Työ oli vienyt minut Suomesta Singaporeen tammikuussa 2002. Saman vuoden joulukuussa elämä oli tehnyt ison loikan: olin avioitunut ja puolisoni halusi viedä minut Australiaan. Työpaikka oli mennyt, mutta katsoin luottavaisesti tulevaisuuteen ja nautin uudesta elämästäni ja sen haasteista.
Ennen varsinaista blogitekstiä ja kuvia laitetaan ääniblogi-kategoriaan video, jossa kerron kuulumisia suomeksi. Äänikin on siis alkuperäinen joulukuulta 2002.
Hyvää itsenäisyyspäivää Video Bondi beach -uimarannalta 4.12.2002
Joulukuu 2002 -
Muutto Singaporesta Australiaan ja ensimmäiset viikot Sydneyssä
Sydney, toinen Australian suurista kaupungeista (muttei kumpikaan niistä ole pääkaupunki). Saavuttiin tänne Singaporesta 1.12 2002. Lennettiin yö Emirates-yhtiön mukavalla koneella, jossa saatettiin mm. katsella koneen alle ja nokkaan sijoitettujen kameroiden kuvaamia maisemia istuimen selkänojaan sijoitetusta näytöstä. Majoituttiin Nancyn taiwanilaisten ystävien luo muutamaksi viikoksi odottelemaan Nancyn työpaikkahaastattelun tuloksia, aloittamaan minun viisuminhakuprosessini ja ennen kaikkea odottamaan kissojen pääsyä neljän viikon karanteenista.
Totta kai turistinähtävyydet pitää käydä katsomassa alta pois ihan kohteliaisuudesta.
Tässä siis oopperatalo ja silta yöllä turvallisesti veden takaa nähtyinä. Päivällä ei niitä ole nähtykään.
Vaimoni Nancy ja koala sekä hänen melko tuore aviomiehensä ja koala paikallisen luonnonpuiston poseerauspisteessä kuvattuna. Olisi kait niitä koaloita jossain saanut pidellä sylissäkin, ainakin useimmissa eläinpuistossa sellainen mahdollisuus on turisteille järjestetty.
Tämä kuvaviesti kertoo virittäytymisestä joulutunnelmaan. Kauppojen jouluikkunat, muovikuuset, suklaapukit ja muu rihkama kesähelteellä, ihmiset shortseissaan niiden ympärillä. Tottahan se tuntui hassulta.
Joulukuu on kuivinta ja kuuminta kesää. Silloin riehuvat metsäpalot. Niitä sanotaan joskus pensaspaloiksi, koska australialaiset kutsuvat kaikkia metsiä pensaiksi (bush). Eihän täällä kunnon metsiä olekaan kun ne palavat joka vuosi.
Tuttavaperheemme kertoi, että Pohjois-Sydneyssä voi odottaa joulun ja uuden vuoden tienoilla kuvan kaltaisia savupatsaita. Edellisenä vuonna puoli taivasta oli hehkunut oranssina. Tunnettuaan ihollaan sen kuuman ja kuivan voimakkaan tuulen oli helppo kuvitella, ettei pienen palon leviämiseen suurpaloksi tarvita paljoakaan. Nyt vasta tuli mieleen, että olihan asiasta kerrottu myös Suomen uutisissa, mutta eipä siihen tullut kiinnitetyksi mitään huomiota kun ei ollut mitään erityisempää suhdetta Australiaan.
Tutustutaan paikallisiin eläimiin keskellä kaupunkia eläintarhassa.
Omat eläimet, kaksi Singaporesta tuotua kissaa viettivät ensimmäisen kuukauden karanteeniasemalla. Kävimme niitä katsomassa pari kertaa viikossa. Vaikka karanteeniasema muistuttikin ulkoisesti vankilaa tai keskitysleiriä, oli se muuten varsin toimiva, ystävällinen ja kissoillekin mukava. Kitti ja Lolita pääsivät viettämään karanteeniaikaansa samaan selliin, kapeaan mutta korkeaan koppiin, jonka seinästä osa oli verkkoa. Kiipeilytikkaita myöten saattoi kiivetä katolla olevaan häkkiin, josta avautui näköala mm. hevoslaitumille. Jotkut kissat naapurikopeissa pitivät kyllä jatkuvasti kovaa ääntä itkiessään ikäväänsä. Meidän olivat ihan rauhallisesti. Kitti jopa oli kiintynyt hoitajaansa. Eniten meitä suretti se, että kissat olivat joutuneet odottelemaan lentokentillä ja kököttämään lentokoneen lastiruumassa yhteensä puoli vuorokautta. Eläinten kuljetusyhtiö ei ollut laittanut niille lainkaan kuivikkeita ja juomapullotkin olivat vuotaneet, joten saapuessaan karanteeniasemalle ne olivat olleet surkeassa kunnossa.
Paikallisjunat ovat vanhahtavia ja meluisia Suomen lähijuniin verrattuna. Ne lähetetään matkaan lippua heiluttaen kuten meilläkin ennen vanhaan. Aika monta ukkoa siinä näytti olevan lähettämässä yhtä junaa matkaan. Me kuljimme paljon julkisilla liikennevälineillä. Omasta autosta emme edes haaveilleet. Nancy kävi autokoulua vain siksi, että ajokortti vaadittiin niin moneen työpaikkaan, mm. siihen Townsvillen työhön, jota hän parhaillaan haki.
Rantamaisema Sydneystä. Ei mäntyjä vaan eukalyptuspuita.
Puhelin- ja sähkölankoja ei vielä ole saatu maan alle - ei edes kaupungin keskustan tuntumassa.
Bondi Beach Tyynen valtameren rannalla on suosittu uima- ja
lainelautailupaikka.
Kyllä, pitihän siellä minunkin uida, ja niin tekivät monet muutkin,
koska oli kuumin kesä.
Matkalla juna-asemalta rannalle näin useamman venäläiskaupan, yhden
ikkunassa mm. kutsun venäläisten uudenvuden juhlaan. Tulipa vain mieleen
New Yorkin Brighton Beach, jossa olin vieraillut viitisen vuotta
aikaisemmin. No, näkyihän siellä Sydneyssä muutenkin venäläisiä ja muita
slaaveja toisin kuin myöhemmissä asuinpaikoissamme.
Australiassa on kaksi suurta kaupunkia, Sydney ja Melbourne. Sitten on vielä kolmaskin, parin miljoonan asukkaan Brisbane, josta on tullutkin kolmas suomalaiskeskus. Maan pääkaupunki ei kuitenkaan ole mikään noista suurista, vaan sen aseman on saanut pikkuruinen Canberra. Canberra sijaitsee n. 3 tunnin bussimatkan päässä Sydneystä. Siellä vietimme yhden viikonlopun. Vaikka onkin ihan pääkaupunki. Canberrassa ei ole ihmisvilinää. On vain suurlähetystöt ja kaikki valtionhallinnon rakennukset, mutta muuten vaikutelma on hyvin rauhallinen ja kiireetön, jopa unelias. Canberrassa vierailimme Nancyn vanhan opiskelukaverin vanhempien kutsusta. Nancy oli opiskellut Sydneyssä toimintaterapeutiksi reilut 10 vuotta aikaisemmin ja vietti viikonloppuja Canberrassa ystävänsä kotona.
Canberra sijaitsee keinotekoisen järven rannalla vuorten välissä. Maisema on kuivaa.
Isäntämme harrasti vanhoja autoja ja vei meidät sunnuntaiaamun kirpputorikäynnin jälkeen hyväntekeväisyystapahtumaan, jossa noita autoja oli näytteillä. Saimme mekin kyytiä n. 90-vuotiaalla Dodge-vanhuksella.
Pari päivää ennen joulua pääsivät kissat kotiin karanteenista. Rakensin niille jätepuusta ja muoviverkosta ulkoiluaitauksen huoneemme edustalle. Ne hakivat vielä turvaa toisistaan ja kätkeytyivät usein kaapin sisuksiin nukkumaan. Lupasimme niille yrittää asettua aloillemme mahdollisimman pian, ja hankkia paikan, jossa ne pääsisivät kiipeilemään oikeissa puissa.
Nancy aloitti autokoulun kiinalaisen ajoopettajansa johdolla. Tarkoitus oli hankkia kortti kolmessa viikossa, joten ajotunteja oli joka päivä, myös jouluaattona ja joulupäivänä. Niin kuin vaimonikin, oli myös meitä majoittava tuttavaperheemme kiinalainen, samoin monet lähiseudun asukkaat. Muutamilla kaduilla kaikki kauppojen nimetkin olivat kiinalaisin kirjaimin ja joulun aikaan kaikki kaupat auki.
Jouluateria ja -seura olivat hyvin kiinalaista. Joulupäivänä niitä kävi lisääkin. Vivien ja David olivat tulleet Taiwanista Australiaan. He perustivat t-paitoja maahantuovan ja niitä Sydneyn kiinalaiskaupungin torilla myyvän yrityksen. Vuosien saatossa kauppa onkin kannattanut ja yritys laajentunut.
Joulun ja Uuden Vuoden välillä käväisimme junalla runsaan sadan kilometrin päässä tapaamassa serkkupoika Billiä ja hänen vaimoaan Annea. Bill esitteli meille taloaan, näytti maalaamiaan tauluja sekä kertoili elämästään ja harrastuksistaan. Maalaamisen lisäksi hän harrastaa lasin leikkausta ja savitöitä. Myös tekniikka kiinnostaa häntä suuresti. Hän esittelikin meille yli 15 vuotta sitten hankkimansa kannettavan tietokoneen, joka painoi pitkälle toistakymmentä kiloa ja oli kantolaukkuineen suurin piirtein ompelukoneen kokoinen . Hän oli edelleenkin hyvin innoissaan edelliskesäisestä Suomen-matkastaan ja kertoili kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Hän kertoi, ettei koskaan unohda matkaa eikä sitä ystävällisyyttä, jota oli osakseen saanut. Billin Suomen-matkasta ja hänen sukunsa vaiheistahan kerrotaankin Hämäläisten kotisivuilla. Lapsiaan varten Bill on viime aikoina kirjoittanut paljon suvustaan ja matkastaan sekä kaikesta Suomeen liittyvästä.
Tästä lähtien on lisäystä jälkeen päin, vuonna 2015 kun liki 13 vuotta myöhemmin laitan rikki mennyttä blogipäivitystä kuntoon. Voi voi, miten haikeaa katsella noita kuvia ja lukea tunnelmia.
Kissat olivat meille suuri yhdistävä tekijät, tai eläimet, rakkaus eläimiin ja halu pitää niistä huolta. Nancy oli siinä asiassa hyvä myös käytännössä. Hän ei ollut kasvissyöjä kuten minä. Vegaani inusta tuli vajaat kolme vuotta myöhemmin eli alkuvuodesta 2005. Kuvan Kitti-kissa, Singaporen Punggol-kaupunginosasta alun perin, oli meidän rakkautemme ja suhteemme moottori ja alulle panija. Nancy oli löytänyt Kittin eräänä aamuna auinalueensa edustalta. Hän ilmoitti siitä paikallisella Mettacattery- ja Singapore expats-sivustoilla. Sieltä minä sen ilmoituksen löysin ja vastasin. Se oli sitten varsin vauhdikasta menoa siitä lähtien. Viiden kuukauden kuluttua olimme jo virallisestikin naimisissa. Yhteistä elämää Australiassa kyllä alettiin suunnittelemaan jo pari viikkoa tutustumisesta.
* * *
Sydneyssä kävin seuraavan kerran vasta tammikuun lopulla 2013 palatessani Taiwanista. Muutin sinne myös virallisesti ja kirjani ovat sielä vieläkin, vaikka itse olen asunut siellä kaikkiaan vain puoli vuotta. Maaliskuussa 2013 lähdin pyöräilemään Sydneystä kohti Melbournea ja Adelaidea. Eräänä iltana olin Nowrassa ja ajattelin ottaa yhteyttä Biliin sekä vaimo Anneen. En kuitenkaan ollut kyläilytuulella vaan enemmänkin metsässä telttailu oli mieleen. Enpä siis soittanut heille.
Sitten myöhemmin löysin netistä tiedon, että bill oli kuollut eturauhassyöpään vuonna 2014.
Tässä linkki Billin sukuhistoriaan ja myös omaan henkilöhistoriaan Lähteenä on minun toimittamani artikkeli Koiviston Hämäläisten sukusivuilla.
https://sites.google.com/a/sippala.com/hamalaiset/home/historiaa/australian-sipot-ja-hmliset
Hyvin mielnkiintoinen mies tuo William George Sippo ja hänen tarinansa oli hyvin mielenkiintoinen myöskin.
Australiassa on kaksi suurta kaupunkia, Sydney ja Melbourne. Sitten on vielä kolmaskin, parin miljoonan asukkaan Brisbane, josta on tullutkin kolmas suomalaiskeskus. Maan pääkaupunki ei kuitenkaan ole mikään noista suurista, vaan sen aseman on saanut pikkuruinen Canberra. Canberra sijaitsee n. 3 tunnin bussimatkan päässä Sydneystä. Siellä vietimme yhden viikonlopun. Vaikka onkin ihan pääkaupunki. Canberrassa ei ole ihmisvilinää. On vain suurlähetystöt ja kaikki valtionhallinnon rakennukset, mutta muuten vaikutelma on hyvin rauhallinen ja kiireetön, jopa unelias. Canberrassa vierailimme Nancyn vanhan opiskelukaverin vanhempien kutsusta. Nancy oli opiskellut Sydneyssä toimintaterapeutiksi reilut 10 vuotta aikaisemmin ja vietti viikonloppuja Canberrassa ystävänsä kotona.
Canberra sijaitsee keinotekoisen järven rannalla vuorten välissä. Maisema on kuivaa.
Isäntämme harrasti vanhoja autoja ja vei meidät sunnuntaiaamun kirpputorikäynnin jälkeen hyväntekeväisyystapahtumaan, jossa noita autoja oli näytteillä. Saimme mekin kyytiä n. 90-vuotiaalla Dodge-vanhuksella.
Pari päivää ennen joulua pääsivät kissat kotiin karanteenista. Rakensin niille jätepuusta ja muoviverkosta ulkoiluaitauksen huoneemme edustalle. Ne hakivat vielä turvaa toisistaan ja kätkeytyivät usein kaapin sisuksiin nukkumaan. Lupasimme niille yrittää asettua aloillemme mahdollisimman pian, ja hankkia paikan, jossa ne pääsisivät kiipeilemään oikeissa puissa.
Nancy aloitti autokoulun kiinalaisen ajoopettajansa johdolla. Tarkoitus oli hankkia kortti kolmessa viikossa, joten ajotunteja oli joka päivä, myös jouluaattona ja joulupäivänä. Niin kuin vaimonikin, oli myös meitä majoittava tuttavaperheemme kiinalainen, samoin monet lähiseudun asukkaat. Muutamilla kaduilla kaikki kauppojen nimetkin olivat kiinalaisin kirjaimin ja joulun aikaan kaikki kaupat auki.
Jouluateria ja -seura olivat hyvin kiinalaista. Joulupäivänä niitä kävi lisääkin. Vivien ja David olivat tulleet Taiwanista Australiaan. He perustivat t-paitoja maahantuovan ja niitä Sydneyn kiinalaiskaupungin torilla myyvän yrityksen. Vuosien saatossa kauppa onkin kannattanut ja yritys laajentunut.
Joulun ja Uuden Vuoden välillä käväisimme junalla runsaan sadan kilometrin päässä tapaamassa serkkupoika Billiä ja hänen vaimoaan Annea. Bill esitteli meille taloaan, näytti maalaamiaan tauluja sekä kertoili elämästään ja harrastuksistaan. Maalaamisen lisäksi hän harrastaa lasin leikkausta ja savitöitä. Myös tekniikka kiinnostaa häntä suuresti. Hän esittelikin meille yli 15 vuotta sitten hankkimansa kannettavan tietokoneen, joka painoi pitkälle toistakymmentä kiloa ja oli kantolaukkuineen suurin piirtein ompelukoneen kokoinen . Hän oli edelleenkin hyvin innoissaan edelliskesäisestä Suomen-matkastaan ja kertoili kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Hän kertoi, ettei koskaan unohda matkaa eikä sitä ystävällisyyttä, jota oli osakseen saanut. Billin Suomen-matkasta ja hänen sukunsa vaiheistahan kerrotaankin Hämäläisten kotisivuilla. Lapsiaan varten Bill on viime aikoina kirjoittanut paljon suvustaan ja matkastaan sekä kaikesta Suomeen liittyvästä.
Tästä lähtien on lisäystä jälkeen päin, vuonna 2015 kun liki 13 vuotta myöhemmin laitan rikki mennyttä blogipäivitystä kuntoon. Voi voi, miten haikeaa katsella noita kuvia ja lukea tunnelmia.
* * *
Sydneyssä kävin seuraavan kerran vasta tammikuun lopulla 2013 palatessani Taiwanista. Muutin sinne myös virallisesti ja kirjani ovat sielä vieläkin, vaikka itse olen asunut siellä kaikkiaan vain puoli vuotta. Maaliskuussa 2013 lähdin pyöräilemään Sydneystä kohti Melbournea ja Adelaidea. Eräänä iltana olin Nowrassa ja ajattelin ottaa yhteyttä Biliin sekä vaimo Anneen. En kuitenkaan ollut kyläilytuulella vaan enemmänkin metsässä telttailu oli mieleen. Enpä siis soittanut heille.
Sitten myöhemmin löysin netistä tiedon, että bill oli kuollut eturauhassyöpään vuonna 2014.
Tässä linkki Billin sukuhistoriaan ja myös omaan henkilöhistoriaan Lähteenä on minun toimittamani artikkeli Koiviston Hämäläisten sukusivuilla.
https://sites.google.com/a/sippala.com/hamalaiset/home/historiaa/australian-sipot-ja-hmliset
Hyvin mielnkiintoinen mies tuo William George Sippo ja hänen tarinansa oli hyvin mielenkiintoinen myöskin.
Kommentit
Lähetä kommentti