Heinäkuu 2005
Tässä on meidän lapsemme. Hänen nimensä on LY THI MAI, suomalaisittain olisi varmasti Lyyti (Sanotaan nyt niin, vaikka luulisin, että Thi Mai on etunimi ja Ly on sukunimi). Tyttö on syntynyt 12. elokuuta 1993 eli hän ja minä voisimme viettää syntymäpäivää samoihin aikoihin. Sikäli kuin hänen kotimaassaan Vietnamissa vietetään syntymäpäiviä.
Olemme pitkään, tai sanotaan aina välillä, harkinneet ottolapsen hankkimista, mutta emme ole siihen tarpeeksi motivoituneita. Meille kun oman lapsen puute ei ole mikään suuri murheen aihe vaan pelkkä tosiasia. Meillähän on noita eläinlapsiakin kohtuullinen määrä. Päätettiin kuitenkin, ettei aleta puuhaamaan ottolasta ainakaan vielä, vaan otetaan kummilapsi. Kävimme Australialaisen järjestön internet-sivuilla ja täytimme lomakkeen. Kerroimme haluavamme lapsen Vietnamista (kyllä muukin Aasian maa olisi kelvannut, mutta Vietnam tällä kertaa). Toivoimme, että lapsi on tyttö (se on toiveemme omankin lapsen suhteen) ja iältään on 9 - 14-vuotias. Järkeilimme, että vanhemmat lapset ovat vähemmän haluttuja, ja meille taas ihan mukavia kun he varmaan itsekin voivat kirjoittaa meille ilman vanhempien apua.
Viikon kuluttua meille tuli sitten postissa lapsemme kuva ja esittelykirje sekä ohjeet yhteydenpidosta lapseen. Me maksamme hänen koulunkäyntinsä ja terveydenhoitonsa, vähän alle 30 euroa kuussa. Voimme lähettää hänelle kirjeitä ja valokuvia ja hän voi vastata meille. Vietnamilaiselle ei voi lähettää henkilökohtaisia lahjoja, ei syntymäpäiväksi eikä jouluksi. Jos jotain lähettää, sen täytyy olla sellaista, minkä voi jakaa kaikkien kylän lasten kesken. Hyvin reilua niin. Kaikki yhteydenpito tapahtuu tämän järjestön kautta, joka ottaa 10 - 20% omien kulujensa peittämiseen. Antamamme lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia, joten ei tämä ole oikeastaan edes uhraus.
Mai on siis kohta 13-vuotias. Hän asuu yhdellä Pohjois-Vietnamin köyhimmistä alueista Tay ja Dzao -vähemmistön keskuudessa. Alue on vuristoista erämaata, jota halkovat pienet joet. Väestö asuu pienissä kylissä. Mai asuu isänsä, äitinsä ja kahden veljensä kanssa tiilikattoisessa ja bambuseinäisessä pikku talossa. Vanhemmat viljelevät riisiä ja juurikasveja: bataattia ja maniokkia. Tästä päätellen seutu on hyvin kosteaa. Sato on usein huono epävakaiden säiden ansiosta. Terveydenhuolto alueella on hyvin alkeellista. Alueella juomavesi kerätään lammista ja joesta, jotka ovat usein karjan lannan saastuttamia. Puolet taloista ja 90% kouluista on ilman WC:tä.
Lapset kävelevät useita kilometrejä kouluun pitkin huonoja vuoristoteitä ja joutuvat varsinkin sadekautena kahlaamaan puroissa. Koulurakennukset ovat huonossa kunnossa. Mai pitää koulussa matematiikasta ja historiasta. Hän mielellään myös hyppii ja laulaa. Hän haluaa tulla isona opettajaksi. Koulun jälkeen hän auttaa vanhempiaan puhvelinhoidossa ja polttopuiden keruussa. Näin kertoo meille esittelykirje.
Vietnam sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, Kiinan Eteläpuolella, Thaimaasta itään, Malesiasta pohjoiseen. singaporesta sinne olisi arviolta parin tunnin lentomatka. Meille hän ei siis tunnu kovin kaukaiselta, ei ainakaan niin kaukaiselta kuin tuntuisi Suomessa asuvalle.
Tämä kuva on oikeastaan huhtikuulta, jolloin tein muutaman patikointiretken vuorille kansallispuistoon. Sinne, kasvitieteellisen puutarhan taakse oli tehty n. 10 kilometrin mittainen vuoristoinen ja kivikkoinen vaellusreitti. Vuoren laelta saattoi nähdä hyvin lentokentälle. Meidän nykyinen asuinalueemme on tuolla joen mutkan takana.
Yksi merkittävä muutos, jonka heinäkuu toi tullessaan oli se, että minä sain työkaverin ja työnantajani uudet, entistä suuremmat toimitilat. Ne ovat hieman lähempänä kotia kuin entiset. Nyt minun ei enää tarvitse, tai en saa, kävellä Nancyn työpaikalta töihin vaan Nancy jättää minut matkan varrelle pari kilometriä ennen omaa työpaikkaansa ja hakee sieltä sitten omien töittensä päätyttyä. Nyt työajoistakin on sovittu niin, että minä aloitan ja lopetan samaan aikaan kuin Nancy, joten odottelua ei enää tule. Parhaassa tapauksessa ollaan kotona jo ennen viittä.
Loppuun vielä kuvasarja kylämme (Machans Beach) rauhanjuhlasta heinäkuun viimeisenä päivänä. Se pidettiin paikallisen ala-asteen koulun pihalla. Kyllä me tiestimme, että meidän alueemme on aika hippimäinen, mutta näin suoraa 1970-luvun meininkiä emme osanneet odottaa. Ohjelmassa oli liikuntaa afrikkalaisrytmien säestyksellä, myyjäisiä ja lopuksi tehtiin piiri (oikestaan viisisakarainen tähti) käsi kädessä seisten.
Pahoittelen kuvien kehnoa laatua. Ne on kaapattu videokameralta. Sattui niin, että kameralla otetut vähän parempilaatuiset kuvat katosivat tietokoneen levyvian takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti