10.1.2004 Asunnon metsästystä
Tammikuun 13. päivä tuli kuluneeksi vuosi siitä kun saavuimme Townsvilleen. Vuosi onkin mennyt täällä hyvin tiivisti. En muista, milloin viimeksi olen pysytellyt näin pitkään samalla paikkakunnalla matkustamatta minnekään pidemmälle. Toki olen tämän vuoden aikana käynyt muutaman kerran 130 kilometrin päässä lännessä Charters Towersin kaupungissa ja suurin piirtein yhtä kaukana pohjoisessa Inghamissa. Siihen se matkustelu sitten on jäänyt. Se sopii minulle vallan mainiosti. On tullut viime vuosina vaihdettua maisemaa aivan liian usein, joten paikalleen asettuminen viehättää.
Tullessamme Townsvilleen täysin ummikkoina ostimme paikkakuntaan perehdyttämisen sekä asunnon etsintäavun palveluna paikalliselta yritykseltä (Townsville Transfers). Lasku maksettiin Nancyn työnantajan myöntämästä muuttoavustuksesta. Silloin halusimme käytännön syistä asunnon mahdollisimman läheltä sairaalaa, jotta Nancyn olisi helppo vaikka kävellä töihin. Meillä kun ei ollut ensimmäiseen puoleen vuoteen autoa, ja bussivuoroja on hyvin harvakseltaan. Teimme vuokrasopimuksen aina puoleksi vuodeksi kerrallaan asuntoon, josta on sairaalalle puolisen kilometriä. Ajatuksena oli ensin asettua Douglasiin ja katsoa sitten aina puolivuosittain eteen päin, odottaa minun pysyvää oleskelu- ja työlupaani, katsoa mistä saan töitä, tutustua ympäristöön ja katsoa parempi asuinpaikka. Douglas kaupunkimaista omakotialuetta. Etenkin minä olisin halunnut enemmän maaseudulle, eikä Nancyllakaan ole mitään sitä vastaan, että olisi isompi piha, jolla voisi pitää kanoja ja vuohia. Tuttavallamme Erkkilän Sallilla on sellainen asumus kaupungin pohjoispuolella n. 30 minuutin ajomatkan päässä täältä. Me olemme katselleet vastaavaa paikkaa mutta kaupungin eteläpuolelta, ettei Nancyn tarvitisi ajaa töihin keskustan ruuhkien ja liikennevalojen läpi. Maalaismaisten paikkojen lisäksi ollaan katsottu vähän kaupunkimaisempia paikkoja, aidattua isoa tonttia. Isona pidetään täällä eekkerin eli 0,4 hehtaarin tonttia. Ei sellaisia ole paljoa vapaana vuokramarkkinoilla, myynnissä niitä kyllä on joka puolella, samoin kuin maatiloja. Meidän täytyy kuitenkin vielä vuokrata ainakin vuoden ajan, ehkä pidempäänkin ennen kuin olemme valmiita ostamaan asuntoa.
Vasemmalla näkyy kavalkadi taloista, joita olemme käyneet katsomassa ainakin ohi ajamalla. Järjestäin tuntuvat kaikki olevan sellaisia urbaaneja omakotitaloja, joissa ei ole omaa rauhaa ja yksityisyyttä riittävän isoista pihoista puhumattakaan. Aita täällä kyllä on järjestäin melkein joka pihan ympärillä, matala verkkoaita jos ei muuta, ja ainakin takapihan ympärillä jos ei koko tontin.
Kun mennään kaupungista kolmisenkymmentä kilometriä etelään, siellä tontit ovat säännöllisesti 10 tai 20 eekkerin kokoisia maatiloja. Tällä hetkellä meillä on kaksi tuollaista paikkaa kiikarissa. Ensimmäinen on n. 35 minuutin ajomatkan päässä oleva puinen mökki pienen joen varrella. Lähistöllä asuu Singaporesta lähtöisin oleva tuttavamme australialaisen miehensä ja lastensa kanssa. Toinen paikka on vastaavan matkan päässä hieman toisessa suunnassa. Se on itse asiassa suuren karjatilan keskellä. Sinne ajetaankin yksityistä soratietä pitkin lehmäaitauksen halki. Matkalla pitää nousta kaksi kertaa avaamaan portti edesään ja sulkemaan se takanaan. Porttien välissä laiduntaa toistasataa lehmää. Totta kai myös kenguruitakin näkyy tien varrella. Samoin näkyy joskus kuulemma villisikoja ja dingoja. Joessa on krokotiileja eikä siinä voi uida edes koira. Tilanhoitajapariskunta asuu n. sadan metrin päässä vuokrattavasta talosta ja omistaja käy tilalla pari kertaa viikkossa. Vuokra on aika iso ottaen huomioon asunnon heikon kunnon.
Hylkäsimme tuon karjatilan keskellä olevan mökin siksi, että omistaja ja tilanhoitajat eivät kaikkine pelottelupuheineen miellyttäneet meitä lainkaan. Näytti siltä, että tuo Woodstockissa sijaitseva mökkirähjä jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Kävimme katsomassa sitä vain pari päivää ennen kuin meidän oli määrä muuttaa vanhasta asunnosta. Muutamaa päivää aikaisemmin oli alkanut sataa, joten paikka näytti paljon vihreältä kuin yllä olevassa kuvassa joulukuulta, jolloin kävimme katsomassa mökkiä vain kaukaa. Nyt lähemmän tarkastelun jälkeen talo vaikutti paremmalta kuin olimme odottaneet. Mökki on vanha, jälkeen päin kuulimme, että rakennettu 1902, vähän rähjäinen, mutta naapureita ei ole omassa pihapiirissä. Täälläkin on lehmiä. Piahlle pitää ajaa niinikään lehmiaituksen läpi. Vuokra on edullinen, vaikka tuttavien mukaan kuitenkin korkea maaseudun mittapuiden mukaan.
Jätimme hakemuksen sen vuokraamiseksi. Hakemuksessa pitää selvittää tulot ja aiemmat vuokrasuhteet sekä täkäläiseen tapaan nimetä henkilökohtaiset suosittelijat. Näille suosittelijoille välittäjä sitten soittaa ja kyselee luotettavuuttamme. Sama käytäntö on melkein sääntö myös työnhaussa.
Nancy oli pari viikkoa lomalla, josta suurin osa tietysti kului muutossa. Lauantaina 17.1. pääsimme sitten viemään muuttokuormaa uuteen paikkaan. Meille oli kertynyt vuoden oleskelun jälkeen jo tavaraa vähän enemmän kuin mahtui isoon kuorma-autoon. Loppu tuotiin sitten parissa erässä henkilöautolla. Vielä meni muutama päivä vanhan asunnon siivouksessa. Välittäjän edustaja kun ei ollut tyytyväinen ensimmäisellä kerralla, piti vielä uhrata melkein kokonainen päivä toiseen siivoukseen. Kaikenlaista piti hankkia uuteen asuntoon, mm. vaatekaapin korvikkeita, koska tuossa vanhassa talossa ei ollut kiinteitä kaappeja niin kuin edellisessä asunnossa. Ensimmäisenä iltana meidät oli yllättänyt myös valtava hyönteisten määrä, jotka rynnivät sisälle valojen sytyttyä. Ikkunoissa ei ollut lainkaan hyttysverkkoja, joten piti itse yrittää virittää jonkinlaiset.
Leena-tädille terveisiä ja kiitokset yhteydenotosta. Sinun viestisi kyllä tulevat perille, mutta minä en saa omia viestejäni tulemaan sinulle saakka. Aina tulee ilmoitus, että viestiä ei voida toimittaa perille, koska postilaatikko on täynnä. Yritän aina tuolloin tällöin uudestaan. No, näissäpä julkisissa kirjeissä näet ainakin nämä kiitokset ja tärkeimmät kuulumiset. Muille sukulaisille tiedoksi, että Leena on hoitanut minua hänen ollessaan teini-ikäinen ja minun ollessa vauva. Asuimme silloin Oulussa. Ouluun muutin takaisin 1980-luvun puolivälissä. Siltä ajalta minulla on vielä ystävyyssuhteita jäljellä. Yksi kaverini noilta ajoilta lähtien on tulossa käymään täällä, saapuu Cairnsin lentokentälle tammikuun viimeinen päivä. Olimme päättäneet lähteä hakemaan hänet kentältä autolla: lähteä aikaisin aamulla kotoa, videä koira hoitoon Sallille, ajaa reilut 300 kilometriä Cairnsiin, hakea kaveri kentältä, katsella vähän Cairnsia ja ajaa noin puoliväliin takaisin ja yöpyä siellä. Minulle olis siis tiedossa ensimmäinen kaukomatka yli vuoteen.
Kesken muuttopuuhien ja kaverin vierailun valmistelun meidät yllätti eräänä aamuna lakimiehemme puhelu. Hän pahoitteli sitä, että olseklulupapäätökseni ei ollut tullut jouluksi, kuten hän oli melkein luvannut. Nyt se kuitenkin oli tullut, joten joululahja tuli vain vähän myöhässä. Minulle on myönnetty tilapäinen puolison oleskelulupa Australiaan. Sen turvin saan tehdä rajoituksetta työtä. Lupa on voimassa maaliskuun alkuun 2005 saakka, jolloin minun on haettava pysyvää oleskelulupaa. Sen saan, jos pystymme todistamaan, että suhteemme on edelleen aito ja kestävä ja että elämme perheenä samassa taloudessa. Todisteeksi riittävät yhteiset laskut ja kuitit sekä suhteen aitoudesta kahden australialaisen tuttavan valaehtoinen lausunto. Taas esimerkki siitä, miten täällä painavat joka paikassa henkilökohtaiset suositukset. Australialaisen antamat suositukset painavat tietysti enemmän kuin Suomesta saadut, mutta kyllä noita jälkimmäisiäkin olen joutunut haalimaan kasapäin ensin oleskelulupahakemuksen ja nyt sitten työnhaun tueksi.
Lisäystä vuonna 2017:
Tässä video Youtubesta todisteeksi siitä, että alussa yritin jatkaa sauvakävelyharrastustani, ja Bluey-koira sekä kolme kissaamme olivat siinä mukana.
< Joulukuu 2003 | Koko tammikuu | Helmikuu >
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti