Maaliskuu 2007 - kutinapalmun marjat, kanatarha, keittiön hyllyt

Syksy alkoi virallisesti maaliskuussa. Käytännössäkin syksyyn siirtyminen merkitsi sateiden loppumista, tai ainakin taukoa niissä. Syklonikauttahan on vielä jäljellä aina huhtikuun loppuun saakka. Viime vuonnakin se voimakas Harry iski vasta maaliskuun lopulla. Kuvassa alla vasemmalla syksyn ruskaa.





Se on yksi kanatarhan palmuista, kookospalmujen kanssa samassa ryppäässä oleva - nimeä en tällä hetkellä tiedä, Nancyn mukaan se on ainakin malajiksi jotain, mikä suomeksi kääntyisi kutinapalmu. Ihmisravinnoksi marjat eivät kuulemma kelpaa, mutta linnut niitä syövät.  Tuossa oikealla on sitten kuva uusitusta kana- ja ankkakopista.  Siellä se ainokainen kana kököttää kaksinkertaiksen käärmesuojauksen takana.  Ankkojen osio on kanasta vasemmalla. Kanakopin alaosa ei ole vielä missään järkevässä käytössä. Sitä voisi käyttää varastona sen jälkeen kun ohjaisi kanan ulosteet muualle, vaikkapa muoviseen kaukaloon, jonka voisi aina välillä käydä tyhjentämässä puutarhan kasvien juurelle tai kompostikasaan.

Kuvasta näkyy myös, että olen aloittanut kopin seinien laudoittamisen. Aion laudoittaa tosin vain yhden nurkan, tehdä siitä sateen pitävän niin, että sitä voisi käyttää kuivan rehun säilytykseen.



Maaliskuun seitsemäs minä olin jälleen lomalla ottaakseni vastaan Singaporesta palaavan Nancyn. Hän tuli kaikine tuliaisineen. Minäkin sain synttärilahjani reilusti etuajassa. Sen ansiosta minusta tuli kamerapuhelimen omistaja. Olin hieman vihjaillut siihen suuntaan, että jos sellainen sattuisi löytymään, niin sille voisi olla käyttöä. Hänen veljensä nimittäin on taksiautoilija ja hän saa pitää itsellään lunastamattomat löytötavarat. Niistä aika suuri osa on tietysti kännyköitä. Kamerakännyköitä ei kuitenkaan hänellä ollut, joten Nancy osti sellaisen. Se on Nokia 6233, musta tietysti. Siinä on kahden megapikselin digitaalikamera ja hieman heikompi videokamera kaikkien muiden killuttimien ja vimputtimien lisäksi.  Puhelinankameralla otettuja kuvia alkaa siis näkyä näillä sivuilla. Ensimmäisen laitoin 10.3. tuonne Cairns-osastoon (katso linkki vasemmalta). Se on se "seksi"-kuva eli vihannesbasaarin edessä otettu.  Ylipäätänsä kuitenkin kamera oli minulle aika pettymys. Kuvien laatu on varsin vaatimaton, sitä eivät megapikselit pelasta. Valkotasapainossa ja valotuksessa on ongelmia. Olisiko pitänyt sittenkin ostaa Sony-Ericssonin kamerapuhelin?  Edelleenkin paras kamerani on marraskuussa 2001 Singaporeen lähtöä varten hankittu Sony DSC-P50. Sillä onkin vuosien saatossa tullut otettu yli 11 000 kuvaa.  Se puolittain hajosi joskus vuoden 2005 loppupuolella: se lakkaa toimimasta jos se on saanut liikaa tärinää, eli sitä ei voi enää kantaa mukanaan, vaan pitää pelkästään kotona. Suurin osa kotikuvista onkin otettu sillä. Tuota kameraa varten olin hankkinut myös muutaman linssin, mm. kalansilmän. Linssit eivät sovi muihin kameroihini, joten parasta pitää tuo siitäkin syystä. Edellisen "hajottua" käytettynä hankittu Sony P52 on kooltaan melkein yhtä suuri, mutta laadultaan huomattavasti heikompi. Siinäkin on valkotasapaino- ja valotusongelmia. Monissa kuvissa näyttää siltä, kuin lisnssissä olisi rasvatahra, vaikkei siinä ole.   No, nettisivuille tulee kuvia kuitenkin, ja videotakin vielä joskus, tosin entistä harvemmin. Vinkiksi kerron, että tuolla ääntä- ja videokuvaa -sivulla on pari uutta Google-videota: ainakin Singaporessa otettu kissavideo ja täkäläinen Kurandan juna.


Kodin remontti ei ole edennyt juurikaan. Kaapintekijä ei ilmaantunut Kiinalaiseen Uuteen Vuoteen menessä, joten unohdimme hänet.  Motivaationkin kaappien laittoon laski, kun olemme jo melko varmoja, ettemme tähän asuntoon kovin pitkäksi ajaksi jää. Voisi siis laittaa kaappien sijasta hyllyt, jotka on helppo pakata lähtiessä mukaan.  Kuitenkin jotain parempaa ja kätevämpää tarvitaan kuin nuo minun tekemäni työpöydällä seisovat puuhyllyköt, jotka näkyvät kuvassa vasemmalla.  Koko ajan on lisäksi pyörinyt mielessä tuo ikkuna tiskipöydän edessä. Sellainen on täkäläinen tapa. Se ei oikein salli suomalaistyyppisten astiakaappien asennusta. Sellaisia olisi kyllä saatavissa ainakin Ikeasta. Aluksi tuli mieleen, että siihen voisi rakentaa lasiseinäisen ja lasihyllyisen kaapin. Sitten tuli mieleen lasihyllyinen avokaappi. Vasta kaapintekijältä kuulin ideasta laittaa teräshyllyt, vähän samantapaiset kuin on joissakin kaupoissa myyntihyllyinä.

Teräksistä avohyllyä sitten löytyi varastointiin erikoistuneesta kaupasta. Se on osa kerrallaan myytävää ruotsalaista elfaa. Sitä ostettiin ensimmäinen satsi 10.3. , ja 11.3. se sitten oli paikallaan.  Asentaminen on sinänsä helppoa: pitää vain ruuvata tuo ylimmäinen vaakasuora metallikisko seinään. Se sitten kannattelee noita pystytolppia, jotka taas kannattelevat ritilähyllyjä.  Ehkä hieman hintavaa, tuo neljän hyllyn satsi 120 cm pylväineen 130 euroa. Mutta onpahan ainakin ruotsalaista laatuterästä - ainakin toivon niin.  Tuosta sitten lähdetään laajentamaan. Ehkäpä laitetaan jotain myös suoraan ikkunan eteen,  jos on tarvis.

Niin, ja tuo astianpesukone. Se on otettu käyttöön puoliksi asennettuna tuossa kaapin edessä lattialla seisten. Ei ole löytynyt sille vielä paikalleen asentajaa.  Kone on Mielen malli, joka pystyy käyttämään kuumaa vettä, ja jossa on ajastin. Idea on siinä, että aamulla voimme ladata koneen ja ajastaa sen aloittamaan pesemisen esim. iltapäivällä kolmelta. Päivän aikana aurinko kuumentaa veden katolla olevassa varaajassa, joten sitä ei tarvitse koneenkaan lämmittää sähköllä.


Lokakuussa istutetut passionhedelmät ovat kukkineet ja alkaneet kantaa hedelmää. Kasvit ovat levittäytyneet mukavasti kanakopin ympärille.  Oikealla näkyy kaivuutyömaani, jonka olen saanut astetta valmiimmaksi. Olen onnistunut saamaan käsipelillä ylös valtavan palmunjuurakon. Nyt tuossa kannon takana on valtava kuoppa. Olen ajatellut, että jos ostaisi käytetyn porealtaan ja laittaisi sen tuohon kuoppaan.  Kuopan yläpuolelle olen pingottanut verkkoa, jotta passionhedelmä ja luffa pääsisivät levittäytymään ja tarjoamaan näkösuojaa naapurilta. Taustalla näkyvät bambutkin ovat lähteneet ihan mukavasti kasvamaan.


Kuun viimeisenä päivänä keittiössä näytti tältä.  Olin laittanut lisää noita teräksisiä elfa-hyllyjä.  Iltapäivällä kävi myös mies katsomassa astianpesukoneen ja  liesituulettimen asennuspaikkoja.  Hän antoi toivoa siitä, että ne olisivat pääsiäisenä jo asennetut.

Nancy ja meidän kollikissat Misu ja Spartacus 30.3.

Ja lopuksi meidän kolme ankkaamme:  Trudi, Mavis ja Elvis.

ja kaksi kanaamme. Adoptoimme paikallisesta eläinsuojasta yhden mustan kanan. Enempää siellä ei ollut. Hyvin harvoin heille kanoja tuleekaan.















Kommentit

Tunnisteet

2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2025 2025 toukokuu 210 211 212 2203 50-vuotispäivä Aamu aamulenkki Aasia Aasialainen kasvisruoka abhayrab Adelaide Adviware Aeroflot Afganistan Airasia airbnb Airut Ajahn Brahm Alicante alkuasukkaat amalgamipaikat Ananda marga ankanpojat ankat ankka ankka ja koira ankkalammikko Anne Rintala anoppi anteeksi Antti Heikkinen apinat arkielämä Armas Latvakoski aromipesä asettuminen ashtanga asuinyhteisö asumisoikeusasunto. asumusero asunnon etsintä asunnon vuokraus asunnonvaihtosuunnitelmat asunto asuntojono aurinko aurinkorannikko Auroville Australia Australian kansalaisuus Australian karjakoira Australian suomalaiset Australian vaarat Austrlia Austrralia auton huolto autonromu autot Avantouinti avioituminen avioliitto Bali Balkan bambuhiiliburgeri banaani banaanikasvi banaaninlehtikontti banaanit Bangkok Barcelona Beatles Benton court Bicheno Bill Sippo Birsbane bloggaus blogit Bluey Bogor Borneo Bornoe Brisbane buddhalaisuus Buddhan syntymäpäivä bulgakov Bulgaria Bura Burdekin Burma Myanmar bussikyyti Cairns Cairnsin ilmasto Camberra Cameron highlands Caravonic Caravonica Cariad farm sancturary Carins cats Celia-kirjasto Changi Cheezly Chernobyl Christine Milne CIMO Coopers plains couchsurfing covid-19 covid19 cykloni Dalat dating Dio DNA-testi DNA-testit Douglas druianesanssi Dublin Duc Trong durian durio ekologia ekotalo elokuu elokuu Australia Elvis eläimet eläinlääkäri eläinräääkkäys eläinten oikeudet eläintuotanto eläinuhri energiansäästö englanniksi Englannin kieli epäonnistuminen eristys ero Esa Pelkonen esikoulu Espanja etäsuhde Eurooppa Europe Eve Hietamis extrawheel festivaali festivaalit Filippiinit Filippinit Filipppiinit Findon creek Finland Finnair Finnish foxy Freukkarit fruitarismi Gaza gluteeniton pitsa Gokul jooga Greata Thunberg haastattelu haju Hakaniemi Halla-aho halvat bussilinjat Halvat lennot hammashoito hammasoito hampputofu Hanoi Hanoi. hantit hapankaali hapankurkut hapanleipä hapatus haploryhmä I-M253 Hare Krishna liike harkova Hassisen kone hautajaiset hautajaisrituaalit hedelmät hedelmätarhat hefu Heidi köngäs Heikki Huhtanen heinäkuu Heinätyöt helle helmikuu Helsingin Sanomat Helsingin yliopisto Helsinki Henry Zalkin hiivaviutaleet hiljaisuus hiljaisuusretriitti hipit hippiauto hippijuhlat hippikylä hippimeininki hirmumyrsky hme Ho Chi Minh City hoitoala Hong kong hostelli hpit huhtikuu huijaus Huojuva lato huono selkä huumeet hyönteiset hämähäkki hääjuhla hääpäivä Häät häät pyörätuolissa ihmissuhteet Iisalmi ikävä ilmastonmuutos Ilosaari Ilovaarirock iltatori in english too In memoriam Indonesia Indonesia. Intia intialaiset Irlanti islam israel isyys Italia itsari itsemurha itsenäisyyspäivä itäauto Jaakko Teppo Jaava Jakafta Jakarta Jakatta jakkiihedelmä jalkapallokoira jalosavu James Cook James Cook Yliopisto jamssiborssi Jane Palmer Jani Jattinen Japani Jeesus Jeltsin Jetstar Joensuu Jokisalo Pentti Jaakko jooga joogaa aloittelijoille joukkoliikenne Joulu jouluaatto joulujuhla joulukoristeet Joulukuu joululahjat joulunaika joulupäivä jouluterveiset journalismi joutsenet Joy Cavill Juhannus Julia Gillard jumalat juna juna vuorilla junamatkailu juoksu Jussi Halla-aho Jyväskylä jätehuolto jättipitsa jääkaappi kaaos kaasumyrkytys kaatosateet kadotettu sukupolvi kadotus kahvi kahviviljelmät kaihi kaihilasit kaihileikkaus Kaija Mesiäinen Kaivolan koulu Kaivosmies Kajastus kaksikielisyys kaksoiskansalaisuus Kambodzha kamerapuhelin kanahaukka kanakoppi kanat kansalaissota kansalaisuus kapselihotelli karanteeni karjakoira karjalanpiirakat karjatalous kasisruoka kasivsruoka kasvimaa kasvispiirakka kasvispruoka kasvisroka kasvisruoka kasvisruoka. kasvisruokafestivaali kasvissyönti kasvisuoka kaverit Kazakhstan keiju keinokastelu keinomykiö keinomyökiö keisari keittiö kengurut keski-ikä kesä kesä jouluna kesäjuhltat kesäkuu kesäleskeys Kevin Rudd kevät kidutus kieku kielenopiskelu kielteiset tunteet kielten opiskelu kieltenopiskelu Kiina Kiinalainen juhla Kiinalainen uusi vuosi kiinalainen uusivuosi kiinalaiset kiinalaisuus kiipeilyhyllyt kiipeilyhyllyt kissoille kiipeilytelineet kimppakämppä Kinnalainen uskonto Kiova kirjallisuus kirjat kirpputori kissa kissa-aitaus kissan hormonit kissat kissatalo kisäkuu Kito Kitti Kitti Sippala Kitti-kissa kivivilla koillinen koira koiran korvaleikkaus koiran kuolema koiran syönti koiran turkin parturointi koiranliha koiranpurema koirat koiravarkaat kokkospähkinä kolitelämä kolonoskopia kommuuni kommuunit konkurssi kookospähkinät korallisormisammakko korona koronavirus korrputio korvaleikkaus Kota Kinabalu Kota Kinalabu koti kotikoulu kotiruoka kotityöt koulu koulumaksut kouluruoka koulutus Krakova kriisi Kroatia krokotiili Kuala lumpur kuituhamppu kuivapaasto kuivuus kukat kukkatarrat kulkuri kulkurielämä kulkuriromantiikka kulkutauti Kultarannikko kulttuuri kulttuurierot kummilapsi kuntosali Kuolema kuolinilmoitus kuorsaus Kuranda kuristjakäärme kutina kuukakut kuuma vesi kuumuus kuvien katoaminen kylmäkaappi Kyogle kyytöt kävely kävelykärry käärme käärmeet Lada Niva Bushman lahja Lai Vung laiskuus lama Laos lapsen kieli lapset lapsi lapsi sairastaa lapsiperhe lapsuus Larissa Waters lasivilla Latvia lehdistö lehmänkakka lehmät lehtiartikkeli lehtijuttu Leichart leikkikäärme leikkipaikat leikkiraha lemmikit Leningrad lennot lento lentävä sikala lihansyönti lihantuotanto liikenneruuhka linnunlaulu Linux litsit Liverpool Loi Kratong lokakuu Lokakuu Australia Lolita loma lomakeskus lomakohde Lomakohteet Malesiassa lommo autossa luffa lukeminen lukemisesteisyys luomuliha luonnonmukainan rakentaminen Lviv lähdekritiikki Lähtö kodista lämpöeristys Länsi-Australia löytöeläimet Maailman tila maailmanloppu maalaiselämä Maaliskuu maanviljely maaseutu maaseutumusiikki maastamuutto maastopalot Machans beach Madir maidoton maisemointi maitohappokäymien maitohappokäyminen Maitreya majoitus makakit Makedonia Malesia Malseia Mango Manila mansit Markku Mutanen Marraskuu Marrraskuu Martti Miettunen masennus matkailu matkasuunnitelmat matkat matkustaminen matkustelu Matti Nykänen Maxi Mayakalenteri meditaatio Mekong delta Melbourne melu menetys metabloggaus metallimusiikki metsälampi metsäpalot Michael Klaper Midsummer mielenosoitus mielenrauha mielenterveys miljonääri minicast miso misotahna Misu monikulttuurinen parisuhde Montenegro Moorooka moottoripyörä mopo mopoilu Moskova mp3 MSR Hubba Mt Isa muistot muistotilaisuus munaton munkit Murha murhe musiikki musiikkitede muutto muutto Australiaan muutto ulkomaille Myanmar naimisiinbmeno naiset naisnäkökulma Naisten mini-maraton naistenpäivä Navalnyi navetta nenetsit nettisuhde Neuvostoliitto Neuvostolitto nevlivuotias Nha Trang Nicky Knoff Nightwish Nimbin nomadi Norwegian nuoruus nuoruus. näkövamma näkövammaisten kirjasto Näkövammaisten liitto näkövammaisuus nälkäisten henkien kuukausi nälähnätä Odessa odotus oikeutta eläimille olkitalo oluthiiva oma koti oma talo omaisuus omistaminen Onnellisuus Onnibus.com onnittelut opaali Openmobile Openmobilem CIMO opettaja opettaminen opetus Opetusministeriö opetustyö opiskelu oppositio Ortodoksisuus ostjakit otava oti paasto Pai paikoilleen asettuminen painekeitin painonpudots pakolaiset pakolaispolitiikka paksusuolen tähystys Palembang palloleikki pandemia papaija pappa-Tunturi parisuhde parisuhde. parisuhe passi pato patsas Pattaija Pattaya Pauli Valdemar Sippala Pauligin kahvipurkit paussi Penang pensaspalot Pentti Jokisalo perhe perinne Perth Pertteli Perttelin kirkko Perttelin urheilutalo peräkärry peso Phnom Penh Piehinki pienikasvuiisuus Pietari piha pihakirppis piharemontti piknik pitkä viisumi pitsa podcast poliitikot. politiikka politiikko polkupyörä pomona Port Dickson Port Doglas Porvoo posliinipaikat puhdistus pulpetti punaiset punkinpurema punkki Puola Puole Purra Pussy riot Putin puutahra puutara puutarha puutarha. Pwrth pyhiinvaellus pyton pyykinkuivaus pyykkikone pyöräily pyöräretkeily pyöräretki Pääsiäinen Qantas Queensland Raahe raakaravinto rabies Radical design Radical Design Wheelie raha rakentaminen Rakkaus rakkaus. rambutan rantakylä raskaus Rastila rauhanmarssit rautatieasem Read peak remontti reppumatkailu retkeily retriitti rikollisuus rock rokotus Romania roska-auto rotan vuosi ruishiutaleet ruisleipä ruohonleikkuu Ruotsi rupia Russian ruuansulatus ruuhka ruumiinvalvojaiset ryhävalas ryssä Saaremaa saasteet Sabah sade sadekausi Sadhana Forest Saharov Saigon sairaala sairaus Saksa. Halvat bussimatkat salakuvaus salmiakki Salo Samford Valley sammakot samojedit Samurai sappikivet Sarawak sauna sauropus androgynos sauvakävely savimaja savuakävely seksiturismi. amerikkalaisuus Seppo Heikinheimo Seppuku Serbia serkku serkun kuolema Shani Louk sienet sifoni Siirtolaisuus siitake sika sillmäleikkaus silmäleikkaus silmälääkäri silmät Singapen tulaiset Singapore Singapre airlines Siperia sipsikaljaveganismi sipuli Sisuradio sisäleikkipaikat sisällissota sitoutumiskammo sivuraide Slaavilaiset kielet. Sngapore sodat Sofi Oksanen soija soijanakki soijapapu sokeus. sony-Eircsson sorsat sota Spartacus spesismi Steve Dillon Subaru suhku suikkis suklaa sukuhistoria sukulaisvierailu sukupuu sukututkimus Sumi Sunnybank Sunshine coast suolakurkut suomalaiset Australiassa suomalaiset ulkomailla suomalaisuus suomeksi suomen kieli Suomesta muutto Suomi suru Sydney sydän sydänsurut sydänvaivat sykloni Sykloni Larry syksy synnytys syntymäpäivä syyskuu sähkömopo sähkönkulutus sähköpyörä säteily Sössölandian kultakurkut taapero TAFE taimsed viinerid Taiwan takapiha Talo talous talvi Tammikuu tammikuu. Tanah rata taolaisuus Tapaninpäivä tasapaino Tasmania Tasmanian sää tattari taujko teini-ikä tekomykiö telttailu tempe tempeh temppeli tempperli Terrassa. Zaragoza terveys tet teurastamo Thai Thai-ruoka Thaimaa Thermarest Timo tropiikista Tolstoi. tomaatin tuoksu tontti tonttikaupat Topi Sorsakoski toukokuu Townsille Townsville Townsvillen suomalaiset Toyota trooppiset kasvit Tropiikki tuhkaus tulirokko tulva tulvat tupakoinnin lopettaminen Turkki turvallisuus tuuli uimapaikat uiminen ujous Ukraina Ukraina. matkailu ukrainan kieli. ulkoilu ulkosuomalainen ulkosuomalaiset ulkosuomalasiet UNHCR uniapnea Unkari uriah heep USA uskonto Uusi Etelä-Wales uusi työ Uusi Vuosi Uusi Vuosituhat Uusi Vuso uusivusi Uusmedia Uvbuntu vaalit vaalitilaisuus vaellussauvat Vagaaniruoka vaiva vakiintuminen valaat valkoinen Australia valkoinen valas Vanha talo vanhemmuus vanhemmuus. vankila vapaaehtoistyö Vappu Varna vauva vauva-arki vauvauutiset vegaairuoka vegaani vegaanihaaste vegaanijuusto vegaanijuustot vegaanimajoitus vegaanimakkara vegaanin ravitsemus vegaaninen Espanja vegaaninen juusto vegaanirakkaus vegaaniruika vegaaniruoka vegaaniruoka kasvisruoka vegaaniset juustot vegaanit vegaanituotteet vegaanius vegaanyhteisö Vegaia vegan vegan. veganismi vegetarian vegfest veneretki Venäjä venäjän kieli verenpaine vesihuolto vesisade Victoria Video video. videoblogi videokamera videokirje videoloki vieraat Vietnam Vietnam. vihannekset vihis vihreät Viisumi viisuminhaku violife Viro virus Vlog vlogi vloki vogulit Voietnam Voito Pokela Vung Tau vuodatus vuoret vuoristo Vuosaari vuosi vuosi 2001 vuosipäivä vuotavat hanat väkivalta välikatto Wapit wheaty Wheelie Wilmersburger Woodstock WWOOF Y2K ydinvoima yhteisöasuminen yhtisöasuminen YK yksin yksinkertaisuus yksityiskoulu yksivuotias ympäristö ymäpristö ystävät äiti äänesys ääniblogi Ääniblogi. äänikirja äänikirjat äänivlogi
Näytä enemmän

Käyttöehdot

Kaikki sisältö, jota ei ole lainattu lähde mainiten, on aina tekijän omaisuutta ja pysyy sellaisena. Tekstit on kivjoitettu ja julkaistu Australiassa, Ukrainassa, Malesiassa ja Vietnamissa Googlen kansainvälisille palvelimille..

Tämän blogin sisältö on jaettavissa noudattaen Creative Commons -lisenssiä CC BY-NC 4.0

. Se tarkoittaa sitä, että kaikkia tämän sivun tekstejä ja kuvia saa käyttää, jakaa ja sovittaa sillä ehdolla, että alkuperäinen lähde mainitaan: Timo Tropiikista ja/tai Tim Sippala sekä tekstin, kuvien että videoiden ja kaiken muun sisällön kohdalla. Tämän lisenssin käytön on oltava ei-kaupallista. Kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen tekijän kanssa.

Lisenssi ei ole voimassa selvästi kuvakaappauksiksi tunnistettavissa kuviss, esim. Google maps tai Google Earth eikä tekstien kohdalla myöskään silloin kun lainataan sanomalehtiä. Lisäksi lainaajan on muistettava, että julkaisumaan lait ajavat tämän lisenssin edelle.