihen myöhemmin jonkinlainen luukku kulkemista varten.  Siitä reiästä kissat pääsevät nyt välikatolle temmeltämään. Kuten arvelinkin, erityisesti Lolitha pitää järjestelystä niin, että menee välikatolle sen sijasta, että piileskelisi kadunvarren viemäreissä.  Emäntä tosin kyllä sai hepulin reiän nähtyään. Vaikka olin puhunut asiasta, ei hän uskonut, että todella aion idean toteuttaa.  Siitä oli kehkeytyä ihan ihmisten välinen perhekriisi, mutta ehkäpä se oli Lolithan tyytyväisyys, joka sulatti hänen sydämensä ja toi rauhan ja sovun taloon.

Ei ole todellakaan tarkoitus, että nuo kuvassa näkyvät hyllyt jäävät tuollaiselleen. Niitä on tarkoitus  maalata, hioa ja parannella ajan mittaan. Ideoita kyllä riittää.


Kesäkuun 27. päivä tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun sain pysyvän oleskeluluvan Australiaan. Tuona päivänä minusta tuli kelvollinen hakemaan maan kansalaisuutta. Illalla täytinkin netissä kansalaisuushakemuksen. Seuraavat askeleet ovat sitten henkilökohtainen haastattelu ja juhlava kansalaisuusseremonia. Toivon olevani kansalainen seuraavaan syntymäpäivääni mennessä (elokuu) tai ainakin hääpäiväämme (syyskuu).

Kesäkuun viimeiset päivät olivat sateettomat ja erittäin kylmät. Vaikka päivällä paistoi aurinko, kävi silti kylmä etelätuuli. Yöllä kävi myös tuuli eikä täysikuu paljoa lämmittänyt. Lämpötila kävi jopa alle kymmenessä asteessa. Siihen monet kasvit jo menehtyvät.




<  Toukokuu |   Koko kesäkuu |   Heinäkuu >

Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.